Kerronko?

Sain eilen tietää että ystäväni mies pettää häntä.
Se on pitkä juttu...olen nähnyt miehen omin silmin toisen naisen kanssa ja olen saanut asiaan vahvistuksia miehen kavereilta.
Haluaisin kertoa ystävälleni asiasta, mutta:
hän on raskaana.
Pitäisikö minun odottaa kunnes vauva on syntynyt ja kasvanut hieman vai kerronko hänelle ennen sitä?
Olen hirveässä välikädessä enkä tiedä mitä tehdä.
Olen tuntenut ystäväni lapsesta saakka ja uskon, että hän tahtoisi tietää asiasta.
Mitä teen?
294750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Pidä omana tietonasi äläkä paljasta kenellekään edes omalla aviomiehellesi. Älä kerro, älä sekaannu. Saat vain huonon maineen. Anna heidän itse selvittää mutta jos kerran olet ystävä tai muuten läheinen älä missään nimessä kerro. Saattaa olla että saat kuraa niskoille...Tahtoo tietää on eri asia kuin haluaa...
Anna olla äläkä turhaan murehdi. Älä ala kieroilemaan vaan silmät kiinni ja korvat kiinni pääasia että sinä itse tiedät...

Äänestä
  • Kieroilua on se, jos jättää kertomatta ystävälle jonka tuntenut lapsesta saakka!!Tuskin ystävänä voi tuollaista tietoa sisällään kantaa.

    Äänestä

ehdottomasti kerrot!! Odota nämä joulupyhät mutta heti ensiviikolla menet ja kerrot! Mieti miltä hänestä tuntuisi kun kuulisi sinun tietäneen miehen petollisuudesta mutta et ole vain viitsinyt kertoa sitä hänelle!! Vaikka raskaana ollessa on mielentila erittäin herkkä, mutta jos omalle kohdalle sattuisi noin, niin ehdottomasti tahtoisin ystäväni kertovan pettämisestä!! Jos käy niin että ystäväsi suhde loppuu siihen, ainakin hänellä on aikaa etsiä uusi koti ja aloittaa uusi elämä vauvan kanssa!! Kun lapsi on syntynyt on vaikeampaa lähteä vaikka tietäänkin miehen pettävän!! Ilman muuta kerrot tai minä kerron!! :D

Äänestä

ÄLÄ KERRO. Todellakin, sulje silmäsi ja korvasi, ja jos ystäväsi joskus saa asiasta tietää, älä paljasta tienneesi. Älä myöskään ota miestä puhutteluun tms.

Pettämiskuviot ovat aina mutkikkaita ja hankalia, kamalia ja inhottavia. Mutta ulkopuolisten ei pitäisi niihin puuttua elleivät asianosaiset sitä pyydä.

Ole ystävällesi edelleenkin hyvä ystävä, sellainen, kuin normaalistikin olisit. Koita unohtaa se, mitä olet saanut tietää, äläkä urki asiasta lisää.

Äänestä
  • Jos jotain noin kamalaa kantaa sisällään, siis tuollasta tietoa, ei enää voi olla niin kuin ennen.Tiedon kätkeminen kuitenkin muuttaa käyttäytymistä. En ainakaan haluaisi että ystäväni alkaisi esimerkiksi vältellä minua, pitää välimatkaa pelkästeen siksi ettei kestä nähdä minua, koska tietää jotain mitä pitäisi jakaa. Vaistoaisin jonkun olevan hullusti, vaikka en pystyisi aavistamaan edes mikä. Kuvittelisin päässäni, pohtisin mikä on lapsuudenystävääni mennyt, kun käyttäytyy niin omituisesti.
    Ja koska kyse on lapsuudenystävästäni, hän jo tietää että arvostan enemmän raakaa totuutta kuin kuorrutettua valhetta.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    Jos jotain noin kamalaa kantaa sisällään, siis tuollasta tietoa, ei enää voi olla niin kuin ennen.Tiedon kätkeminen kuitenkin muuttaa käyttäytymistä. En ainakaan haluaisi että ystäväni alkaisi esimerkiksi vältellä minua, pitää välimatkaa pelkästeen siksi ettei kestä nähdä minua, koska tietää jotain mitä pitäisi jakaa. Vaistoaisin jonkun olevan hullusti, vaikka en pystyisi aavistamaan edes mikä. Kuvittelisin päässäni, pohtisin mikä on lapsuudenystävääni mennyt, kun käyttäytyy niin omituisesti.
    Ja koska kyse on lapsuudenystävästäni, hän jo tietää että arvostan enemmän raakaa totuutta kuin kuorrutettua valhetta.

