Huf

Sairastin melkein 2 kk ja sosiaalinen elämä katosi kokonaan. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo että en taida kelvata kenellekään. Ja varsinkin sairaana ollessa sitä olisi kaivannut hellää hoivaa ja tukea rakkaalta ihmiseltä.. -niin sanottakoon että joltain muulta kuin omilta vanhemmilta (kiitosta unohtamatta).

Vähät harrastukset on jääneet. Olo on ihmeen arvoton ja täysin saamaton. Depiskö on? En oikein tiedä miten tästä nousta. Joulunpyhät tuo ahdistuksen ja yksinäisyyden päälle oikein kunnolla.
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

moi!!
ei sitä koskaan saa sanoa ettei kelpaa kenellekkään!koska kun mieleen tuommoisen lauseen jättää, niin ei varmasti kelpaa kennellekkään vaikka se kävelisi sun nenän ohitse joka päivä.

nyt pitää vain muuttaa mielen ajatukset positiiviseksi ja vaikka se on hankalaa ja aina tulee taka pakkia niin ei muuta kuin pitää mieli korkealla!

itsekkin olen elänyt tuon avulla hyvin

vaikka positiivinen ajattelu on hyvin vaikeaa mutta se antaa takaisin 110%

mene vanhempien luo viettää joulus siellä saat sitä kunnon rakkautta!itse vietän joulun töissä!!

pää pystyyn!!

Äänestä

Kun mä sairastuin, kesti pelkän taudin syyn selvittäminen 3kk. Siinä erilaisia oireita kärsiessä, usko kehoon hävisi. Ajatusta hallitsi kysymys, mikä on seuraava elin, joka alkaa oireileemaan. Sairaalassa olin osastolla, jossa vanhat miehet teki kuolemaa letkut suussa. Tein tupakkalakon laakista.

Päivä kerrallaan. Aloin ymmärtämään, miksi lääkärit eivät hymyile. Kun on tarpeeksi nähnyt kuolevia potilaia, ei siinä enää jaksa katteettomia hymyjä jaella. Päivä kerrallaan. Oireet vähenee, välillä uusii, vuoristorataa mennään, mutta sitten vauhti laantuu. Kevät aurinko alkaa lämmittämään.

Syvällä käytiin, hitaasti on ylös tultu. Vuodet kului ja pinta alkoi häämöttämään. Kun tajuat olevasi terve, alkaa normaali elämä toimia.

Kaikki eivät selviä, sinä selvisit. Käy tänään padalla, joku vähäonnisempi on kiitollinen avustasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SannaSs kirjoitti:

Sairastin melkein 2 kk ja sosiaalinen elämä katosi kokonaan. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo että en taida kelvata kenellekään. Ja varsinkin sairaana ollessa sitä olisi kaivannut hellää hoivaa ja tukea rakkaalta ihmiseltä.. -niin sanottakoon että joltain muulta kuin omilta vanhemmilta (kiitosta unohtamatta).

Vähät harrastukset on jääneet. Olo on ihmeen arvoton ja täysin saamaton. Depiskö on? En oikein tiedä miten tästä nousta. Joulunpyhät tuo ahdistuksen ja yksinäisyyden päälle oikein kunnolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu