Mua on sit aina ärsyttäny ne kaikki muodollisuudet, et en ois ikinä kuvitellu käyttäväni niitä ihan julkisesti - ja vielä omasta tahdostani... On tämä elämä vain niin julmaa.
Kumma, ettei kukaan voi enää olla niin kuin haluaisi. Pitää olla joku, joka ei varmasti sisimmässään ole. Pitää pitää kasvojen edessä jotain helvetin maskia, mikä peittää sen todellisen luonteen ja inhimillisyyden. Valitettavasti se maski peittää alleen samalla myöskin kaikki tunteen ja kaiken ystävyyden ja muun.
Just tänään mä huomasin tuon täysin ensimmäisen kerran. Mä näin, miten jokainen ihminen, kuka vastaan tuli, ja keskusteli ja jutteli kanssani, vain valehteli. Ihan kuin päivän mittaan aina pisemmälle päästyäni aloin nähdä jo henkilön kasvoista puhuuko hän totta - ja aina valo näytti punaista. Ihan harmittomat pienet asiat, joilla ei niinkään ole väliä - asiat, joista voisi sanoa todenkin - on pakko muuttaa valheeksi, joka saa uskottavuuden katoamaan.
En voi sille mitään, mutta olen kadottanut uskoni tähän maailmaan. Mihinkään ei enää voi uskoa, kaikki on yhtä huijausta...
Kumma, ettei kukaan voi enää olla niin kuin haluaisi. Pitää olla joku, joka ei varmasti sisimmässään ole. Pitää pitää kasvojen edessä jotain helvetin maskia, mikä peittää sen todellisen luonteen ja inhimillisyyden. Valitettavasti se maski peittää alleen samalla myöskin kaikki tunteen ja kaiken ystävyyden ja muun.
Just tänään mä huomasin tuon täysin ensimmäisen kerran. Mä näin, miten jokainen ihminen, kuka vastaan tuli, ja keskusteli ja jutteli kanssani, vain valehteli. Ihan kuin päivän mittaan aina pisemmälle päästyäni aloin nähdä jo henkilön kasvoista puhuuko hän totta - ja aina valo näytti punaista. Ihan harmittomat pienet asiat, joilla ei niinkään ole väliä - asiat, joista voisi sanoa todenkin - on pakko muuttaa valheeksi, joka saa uskottavuuden katoamaan.
En voi sille mitään, mutta olen kadottanut uskoni tähän maailmaan. Mihinkään ei enää voi uskoa, kaikki on yhtä huijausta...
Vastaukset 1
Vanhimmat
On totta ettei päästetä toista lähelle, ei haluta paljastaa omaa haavoittuvaisuutta. Mutta se on vaan yksi suojelukeino. Varsinkin täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan minäkin voin olla varautunut, vaikka aina pyrin kertomaan kuitenkin totuuden. Se on vaan oman itsetunnon säilytyksen kannalta olennaista, ettei näytetä kuinka minäkin olen vain ihminen. Kuinka minäkin saatan olla helvetin heikko ja välillä jopa itken, tietysti kun ei muita ole paikalla.
Mutta sitä varten kun ei aina jaksa näytellä on ystäviä. Mulla on oikeestaan kaks semmosta ystävää joille on helppo kertoa kaikki: toinen on opiskelukaveri, ja toinen on tyttö jonka olen tavannut vain kerran, mutta jonka kanssa olemme kirjeystäviä, meilikavereita.
Tämä opiskelukaveri on yks niistä ihmisistä jotka valaisee huoneen kun tulee sisälle, ja ei tulis mieleenkään olla mitään muuta kuin oma rehellinen, jopa mitätön, itsensä hänen kanssaan.
Kirjekaveri taas on muualta, minkä takia ei tapaillakkaan, ja hänelle on helppoa olla rehellinen koska ei pyöritä samoissa porukoissa, eikä ikinä tultais loukkaamaan toista asioilla joista keskustellaan.
En itseasiassa tiedä mitä kysyit, mutta ei kannata menettää uskoa maailmaan, eikä ihmiseen. Mun mielestä on vaan hienoa kun kaikkien sisältä löytyy herkkä värisevä sielu. Onko sen esiin kaivaminen vaan vaivan arvoista, se pitää päättää itse.