    Itse erehdyin joskus kertomaan ystävälleni missä mennään ja välit menivät poikki. Asiat käännettiin täysin päälaelleen ja nyt joulusaunan lämpenemistä odotellessa mietin, olisinko voinut jättää sittenkin kertomatta.

    Äänestä

jonka kirjoitat koneella...itse tein näin ja en joutunut huonoon valoon ja perhe selvitti asiansa ja kävi terapian ja nyt asiat hyvin ja mies on ollukin kunnolla...kerro kirjeessä tarkasti kaikki naisesta miestä mitä tiedät..kokeile...olet ainakin tehnyt jotain asialle..

Äänestä

kaikki on kiinni ystäväsi ja sinun suhteestasi. Toiset voi ja täytyy kertoa toiset ei voi.

Itse olen kertonut ystävälleni tosin en suoraan vaan tyyliin "oletko huomannut että.." ja toinen vastaa huomanneensa ja epäilevänsä jne ja siitä homma aukeaa sitten. Tämä ystävä hoksasi myöhemmin että tiesin asiasta kun otin uskottomuuden mahdollisuuden puheeksi. Olisi suuttunut loppuiäkseen jos olisi paljastunut etten kertonut vaan tavallaan jatkoin salailua miehen piikkiin..

Toinen vaihtoehto on kertoa miehelle että tietää asiasta ja kertoo siitä vaimolla jos ei mies saa sitä ulos. siinä on vaara että mies onnistuu tekemään sinusta kelvottoman jota vaimo ei usko.

Kertomatta jättäminen ja asian salailu on varma ystävyyden loppu jos se paljastuu. Eri asia on jos ette ole todella läheisiä ystäviä tai joudut valitsemaan kumman ystävä enemmän olet tms..

Vaikeita asioita eikä yhtä oikeaa vastausta ole, mutta reiluus ja totuus on aina parempi kuin puolivillainen vale?

Äänestä

Kyllä todellakin kerrot!!!Jos olisit minun ystäväni, arvostaisin sitä paljon jos kertoisit asiasta!Kannattaa aloittaa varovasti, on varmasti iso shokki ystävällesi!Kerrot ensin, että välität hänestä ja haluat hänen tietävän totuuden.

Äänestä
  • ..että ehdottomasti ystävälläsi on oikeus tietää asiasta! Kuten sanoit, myös sinun on vaikea olla kuin ei mitään, joten kannattaa tarttua härkää sarvista ja kertoa se totuus! Itse arvostaisin ystävää joka asiasta kertoisi, enkä suinkaan sellaista "ystävää" joka jättäisi kertomatta. Kannattaa ajatella asiaa myös siltä kannalta, että kertoisiko ystäväsi sinulle jos sinun miehesi pettäisi sinua? Ja etkö haluaisikin tietää siitä? Ja varmasti suuttuisit jos tulisi ilmi, että ystäväsi on tiennyt, muttei sanonut asiasta mitään!?
    Itse en henkilökohtaisiesti ymmärrä, kuinka sille kertovalle ja rehelliselle osapuolelle voidaan ylipäänsä suuttua? Siis mistä hyvästä? Siitäkö että joku edes yrittää olla rehellinen?! Tai tapuksiahan on monenlaisia, mutta kuitenkin!
    Yksi vaihtoehto on se, että sanot tälle miehelle tietäväsi asiasta. Pyydät häntä kertomaan asiasta ystävällesi, vai haluaako hän, että sinä teet sen. Olisihan nimittäin aina reilumpaa kuulla totuus osapuolelta itseltään kuin jostain muualta. Mutta jokatapauksessa olisi hyvä informoida ystävääsi siitä, millaiseen tilanteeseen/suhteeseen hän on perhettä perustamassa.
    Asia on kieltämättä vaikea, mutta selviät siitä varmasti kunnialla:) Voimia ja tsemppiä!

