Hei kaikille!
Ongelmani lyhykäisyydessään on se, että musta tuntuu, että en rakasta vaimoani enää ollenkaan. En halua koskea häntä mitenkään tai olla erityisen ystävällinen tahi lempeäkään (mm. pusuttelut). En halua oikein olla kahden hänen kanssaan mm. kun lapset on saatu nukkumaan. Arki sujuu kyllä ihan ok, kun ei nähdä kovin paljoa. Meillä on pientä riitelyä aina silloin tällöin.
Olemme keskustelleet jonkin verran asiasta. Lisäksi olen itse käynyt väestöliitossa keskustelemassa ongelmastani. Sieltä sain neuvoksi, että muuttaisin pariksi kuukaudeksi pois. Pienet lapset tekevät tilanteen melko hankalaksi.
Olisin kiitollinen näkemyksistänne.

Vastaukset 5
Vanhimmat
olla rehellinen itsellesi, et voi jatkaa teeskentelyäsi ilman, että lapsesi kärsivät tilanteestasi. Vaimosi on aikuinen,hän ymmärtää tilanteesi kyllä ajanmittaan. Sääliksi käy lapsia, parempi että muutat pois kuten ammattilainen asia ilmaisi. Missä asioissa muuten teillä ilmenee eniten vaikeuksia??
itse olen huomannut, että kotivaimoni ei oikein enää tajua maailmanmenosta mitään, eikä haluakaan.Mistään ei voi keskustella, tai minnekkään lähteä.Olen miettinyt samaa ratkaisua kuin itse. Lisäksi olen usein poissa illat( vuorotyö/yötyö)Houkutus pettämiseenkin on, se on jopa työnpuolesta enemmän kuin helppoa.
Voi olla ihan ohimenevä juttu. Itse useita parisuhteita läpikäyneenä ja asioita miettineenä olen huomannut että tunteet aaltoilee vähän niin kuin ajoittain kiinnostus seksiin oman muijan kanssa. Riippuu monesta tekijästä.
Mieti asioita ja laita niitä tärkeysjärjestykseen, mutta ole itsekäskin, et voi uhrata koko elämääsi yhteisen hyvän vuoksi, jos ero on väistämätön joskus. Hetki pois kotoa voisi auttaa tai sysätä kaiken tuhoavaan kierteeseen.
Tilanne voi tuntua vaimostas ihan samalta. Kun pakenet olet pois, varo ettei hae toista lohduksi itselleen, minä tein sen ja on aika helppoa kun on kotona, niin ja ihanaa kun on joku joka ymmärtää, soittaa ja näyttää tunteensa ja jolle voi ne myös näyttää, ei ne lapset yksin riitä.
Hymm, ihanaa olla onnelinen koti-äiti niin kauan ku tämä nyt kestääkin, mut tällä jaksaa kun ei omasta miehestä ole voiman antajaksi.
Niin, et ota huomioon
Niin kaikki muutkin nykyään tekis.Suotta sinnitellä, ajat on eri kun isäs aikana:)Voimia.
sen verran, että omalla kohdalla ei ollut apua, joskaan ei tilanne ole parantunutkaan. Olin puol vuotta ulkomailla töissä, toki välillä lomalla Suomessa. Ei muuttunut suhde siitä mihinkään suuntaan, ainakaan vielä.
Meil on homma toisin päin, vaimo ei halua läheisyyttä, ei missään muodossa. Puhuttu on asiasta monia kertoja, vuosien ajan ja aina minun aloitteestani. Alkaa kypsyttämään, mut ajattelin silti vielä yrittää, puhumalla, eleillä, teoilla ja tarvittaessa ulkopuolisella avulla. Mut niin kun oo kirjottanu aikaisemmissa viesteissäni, kyl tän kevään aikana pitää käänne saada aikaan, suuntaan tai toiseen.