Onko tapauksia, missä ero on selvä ja sitten palataankin yhteen, selvitetään ongelmat ja ollaan onnellisia? Vai onko tämä vain särkyneen sydämen haaveilua? :/
Olimme 4,5v yhdessä, joista yli 2v avoliitossa. Rakkautta oli niin kovin paljon ja jälkeenpäin selvisi että molemmat ajattelivat jossain vaiheessa jo kihlojakin mutta ei avattu suutamme. Kaikki oli hyvin ja elimme onnellisena. Riitoja tietysti oli, usein mutta pieniä, mutta saimme niistä usein todellisen sodan aikaan (itsepäisiä kun olemme molemmat).
Mies nyt sitten sai tarpeekseen ja pisti kaiken yllättäen poikki. Ei kuulemma ollut enää onnellinen suhteessa jossa aina riidellään. Ei uskonut meille tulevaisuutta ja tunsi että "olemme paikoillamme" ja että on alkanut ajatella josko olisi jonkun muun kanssa onnellisempi. Vielä pari vkoa aikaisemmin oli vannonut ikuista rakkauttaan.
Tiemme eivät erkaantuneet eron jälkeen koska asuimme vielä samassa osoitteessa. Emme tosin puhuneet paljon koska vietin täydellistä mykkäkoulua. Mies yritti olla ystävällistä ja sanoi usein että haluaa olla ystäviä.
Meni alle 2kk niin eräänä yönä mies alkoi yllättäen itkeä ja kertoi että on kaivannut minua ja pyyteli anteeksi sitä, mitä teki minulle. Ei kuitenkaan takaisin pyydellen. Tunnusti kuitenkin moneen kertaan että on alkanut miettimään josko teki elämänsä virheen. Kertoi myös että ei enää edes muista, miksi riitelimme, ja että muistaa minusta nyt vain kaikki hyvät asiat. Se yö päättyi, valitettavasti, seksiin, mutta jatkoimme keskustelua senkin jälkeen. Seuraavana päivänä emme nähneet (toivotimme aamulla vain hyvät päivän jatkot) ja seur iltana myöhään mies tuli ulkoa kotiin. Olin nukkumassa, tuli taakseni makaamaan ja silitti hiuksiani muttei sanonut mitään.
Sen jälkeen lähdin lomalle ja olen lomalla edelleen. Olemme laittaneet pari viestiä, itse laitoin ettei hän saa leikkiä tunteillani ennen kuin on selvä omistaan, ja vastasi että on hyvä että olemme nyt jonkin aikaa erossa. Tänään aattona tuli tavallinen hyvän joulun toivotus mieheltä.
En tiedä missä vaiheessa menemme. Oliko se yö vain jokin hetkellinen romahdus mieheltä, vai onko teilläkin kokemuksia että olette päättäneet erota ja sitten alattekin katua? Kauanko erosta meni aikaa kun palasitte yhteen?
Toitotan kyllä itselleni että kaikki on ohi, ja erottuhan me ollaankin. Silti mietin, että mitä miehen päässä liikkuu. Miksi pistää ihana suhde poikki, jos sitä jo hetken päästä katuu mielessään, edes jollain tasolla?
Surun kyynel silmässä...
Olimme 4,5v yhdessä, joista yli 2v avoliitossa. Rakkautta oli niin kovin paljon ja jälkeenpäin selvisi että molemmat ajattelivat jossain vaiheessa jo kihlojakin mutta ei avattu suutamme. Kaikki oli hyvin ja elimme onnellisena. Riitoja tietysti oli, usein mutta pieniä, mutta saimme niistä usein todellisen sodan aikaan (itsepäisiä kun olemme molemmat).
Mies nyt sitten sai tarpeekseen ja pisti kaiken yllättäen poikki. Ei kuulemma ollut enää onnellinen suhteessa jossa aina riidellään. Ei uskonut meille tulevaisuutta ja tunsi että "olemme paikoillamme" ja että on alkanut ajatella josko olisi jonkun muun kanssa onnellisempi. Vielä pari vkoa aikaisemmin oli vannonut ikuista rakkauttaan.
Tiemme eivät erkaantuneet eron jälkeen koska asuimme vielä samassa osoitteessa. Emme tosin puhuneet paljon koska vietin täydellistä mykkäkoulua. Mies yritti olla ystävällistä ja sanoi usein että haluaa olla ystäviä.
Meni alle 2kk niin eräänä yönä mies alkoi yllättäen itkeä ja kertoi että on kaivannut minua ja pyyteli anteeksi sitä, mitä teki minulle. Ei kuitenkaan takaisin pyydellen. Tunnusti kuitenkin moneen kertaan että on alkanut miettimään josko teki elämänsä virheen. Kertoi myös että ei enää edes muista, miksi riitelimme, ja että muistaa minusta nyt vain kaikki hyvät asiat. Se yö päättyi, valitettavasti, seksiin, mutta jatkoimme keskustelua senkin jälkeen. Seuraavana päivänä emme nähneet (toivotimme aamulla vain hyvät päivän jatkot) ja seur iltana myöhään mies tuli ulkoa kotiin. Olin nukkumassa, tuli taakseni makaamaan ja silitti hiuksiani muttei sanonut mitään.
Sen jälkeen lähdin lomalle ja olen lomalla edelleen. Olemme laittaneet pari viestiä, itse laitoin ettei hän saa leikkiä tunteillani ennen kuin on selvä omistaan, ja vastasi että on hyvä että olemme nyt jonkin aikaa erossa. Tänään aattona tuli tavallinen hyvän joulun toivotus mieheltä.
En tiedä missä vaiheessa menemme. Oliko se yö vain jokin hetkellinen romahdus mieheltä, vai onko teilläkin kokemuksia että olette päättäneet erota ja sitten alattekin katua? Kauanko erosta meni aikaa kun palasitte yhteen?
Toitotan kyllä itselleni että kaikki on ohi, ja erottuhan me ollaankin. Silti mietin, että mitä miehen päässä liikkuu. Miksi pistää ihana suhde poikki, jos sitä jo hetken päästä katuu mielessään, edes jollain tasolla?
Surun kyynel silmässä...
Vastaukset 17
Vanhimmat
seuraava vaihe on;kun tulee riitaa ym ym.ränää esille vedetään entiset asiat,käsitellään uudelleen,elämä yhtä hel...tiä.
Mietitkö yhteenpaluuta sen takia, että tunnet tuskaa ja ikävää vai sen takia, että RAKASTAT häntä edelleen?
Jos sinulla on vähänkään sellainen tunne, että haluat olla hänen kanssaan, rakastat häntä ja että voisitte vielä onnistua, niin tee se!
Palatkaa yhteen, tehkää parhaanne, että onnistuisitte! Jos sen jälkeen kuitenkin jostain syystä päädytte uudelleen eroon, niin voit ainakin olla varma, että teit kaikkesi ja että asia on loppuunkäsitelty eikä sinun koskaan tarvitse miettiä, että mitä jos...
Kumpa elämä olisikin niin helppoa että heräisi huomena aamulla ja tietäisi mitä tehdä.
Edellisen kirjoituksen jälkeen tilanne on muuttunut aika paljon. Ei ehkä fiksumpaan suuntaan, ja tuomitakin saa, mutta itsepähän tiedämme (tai sitten emme).
Olemme jutelleet paljon, ja pystymme keskustelemaan paremmin kuin ikinä suhteen aikana. Tuntuu kuin joku seinä väliltämme olisi poissa viimeinkin, ja pystymme sanomaan kaiken juuri niinkuin sydän sanoo. Se on mahtava tunne. Olemme puhuneet paljon siitä, mikä sai suhteemme loppumaan. Olen tajunnut että suhde oli menossa loppua päin joka tapauksessa. Syy siihen oli se ettemme ymmärtäneet mitä meillä oli, otimme suhteen itsestäänselvyytenä ja emme pitkään aikaan edes yrittäneet tehdä mitään suhteen eteen. Olimme vain. Emme edes tieda, miksi niin kävi.
Olemme todella hyvissä väleissä nyt, halailemme ja suutelemme ja rakastelemme. Tiedän, se ei ole fiksua. Tiedämme sen molemmat. Mutta meillä on molemmilla pelisäännot tiedossa tarkasti: emme ole yhdessä, teemme tämän vain koska se tuntuu hyvältä, ja tiedämme myos että se on vain tapa lievittaa ikävää ja surua. Voi olla että myohemmin tosin kadun tätä.
Mieheni ei tiedä, tekiko oikean päätoksen. Puhuimme juuri, etta vaikka nyt tuntuu täydelliseltä olla lähekkäin, saattaa se silti suhteen alkaessa uudelleen palata taas siihen samaan entiseen, eli tyhjästä riitelyyn. Vai oliko tämä vain tapa saada meidät ymmärtämään mitä meillä on, kun viime aikoina katsoimme vain suhteemme läpi?
Olen lähdossa ulkomailla opiskelemaan seuraavaksi puoleksi vuodeksi, ja sovimme että katsomme suhdettamme uudelleen minun siellä ollessani. Miltä tuntuu silloin. Nyt asiaa ei voi päättää, koska toisen läsnäolo tuntuu todella hyvältä eikä toisesta haluaisi olla erossa.
Kysyit, mietinko yhteenpaluuta siksi että tunnen tuskaa ja ikävää vai sen takia, etta RAKASTAN häntä edelleen. Vastaus on etta rakastan edelleen. Haluan edelleen elää koko elämäni hänen kanssaan, saada lapsia, ostaa talon, kiikkua keinutuolissa vanhana.
Mitä tahansa tapahtuukin, toivon että siinä on kohtalon käsi asialla ja se ohjaa meitä oikeaan päätokseen...
...erosin oltuani 6 vuotta kihloissa ja siitä on aikaa nyt reipas vuosi ja mietin edelleen sitä, että pitäisikö palata yhteen exäni kanssa.
Hän ottaisi minut takaisin, koska rakastaa mua edelleen. Mullakin on vahvoja tunteita häntä kohtaan ja uskon, että rakastan häntä, mutta en vaan saa tehtyä päätöksiä, en kertakaikkiaan vaan pysty siihen.
Ja kuvoissa kun on mukana nykyinen poikaystävänikin...ja tunteita on häntäkin kohtaan ja mietin, että jos kuitenkin pitäisi yrittää hänen kanssaan...
...välillä tuntuu siltä, että tulee hulluksi...
...mistä sitä ikinä voi tietää mikä on se oikea ratkaisu?
Älkää palatko yhteen. Jos todella haluaisit sitä ja luottaisit suhteeseenne, et olisi epävarma. Puhun nyt kokemuksesta. Itsellänikin on takana yli 6 vuoden seurustelu (ja kihlaus) ja luulin todella rakastavani exääni, mutta vasta nykyisen poikaystäväni kanssa olen ymmärtänyt, mitä rakkaus todella on. Ja miten varma sitä on, kun sen lopulta kohtaa.
Tässäpä minun kokemukseni...olimme n. 2 vuotta yhdessä, rakkautta paljon, mutta myös paljon kinaa joista seurasi isompia riitoja jne. Johtui varmaan siitä, että olimme hyvin samanlaisia, itsepäisiä, ylpeitä. Myös meistä molemmat olimme ajatelleet jossain vaiheessa yhteenmuuttoa, kihloja, lapsia. Aika lailla siis samalla lailla kuin sinullakin. Myös minun mieheni laittoi suhteen poikki yllättäen yhden riidan päätteeksi. Syynä, ettei jaksa enää ja ei usko, että meistä kuitenkaan mitään tulisi. Minä en kuulema olisi hänen kanssaan onnellinen ja sitä kautta hänkään ei voisi olla onnellinen. Kului pari kuukautta, minä aloin päästä pahimman järkytyksen yli. Kävin välillä aika pohjalla. Sitten mieheni alkoi pitää yhteyttä minuun. Näimme, hän kertoi kuinka kaipasi minua, ikävöi minua, rakasti edelleen jne. Itki myös. Tätä jatkui pari kuukautta. Tänä aikana rakastelimme, olimme lähekkäin, ja välillä tuntui, ettemme olisi eronneetkaan koskaan. Kaikki tapaamiset tapahtuivat kuitenkin aina miehen ehdoilla. Myöskään hän ei koskaan puhunut mahdollisesta palaamisesta yhteen. Mutta mitä tuollaisen käytöksen perusteella voi luulla? Minä luulin, että hän haluaisi vielä jatkaa, seurustella, olla kanssani oikeasti, sitoutua. Tunteet olivat kuitenkin vahvasti mukana molemmilla. Lopulta en enää kestänyt tilannetta, josta kärsin kovasti. Tuntui hyvältä olla lähellä, kait siitä sai lohtua. Mutta toisaalta tuntui todella pahalta, koska emme kuitenkaan olleet enää yhdessä ja välillä tuli hyväksikäytetty olo. Otin asian puheeksi, ja kysyin, emmekö voisi jälleen seurustella ja päättää, että tuo on se ihminen kenen kanssa haluan olla. Itse tunsin näin. Luulin, että mieskin sanoisi samaa, ja eläisimme loppuelämän onnellisina ja sitä rataa...mutta eihän se niin mene. Mies kertoi olevansa edelleen sekaisin, ei tiedä mitä haluaa, ei osaa päättää. Tuntuu hyvältä olla lähelläni, mutta eipä sitten muuta. Mikä minun tilanteeni nyt? Sydän entistä enemmän sirpaleina, kuin mitä se oli ensimmäisen oikean eron jälkeen.
Mitä siis neuvoisin? Keskity itseesi ja siihen, että pärjäät tuli mitä tuli. Minä haaveilin ja luotin liikaa siihen, että palaisimme yhteen. Näin ei käynyt, mutta kyllä tästäkin selvitään. Päivä kerrallaan. Toivottavasti asianne selviävät suuntaan tai toiseen, epätietoisuus on pahinta!
kiitos vastauksestasi. Teillä oli aikalailla samanlainen tilanne kuin meillä nyt. Lomani jälkeen aloimme keskustella enemmän, ja nyt tilanne on se että asumme edelleen saman katon alla (muutto erilleen 2vkon päästä) ja olemme todella hyvissä väleissä, juttelemme ja nauramme ja onhan se seksikin mukana. Emme kuitenkaan ole yhdessä. Tuntuu hyvältä olla lähekkäin, mutta tiedämme molemmat ettemme ole yhdessä.
Mies alkoi puhua, josko tämä ei olisikaan suoranainen ero, vaan tauko. Olen lähdossä kauas puoleksi vuodeksi opiskelujen vuoksi, ja emme näe sen aikana. Mies toivoi että voisimme miettiä tämän puoli vuotta ja katsoa sitten, vieläko tunteita on jäljellä. Suostuin siihen, koska en menetäkään mitään. En tosin tietyllä tavalla usko että meistä enää on jatkamaan. Säro, joka suhteeseemme tuli, on liian iso korjattavaksi.
Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen näin. Edelleen ymmällään siitä, että sen erovihan jälkeen voi vielä tuntua hyvältä makoilla toisen kainalossa. Kai sitä on tietynlainen yhteys toiseen vieläkin jäljellä.
Tietysti suru on edelleen siitä että suhteemme kaatui, mutta uskon että tämä kaveruus, juttelu ym ovat parantaneet molemman oloa. On helpompaa kun tietää ettei kumpikaan vihaa toista. Kummallista, mutta niin se vain on.
Niin...tiedän tuon särön, joka jää suhteeseen. Itsekin sitä pitkään mietin. Pystyisikö nämä kaikki vihan ja katkeruuden tunteet voittamaan ja aloittamaan alusta. Ensin tuntui, että särö joka väliimme tuli, on liian suuri. Mutta...kuten aiemmin kirjoitin, olin valmis yrittämään ja todella uskoin, että voisimme päästä kaikesta yli. Ymmärrän hyvin, että olet tyytyväinen tällä hetkellä olevaan tilanteeseen. Vaarana on vain se( kuten meille kävi), että eron jälkeen minä olin ajatustyötä tehnyt ja tullut siihen tulokseen, että haluan yrittää, mutta mieheni ei sitä halunnut. Eli mikäli pidette nyt taukoa, ja katsotte tilannetta puolen vuoden päästä uudelleen, voi tilanne pahimmillaan olla se, että sinä haluat jatkaa, mutta miehesi ei...se sattuu. Ehkäpä vielä enemmän kuin ensimmäinen ero. Mutta kaikesta huolimatta...mikäli vähänkin rakkautta on olemassa, kannattaa jättä se ovi hieman raolleen...jos sittenkin vielä...Parhaimmassa tapauksessa haluatte molemmat jatkaa, ja suhteenne jatkuu parempana kuin se ennen oli. Mutta pahimmassa tapauksessa käy kuten minulle...haluan kai sanoa, että aina kannattaa yrittää mikäli siltä tuntuu, mutta järjestää elämänsä myös niin, ettei se kaadu mikäli toinen ei halua samaa kuin sinä! Ja kannattaa muistaa, että asiat menevät niinkuin niiden pitää mennä. Tämä ajatus tuo lohtua minulle! Hyvää jatkoa sinulle!
Tuota olen miettinyt itsekin, että pahin mitä voi käydä on että palattuani minä tajuan etta tunteet ovat edelleen jäljellä, mutta mies ei enaa halua jatkaa. Vaihtoehtonahan tuolle olisi, etta eroaisimme nyt ja tässä, lopullisesti. Mutta kumpkikaan vaihtoehto ei vain tunnu hyvältä yksinään. Sitä miettii että mitä jos... ja jos...
Voihan tosin olla niinkin että itse tajuan tämän eron aikana ettei meitä ole luotu yhteen, parhaimmassa tapauksessa jopa ehkä olen tavannut ihmisen jota kohtaan tunnen jotain suurempaa.
Tällä hetkellä en vain tiedä, onko meistä jatkamaan. Toisaalta sydän sanoo etta toisen lähellä on edelleen hyvä olla, mutta toisaalta sita miettii että onko se vain sitä että ei kumpikaan osaa päästää irti. No, eikohan se tuossa eron aikana selviä.
Mutta kuten kirjotit, kaikille on tarkoituksensa. Jos meitä ei ole tarkoitettu yhteen niin eikohän tämä ole sitten tässä.
Hmm, nyt aloin kyllä miettimään tekstisi jälkeen että onko tämä kaikki aivan älytontä. Mutta toisaalta, emmehan edes puhu tauosta, vaan erosta. Mies vain sattui mainitsemaan etta voihan sita katsoa puolen vuoden päästä, mikä on tilanne. Koska hän ei ole ollut eron jälkeen aivan varma, tekiko oikean ratkaisun.
Mutta toisaalta, pakko yrittää uskoa olevani sen arvoinen etta voin loytää jonkun, joka rakastaa minua joka päivä sellaisena kuin olen, eika hänelle tule kertaakaan oloa ettei halua olla kanssani. Kun miettii näin päin, niin eihän exäni ole edes arvoiseni.
Muuten, exäni käytti samoja sanoja kuin oma miehesikin aikoinaan; on niin SEKAISIN TUNTEISTAAN etta haluaa aikaa miettiä. Pitäisi kai jo tajuta totuus noista sanoista. Jos toisen kanssa haluaa olla, eikai siinä mitään sekavia tunteita pitäisi olla...
Siis jos sovitte kuitenkin kyseessä olevan tauon sillä aikaa, kun olet ulkomailla, niin sopikaa myös pelisäännöistä. Puoli vuotta on pitkä aika ja jo ennalta olisi hyvä tietää, että saako tauon aikana lähteä kokemaan ja kokeilemaan muita kumppaniehdokkaita. Mikäli nimittäin koette haluavanne jatkaa tauon jälkeen yhdessä, mahdolliset muut tauon aikana koetut suhteet voivat olla uusi ikävä asia repimässä suhdettanne hajalle. Puhukaa ihmeessä, etsikää syitä kaikkeen älkääkä helpolla tyytykö siihen, ettette vain tiedä, miten nämä asiat nyt näin meni. Kun syyt löytyvät, on niille mahdollista tehdä jotain ja se luo pohjaa yrittää uudelleen. Jos alkuperäisiä ongelmia ei selvitellä, on aivan turha kuvitella, että jotenkin taikaiskusta uusi yritys onnistuisi.
Olemme keskustelleet suhteen ongelmista niin paljon eron jälkeen etta ne tuntuvat olevan selvillä. Ei siis selvitetty enää riitojen syytä, vaan sitä, mikä sen riitaolon alunperin aiheutti. Eri asia on se, pystymmeko pääsemään ongelmiemme yli, mutta pääosin tuntuu etta isoin ongelma oli se, ettemme keskustelleet asioista ja otimme suhteemme itsestäänselvyytenä jonka eteen ei tehty mitään tyotä, etenkään loppuaikana. Eli nyt tuntuu molemmilla olevan selvillä se, miksi suhteemme ei toiminut. En sitten tiedä pystyyko asiaa korjaamaan, tai ennen kaikkea, tulevatko molemmat olemaan halukkaita yrittämään.
Puhuimme myos tuosta "tauon" aikana kokeilusta, ja päätimme että kumpikin saa tehdä mitä haluaa ja kenen kanssa. Koska periaatteessa, emme lopettaneet suhdettamme ryhtyäksemme tauolle, vaan lopetimme suhteen koska mies jätti minut ja alkoi vasta muutaman kuukauden jälkeen miettimään, tekiko sittenkaan oikein. En siis sanoisi sen olevan tyypillinen tauko, koska ainakin omassa päässäni olemme eronneet, ja vain "lupailleet katsoa tilannetta uudelleen" puolen vuoden päästä.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, koska vaikka annankin miehelleni vapaat kädet, ja jos hän puolen vuoden päästä haluaisi jatkaa, katsoisin kyllä sita, kuinka monen kanssa sitä on tässä välissä ehdotty peuhata. Jos lista on suuri, niin lukeehan siita rivienkin välistä että tarve naisiin oli suuri ja se ei mitä luultavammin lopu vaikka jatkaisimmekin suhdettamme. Toisaalta, sama itsestänikin. Jos taukomme aikana en saisi lupaa olla yhdenkään miehen kanssa, voisin vain istua murehtimassa exääni. Mutta nyt minulla on vapaat kädet tehdä sitä mitä huvittaa (eikä se silti tarkoita että suinpäin ryntäisin sängystä sänkyyn) ja ehka käy jopa niin etta ymmärrän että maailma on miehiä täynnä joten miksi jatkaa elämäänsä jonkun kanssa, jolta jo kerran katkesi luottamus meihin (tai ainakin luottamus itseensä, ettei pysty olemaan kanssani).
Tätä asiaa olen pohtinut niin paljon, ja päällimmäisenä on ollut mielessä se, onko mitään järkeä enää miettiä miehen perään, joka ei alusta asti voinut olla varma etta haluaa viettää loppuelämänsä kanssani, vaan alkoi empimään. Uskon että ansaitsen miehen, joka on 150% varma että haluaa elää kanssani, ja joka ei milloinkaan tule ilmoittamaan minulle etta "en osaa vielä päättää haluanko jatkaa, mutta ilmotan päätokseni parin kk:n päästä kun olen ollut pois jonkun aikaa." Mitä tämäkin on olevinaan... Kylla paremman ansaitsisin kuin jonkun, joka tarvii aikaa miettiä haluaako olla kanssani.
Sitä vaan en vieläkään kai käsitä, miten suhteemme meni tähän jamaan. Olimme niin onnellisia, suunnittelimme tulevaisuutta, ei merkkiäkään erosta. Ja nyt ollaan yhtäkkiä tilanteessa, missä mies TARVII AIKAA miettiä. Mihinkään tässä maailmassa ei näkojään voi luottaa.
Luulen etta olen viela hieman shokissa erosta, ja siksi käyttäydyn näin. Uskon etta eroon päästyäni tajuan tilanteen ja ilmoitan kunnolla etta pomputus loppui nyt tähän.
Sanoin miehelle eilenkin, kun kyseli miksi olen niin hiljainen, että uskon ansaitsevani jonkun, joka voi sanoa olevansa täysin varma siitä että haluaa viettää elämänsä kanssani - ja etenkin jonkun, joka ei oleta että saa pomputtaa minua kuin jojoa. Ilmoitin miehelleni myos sen, etta turha luulla että minä istun ja odotan hänen päätostään, ja että jos minut jonain päivänä takaisin haluaa niin sen eteen olisi tehtävä paaaaljon tyota.
Katsellaan tilannetta...
Vaikutat kypsältä ja ilmeisesti myös nuorelta naiselta. Lienette exäsi kanssa suurinpiirtein samaa ikäluokkaa?
Itsekin olen nuori ja pystyn kyllä ymmärtämään jos joku ajautuu elämässään hankalaan tilanteeseen. On siis vakiintunut liian aikaisin, ennen kuin oikeasti oli siihen valmis. Miehellä(si) voi olla epävarma olo suhteesta kanssasi, koska hän kokee menettävänsä sitoutumalla paljon mahdollisuuksia.
Vaikka itse en kovin hurjaa nuoruutta elänytkään, huomasin itse kesällä edellisten parisuhteideni olleen oikeastaan lähinnä harjoittelusuhteita, kokeiluja ja hyvä niin, vaikka molemmissa olin täysillä mukana ja niin valmis sitoutumaan, että! Mutta kuinkas kävikään edellisen eroni jälkeen. Se vapaus olla ja elää hurjaa sinkkuelämää tuntuikin hirveän hyvältä ja vapauttavalta. Hankin lisää seksikokemuksia, parin uuden ja parin ennestään tutun kaverin kanssa ja kokeilin, menin ja otin vapaudestani irti sen, mitä vielä uupui. Ehkä miehelläsi on myös vielä kaipuu vapauteen ja uusiin kokemuksiin, vaikkei hän ehkä itse sitä älyäisi, etenkin kun samalla välittää sinusta ja nämä halut repivät häntä kahtaalle. Etäisyys toisistanne ja lupa mennä, elää ja kokeilla tekisi hänelle hyvää, kunhan vain ymmärtää sitten ottaa sen vapautensa kokeiluaikana, eikä lähde heti etsimään uutta kumppania. Hän saattaisi hyvinkin ehtiä peuhata lakanoissa useammankin flikan kanssa, mutta voi olla, että hän saa kokemuskaipuunsa tyydytettyä. (ja voi myös olla, ettei puoli vuotta riitä, vaan hän tarvitsee vuosia kypsyäkseen siinä määrin, että kykenisi sitoutumaan täysillä parisuhteeseen.)
Itse vietin juuri tuollaisen puolen vuoden menokauden kesällä (tosin ei mitään aikomuksia palata jälkeenpäin takaisin yhteen exäni kanssa) ja syksyn tullessa olin kokenut tarpeeksi, tyydyttänyt kokeilunhaluni, haluni elää vähän villimmin. Sitten tapasin nykyisen avomieheni ja nyt olen täysin tyytyväinen ja tyyni sen ajatuksen edessä, että elän tämän yhden miehen kanssa loppuelämäni. Ja hän on nuoruutensa elänyt ja aikansa koffeloinut ja aivan täydellisen kypsä suhteeseen ja myös isäksi, miksi hän kesällä tulee.
On ajan kysymys, onko miehesi valmis sitoutumaan kunnolla vielä puolen vuoden päästäkään, mutta mikäli täydellisempää ei sinä aikana eteesi osu ja amor lyö silmiä pinkeille sydämille, niin voit palatessasi tsekata tilanteen, mutta mieti myös omia toiveitasi tulevaisuuden suhteen. Ettet siis uhraisi itseäsi, elämääsi ja unelmiasi odottaessasi hänen kasvavan ja kypsyvän ja juoksemaan juoksunsa loppuun.
Yep, toivottavasti esitin jotain uutta :-)
Olemme tosiaankin nuoria viela molemmat, itse olen 23v opiskelija ja han on 25v toissakayva. Itsellani tama on ensimmainen vakava suhde (olin 18v tavatessamme), hanella oli ennen minua 4v kestava suhde (joka sekin paattyi siihen etta mies halusi erota koska ei nahnyt heilla tulevaisuutta) ja tapasimme heti hanen suhteen paadyttya.
Itse olen nuorempi, mutta minulla ei silti ole kertaakaan ollut halua vapauteen (tai tottakai sita jokainen valilla miettii, mutta ei vakavaa halua) kun taas kirjoituksestasi tajusin etta han mita luultavammin pelkaa juuri tuota ajatusta etta kaikki olisi tassa ja etta minun kanssani elaisi lopun elamansa. Han on edelleen aivan sekaisin, sanoo rakastavansa mutta haluaa miettia. Sanoo myos, ettei hanella ole suoranaista tarvetta muihin naisiin, koska ei ole eromme jalkeen (2,5kk) viela kenenkaan kanssa mitaan tehnyt. Mutta luulen kuitenkin etta han miettii, josko jossain onkin joku, joka olisi hanelle parempi. En tieda.
Olen kuitenkin sita mielta etta en pida ajatuksesta etta han pompottaa minua (vaikka en tieda onko tama pompotusta, mutta en silti hyvaksy mitaan tallaista) ja luulen ansaitsevani jonkun, joka ei eparoi kanssani. Han kertoi etta oli aikaisemmin varma etta haluaa kanssani naimisiin ja harkitsi jopa kihloja vahan aikaa sitten, mutta sitten kaikki alkoi menna alamakeen, kai.
Tiedan etta tama saattaa olla vain miehen tapa kasvaa ja tajuta mita haluaa, mutta en silti tieda, hyvaksynko sita. Siksi yritankin nyt ajatella taman suorana erona ja etsia etsekin muita ehdokkaita. Kirjoitit hyvin tuon, etta kumpa mies ymmartaisi pitaa hauskaa eika ala heti etsimaan uutta suhdetta. Tiedan hanet, han on tapaus joka ei ehka etsi hauskanpitoa, han rakastuu aina heti alussa ja suunnittelee elakepaivia jo muutaman viikon yhdessaolon jalkeen.
Ei kylla itsellanikaan ole tarvetta toisiin miehiin viela, vaikka mahdollisuuksiakin olisi tassa jo ollut. Luulen etta minun pitaa ensin paasta kauas exasta, olla erossa hanesta, selvittaa paani, ja vasta sen jalkeen pystyn mihinkaan kenenkaan muun kanssa.
Tasta tuli nyt vahan pikainen kirjoitus, on hieman kiire. Nappaimistosta myos puuttuu aakkosten viimeiset kirjaimet, ne eivat siis ole kirjoitusvirheita ;)
..ettö jollakulla voi olla noin samankaltaiset ajatukset kuin minulla! Luin aiempia viestejäsi, ja ajatuksesi voisivat olla minun päästäni!
Myös minun ajatukseni ovat alkaneet kulkea tätä rataa: Haluan miehen, joka haluaa minut 100% en tyydy vähempään, miksi pitäisi? Mitä tekisin miehellä, joka ei välttämättä halua olla kanssani? Mitä teen miehellä, jonkä täytyy pähkäillä sitä, haluaako olla kanssani? HALUAN MIEHEN, JOKA TIETÄÄ MITÄ TAHTOO! Ja tietty, että se mitä hän haluaisi olisin minä...Ü! Pikkuhiljaa olen alkanut uskomaan, että kyllä sellainen mies vielä joskus tulevaisuudessa löytyy, joka hyväksyy minut juuri tälläisenä kuin olen. Rakastaa minua ja haluaa olla juuri minun kanssani, vaikka minussa vikoja onkin. Miksi pitäisi tyytyä vähempään? Miksi pitäisi elää epävarmuuden kanssa? Miettiä päivästä toiseen, että haluaako tuo toinen tosiaan minut? Nämä ajatukset ovat nostanees minut pinnalle, ja toivon, että niistä jotain apua sinullekin on...
Halusin vielä lisätä, että muutenkin yhtäläisyyksiä löytyy sinun tarinaasi. Myös minun mieheni oli juuri eronnut pitkästä suhteesta, silloin kun tapasimme. Melkein lennossa vaihtoi siis...Ja eron syynä aiemmassa suhteessa oli...yllätys yllätys...ei osannut päättää, mitä halusi, ei tuntunut oikealta, halusi tauon..ja sitten tapasi minut. Hohhoijaa. Onko se sitoutuminen tosiaan niin vaikeaa???
Mukava kuulla etta toisillakin on sama hullu tilanne, ja vaikka mielen pohjalla tietaakin mika olisi viisainta niin silti sita ei vain usko itseaan..
En ehdi nyt kirjoitella enempaa, mutta olisi kiva vaihtaa enemmankin ajatuksia, jos haluat niin laita mailia [email protected]
Taotaan jarkea toistemme paahan, tai jotain... ;)
toimii kyllä itse kokenut, olemme vaimon kanssa olleet 18v yhdessä erosimme noin 10v oltuamme,aikaa meni ja tapahtumia riitti, mutta palasimme yhteen 3-4kk päästä asiat olivat paremmin kuin koskaan, olemme yhä yhsdessä seksiin ajautuminen ei ole mikään ihme vanhan kumppanin kanssa eikä siinä ole mitään pahaa normaalia toimintaa sanoisin joten ei kannata heittää pyyhettä kehään, jokainen hölmöilee joskus, se on väistämätöntä, bodia sporttia ja tsemppistä teille!
terveisin kokenut,