Näin alkaa kahdeksa viikko kärsimys näytelmässäni. Sanoin eräälle tutulle, että tästä on tullut jonkin näköinen selviytymistarina. Enään en ole siitä varma onko tämä selviytymis tarina vai matkakertomus tuhoni tiestä, kuka tietä minä en.
Niin vietimme Joulu aato, ihminen jota rakastan ja joka on tuleva ex-vaimoni, oli viettämässä sitä meidän kanssa. Pukki jakoi lahjat lapsille jotka olivat odottaneet häntä kärsimättöminä koko iltapäivän. Kaikki oli niin kuin ennen, kaunista ja rauhaisaa. Ja tämä oli vain harha, joka tuotti suunnatonta tuskaa kaikille osallisille. Niin tämä kaunis harha, kuin uni siitä että kaikki on hyvin, särkyi kun hän lähti pois.
Nyt on voimat vähissä ja tuska on läsnä. Kun ihminen ohittaa tietyn kipupisteen, mailma muuttu suurrealistiseksi ja arvaamattomaksi. Moni varmaan miettii olenko minä ohittanut pisteen josta ei ole paluuta, ehkä, toivottavasti en. Vielä pitäisi jaksaa tuon pienen prinsensan vuoksi joka leikkii olohuoneessa.
Kyllä olen miettinyt kuolemaa, joka kerta kun olen ollut juomassa niin loppuillasta hän on ollut ryyppykaverini, joka kerta olen ostanut hetken lisäaikaa itselleni. Kuolema on ystävä joka ottaa tuskan pois, jos hänen mukaan lähtee ei tunne enää mitään, ei kaipuuta, ei tuskaa, ei vihaa, ei yksinäisyyttä, ei rakkautta, ei mitään.
Taas olen pimeällä matkalla niissä synkissä varjoissa joita päässäni liikkuu, toivottavasti en huku niihin. Pitää yrittää pitää mielessä pikku prinsessani joka leikkii olohuoneessa, niin saa vielä voimia hetken jatkaa.
No näiden ajatusten kirjoittaminen pois itsestäni helpottaa hetkeksi sitä kuormaa mitä kannan sydämmessäni. Ehkäpä minä jaksan vielä jatkaa tätä tuskaista matkaani ja aika tekee tehtävänsä jolloin ne syvät haavat jotka olen saanut ehtivät arpeutua jolloin on vain kyettävä elämään niiden kanssa.
Niin vietimme Joulu aato, ihminen jota rakastan ja joka on tuleva ex-vaimoni, oli viettämässä sitä meidän kanssa. Pukki jakoi lahjat lapsille jotka olivat odottaneet häntä kärsimättöminä koko iltapäivän. Kaikki oli niin kuin ennen, kaunista ja rauhaisaa. Ja tämä oli vain harha, joka tuotti suunnatonta tuskaa kaikille osallisille. Niin tämä kaunis harha, kuin uni siitä että kaikki on hyvin, särkyi kun hän lähti pois.
Nyt on voimat vähissä ja tuska on läsnä. Kun ihminen ohittaa tietyn kipupisteen, mailma muuttu suurrealistiseksi ja arvaamattomaksi. Moni varmaan miettii olenko minä ohittanut pisteen josta ei ole paluuta, ehkä, toivottavasti en. Vielä pitäisi jaksaa tuon pienen prinsensan vuoksi joka leikkii olohuoneessa.
Kyllä olen miettinyt kuolemaa, joka kerta kun olen ollut juomassa niin loppuillasta hän on ollut ryyppykaverini, joka kerta olen ostanut hetken lisäaikaa itselleni. Kuolema on ystävä joka ottaa tuskan pois, jos hänen mukaan lähtee ei tunne enää mitään, ei kaipuuta, ei tuskaa, ei vihaa, ei yksinäisyyttä, ei rakkautta, ei mitään.
Taas olen pimeällä matkalla niissä synkissä varjoissa joita päässäni liikkuu, toivottavasti en huku niihin. Pitää yrittää pitää mielessä pikku prinsessani joka leikkii olohuoneessa, niin saa vielä voimia hetken jatkaa.
No näiden ajatusten kirjoittaminen pois itsestäni helpottaa hetkeksi sitä kuormaa mitä kannan sydämmessäni. Ehkäpä minä jaksan vielä jatkaa tätä tuskaista matkaani ja aika tekee tehtävänsä jolloin ne syvät haavat jotka olen saanut ehtivät arpeutua jolloin on vain kyettävä elämään niiden kanssa.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Jotkut eivät saa edes sitä hetkeä. Heidät on erotettu muös lapsista. Muista, että sanotaan erotuskan kestävän vuoden. Se kestää silloin noin kauan, kun on ollut tunteet ja eikö se ole hyvä asia, ei ole täysin kylmä ihminen. Sellainen, joka selviää erosta parissa kuukaudessa, on tunnevammainen. Anna ajan kulua, mutta älä heittäydy isesäälissä kierimiseen ja sympatioiden hakemiseen. Sure, raivoa, kiukuttele, hae apua ja heitä se musta viitta harteiltasi joka päivä edes minuuteiksi.
Alkoholi lisää masennusta, joten vältä sitä.
Kuolema on ajatuksissa sitä hellivälle ystävä joka ottaa tuskan pois, jos hänen mukaan lähtee ei tunne enää mitään, ei kaipuuta, ei tuskaa, ei vihaa, ei yksinäisyyttä, ei rakkautta, ei mitään.
Niille ketkä ei lähde omatoimisesti sen mukaan, niille pienille prinsseille ja prinsessoille, jotka jäävät laulamaan ja leikkimään olohuoneisiin kuolema on vieras joka jättää tuskan,kaipuun, tuskan, vihan,yksinäisyyden.
Tämä mitä kirjoitin oli hetki sen jälkeen kun hän oli lähtenyt, ja minun oli pakko se tehdä etteivät nämä ajatukset jää kiertämään sisääni. Sillä se on tie mikä vie siihten tulokseen mihin en itsekkään halua. Sääliä en kaipaa, enkä empatiaa enkä sympatiaa. Kunhan puran niitä tunteita jotka ovat sisälläni.
Kuten huomasitte nimimerkistäkin kaikki ei ollut tallella silloin kun aloin kirjoittamaan, mutta johan helpotti kun sai purettua ulos tuon kuonamäärän.
Kyllä tämä tästä. Ja voimia teille kaikille muillekkin. Enkelit suojatkoon matkaane.
Kyllä me tästä jotenkin selviydymme, onhan tämä tehtäväksemme nyt annettu. Kasvaa kenties ihmisenä, löytää minuus,ehjäksi pohdittu ja läpikäyty.
Voimaa koitokseen, itse kullekin säädylle.
Tässäkin perheessä joulu teeskenneltiin lasten vuoksi, eli traditiot aterioineen isovanhempien kera ja lahjakasat jaettiin. Itse selvisin illasta rauhoittavien turvin, joita sain kun kriisi pamahti päälle 11 päivää sitten. Nyt on mies hyvin pian pakkaamassa kamojaan ja jättämässä meidän, pääsee rietumaan täältä rakkaudenkaipuunsa luo. Uskomatonta, miten vähän edes lapset häntä tänne tässä vaiheessa "kiinnittävät". Romahdin vasta sukulaisten poislähtiessä, kun mies koiraa ulkolutettaessaan oli oli kuin olikin soittanut rakkaalleen, se siitä sovitusta joulurauhasta (yksi päivä kölo 14 jälkeen känny pysyy kiinni, eikä ota yhteyttä). Sekosin tietty taas, ilta päättyi mun ja lasten itkuun, tunnen syyllisyyttä viedessäni näin lapsilta jouluniloa pois.
Tiedän, että itselleni vain ja ainoastaan nämä lapset on kaikkein tärkein, heidän vuokseen on jaksettava. Ja sillä hetkellä kun et sinä tunnu jaksavan, hae muuta apua. Humalassa ihminen voi tehdä elämänsä tyhmimmimän päätöksen ja jättää lapsensa isättömiksi. Ajattele hänen tulevaisuuttaan, et voi musertaa hänen jo näin pirstaloinutta maailmaansa hylkäämällä hänetkin. Itse en uskalla, enkä halua alkoholiin nyt koskea, menisi hyvin humalahakuiseksi ja en pystyisi kontrolloimaan varmaan itseäni ollenkaan. Ja toisaaalta nyt alun rauhoittavien vuoksikin se on kiellettyä. Joku varmana sanoo, että joo et ole muuttumassa alkoholistiksi, vaan narkiksi, mutta tuskin siinä nin käy, näitä lääkkeitä sai vain akuuttiin kriisiin. Masennuksen mielialalääkkeistä keskustelen lekurin kanssa tammikuussa.
Lapsi ehkä kokee että lähtenyt äiti on hänet hylännyt jo, vaikka kuinka vakuuttaisitte, että molemmat rakastatte lastanne, ja se rakkaus ei lopu ikinä.
Jos tulee mielentila, että "millään ei enää väliä, ei edes sillä lapsella", soita kriisiapuun ( tai vaikka hätänumeroon 112, ohjaavat eteenpäin), niin lapsesi ei jää yksin kotiin ja sinä saat apua. Itse olen päättänyt ottaa ja saada kaiken sen avun mitä somessa vain on mahdollista saada. Voimia meille kaikille jätetyille.
En minä sitä kiellä ettenkö olisi miettinyt ratkaisua mistä ei ole paluuta, mutta aina on tullut vastaukseksi, EI EN VOI, sillä on tytär ja vielä ex-vaimoni edellisestä avoliitosta oleva poika jolla ei käytännössä ole muuta isää kuin minä ollut elämänsä aikana.
Tämä ajatus on kiertänyt kehää päässäni, lukisitpa päiväkirjani viimeisen kuukauden ajalta. Mutta se ei ole se ratkaisu mitä haluan. Minä selviydyn se on aivan varma, mutta nyt tulin tilanteeseen että se oli kirjoitettava ulos, pois minusta, niin helpottaa. Ja niin se tekikin, tuntui kuin olisi kahdensadan kilon rauta määrä pudonnut harteilta pois. Kahteen kuukauteen ensimmäinen yö että olen nukkunut seitsämän tuntia, nyt on väsynyt mutta rauhallisempi olo.
Tiedä sitten vaikuttiko asiaan se rauhoittavien määrä mitä eilen tuli kiskottua naamaan en tiedä. Muuten tuo joulu aatto on syönyt minua koko tämän kahdeksan viikon ajan mitä tämä helvetti on kestänyt. Olen miettinyt miten sen selviää ja miten saa lapsille järjestettyä niin hyvän joulun kuin mahdollista. Se onnistui, ei riitelyä, ei ilkeitä sanoja, ei mulkoilua vain se tuska jonka joulu aiheutti ja se oli varmasti kummallekkin meille aivan yhtä kauheaa. Ja niin saimme sen vietettyä kun tulimme vähän tahollamme toisiamme vastaan. Puhelimet oli meillä kiinni sen aikaa kun joulua vietettiin ja se oli hyvä ratkaisu.
Hyvä kun tiedät itsekin, että loppujen lopuksi selviät. Halusin vain varmistaa sen.
Tiedän, että kirjoittaminen helpottaa, niin minullakin. Juuri äsken kirjoittelin pitkän meilin tilanteestamme sellaisille ystäville, joita tapaan harvoin ja ovat kaukana. Toinen tapa on myös puhua, hermostuttaa nähdä seuraava kännykkälasku, kun tuntuu, että vietin ensi hetkinä puolet päivästä vain puhuen ja puhuen. Mutta toisaalta aika halpaa terapiaahan se on nykypäivänä se kännyllä soittelu.
Olen iloinen, että exäsi osasi pitää puhelimensa kiinni sovittunne mukaan ja saitte jotenkuten lasten vuoksi aaton vietettyä. Voi kun se olisi mennyt meilläkin niin loppuun asti, enkä olisi "skitsahtanut".
Rauhoittaviahan minäkin sain ensihätään. Niitä saa ottaa 3 vrk:ssa, nyt en ole enää ottanut päivällä kuin maksimi puolikkaan. Lääkärin ohjeen mukaan otan sitten nukahtamislääkkeen kanssa 2 rauhoittavaa yöksi sillä seurauksella, että yleensä nukun jopa 8 h. Uni auttaa sekin omalla tavallaan, ajatukset ovat entistä riekaleisimpana jos et nuku. Eilen aaton vuoksi napsin 3 tablettiani jo päivän aikana, ensimmäisestä tuli "hyvä olo", hieman nousuhumalan kaltainen kyllä-tästä-selvitään -fiilis, sitten kun sen vaikutus lakkasi ja tunsin surun puskevan pintaan, otin toisen ja kävin hitaammalla ja kolmannesta vielä hitaammalla, mutta enpähän romahtanut itkemään kesken jouluaterian ja lahjojen jaon. Lekuri varoitti, että näihin rauhoittaviin voi jäädä kiinni ja ovat vain kriisivaiheeseen. Tuskinpa tässä siis narkkariksi kuitenkaan tulee, hullu vain muuten...
Kuulin tutuntutusta joka ennen aina ajatteli lastaan, eikä tehnyt itselleen pahaa ( ei yrittänyt itsaria, vaikka olisi tehnyt mieli) Jossain vaiheessa vaan kuulemma kun olo oli niin hirveä, että ei lapsellakaan enää ollut väliä ja hän otti lääkkeitä tarkoituksella liikaa. Onneksi selvisi hengissä nopean avun vuoksi, ja on hoidossa nyt. Me emme anna itsemme mennä tuohon pisteeseen, emmehän?
Ethän vain ole kotoisi pohjois-suomesta?
Tarkoitukseni ei ole arvioida toisten keinoja, tai rehvastella omallani, haluan vain sanoa sen jollekin. Valitettavasti ihmiset, ystävikseni luulemat, ovat hävinneet ympäriltäni exän lähdön myötä. Tosihan se oli, heihin olin tutustunut exän kautta, mutta muutamista tuli itsellenikin ystäviä, tai siis niin kuvittelin.
Lojaliteettisyistä kyseiset ihmiset ovat kuitenkin löyöneet luukkunsa kiinni,se siitä.
On siis jäänyt aika vähän aikuisia, joille puhua. Tänne purkamalla ainakin on "puhunut" jollekin, eikä kaikki kaiherra sisällä samaa hyödytöntä rataa.
Tuskasta piti sanomani, siitä, etten ole tähän ottanut mitään, vaan kärsinyt kaiken sellaisenaan. Mielestäni siirretty kipu on toisen kerran vielä edessä, läpikäytynä pois. Sitä en tiedä kuinka monesti vielä tuntuu pahalta,haikealta tai vaikealta, mutta rajaton sekään anti ei voi olla. Ihan kuin silloin kun lapset oli ihan käpysiä. Yöllä vaippoja vaihtaessa, syöttäessä mietin niittenkin joskus loppuvan, joku yö oli se viimeinen. Samoin kun lapset kuorossa huutsivat PYYYYYYY-H-KImään.. joskus vaan tuli se huuto, joka oli viimeinen. Eivat enää huuda..
Joku päivä tämä exän miettimienkin on ohi.Koska erosta on jo neljäs vuosi, enää ei koske menetetty rakkaus, unelmat. Enää ei tarvitse edes yrittää teeskennellä yhtä rakastavaa perhettä. Enää koskee se, miten exä salailee ja selittelee asioita, jotka koskeavat lapsia. Nyt jouluviikolla hän maanantaina ilmoitti että on parempi ettei lapset tule viikonloppuna.
Varmaan näin sitten on ollutkin, hyvähän meillä on yhdessä, kotona. Se vaan, ettei exä reilusti kerro viettävänsä aikaansa mielummin uuden hoidelmansa kanssa,kuin lastensa, tekee huonoa.
Lapset kuitenki ymmärtävät, että isällä on tärkeämpiä ihmisiä, tärkeämpäää tekemistä kuin tavata heitä. Miten lapset mielessään asian mieltävät, varmaan nuorimmainen ainakin miettii syyn olevan hänessä, kun hän on "tällainen".
Kivut, oli ne mistä syystä tahansa, yritän kestää siinä kun ne on, jopa nauttia, tavallaan tuskasta, sillä joskus ei muuta tuntoa elämään enää olekaan.
Kyllä tämä tästä, joku päivä tuomio on ohi, kaikki tuska kärsitty, ehkä hyvitetty, jollekin. En tiedä, mutta yöuniani en ole menettänyt, uni on ollut minulle armahtava, päivien läpikäyminen sensijaan joskus työn ja tuskan takana.
ei, en ole
Tuntui vain liippavan läheltä, mutta ei.
Tässä vatvoessa tätä asiaa on tullut huomattua eräitä asioita.
Kun on petetyksi tullut niin kuin minä, sitä on jäänyt tyhjän päälle killumaan ja välillä tulee tunne että viimeinenkin ote lipeää. Sillon sitä tuskissaan kiljuu hätääns ja yrittää saada jostain tukea ja sympatiaa. Vaikka ne eivät auta kuin hetkeksi. Vastukset selviämiseen on löydettävä itsestä.
Moni on täällä sanonut, että kun aika kuluu ja haavat arpeutuvat. Niin tulee aika jolloin se joka on liittoonsa uskonut loppuun saakka on vahvoilla ja tulee selviämään eteen päin ehjenpänä ihmisenä joka on sinut itsensä kanssa. Minä alan vahvasti uskoa jo tähän teoriaan.
Sitten on tämä pettäjä osasto joka on petetyn selän takana vehkeillyt, valehdellut kirkain silmin puolisolleen että kaikki on hyvin ja elämä luistaa omalla painollaan.
Sitten kun kaikki sortuu, niin siitä huolimatta yritetään jatkaa peittelyä ja valehtelua. Ikään kuin yritettäisi pitää vielä mahdollisena se että jos uusi suhde ei toimi niin on mahdollisuus palata takaisin.
Sillä se joka on jätetty on, varsinkin kriisin alussa, niin heikoilla että tekisi mitä vaan saadakseen sen ajan takaisin jolloin kaikki oli hyvin. Ajan kuluessa tilanne muuttuu tietenkin.
Pettäjä kantaa ristiään lopun elämäänsä, jos hänellä on edes jonkinäköisiä moraalin rippeitä jäljellä. Ja hyvä niin.
Sitten on nämä ns. yhteiset ystävät joista jotku ovat oman elämänsä mitätömyyden keskellä vatvoneet asioitasi ja ohjanneet puolisoasi kohti ratkaisua minkä hän on tehnyt. Nyt olen huomannut ainakin erään tällaisen mitätömyyden vanhassa ystäväpiirissämme. Minä en sano että se mitä tapahtui olisi tällaisten ihmisten aiheuttamaa. Mutta he ovat ihmisiä joiden elämä on niin pienisielusta ja mitätöntä, että saavat nautintoa siitä kun pääsevät sotkemaan muiden elämää.
Mielenkiintoinen mielipide - lähellä omaani jos ei täysin samankaltainen. Aviomieheni lähti entisen heilansa luon meidän 10v yhteisen elämän jälkeen. Tosin hain eroa itse koska mieheni joi. Tämä entinen oli koko meidän liittomme aikana yhteinen ystävämme - tuki molemmille jos niin tarvitsimme. Oli ilmeisen helppoa miehelleni palata hänen luokseen. Itse tunnen että minua puukotettiin "ystävän" puolelta selkään - nainen on susi toiselle. Uskoin harkinta-ajan tekevän meille parina hyvää - en vain uskonut että lohduttaja löytyi niinkin läheltä ja heti kun ovesta lähti..Paluuta ei vanhaan ole vaikka niin aluksi ajattelin. "Ystävän" käyttäytyminen loukkaa minua..Valitsen ystäväni tulevaisuudessa paremmin. No, tämä "ystävä" ja mieheni olivat enemmän ystäviä kuin minulle uskoteltiin. Minulla on oikeus olla loukkaantunut vaikka eroa hainkin. Luulin kyllä ongelmien selviävän ajan kanssa. Minulla on oikeus yhä tuntea rakkautta miestäni kohtaan..Aion silti selvitä pää pystyssä.
siihen että vääryydentekijöillä on helppoa niin kauan kuin uskovat asiaansa. Sen takia heidän pitää mennä,tehdä toimia uskonsa mukaan. Ei auta jäädä paikoilleen, koska silloin alkaa ristituli, jota ei pääsekään pakoon. Parempi paeta paikalta, ei joudu totuuksien eteen, ainakaan sillä kertaa.
Pälkähästä pääsee,muttei ehkä loputtomiin.
Nyt kun on välillä maannut tulessa ja siitä kerta kerran jälkeen selvinnyt alkaa elämässä olla ns. talvisodan henkeä; hekään eivät tienneet milloin sota taistelu,kärsimys on ohi, mutta kamppailu kamppailulta joku vaan selvisi. Kenellä mitäkin vammoja ja haavoja, niinkuin itselläkin tässä taistossa saatuja, mutta kuitenkin elossa.
Joku päivä on rauha, joku päivä voi tuntea itsessään vapauden.
Kyllä tämä tästä, vaikka joskus kipeää tekeekin.
"Sillä se joka on jätetty on, varsinkin kriisin alussa, niin heikoilla että tekisi mitä vaan saadakseen sen ajan takaisin jolloin kaikki oli hyvin. Ajan kuluessa tilanne muuttuu tietenkin.
Pettäjä kantaa ristiään lopun elämäänsä, jos hänellä on edes jonkinäköisiä moraalin rippeitä jäljellä. Ja hyvä niin. "
Ei kaikki petetyt toivo "vanhaa hyvää aikaa" takaisin; heidän mielestään se saa jäädä omaan arvoonsa. Lisäksi petetyt ja pettäjät ovat kuitenkin kaikki ihmisiä; ihan samassa veneessä kulkijoita. Joskus pettäjäkin kantaa ristinsä paljon raskaamman kautta kuin petetty, välillä toisinpäin, ihan tapauskohtaisesti. Tuo peittely, salailu ja valehtelukaan ei välttämättä ole vehkeilyä kuten asian ilmaisit. Se saattaa olla hämmennystä, häpeää, syyllisyydentuntoa tai itseasiassa sitäkin, ettei hyväksy ollenkaan tilannetta, jossa on. Tai ei oikein edes ymmärrä mikä tilanne on. Ei hullaantuminen toiseen ole niin yksiselitteisen yksinkertainen juttu kuin luullaan.
Tietenkin nämä esittämäni mielipiteet ovat vain minun näkemyksiä asiasta, mutta jos olet ihminen jolla on jonkinlainen moraalikäsitys siitä mikä ihmissuhteessa on oikein ja väärin, ja jos suhde on ajautunut sellaiseen umpikujaan ettei siitä ole ulospääsyä tai ns. uskalusta nostaa kissaa pöydälle ja alkaa tekemään töitä suhteen eteen. Niin eikö ole silloin viisaampi erota ilman jotain kolmatta osapuota ja putsata pöytä ennen sitä. Silloin sille toiselle osapuolelle ei jää paska maku suuhun ja on tehty se mitä tehtävissä on suhteen pelastamiseksi.
"Se saattaa olla hämmennystä, häpeä, syyllisyydentuntoa tai itseasiassa sitäkin, ettei hyväksy ollenkaan tilannetta jossa on. Tai ei oikei edes ymmärä mikä tilanne on. Ei hullaantuminen toiseen ole niin yksiselitteinen yksinkertainen juttu kuin luullaan."
Joopa joo, niitä on näitä selityksiä jolla perustellaan omaa typerää käytäytymistä. Itsekkin kun on työelämässä ollut komennus töissä ja raksalla, niin aina sieltä löytyy joku kolli joka kokeilee lähes jokaisen vastaan tulevan naisen kohdalla jäätä pikku lipityksellä. Ja aina löytyy joku hölmö joka menee vipuun. Se on sellainen lähes harrastus joillekkin miehille, ei minulle kylläkään.
Tuollaisilla ajatuksilla perustellaan vain omaa löysää moralikäsitystä ihmissuhteesta. "No mutta kun minä ihaistuin" joopa joo.
Eli jos olet harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisosi kanssa, niin et tajua mitä olet tekemässä. Ainakin henkilökohtaisesti tietäisin minkälaista paska temppua olen tekemässä. Tässä sopii kysenalaistaa kirjoittajan älykyys tai moraali. Eli jokainen ihminen toimii parisuhteessa niillä avuilla mitä on saanut ja oppinut elämänsä aikana. Taitaa puuttua kirjoittajalta ns. vankempi elämänkokemus.
Ihmisen tunteet eivät ole riippuvaisia oikeasta, väärästä eikä moraalikäsityksistä. Sehän tämän asian niin kovin vaikeaksi tekeekin. Kukaan toinen kuin ihminen itse ei voi perin pohjin ymmärtää niitä motiiveita, jotka johtavat uskottomuuteen. Aina ei tosin ihminen itsekään niitä ymmärrä. Siksi niitä on mahdotonta selitellä kenellekään, edes puolisolleen. Ei ole olemassa absoluuttista totuutta ei siis absoluuttista oikeaa, väärää tai moraalia. Itsekin olen syyllistynyt tuomitsemaan ihmisiä tyyliin "Tuo on väärin, noin ei pidä toimia, typerää, järjetöntä. Pitäisi toimia niin kuten minä ajattelen." Juuri siinä kohdassa, kun itsellä on edes valtava tarve toimia vastoin moraalikäsityksiään ja ajatusmaailmaansa, ymmärtää miksi muut toimivat muka väärin, järjettömästi ja typerästi.
Väittäisin, että useinmiten kolmas osapuoli on suurin "syy" uskottomuuteen. Oma suhde voi olla ihan kantillaan, jopa parhaimmillaan, kun ihminen kohtaa toisen. Tuota toista ei etsitä eikä kaivata, hän vain tekee yllätyshyökkäyksen suoraan sydämeen (tai salaisten intohimojen puutarhaan :)). Siinä ei auta oikea moraalikäsitys. Jos tässä vaiheessa sotketaan oma kumppani mukaan soppaan, niin siitä ei todellakaan mitään hyvää seuraa. Todennäköisesti hyväkin suhde ajautuu umpikujaan, tehdään liian nopeita johtopäätöksiä ja ratkaisuja. Molemmille jää paskan maku suuhun. Ihan oikeasti molemmille.
kyseenalaistan sinun moraalisi. Taidat ajatella kuten minäkin ennen: Niillä, jotka eivät sopeudu minun moraalikäsitykseeni, on huono moraali. Eikö niin? Elämänkokemukseni myötä olen oppinut ajattelemaan hieman toisin. En enää odota kaikkien maailman ihmisten ajattelevan minun moraalikäsitysteni mukaan :).
Mutta sama se minulle. Ajattele mitä ajattelet. Tuomitse muut ja sitä rataa, jos elämäsi niin kulkee paremmin ohitsesi.
Täällä on oikeus ajatella ja toimia niin kuin haluaa. Mutta se jos ihminen jolla on lapsia ja perhe ajattelee ja tekee tekojaan niin itsekeskeisesti kuten esität, niin ehkäpä hänen on tosiaan aika mennä menojaan.
Hyökkää intohimojen puutarhaasi, ja paskat. Itse olen sitä mieltä että hän on läheisriippuvainen eikä uskaltanut ottaa sitä riskiä, että jos olisi nostanut kissan pöydälle ja siitä huolimatta olisi tai sen takia päädytty eroon niin olisi joutunut muuttamaan yksin. Vaan tällä kertaa ripustautui sellaiseen ihmiseen joka osasi käyttää tilannetta hyväksi. No tämähän on vain henkilökohtainen mielipide.
Olen ennenkin huomannut, etteivät ihmiset oikein osaa orientoitua ajattelemaan objektiivisesti. Kaikki voidaan vääntää subjektiiviseksi, vaikka kuinka yrittäisin toisin. Jo pelkästään se, että tuomitset muutamasta sanasta ihmisen läheisriippuvaiseksi, joka ei ota yksinjäänisen "riskiä" kertoo aika paljon... itsekkyydestäsi yrittää ajatella asioita toisen näkökulmasta. Kenties se on sinulle puolustusmekanismi pahoja ihmisiä vastaan?
Jukka, kuuntele :)... On ihmisiä, jotka ramppaavat vieraissa senkun ehtivät. Minä en puhu heistä. On ihmisiä, jotka todella ovat uskollisia, osittain pakosta ja sosiaalisesta kontrollista, läpi elämänsä, minä en puhu heistä.
On sairaalloisen läheisriippuvaisia ihmisiä; minä en puhu heistäkään; "Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa".
Minä tahdoin sanoa, että aivan tavalliset onnelliset perheelliset ihmiset joutuvat joskus (ehkäpä vain kerran elämässään) tilanteisiin, johon tekevät hetkittäin perinjuurin "itsekkäitä" päätöksiä; käyvät aidan toisella puolella. Jotkut katuvat, että kävivät, jotkut eivät ja jotkut katuvat, etteivät käyneet! Ei mitään sen kummempaa. Silloin kun tunteita on liian kanssa ja häkellyttää muutenkin niin kannattaa luottaa omaan järkeensä. Se kyllä pääsee voitolle ainakin vähän ajan päästä.
Keskustelimme kerran mieheni kanssa aiheesta "kannattaako kertoa jos pettää". Mieheni luottaa arvostelukykyyni: Voin kertoa, jos koen sen tarpeelliseksi tai voin olla kertomatta. Sillä erotuksella, että jos sitä vartavasten kysytään niin ei saa valehdella. Mieheni ei rajoita minua mitenkään; saan toteuttaa itseäni harrastuksissani, tavata ystäviäni (myös miespuolisia ja minua puolta nuorempia), matkustaa jne.
Kerran, yhden ainoan kerran 20 vuoden aikana olin tilanteessa, jossa halusin toista enemmän kuin tarpeellista. Tilanne kesti ikävästi yli kaksi vuotta, jona aikana ehdin ajatella asioita joka kantilta. Varsinaiseen uskottomuuteen en päätynyt. Siihen vaikutti kohdallani vain tuo edellä kertomani miehestäni ja seksi.
Tietenkin näitä asioita kun käy läpi sitä katselee siitä omasta näkökulmastaan ja aika subjektiivisesti. Ja tulee täälläkin tölmästyä jotain ensimäisen lukukerran jälkeen.
Pitäisi antaa ajan kulua ja saada tapahtuneeseen välimatkaa niin ajatukset muuttuu. Nämä asiat mitä täällä käydään läpi ovat jonkin, joittenkin ihmisten henkilökohtaisia kauhunhetkiä. Varmasti yhtä kauheita meille molemmille. On niin helppo sortua syyttelyyn, en se minäkään mikään enkeli ole.
Tässä sitä etäisyyttä ja välimatkaa yritetään saada aikaiseksi. Samalla löytää ne syyt mitkä tekivät asiat sellaiseksi, että tapahtunut tuli mahdolliseksi. Nyt tilanne on vain se että olen yhteishuoltaja ja elän sen mukaan. En yritä unohtaa mitä on tapahtunut, vaan yritän oppia siitä sen mitä opitaavaa on. Ehkäpä olin kumppanina raakile, vielä hiomista vailla. Näitä mielipiteitä sitä mielellään lukee koska ne jäävät mieleen ja alitajunta tekee töitään. Veikkaanpa että se millinen olin ihmisenä marraskuun alussa ei ole enään täällä kirjoittamassa vaan jokin muu, sillä muutos on käynnissä ja kurssi on jo muuttunut.
Toivottavasti tuloksena ei ole sellainen ihminen joka on rakentanut muurin ympärilleen, eikä päästä ketään enää lähelleen jotta ei loukkaisi itseään uudelleen. Vaan ihminen joka ymmärtää erillaisuuden ja hyväksyy muiden tarpeet elämiseen ja olemiseen.
... jos oikein itsetuhoisia tuntemuksia alkaa tulemaan ... niin vaikka kuinka hyvä keino tämä netti olisikin purkaa tunteita ... niin pohdi josko taksilla terveyskeskukseen päivystävältä lääkäriltä hakemaan apua -- siitä(kin) me kaikki veroja maksetaan, eikä mielen järkkyminen "huonompi" syy ole avun hakemiseen kuin sappikivetkään.
Netissä aina se vaara, että joku voi anonyymisti vaikka "pilaillen" iskeä juuri siihen kohtaan mikä on "viimeinen niitti" -- vaikka 99% täällä varsin vastuullisia "nettaajia".
Eilinen ei ollut pahin, sillä olen ollut kolme kertaa todella lähellä ja aina olen saanut väistettyä. Tulipa vaan purettua tuntoja, sillä nyt näyttää siltä, että selviän vaikka hammasta purren. Sillä taistelu tahto on palaamassa ja voimat kertyvät pikku hiljaa.
... äläkä jää tuleen makaamaan...
Mutta jos tiukkaa tekee, tulituen hakeminen ei häpeä, vaan velvollisuutesi sitä pientä lastasi kohtaan.
Jaksamista!
Sitä vain on oppinut jo nyt itse huomaamaan milloin on niin pahasti hajoamassa että on aika ottaa ammattilaiset auttamaan, ja välillä niin olen tehnytkin. Kriisikeskus on vain sellainen paikka että siellä autetaan yhdestä viiteen kertaan, no yksi käyntikerta on vielä varaa ja sen pidän varalla jo asiat vielä alkavat tökkimään tosi pahasti.
Muuten eikö etiäpäin ja voimia itsellesikin jos ole samanlaisessa ongelma kentässä.
on yhtä näytelmää ja osittain tuskaa itse kullekin. Harhaa se ei silti ole koskaan. Jos jokin on hetken kaunista ja rauhaisaa, niin sitä se on; juuri sen pienen episodin ajan. Jokaisella meillä on elämässämme eri rooleja, joista suoriudumme hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Riippuu ihan siitä miten osaamme lausua oikeita vuorosanoja oikeaan aikaan. Ajoituksesta kaikki on kiinni muutenkin.
Tässä on taas sellainen kommenttien antaja kysymyksessä, joka antaa pikkunäppäriä lausaduksia asiasta kuin asiasta. Eivät ne ole edes sellaisia kommenteja jolla olisi jonkinäköistä pohjaa herättää ajatuksia. Kun jokin ihminen on menettänyt kaiken sen mihin on uskonut ja sen jälkeen vielä kokonnutaan yhteen jonkun juhlan takia näyttelemään että kaikki on hyvin niin on kysymyksessä harha jolla ei enään ole minkään laista taustaa mille rakentua. On vain se tosiasia minkä kanssa on elettävä.
kommenteista; hiukan tuntuu tyhjältä sanahelinältä.
Kannattaisi ajatella vähän tarkemmin mitä nuo pikkunäppärät kommenttini tarkoittavat. Niistä nimittäin pitäisi löytyä suurinpiirtein vain se mitä sinäkin kirjoitit "On vain se tosiasia minkä kanssa on elettävä". Tosin niitä tosiasioita on monia. Ja ikävässä tosiasiassakin on valoisat puolensa.
Jukka? Onko lapsi sinun kanssasi vielä? Huomenna töihin? Oletko kunnossa?
Voimaa sinulle, elämme hengessä mukana.
Asiat liikahtivat eteenpäin, kuten sanoi se hetki jota olin kauhunsekaisin tuntein odottanut tuli hoidettua asiallisesti ja lapsilla oli hyvä joulu. Nukuttu on viime yönä yhdeksän tuntia ilman unilääkkeitä, vain kerran heräsin painajaiseen. Joten alkaa tuntumaan siltä että jaksaa eteenpäin ja elämä jatkuu.
tästä eteenkin päin. Selvisit yhdestä kriisistä. Niitä tulee vielä, vartoo vain. Mutta olet nyt vahvempi, selviät niistäkin. Lupaa, että luovut niistä lääkkeistä, pärjäät ilman niitäkin. Ei joka yö voi olla yhtä rauhallinen, mutta kyllä se uni taas tulee sitten seuraavan yönä, jos yhden yön olet valvonut.
Kirjoittele edelleen, odotan kuulumisiasi. Hyvää jatkoa :)
Kyllä elämä voittaa, tämä kriisi on opettanut sen että osaan nauttia jo niiistä pienistä hyvistä asioista joita tulee vastaan.
Kiitos ja voimia itsellesikin.
No niin, kun näitä juttuja lukee, niin jokaisen joka on aikeissa mennä naimisiin, pitäsisi ensin lukea nää valitusvirret. Älkää nyt hyvät ihmiset tappako sen takia itseenne että jokin vähäpätöinen toinen ihminen jättää teidät. Siihen jättämiseen on aina yleesä syynsä. Joko se että löytää toisen tai kyllästyyy siihen kanssa jonka kanssa elää. Kuitenkin näiden kaikkien juttujen edelle pitäsi mennä lapset. Eli niitä pitäsi ajatella ensin jopa niin pajon ettei tee lapsia ennen kuin on varma että jaksaa todella sitä tylsää perhearkea. Sithän sen ei tartte olla, mutta sitäkin se voi olla. Miettikää että kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja voi myös nauttia elämästä ihan omineen. Eikä roikkua siinä toisessa ihmisessä. JO siinä vaiheessa kun pappi sanoo aamen voi ajatella että toi toinen on vapaa ihminen ja se voi tosiaan lähteä halutessaan. Siitä yhteiselämästä vaan on tehtävä sen verran kiva ettei kummankaan tarvii lähteä. Eli meielstäni kummallakin osapuolella pitää olla oma tilansa omalllekin elämälle.
t. 52-v. mamma.
Ja sen jälkeen alkaa viisastelemaan. Eletty, koettu, menettey ja nyt elämä jatkuu. Se etten voi kieltää niitä tunteita mitä on jäljellä tulevaa ex-puolisoani kohtaan, se on tosiasia ja sen kanssa on tultava vain toimeen.
Tämä mitä teen on minun taisteluni ja teen sen sillä tavalla kun sen parhaaksi näen. Se että todenkäköisesti selviän jonkin näköisten henkisten kolhujen saattelemana on aika varmaa. Mutta siitä huolimatta elämä jatkuu ja lapset kasvaa, se ettei ole ehyttä perhettä tukena kasvamisessa ei ole enään minusta kiinni.
Sen valinnan on tehnyt hän joka on muuttanut pois. Ja se on hänen oikeutensa, en minä väkisin ala ketään täällä pakottaa olemaan, en edes lasten takia. Jos kerran elämä näyttää paremmalta jonkun muun kanssa, niin hyvät loppu elämät vaan.
Minua ei oikeastaan enää kiinosta kuin lasten hyvinvointi ja oma selviämiseni. Siitähän tässä kerrotaan ja tullaan kertomaan. Eli taitaa taas olla muuttunut selviytymis kertomukseksi.
"Eli niitä pitäsi ajatella ensin jopa niin pajon ettei tee lapsia ennen kuin on varma että jaksaa todella sitä tylsää perhearkea."
Miten tällaista asiaa ajatellaan ?
Ymmärsin kyllä, mamma pointtisi, vaikka siinä olikin hippunen adrenaliinia
Se, että KÄYTÄNNÖSSÄ osaa antaa tilaa toiselle, näkee puolisonsa todellakin erillisenä ja vapaana ihmisenä ... sanoisin, että sen opettaa todella vasta eletty elämä ja elämänkokemus silloin kun elämässä on ollut tilaa ihmisenä kasvaa.
Rankkoja ovat joskus elämän läksyt, mutta niistä jos mistä ihmisenä kasvaa, jos katkeruuden ei anna muuta surun tilalle. Suru kasvattaa ja surra saa, katkeruus syö mahdollisuuden selviytyä, kasvaa ihmisenä, se kipristää ihmisen kokoon vihamieliseksi ja kostonhimoiseksi. Tulevaisuus on synkkä ja iloton.
Rakkaus on vapaus! Rakkaus on kiitollisuus! -niistäkin ajoista, jotka onnellisena sai elää, muistoistakin. Elämä muuttuu, suhteet muuttuvat, loppuvatkin, mutta ihmisen sisäinen rakkaus ei kuole, jos katkeruus ei ole asumaan päässyt. Myrskyn jälkeen ihminen nuolee haavojaan, suree ja aikaa myöten rakkaus kantaa tällaisen uuteen tulevaisuuteen joskus ja jossain. Rakkaus alkaa ja jakaa siitä, kun iteään ensin osaa rakastaa.
Kun elämässä kompastuu, usein kovin rankasti rankaisee itseään, vaikka tietää, että virheitä tekee jokainen. Ehkäpä siksi, kun jokaisen tekonsa ja niiden taustan tietää ja tuntee, sitten jossitteleeja katuukin. Se uusi mahdollisuus on, kun voi antaa anteeksi... itselle ensin.
Se on elämä, jolla vain on mahdollisuus näyttää, mitä sillä on vielä tarjottavana ja peli on kesken niin kauan kuin elämää on. Elämän jälkeen peli on totaalisesti poikki, uusintaa ei saa, vaikka katuiskin. Rakkaus on lahjoista suurin, se on uusiutuva luonnonvara ja tämä lahja kuuluu elämään, rajan taakse me emme näe.
Jokainen aamu on uusi mahdollisuus ja toivon teille jokaiselle paljon näitä uusia mahdollisuuksia!
Ja sinulle ap. sinä olet vaikea kasvusi tiellä ja toimit ihan hyvin, kun uskallat olla avoin. Kuoleman ajatus on luonnollinen, teko ei sitä ole. Suru uusii. Kyllä sinä selviydyt, olet hyvä mies ja sen sinä tiedät kyllä itsekin.
Tiedän sen ja tiedän katkeruuden ja vihan vaaran, siinä ihminen käpertyy itsensä ympärille ja syyttää tapahtuneesta muita eikä näe osuuttaan asioihin. Sitä minä en halua. Krjoituksesi on kaunis ja antaa voimia jatkaa.
Kiitos.
Muista tiukassa paikassa, että aina tulee myös niitä hyviä hetkiä! Tsemppiä ja voimia!
kaikki voi muttua paremmaksi vaikka tuskan keskellä sitä on vaikea uskoa.
Todellakin älä vaan tee mitään typerää lastesi tähden! He tarvitsevat sinua ja he ainakin ovat syy elää.
Hae apua ja tukea ihmisiltä. Varmasti löytyy niitä jotka todella haluavat auttaa. Älä jää yksin ajatustesi kanssa. On muitakin jotka kokevat samoja juttuja.
Eräs tuttuni teki sinun tilanteessasi itsemurhan ja lasten on melkein mahdoton selvitä siitä. Jos muuten et jaksa tuskasi keskellä koita vähäksi aikaa unohtaa itsesi ja elää lastesi vuoksi. Ajattele vain hetki kerrallaan äläkä uppoudu liikaa mietteisiisi. Koita tehdä piristäviä asioita lastesi kanssa jos se on vain mahdollista.
Paljon voimia sinulle.
Lapseni onvat se voimavara jolla jaksaa näitä raskaita hetkiä eteenpäin. Varsinkin tyttäreni, niin pienillä harteilla niin suunnaton kuorma, minun elämäni.
Kun ajattelee tätä asiaa niin voisi siteerata apulantaa "Täytyy olla tyhmä tai tietää mitä tekee hukatakseen helmen hiekkalaatikkoon". Ensi viikoloppuna poltan kyntilää meille ja suren.
Kyllä tämä on taas selviytmis kertomus. Siitä olen varma. Voimat ovat välillä aika vähissä ja tuska on läsnä. Mutta siitä huolimatta on jaksettava. Tulevaisuudesta ei voi tietää mitä se tuo tullessaan, ja nyt on taas olo että aijon ottaa siitä selvää.
Joulu 2004 oli suuri näytelmä. Näytelmä onnesta, perheestä ja avioliitosta. Näytelmä lopetettiin uutenavuotena ilmoituksella että eroamme. Siitä alkoikin uusi näytelmä, sen nimi oli "kyllä mulla kaikki hyvin on".
Pystyin jopa itseänikin huijaamaan sanoillani. Sitten vasta kun otin pullon hyväksi kaverikseni ja pullo toi mukanaan ystävänsä kuoleman, niin yritykseni ystävystyä tähän kuolemaan epäonnistui, silloin vasta aloin tajuamaan. Tajuamaan että vastaus kaikkiin kysymyksiini ei löydy sieltä pullosta.
Pystyin jättämään juomisen, mutta ilman apua siitä ei olisi tullut mitään. Apu löytyi ystävistä ja lääkäristä. Jälkimmäinen määräsi hieman kemikaaleja säätämään välittäjäaineita.
Pikkutyttöni on takuulla onnellisempi nyt kun hänellä on edelleen isä.
Ratkaisusi on ja oli oikea, pienni ihminen tarvitsee isäänsä ja hänen huolenpitoa sekä suojelua, hellyyttä. Olen onnellinen siitä että teit sen päätöksen minkä tekee mies joka osaa kantaa vastuunsa.
Älä huoli kyllä tässä selvitään päivä kerrallan keräten voimia. Elämä vain hetkittäin nyt tuntuu aika paskalta. Kuten olen aikaisemminkin sanonut että ei ole tarkoitus alkaa urakalla juomaan, mutta ei ole tarkoitus kyllä jäädä tänne neljän seinän sisälle homehtumaan.
Hei Jukka,
olen seurannut tarinaasi tältä palstalta jo pidemmän aikaa mutta nyt ensi kertaa päätin vastata sinulle.
Minulle kävi vuosi sitten samalla tavalla eli avomieheni (meillä ei ollut lapsia) lähti 10 vuoden jälkeen toisen naisen matkaan. Jäin yksin pimeyteen ja hukuin sinne.
Kuitenkin nyt vuoden jälkeen elämä hymyilee paremmin kuin on ikinään hymyillyt; minä selvisin siitä. Tämän takia tiivistän sinulle muutaman ohjeen.
- anna itsellesi oikeus olla surullinen, väsunyt ja voimaton. Jos et jaksa tehdä kotitöitä, älä tee. Nyt ja vain nyt on tärkeintä jaksaa päivästä päivään.
- kerro asiasta ympärillä oleville ihmisille, myös asiasta töissä mainitseminen kannattaa. Kun myönnät muille, myönnät asian itsellesi ja suruprosessi voi alkaa.
- muista ettei ihmisen tarvi kaikkea jaksaa, saa olla heikko. Ota töistä vaikkapa viikko sairaslomaa jos käy kovin rankaksi. On oikeus olla väsynyt myös henkisesti, tämän myöntäminen itselleen hepottaa.
- asennoidu että olet aloittanut matkan joka vie kohden valoa ja jonka aikana teet myös uskomattoman matkan itseesi ihmisenä. Näin vuoden jälkeen vaikkakin olen henkisesti vanhentunut varmaan 10 vuotta sanon että kaikesta tuskasta huolimati, tämä tie kannatti käydä läpi. opin monta arvokasta asiaa jota en ennen ollut tiennyt.
- pidä itseäsi voittajana. Hoe tätä itsellesi joka päivä. Vaikka ex-vaimosi on onnellisesti suhteessa, todellinen voittaja on ja tulee olemaan sinä.
- tee sellaisia asioita joista saat hyvän mielen ja positiivista palautetta. Ota lapsestasi kaikki irti, menkää pulkkamäkeen niin että lumi pöllyää tai tehkää kotiin huopamaja ja juokaa siellä kaakaota. Muista myös että saat olla itsekäs; osta jotain sellaista mistä olet kauan haaveillut ja nauti siitä.
- ja sillä äärimmäisen hädän hetkellä kun kaikki kaatuu ympäriltä, hae apua ja heti. Kun olisin tämän itsekin tehnyt niin en olisi hukkunut pimeään.
- paljon, paljon, niin paljon voimaa ja halauksia sinulle!