Että jos joku vastaa ettei "kiinnostunut", mutta että vaikutat todella mukavalta, mielenkiintoiselta tai muuta vastaavaa, niin jotkut todella tarkoittavat sitä. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa tälläistä juttua, en tosin suomi24:n, ja yllätyin siitä miten mukavia ja miten paljon vastauksia tuli. Joskus se vain voi johtua niinkin pienistä asioista kuten ajoituksesta ja että on jo ehtinyt johonkin toiseen tutustumaan muutamaa päivää ennen ja juttelemaan paremmin. Itse en pysty pitämään monta rautaa tulessa vaikka se kannattavampaa olisikin, joten keskityn vain yhteen kerrallaan. Olen kuitenkin pyrkinyt vastaamaan näille mieleenpainuvimmille ja nyt tätä palstaa lukiessa harmittaa jos he todella eivät tajua arvoaan ja ovat loukkaantuneet.
Muistattehan
eräss
0461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.