Voi herra jumala,pelkään että menetän otteen miesystävästäni!rakastan häntä hirveesti! mutta tuntuu siltä että mies on saanut 40 v kriisin!
Mies on tullut vallan hurjaksi,hän on pistänyt tatuoinnin, sellaisen ison mustan läiskän olkapäähän.
Olen aina antanut hänelle vapautta en ole ikinä kieltäytynyt hänen menoista MUTTA! tämä miehen kummallinen teinimäinen käytös ihmetyttää ja varsinkin satuttaa minua koska aivan kun mies alkaa muuttua ihan hurjaksi,ymmärryskykyni on nyt rajoitettu!
Ja kaiken huippu on että mies menee kaveriporukan kanssa jonnekin festareille, mies möläytti jotenkin vahingossa että he nielevät siellä xtc pillereitäkin!
Mies oli juovuksissa pikkuisen kun istuimme yhdessä hänen kotona,ja hän kerto vahingossa että jokaisella on sitte 8 xtc pilleriä taskussa mukana jotta jaksetaan nauttia ja tanssia!
Seurustelemme jo 4 vuotta mutta emme asu yhdessä,tapaamme 2 kertaa viikossa koska miehellä on kiireinen työ,ja tääkin raastaa minua koska rakasta aidosti häntä!
Mutta nyt kun kuulin miehen menosta niin sain shokin! xtc pillereitä!
Kun viikonlopulla istuimme hänen kotona mies sai yhtääkkiä päähänsä että mentäskö ulos tanssimaan!
Minua ei huvittanut koska olimme jo aika juovuksissa molemmat mutta mies sano että "no jää sit tänne kotiini istumaan mutta minä lähden nyt ulos! jos et tule mukaa niin menen yksin!
(emme olleet nähneet toisiamme viikkoon!) ja kuitenkin miehelle tuli sellainen "kohtaus että nyt meen vaikka seinän läpi!" ilman sinua!
Olin järkyttynyt ja tämä hänen käytös satutti minua syvästi! en voinut uskoa että mies jättäisi minut hänen kotiin istumaan yksin odottamaan häntä!
Selitin hänelle että jos nyt lähdet niin näytät todella minulle kuinka paljon välität minusta!!! ja kysyin että oletko niellyt salaa pillerin illalla ? kun sinun on yhtääkkiä pakko mennä ulos!? olemme muutenkin harvoin yhdessä! mutta pystyt mennä ja jätät minut vaikka kotiisi istumaan yksin??? olin vihainen!mies loukkaa minua käytöksellään,aivan kun en tuntenut häntä enää!
Saimme sitten kamalan riidan! ja ilta loppui silleen että mies ei sitten mennyt ulosja minä pilasin hänen illan koska minua ei huvittanut "yhtääkkiä" mennä ulos koska miehellä oli sellaien ihme olo jostakin syystä?! xtc pillerin takiako???!!!!
Olen järkyttynyt!loukkaantunt!
Seuraava aamu kun heräsimme selitin että nyt olet todella satuttanut ja loukkanut minua käytökselläsi! koska huomasin kuinka mielellään olisit mennyt vaikka ilman minua ulos ja jättänyt minut yksin istumaan kotiisi!ja että aijot niellä siellä festareilla vielä 8 xtc pilleriä??? en voinut uskoa mitä kuulin!ja en voi uskoa että mies muuttuu ja alkaa niellä roskaa!
Minua satutaa! mitä miestä vaivaa yhtääkkiä??!!!
Minulla on sellainen olo että en voi tehdä asialle mitää! mies tekee mitä haluaa!
Tämä on kamalaaa,minulla on avuton olo!
Mitä tehdä!perjantaina mies on lähdössä xtc juhliin! apua!
Eikö tuollaiset pillerit ole vaarallisia!
Mitä ne tekee ihmisen aivoille!
Auttakaa! tuntuu kuin menetän hänet pillereitten huumaan!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Haluaisin auttaa, mutta ensin tahtoisin tietää, mitä ovat ne xtc-pillerit.
Ekstaasi pillerit ,taisin nimitellä englaniksi siis xtc on "ekstaasi" pilleri
Tilanne on vaarallinen. Miesystäväsi on pahasti menossa hunningolle ja huumeiden piiriin. Ekstaasijuttu liittyy käsittääkseni nopean pilven saamiseen. Siis tilanne on hälyyttävä. Jotain olisi tehtävä, mutta hänen olisi se itse ymmärrettävä.
Sinä et voi tehdä mitään muuta kuin sanoa totuuden, joko minä tai pois tabuista. Toinen puoli asiasta on, että et tiedä, mitä hän väliaikana tekee.
Jotenkin tuntuu, että suhteenne on muuttunut niin, että luottamus on mennyt, koska ei nistiin voi luottaa. Sorry, parasta olisi vain katkaista suhde. Tämä on se elämän pahempi puoli. Olet nähnyt sen, jota et olisi halunnut nähdä. Nyt on totuus edessä ja sinun pitää kysyä itseltäsi, mitä nyt teet.
Muista, että et voi muuttaa toista ihmistä. Miehen pitäisi muuttua, ja kysymys onin, pystyykö hän? Vastaus on tulevaisuudessa, joka ei ehkä näytä hyvältä.
Katso hakukoneelta 'ecstacy pils'.
Tässä on yksi teksti:
'Do you remember your first E? I do! In fact most ecstacy users can name the exact time place and date where they first dabbled with this "e"mazing drug. It was a cold winters night in 1994. I was really quite nervous about taking a pill for the first time ( as one should be). The hardest drug I had taken previously was smoking grass! Because I was a bit concerned about this unusual little pill in my hand with a dove motif on it -I opted to try just half first to see what effect it would have. I swallowed the pill with copious amounts of water - just as well as it tasted disgusting (the best ecstacy pills always do;-)
After around 45 minutes the first subtle effects began - I started to feel light-headed and my whole body started to tingle gently. I felt an urge to stretch my arms and legs - rather as one does when waking up after a good nights sleep. The one thing I remember quite vividly from that December night in '94 is walking (or rather floating) up Charing Cross Road in London with my friend James feeling totally and utterly happy and relaxed. The early days of Ecstacy...
'
Se on siis kamaa, ja siis kamalan vaarallista!
Daddy tunsit ihan oikein ja osuvasti.
Minulla menee, tai ehkä meni jo luotto silloin kun näin mitä en olisi halunnut nähdä ja uskoa! niin kuin kirjoitit.
Minua satuttaa hirveesti! koska rakastan häntä,ja tuntuu aivan kun menetän hänet koska,
mies luulee että elämä tuntuu niin ihanalta pillereitten kanssa!
Ja kuka tietää mitä ne siellä juhlissa yhdessä tkee ja mitä siellä tapahtuu,apua!
Mies meneekin jo torstaina kaveriporukan kanssa pois sain kuulla aamulla,kun hän äsken soitti minulle, ja palaa vasta maanantai iltapäivällä!
Mitä minun pitäisi nyt tehdä?
Katkaista suhde ennen kun mies lähtee sinne juhlimaan?
Minua pelottaa myös että hän tulee satuttamaan minua käytöksellään uudestaan,en tiedä mitä tehdä!
Onko rehellistä häntä kohtaan sanoa miehelle että,valitse ne pillerit tai lopetan suhteen? saanko minä vaatia häneltä tuollaista?
Pillerithän on vaarallisia niin kuin kirjoitit!
Tekisi mieli huutaa hänelle hänen käytöksestä ja kuinka minua satuttaa!!!koska, sen mitä näin satutti minua kovasti! ja että mies aikoo niellä niitä ekstaasi pillereitä aivan kuin ne pillerit olisivat jotakin karkkeja!
Onko minulla oikeus kieltää häntä nielemistä? ja laittaa hänet seinään vasten?
Auta vielä jos jaksat :- (
Minulle tuli äsken sellainen vahva olo että mies menettää minut hänen käytöksellään,eikä toisinpäin,hänhän on se joka pilaa suhteemme?
Olen ihan järkyttynyt!
Jätä ihmeessä tollanen mies. Mitä tulevaisuutta suhteellanne on? Ensinnäkin tulee mieleeni: 4 v VAIN SEURUSTELUA!! Mielestäni osoittaa, että jompi kumpi teistä tai molemmat ette halua sen kummemmin toisiinne todella sitoutua... No, sehän sopii toisille, mikä mää oon sanomaan.
Mutta jos haluat pysyä erossa huumeista, rikollisista sekopäisistä ihmisistä, tee pian ratkaisusi ja unohda koko mies!! Tiedän; ei ole helppo unohtaa tosta vaan ihmistä jota rakastaa.
Mutta oman itsesi, terveytesi ja hyvinvointisi kannalta ole järkevä!!!
Toivon, että jo oot selvemmillä vesillä! Kyllä kuule niitä kunnon miehiäkin on vielä vapaina!
Tottakai sulla on oikeus vaatia häntä joko jättämään huumeet tai sitten sinä lähdet! Hän on aikuinen mies ja tietää mitä tekee. Hulluahan se on huumeita käyttää mutta turha on aikuiselle mennä selittämään huumeiden vaaroista, hän varmasti tietää kyllä muttei vaan välitä.
Tosi paha tajuta, että aavistin oikein. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päästä pois ja äkkiä. Narkkari ja totaalinen alkkis ovat tyyppejä. joiden on luotava oma viitekehys, jotta he voivat sulattaa oman käytöksensä. Sun kaverisi ei taida olla itsensä herra, vaan se on ecstasy ja pakoa oikeasta elämästä toiseen, unimaailmaan.
Sä et siinä ole ollenkaan, joten paras lähteä ennen pahoja juttuja. Sä et voi muuttaa toista. Vain itse hän voi sen tehdä. Sun on ihan turha sanoa mitään, koska hän puhuu, minkä itse katsoo oikeaksi. Ecstacy = hurmio, siis pilvihumua. Sä et siihen kuulu, joten lähde, kun pääset, ettet itse joudu samaan maailmaan.
Älä jätä miestäsi nyt. Tarkoitan siis, että älä jätä kokonaan. Minä tein virheen. Jätin, mies rukoili ja rukoili ottamaan takaisin, edes ystävänä. Ottamaan syliin.
Jätä miehelle kirje jossa kerrot miltä tuo kaikki sinusta tuntuu ja kerro että se ei ole sinun maailmaasi. Jätä se kirje hänen kämpilleen. Hän löytää sen kun palaa reissuiltaan. Älä soita hänelle, älä ota yhteyttä. Jos hän ottaa niin sano ettet halua olla yhteyksissä ennen kuin mies on ajatellut asioita. Jos mahdollista matkusta pois vähäksi aikaa, pariksi viikoksi.
Varoitan että narkit voivat olla yllättäviä ja vaarallisia, mutta en usko että sinulla on vielä mitään hätää, jos kyseessä ei ole muuta kuin essoja.
Huumeista ei voi päästä eroon ennen kuin itse sitä haluaa. Mutta tukea ja syliä voit tarjota kun hän sitä haluaa. Rahaa älä narkille anna koskaan. Tiedät kyllä mihin se menee, vaikka hän mitä väittäisi.
Jaksamista!
http://www.erowid.org/chemicals/mdma/mdma.shtml
tuolta voit etsiä asiasta tietoa.yritä ymmärtää että mikään aine itsessään ei "pakota" ihmistä tekemään mitään mitä hän ei halua. Itse olen syönyt nappeja 5v (1-3/kk), ja kouluni ja työni olen aina velvollisuuden nimissä suorittanut.. vielä ihan menestyksekkäästi. Ja ongelmaa ei käytössä ole ollut kun tiedän mikä on liikaa. Ainoa minkä moraalisesti tuomitsen harrastuksessani on sen laittomuus.
Ja kuulostaa siltä että hän yrittää piristää elämäänsä ja selvästikin ottaa sinut huomioon kun mekkalan jälkeen hän jäi luoksesi, vaikka "herkkua" ei ollutkaan tarjolla!!
TUTKITAAN ENNEN KUIN HUTKITAAN!!
.. ja keskustelua asiasta!