    Äänestä

Jos kyseessä satunnainen yhdenillan juttu, asian voi ehkä sivuttaa. Jos kyseessä on oikea, pidempään kestänyt suhde, on ystävälläsi oikeus saada siitä tietää!

Äänestä

Joskus muutama kymmen vuotta sitten kerroin kantani tällaisten tapausten varalle ja se oli seuraava.

Jos puolison tekee mieli juosta vieraissa tehköön sen niin hienovaraisesti ettei minä tai yhteiset ystävämme saa ikinä tietää. Jos kuitenkin joku vihiä saa toivon ettei siitä minulle kerrottaisiin. Eikä muutenkaan juoruiltaisin asiasta.
En ole tyhmä ja uskon huomaavani jos tämän suuntaista ilmenee.
On normaalia että puolisot vilkuilee jokus muuhunkin suuntaan, mutta kaikki ei ole automaattisesti pettämistä ja/tai minulta pois. Se missä kulkee pettämisen raja on jokaisen omassa harkinnassa.

En myöskään itse haluaisi olla kertojana. En myöskään joka pikku "flirttiä näe".

Itselläni on pyrkimys, etten vastaa flirttiin. Eli jos saan vaikka silmäniskun osakseni, niin en hymyile vastaan, jne.

Olen tyytyväinen ja onnellisen tietämätön kun en mokomilla asioilla vaivaa liikoja päätäni.

Lapset nyt aikuisia ja heidän vanhemmat yhdessä vieläkin.

Ps. Jos aina keikkuu epäilynsiemen ilmassa ei sekään ole kivaa.

Äänestä

Kiitos, kaikilla oli erittäin hyviä kommentteja!
Halusin selventää, että olen huolissani ystäväni terveydestä jos hän järkyttyy kuulemastaan.
Olen päättänyt kertoa hänelle,mutta ajankohta on raskauden vuoksi hieman epäselvä.
Hän on kyllä synnyttänyt jo kaksi lasta,hän on vahva ja järkevä ihminen,mutta silti pelkään kertoa hänelle tässä vaiheessa.
Idea kirjeen lähettämisestäkin kävi mielessäni,mutta toisaalta hän saisi minulta tukea jos kertoisin itse.
Miehelle en tahdo kertoa tietäväni,hän saattaa kääntää asian minua vastaan tai saa aikaa keksiä jotain valheellisia selityksiä teoilleen.
Mutta taidan odottaa kun vauva on syntynyt,kerron asian ystävälleni vasta sitten.

Äänestä

vastaavassa tilanteessa haluaisi ystävän kertovan sinulle. Ja parempi mitä aikasemmin kerrot. Petos tuntuu muuten vielä suuremmalta ystävästäsi. Kerro ainaki, että näit miehen yx päivä jonki naisen kanssa. ystäväsi saa sitten itse tehdä asialle mitä tahtoo, mutta ainakin sinä teit osasi.

Äänestä
  • Kerro heti!Jos mies käy muitakin naisia panemassa hän voi saada taudin ja tartuttaa tämän äitiin ja siinä tapauksessa vauva voi olla vaarassa!!Teet aivan oikein kertoessasi ystävällesi petturi miehestä!!

    Äänestä

ja anna ystäväsi äijälle kaksi vaihtoehtoa: "joko sinä kerrot tai minä kerron."

Äänestä

anna sen ukon naija rauhassa,varmaan tulee vittu tarpeeseen.tiedän samanlaisia tapauksia paljon ja vaikka joskus jonkun kohdalla ihmettelenkin niin ei asia mulle kuulu.
vieraissa käyminen voi olla väliaikainen hauskuus joka loppuu ....
älä työnnä nokkaas muitten asioihin muutenkaan,pidä huolta omasta reviiristä.

Äänestä

Älä, kuule, puutu toisten asioihin.
Vai ootko ollu ite niiden kans sängyssä? Tai lattialla? Vai keittiön pöydällä?
Sinä et ole ystävä.

Äänestä

Pohjustele keskustelua puhumalla parisuhteista yleensä, mainitse vaikka jotain omia parisuhdejuttujasi. Kysy häneltä sitten muuten vaan, että jos hänen miehensä pettäisi häntä, haluaisiko hän tietää. Anna hänen kuvitella, että kyseessä on täysin hypoteettinen kysymys. Sen jälkeen ainakin yksi asia on täysin varma: jos hän sanoo, ettei haluaisi tietää, kannat salaisuuden hautaasi.

Jos en kertoisi ystävälleni, tekisin sen vain ja ainoastaan siksi, jos olisin varma, että hän ei haluaisi tietää. Itselläni ja parhaalla ystävälläni on sopimus tällaisia tilanteita varten: jos mies pettää, siitä kerrotaan. Kun tiesin hänen kantansa ja kuulin hänen poikaystävänsä käyvän säännöllisesti tietyn naisen luona, ei tarvinnut asiaa niin kuumeisesti miettiä. Ystävyytemme olisi loppunut siihen paikkaan, kun ystävälleni olisi selvinnyt, että tiesin, mutten kertonut.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Tiedän tapauksen, jossa mies on erikseen pyytänyt tyttöystävältään, että jos tämä ikinä pettää häntä, hän ei halua tietää. Minusta sekin on täysin ymmärrettävää.

Jos et kerro ystävällesi, voit ainakin sanoa miehelle, että lopettaa suhteen heti.

Äänestä

Hei,
No turhaan menet kertomaan. Se mitä ei tiedä ei myöskään satuta. Minä en ainakaan haluaisi tietää, joten kaverit unohtakaa jos näette mieheni pettävän. Jos mies haluaa, hän kertoo itse. Olet vain se pahailman tuoja jos nyt menet ja kerrot. On tietysti ikävää, että näin tapahtuu, mutta jokainen pari itse hoitakoon suhteensa. Kyllä se jossain vaiheessa tulee ilmi, jos sitä jatkuu pidemmän päälle. Ei sinun sillonkaan kannata myöntää tietäneesi. Asia ei kuulu sinulle.

Äänestä

Todella kamala tilanne! Ehkä kannattaisi jutella ensin tämän pettäjä miehen kanssa. Mä ehkä kertoisin ystävälle siitä onhan se sentään sun ystävä. Ajatattele jos ystäväsi saa tietää että olet tiennyt pettämisestä tai et ole kertonut. Joka tapauksessa jos aiot kertoa ystävälle kerro se nyt heti äläkä vasta myöhemmin kun lapsi on jo syntynyt, ettei ystäväsi tarvitse elää valheessa. Sama se on kerrotko nyt vai myöhemmin. Toivottavasti tähän pätee sanonta rehellisyys maanperii.

Äänestä

onhan se mahdollista että ystäväsi tietää, mielestäni aika mahdotonta olla tietämättä. mutta sitä raskauttahan on turha miettiä, jos haluat kertoo, niin lapsen syntymää on turha odotella. ite kertoisin miehelle tietäväni ja sanoisin, että on vaikea salata jotain ystävältä. näin hän voisi tehdä omat ratkaisunsa. usein vaan saa kertoja aika paljon paskaa niskaansa. mutta toisaalta, itse haluaisin tietää... että tee nyt sitten siinä ajatusten kiirastulessa päätös joka vaikuttaa ainakin kolmen ihmisen elämään.

Äänestä

pettäminen saattaa olla ohimenevää - ero lopullista ja katkeraa. Ja vielä lapsi tulossa. Minä en kertoisi. Kaikilla on joitain luurankoja kaapissaan !

Äänestä
  • Minulle on aivan sama onko ystäväni miehen salasuhde ohimenevää vai ei,hän on pettänyt ja se on väärin.
    Ystäväni hoitaa kotia ja lapsia tunnollisesti,mutta palkaksi hän saa miehen joka pettää.
    Olen päättänyt kertoa nyt kun olen saanut todisteitakin joita voin ystävälleni näyttää.
    Jos sinulla "isukki100" on luurankoja kaapissasi,niin kannattaa olla varovainen.
    Koskaan ei voi tietää mikä niistä pomppaa päivän valoon.
    Ja siitä saat syyttää vain itseäsi.

    Äänestä

  • Ystävä pulassa kirjoitti:

    Minulle on aivan sama onko ystäväni miehen salasuhde ohimenevää vai ei,hän on pettänyt ja se on väärin.
    Ystäväni hoitaa kotia ja lapsia tunnollisesti,mutta palkaksi hän saa miehen joka pettää.
    Olen päättänyt kertoa nyt kun olen saanut todisteitakin joita voin ystävälleni näyttää.
    Jos sinulla "isukki100" on luurankoja kaapissasi,niin kannattaa olla varovainen.
    Koskaan ei voi tietää mikä niistä pomppaa päivän valoon.
    Ja siitä saat syyttää vain itseäsi.

    Enkä ole koskaan pettänyt.
    Tarkoitinkin tällä sitä, että jos tuo pettäminen olisi ohimenevää, niin "valkoinen valhe" eli ei kertoa saattaisi olla pienempi paha kuin kertoa se ja todennäköisesti rikkoa tämä suhde.
    Toinen vaihtoehto voisi olla ukaasi tälle kaverille, että ellei lopu niin sityten kerrot !
    Ihan vaan tuli mieleen sanoa, mutta eihän se minulle kuulu kuten sanoin. Shoot yourself.

    Äänestä

  • isukki100 kirjoitti:

    Enkä ole koskaan pettänyt.
    Tarkoitinkin tällä sitä, että jos tuo pettäminen olisi ohimenevää, niin "valkoinen valhe" eli ei kertoa saattaisi olla pienempi paha kuin kertoa se ja todennäköisesti rikkoa tämä suhde.
    Toinen vaihtoehto voisi olla ukaasi tälle kaverille, että ellei lopu niin sityten kerrot !
    Ihan vaan tuli mieleen sanoa, mutta eihän se minulle kuulu kuten sanoin. Shoot yourself.

    Heh:) "Shoot yourself"...vai oisko "Choose yourself"..? Tiedä häntä,mutta alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin että ei kannata kertoa sille petolliselle miehelle!Sehän saattaa keksiä omia totuuksiaan vaimolleen kun saa "varoituksen" tämän ystävältä.Kannattaa olla ystävä petetylle eikä antaa aseita vastapuolelle!Ei kannata kuunnella näiden ammattipettäjien neuvoja,pelaavat vaan omaan pussiin.

    Äänestä

  • Ystävällesi kirjoitti:

    Heh:) "Shoot yourself"...vai oisko "Choose yourself"..? Tiedä häntä,mutta alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin että ei kannata kertoa sille petolliselle miehelle!Sehän saattaa keksiä omia totuuksiaan vaimolleen kun saa "varoituksen" tämän ystävältä.Kannattaa olla ystävä petetylle eikä antaa aseita vastapuolelle!Ei kannata kuunnella näiden ammattipettäjien neuvoja,pelaavat vaan omaan pussiin.

    kuten sanoin, en ole pettänyt enkä aiokkaan.
    Ja kyllä se varoitus saattaisi riittää! Täytyy muistaa myöskin se tosiseikka että "käräyttäessään" saattaa myös rikkoa parisuhteen. Olisko kultainen keskitie parempi ?
    Siksi sanoin shoot yourself, en muusta syystä !
    No, tee mitä haluat, alkuperäinen !

    Äänestä

  • isukki100 kirjoitti:

    kuten sanoin, en ole pettänyt enkä aiokkaan.
    Ja kyllä se varoitus saattaisi riittää! Täytyy muistaa myöskin se tosiseikka että "käräyttäessään" saattaa myös rikkoa parisuhteen. Olisko kultainen keskitie parempi ?
    Siksi sanoin shoot yourself, en muusta syystä !
    No, tee mitä haluat, alkuperäinen !

    huoli omista asioista. Tuhoat monen ihmisen elämän eli aina ei rehellisyys maata peri.

    Äänestä

  • kannattaa pitää kirjoitti:

    huoli omista asioista. Tuhoat monen ihmisen elämän eli aina ei rehellisyys maata peri.

    Mikä tilanne nyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävä pulassa kirjoitti:

Sain eilen tietää että ystäväni mies pettää häntä.
Se on pitkä juttu...olen nähnyt miehen omin silmin toisen naisen kanssa ja olen saanut asiaan vahvistuksia miehen kavereilta.
Haluaisin kertoa ystävälleni asiasta, mutta:
hän on raskaana.
Pitäisikö minun odottaa kunnes vauva on syntynyt ja kasvanut hieman vai kerronko hänelle ennen sitä?
Olen hirveässä välikädessä enkä tiedä mitä tehdä.
Olen tuntenut ystäväni lapsesta saakka ja uskon, että hän tahtoisi tietää asiasta.
Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu