Erilainen tarina

Jokunen vuosi sitten eräällä radiokanavalla pyöri "viettelystesti" niminen ohjelma.
Sinne sai ilmoittaa oman kumppaninsa "testattavaksi". Eli homma toimi niin, että radiojuontaja (nainen tai mies) soitti tälle testattavalle ja ehdotteli tapaamisia ja lähempää kanssakäymistä. Lähes kaikki miehet jäivät koukkuun.

Nokkelana tyttönä päätin tehdä miehelleni pienen jekun. (tyhmä temppu, joka kaduttaa minua jo nyt)

Lähetin mieheni sähköpostiin flirttailevan viestin. Olin täysin siinä uskossa, että mieheni näyttäisi viestin jossain vaiheessa minulle ja siinä sitten yhdessä naureskeltaisiin.

No mutta niin ei tosiaan käynyt. Mies alkoi heti suorin sanoin ehdottelemaan tapaamista ja seksiä.
Kertoi salarakkaalleen (eli minulle) ettei seurustele jne.

Tuntuu pahalta vaikka itse koko sotkun aiheutin.
Nyt sitten olen kierteessä. Mailailemme mieheni kanssa ja mies uskoo pääsevänsä kohta panemaan vierasta naista.
Kuvottaa katsella kuinka innoissaan mies menee tietokoneelle lukemaan mailejaan.

Tilanne olisi varmasti todella koominen, jos ei omalle kohdalle sattuisi.

En tiedä mitä tehdä.
Eihän minulla ole oikeutta suuttuakkaan kun itse niin kieron tempun tein?
256337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jos miehesi menee noin helppoon, olisiko aiheellista miettiä, onko hänellä ollut aikasemmin tai peräti nyt samaan aikaan muita potentiaalisia seksisuhteita?

Itselläni heräisi ainakin apäilykset, jos mieheni tarttuisi noin kevyeen syöttiin.

Järjestäpä miehellesi ylläri: Sovi salarakkaana treffit miehesi kanssa. Laittaudu nätiksi ja saavu treffipaikalle yllättämään miehesi. Hän on todennäköisesti todella hädissään ja yllättynyt. Kun olet näin heti paljastanurt korttisi, keskustelkaa asiasta (motiiveista, sekä mistä ideasi sait, suhteenne nykytila, miksi miehesi käyttäytyi noin..) perusteelliseesti. Se voi olla todella puhdistava ja pelastava keskustelu. Toisaalta jos miehesi ei kykene/halua ymmärtää sinua saati itseäsi, se voi olla selvä merkki kummallekin siitä, että suhteessa on jotain pahasti pielessä.

Äänestä

Ensiksikin..oletkohan itse kovinkaan syytön tässä tilanteessa? Ja entäpä jos miehesi koko ajan tietää sinun kirjoittelevan hänelle? Hänhän voi kuvitella sinun kiihottuvan tästä pikku leikista, jonka sinä raasu otat kovin vakavasti. Hänkin mahdollisesti odottelee innolla treffejänne, enkä usko hänen ollenkaa edes hämmästyvän tavatessaan sinut. Hyvää Joulua äläkä enää kiusaa itseäsi äläkä toista. Lopeta koko hassuttelu.

Äänestä
  • En tietenkään ole syytön. Oikein hävettää oma käytös.
    Mutta varmaa on se, että mies ei tiedä että hänen salarakkaansa onkin oma avokki.

    Äänestä

  • Avuton80 kirjoitti:

    En tietenkään ole syytön. Oikein hävettää oma käytös.
    Mutta varmaa on se, että mies ei tiedä että hänen salarakkaansa onkin oma avokki.

    eikös viestistä näy lähettäjä vai voiko sen jotenkin salata? Minä kun en ole niin fiksu näissä tietokonejutuissa.

    Äänestä

jos sopisit "salatreffit" miehesi kanssa ja jatkaisit tarinaa.. Sopisit itse jonkun miespuolisen tuttavasi kanssa treffit samaan paikkaan, mutta hieman aiemmin, ennenkuin miehesi saapuu paikalle. Sitten olisi kiinnostavaa katsoa, pakeneeko miehesi paikalta, vai tulee kyselemään miksi sinä olet siellä....

Äänestä
  • Ei näy lähettäjää. Loin ihan uuden sähköpostiosoitteen tätä "jekkuani" varten.

    Mietin itsekin tuota treffien sopimista, mutta kyllä tuntuu tyhmältä.
    Miehellä on ihan samanlainen oikeus suuttua minulle kun tällaisen tempun olen tehnyt.

    Tuntuu kyllä mielettömän pahalta lukea mieheni lähettämiä sahköposteja. Ei tunnu välittävän pätkääkään siitä että omakin nainen on.

    Äänestä

  • Avuton80 kirjoitti:

    Ei näy lähettäjää. Loin ihan uuden sähköpostiosoitteen tätä "jekkuani" varten.

    Mietin itsekin tuota treffien sopimista, mutta kyllä tuntuu tyhmältä.
    Miehellä on ihan samanlainen oikeus suuttua minulle kun tällaisen tempun olen tehnyt.

    Tuntuu kyllä mielettömän pahalta lukea mieheni lähettämiä sahköposteja. Ei tunnu välittävän pätkääkään siitä että omakin nainen on.

    voinut luoda toisen tilin, ilman että tiedot näkyvät. Sinne pitää ilmoittaa omat tiedot, kun tiliä luo?
    Sehän näkyy lähettäjänä.
    Mulla on myös 2tiliä ja molemmissa näkyy mun nimi lähettäjänä, vaikka molemmat on tyyliin possu@jotakin, ensin näkyy oma nimi sitten>possu@jotakin.
    Onko ne ulkomaalaisia tilejä?
    Vakavalla asialla kuitenkin leikit, oli miten oli, oma on mokasi!

    Äänestä

  • postit on kirjoitti:

    Loin sähköpostin hotmailiin.
    Enkä laittanut omia tietojani.
    Sinnehän voi syöttää nimeksi vaikka pelle hermanni.

    Äänestä

  • Avuton80 kirjoitti:

    Loin sähköpostin hotmailiin.
    Enkä laittanut omia tietojani.
    Sinnehän voi syöttää nimeksi vaikka pelle hermanni.

    Kirjotteleeko miehesi siis pelle hemannin kanssa? Pelle-nimihän viittää mieheen????

    Äänestä

  • epätietonen kirjoitti:

    Kirjotteleeko miehesi siis pelle hemannin kanssa? Pelle-nimihän viittää mieheen????

    Siis ei ;p
    Kunhan annoin esimerkin.

    Tein nyt niin kuin osa teistä ehdotti.
    Sovin siis treffit huomiseksi.

    Mies on kuin naantalin aurinko. Hyräilee ja hymisee. Uskomattomin asia tapahtui eilen juuri sen jälkeen kun hän oli lukenut treffi pyyntöni. Mies painui kylppäriin siistimään alapään karvoitustaan. Herra näyttää olevan varma, että huomena irtoaa.

    Näin vilaukselta ja nyt mies yrittää peitellä karvattomuuttaan.

    Kyllä meni joulu pilalle tempaukseni takia.
    Oma moka tosiaan.

    Äänestä

  • epätietonen kirjoitti:

    Kirjotteleeko miehesi siis pelle hemannin kanssa? Pelle-nimihän viittää mieheen????

    voi todellakin luoda ihan millä nimellä tahansa.. Itse en ainakaan kirjoittele netti tuttaville virallisella s-posti osoitteella.

    Äänestä

  • Avuton80 kirjoitti:

    Siis ei ;p
    Kunhan annoin esimerkin.

    Tein nyt niin kuin osa teistä ehdotti.
    Sovin siis treffit huomiseksi.

    Mies on kuin naantalin aurinko. Hyräilee ja hymisee. Uskomattomin asia tapahtui eilen juuri sen jälkeen kun hän oli lukenut treffi pyyntöni. Mies painui kylppäriin siistimään alapään karvoitustaan. Herra näyttää olevan varma, että huomena irtoaa.

    Näin vilaukselta ja nyt mies yrittää peitellä karvattomuuttaan.

    Kyllä meni joulu pilalle tempaukseni takia.
    Oma moka tosiaan.

    Vie leikki loppuun asti. Olisin kyllä utelias kuulemaan miten tuossa kävi, jos viitsit kertoa. Mahtaa miehesi olla yllättynyt. Anna miehesi vähän aikaa odotella, ennenkuin saavut äläkä heti paljasta, että olet kyseinen nainen. Ihmettele vaikka että mitäs säkin täällä teet. Jos menee vaikeeks niin anna palaa.

    Äänestä

  • angel_19 kirjoitti:

    voi todellakin luoda ihan millä nimellä tahansa.. Itse en ainakaan kirjoittele netti tuttaville virallisella s-posti osoitteella.

    joka tapauksessa. Vaikka toisiin s-posteihin voikin tehdä osoitteen mille nimelle vaan vaikkapa "nimetö[email protected]" niin tämän nimettömän oikea nimi näkyykin vastaanottajalle hänen lähettäessään s-postia. Joillekin tämä on ikävä yllätys...

    Äänestä

  • Riikka kirjoitti:

    mä olen nainen, ja olen kerran tehnyt miehen nimellä sähköpostiosoitteen. eli laitoin kohtaan nimi: Aaro Koskinen jne jne.. ja sähköpostiosoite oli joku tyyliin aaro_123@jotain ja lähettäjänä näkyi Aaro Koskinen, vaikka minä, Kaisa, se olinkin.kokeilepa.

    Äänestä

  • !!!! kirjoitti:

    noin tehdä.. jos on ilkeä :).

    Joihinkin sähköposteihin kyllä saa näkymään lähettäjäksikin vaikkapa "aaro_123@jotain" Kokeile sitä seuraavaksi. Epäilen, että sähköpostin kirjaaminen puolison nimiin on jonkin verran laitonta... itse harkitsisin oikeustoimia, jos mieheni olisi tehnyt sp-osoitteen nimiini.

    Äänestä

Onpa tilanne kerrassaan, huh. Kerrotko sitten mitä kävi? Heräsi uteliaisuus, Olisi mielenkiintoista tietää...
Toivotan onnea "treffeille" , toivottavasti tilanne selviää.....

Äänestä

vetää sua korville ja sen jälkeen potkii pellolle!!

tzemppiä!!!idiootti!

Äänestä
  • kävi treffeillä...???

    Äänestä

Siinäpä nyt sitten tiedät miehesi todellisen luonteen.Pelimies taitaa olla tai ei ainakaan sinusta välitä kovin paljon.Miksi siis syytät itseäsi?Jos noin helppo nakki se miehekkisi on,niin eikö ole parempi että NYT sen tiedät?Muuten koko homma löisi sinua jossain välissä päin naamaa ja vuosia on sitten hukkaan heitetty,ehkäpä lapsosiakin siunaantunut.

Äänestä

Kertoo joka tapauksessa hänen moraalinsa tason. Eikä olleenkaan huono juttu.

Äänestä

Todellakin on aihetta suuttua!

Äänestä
  • Noniin..
    Nyt on jo muutama päivä kulunut "treffeistä"

    Treffi iltana tarkkailin miehen käytöstä ja odotin minkä syyn hän keksii siihen, että on yön poissa. Kertoi lähtevänsä viettämään iltaa kavereidensa kanssa. Ja voi sitä partaveden määrää kun herra ovesta ulos astui.

    Minäpä sitten lähdin perään.
    Miehen ilme oli sanoinkuvaamaton kun hän näki minut treffipaikalla. Kaikin keinoin yritti saada minua lähtemään. Minä siinä vain esitin iloista ja ihmettelevää.
    Lopulta lähdin takaisin kotiin ja jätin miehen yksin odottamaan olematonta salarakastaan.

    Illalla mies saapui kotiin. Käskin hänen pakata tarpeellisimmat tavarat ja lähteä menemään.
    Kerroin oman osuuteni tarinasta. Mies ei suuttunut, vaan oli todella hämmennyksissään ja kertoi mitä ihmeellisimpiä selityksiä.

    Siitä asti ollaan erossa oltu.
    Tuskin anteeksi annan, vaikka mies itkien sitä pyytää.

    Äänestä

  • Avuton80 kirjoitti:

    Noniin..

    Toimit ihailtavasti! Et mennyt puihin missään vaiheessa. Jätkä sai ansionsa mukaan ja sinä et menettänyt kuin heikkoluontoisen petturin.

    Äänestä

  • mami kirjoitti:

    Toimit ihailtavasti! Et mennyt puihin missään vaiheessa. Jätkä sai ansionsa mukaan ja sinä et menettänyt kuin heikkoluontoisen petturin.

    Hei Ihan älyttömän hyvä juttu!!
    Nyt et vaan anna tollaselle kusipäälle anteeks, vaikka kuinka itkis ja vonkais.. musta et tehnyt ite mitään väärää! ihan oikein!

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Hei Ihan älyttömän hyvä juttu!!
    Nyt et vaan anna tollaselle kusipäälle anteeks, vaikka kuinka itkis ja vonkais.. musta et tehnyt ite mitään väärää! ihan oikein!

    Jep.
    Vaikka kyllä tuntuu kamalan pahalta.
    Suhde oli aivan ihana (näin minä luulin) ennen "testiäni". Senkin tiedän ettei miehellä muita naisia ole ollut ennen tätä.

    Mutta periaatteenani on aina ollut, että jos pettää kerran niin tulee pettämään toisenkin kerran.

    En kyllä suosittele kenellekkään tällaista kokeilua ;(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avuton80 kirjoitti:

Jokunen vuosi sitten eräällä radiokanavalla pyöri "viettelystesti" niminen ohjelma.
Sinne sai ilmoittaa oman kumppaninsa "testattavaksi". Eli homma toimi niin, että radiojuontaja (nainen tai mies) soitti tälle testattavalle ja ehdotteli tapaamisia ja lähempää kanssakäymistä. Lähes kaikki miehet jäivät koukkuun.

Nokkelana tyttönä päätin tehdä miehelleni pienen jekun. (tyhmä temppu, joka kaduttaa minua jo nyt)

Lähetin mieheni sähköpostiin flirttailevan viestin. Olin täysin siinä uskossa, että mieheni näyttäisi viestin jossain vaiheessa minulle ja siinä sitten yhdessä naureskeltaisiin.

No mutta niin ei tosiaan käynyt. Mies alkoi heti suorin sanoin ehdottelemaan tapaamista ja seksiä.
Kertoi salarakkaalleen (eli minulle) ettei seurustele jne.

Tuntuu pahalta vaikka itse koko sotkun aiheutin.
Nyt sitten olen kierteessä. Mailailemme mieheni kanssa ja mies uskoo pääsevänsä kohta panemaan vierasta naista.
Kuvottaa katsella kuinka innoissaan mies menee tietokoneelle lukemaan mailejaan.

Tilanne olisi varmasti todella koominen, jos ei omalle kohdalle sattuisi.

En tiedä mitä tehdä.
Eihän minulla ole oikeutta suuttuakkaan kun itse niin kieron tempun tein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu