joululahjaksi Kulta Katriinaa paketin. Olipahan ainakin mieleenpainuvin joululahja vuosiin. Aikaisemmin samalla palstalla marmatin anopin jolulahjakymppiä (10€), mutta tämä vie voiton siitä mennen tullen. Ja vielä ihmettelee miksei hänen luona käydä... Tarkoitan tämän sillä, että mielestäni "lahja" kertoo hyvin, mitä anoppi meikäläisestä ajattelee ja kuinka paljon arvostaa. Olisi ollut antamatta mitään, sekin olisi ollut parempi.
Sain anopilta
dooris
386020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
kyllähän tuo vähän huvittavalta kuulostaa. Mutta oletko ajatellut, että anopilla ei ehkä ole rahaa kummoisempaan lahjaan. Jos hänellä on, sitten tuo lahja tuntuu tosi tyhmältä.
Itsekin olen anoppi, enkä ostanut vävylleni mitään, en tosin kenellekään muullekaan. Koska ei ole kertakaikkiaan rahaa. Kyllä on paha mieli, varsinkin lasten takia, kun ei pysty antamaan edes vaatimatonta lahjaa.
Onneksi minulla on niin ihanat lapset ja vävy, että ne ymmärtävät tilanteeni.
En itse asiassa edes ihmetellyt, kun paketissa oli Juhla Mokkaa. Anoppini ei ole jouluihminen ja eniten minua ärsyttää, että hän "väkisin" ostaa lahjoja. Jos ihminen ei ole lahjanantaja tyyppiä, hän ei vain keksi mitään ostamista ja lahjansaajallekin lahjan avaaminen on tuskallista. On helppo ostaa lahjoja ihmisille, jotka tuntee ja toisaalta lahjoja rakastavat ihmiset keksivät helpommin annettavia lahjoja.
..sitä passaa anopilla käydä jos noin huonot lahjatkin saa. Jos sais kalliita lahjoja, olis anoppikin mieleinen....
Minusta tuo kirjoituksesi kertoo paaaljon enempi sinusta kuin anopistasi.
Kun valitat julkisesti huonosta lahjasta, mietihän mitä sinä annoit anopille. Et kai kuvittele, että sinun kuuluu saada, ei antaa muille lahjoja.
Olen joka joulu noin 30 vuoden ajan saanut anopiltani kahvipaketin lahjaksi.
Välit anoppiin ovat hyvät, hän vain ei osaa keksiä minulle muuta.
Tärkeintä lahjassa on kaunis ajatus, kun hän tarjoaa sen myötä minulle monta kupillista kahvia.
Lahjan tekee arvokkaaksi se, että ottaa sen kiitollisuudella vastaan.
Tee siis taikatemppu ja muunna saamasi lahjan arvo potenssiin kymmenen: kiitä anoppiasi täydestä sydämestä!
Huomaat, että oletkin saanut todellisen lahjan!
Minä olen saanut usein anopilta kahvipaketin Joululahjaksi. En ole pahastunut kertaakaan. Tiedän anopin kuitenkin ajattelevan minua ja olen tyytyväinen lahjaani.
No, jos tietäisitte mikä show tuli taas anopin saamasta (ja pyytämästä) lahjasta, ehkä paremmin ymmärtäisitte tunteeni. Itselleni ei tulisi mieleenikään antaa kenellekkään nykyaikana kahvia lahjaksi (tai jos annan, se on erikoiskahvia juhlahetkiin), mutta ehkä meillä on anopin kanssa liikaa ikäeroa. ps. viimeksi kylässä käydessä hän toi myös samaisen Kulta Katriina paketin (käytetään muuten itse ihan toista laatua....) ja siinä oli parasta ennen päiväykset menneet aíkoja sitten. Ehkä meillä suhteessa mätää niin moni muu asia, että se kulminoitui tähän kahvipakettiin. Itse kun olen lahjaihminen ja tykkään antaa läheisille ajatuksella ja tunteella hankittuja lahjoja, enkä "vain jotain sinnepäin". Sitä sitten itsekkin odottaa samoja ominaisuuksia muilta. Toisaalta, kaikilta muilta ystäviltä ja sukulaisilta mieleisä lahjoja saankin, kumma kun anoppi ei ole 20v. aikana oppinut yhtään näkemään mistä pidän. Kaipa tässä pattiin ottaa sekin, että juostuamme anopin lahjan perässä ympäri kaupunkia, se pitää nyt vaihtaa... Pitäisiköhän minunkin viedä se kahvipaketti takaisin ja sanoa, että juodaan toista merkkiä:)
Jos olisin sinun anoppisi, en antaisi lahjaksi mitään. Mikään ei kuitenkaan kelpaisi, koska valitat asiasta yhdellä jos toisellakin palstalla. Itse olisin kiitollinen lahjasta, ihan hyvä lahja.
Sitäpaitsi varmaan anoppisi nuoruudessa moinen lahja on ollut merkittäväkin. Suhteuta vähän!
Ai että anopin antamasta lahjasta ei saa valittaa, mutta anopille annettu lahja on käytävä vaihtamassa ja siitä ei saa sitten valittaa?
Kylläpä ovat anopit aivopesseet teidät hyvin, kun kehtaatte miniöitä haukkua! No, olette itse anoppeja, todennäköisesti. Tai anopinmielisiä Molempipahempi.
mieltä, että kyllä saa kahvipaketista valittaa, jos kerran anoppikin vaihdattaa lahjaansa, sehän olisi ihan hupsua, jos vain anoppi saisi valittaa. Tasa-arvoa!
Anoppisi on ostanut 10 pakettia Kulta-Katriinaa alennuksesta monta vuotta sitten ja antaa ne sitten sinulle vähitellen. Kahvi vanhenee paketin mukaan vuodessa, mutta kyllä se avaamattomana säilyy kylmässä kauemminkin.
Aina kun anoppi käy luonasi, avaat uuden paketin:"Ai minullahan onkin täällä sitä sinun antamaasi kahvia. Keitetäänpä nyt hyvät kahvit siitä".
Voit myös viedä paketin takaisin ja sanoa, että tuot tämän hyvän kahvin pois, kun teidän perhe on kokonaan siirtynyt teen juojaksi. Olis sääli, jos kahvi menisi pahaksi.
Olen itsekin lahjaihminen, rakastan lahjojen ostamista ja antamista, mutta arvostan myös hyviä ajatuksia.
Anoppini tuo aina kahvipaketin tullessaan kyläilemään, emännänlahjana tai kiitoksena kahvittelusta. Mielestäni kyseessä on kohtelias ele, jonka olen oppinut äidiltäni. Hänkin vie aina kahvipaketin mukanaan kylään, viimeksi jouluaattona serkullemme, jossa vietimme aaton. Aina merkki ei tietysti ole sama kuin mitä talossa juodaan, mutta itse en ainakaan huomaa eroa ns. "suurissa" merkeissä.
Pelkkä kahvipaketti joululahjaksi kuulostaa tietysti melko vähäiseltä, mutta edelleen, ajatus on se tärkein. Eikä kaikki ole yhtä innokkaita lahjanostajia kuin me, joillekin lahjan etsiminen tuottaa suunnatonta tuskaa.
eikä mikään (joulu)lahja.
Ei raaskinut ostaa muuta, kukat liian kalliita, samoin suklaarasiat, näitä ei saa kahdella eurolla. Mieheni mummulta ja papalta olen saanut suklaarasioita ja sukkia, ja kahvipaketteja. Heiltä sen ymmärrän, koska etäisiä ovat, eikä heiltä edes odota lahjaa, mutta vanhat ihmiset ostavat tyypillisesti tällaisia.
Kutsukaa minua sitten miksi haluatte, mutta minä lasken, mitä olen saanut keneltäkin vuoden aikana ja missä tilanteessa. Ja pidän tämän tilin balanssissa. Jos mieheni sisko auttaa reilusti ja pyytettömästi, minäkin muistan häntä. Ja muutenkin muistan, vaikka ei olisi meitä ensin muistettukaan. Hän ja mieheni veli ovat uuden sukuni mukavimpia jäseniä.
Mieheni vanhemmat taasen pyytävät n. kerran viikossa mieheltäni jotain. Aiemmin, ennen minun väliintuloani, (näin anoppi tämän naimisiinmenon varmaankin näkee), hän melkeinpä asui näiden yrityksessä. Mieheni tekee pitkiä päiviä, ja usein menee ylitöiksi, ja silti häneltä löytyy tarmoa auttaa vanhempiaan. Ei tässä mitään, mutta kun tätä ei millään tavalla huomioida, ei vuoden mittaan eikä etenkään vuoden lopun juhlassa. Eli tämä tili on meidän kannalta aina miinuksella. Me maksamme ne bensat, jotka kuluvat näitä ihmisiä auttaessa. Ja he pitävät tätä täysin itsestäänselvänä.
Mieheni vanhemmat lähenevät jo eläkeikää, mutta tämä sama auttaminen ja ottaminen on jatkunut lapsesta asti. Milloin tämä loppuu?
Onko kaikki laskettava rahasssa? Oma anoppini on miettinyt puolisonsa laittoa hoitokotiin, koska ei enää jaksa hoitaa häntä kotona, afasia. Ymmärrän täysin ja vaikka en pidäkkään anopisitani, olen valmis auttamaan anoppia muutamalla satasella kuussa, jotta hän pärjäisi paremmin yksin kotonaan. Ihan siitä syystä, että hän on mieheni äiti ja auttoi meitä aikanaan, kun tarvitsimme apua (opiskelimme molemmat ja lapset olivat pieniä). Tosin kyllä sitten kommentoikin vaikka mitä, mutta siltikin. En ole niin rahan perään. Ja lähimmäisiäni haluan auttaa ja ilahduttaa. Mieheni tätä enemmän arvostaa kuin anoppi.
Lasken rahassa, kuten kaikki tässä maailmassa. Jos haluat auttaa anoppiasi, niin auta. Minä en auttaisi. Anopin oma suku on sitä varten. Hyvin on puhunut sinut ympäri. Kiitosta ei perästä kuulu.
Kaksisataa euroa kuukaudessa appivanhempien avustamiseen on mielestäni aika suuri summa rahaa, ja kyllä yhteiskunta omistaan huolta pitää. Helpompaa on tietty pyytää tai olettaa apua ensin omilta, ilmiselvästi. Ja ei sitä varmaankaan kehtaa kieltäytyäkään.
Me olemme auttaneet mieheni appivanhempia näiden yrityksen hoidossa ja antaneet äidilleni rahalahjan joka joulu. Se, vain että appivanhemmat eivät tätä apua ole noteeranneet, ei sitten mitenkään.
Jos appiukko joutuu hoitokotiin ja anoppi pärjäilemään yksin pienellä eläkkeellä, niin mihin sinä kiitosta tarvitset, jos häntä auttaisit?
Aikaansa kutakin. Miehen vanhemmista kuitenkin on kysymys. Hoitokotiin menee ukin koko eläke.
Kyllä on syytä pitää huolta vanhemmista, sillä heidän taloudellinen tilanteensa ei tästä enää kohene.
Voit tietysti laskea rahassa, että pieni apu terveelle anopille on huomattavasti halvempaa kuin ruveta hoitamaan hänen asioitaan sitten, kun hän ei millään enää yksin pärjää.
Eli kuten on muissa viesteissäni kysynyt, auttaminen ei koskaan lopu? Mieheni ja sisaruksensa ovat lapsesta asti auttaneet vanhempiaan, vipanneet rahaa ja kuskanneet ja lainanneet autoa, ja tätä pitäisi jatkaa, vain koska he nyt sattuvat kuolemaan joskus? Me kävimme katsomassa mieheni vanhaa sukulaista vanhainkodissa, mutta kukaan sukulaisista ei pyytänyt maksamaan tämän ylläpitoa, koska eläkettä ja omaisuutta oli kertynyt tälle elämänsä aikana kuten meille kaikille?
Eli pointtinne on: elä aina vain muiden elämää, tee kuten he haluavat, mutta pidä huolta, että teet itsekin ainakin muutaman lapsen. Jokin heistä saattaa elää vielä sinunkin eläkepäivillä ja sitten on hänen vuoro auttaa. Eli kierre ei lopu koskaan. Ai niin, ja koskaan et saa valittaa.
Luin lehdestä muutama päivä sitten kirjoituksen:
Mikä ongelma on siinä, että ihmiset jäävät eläkkeelle? Eläkerahat ovat tallessa ja odottavat näitä. Ja nuori polvi ottaa näiden paikan.
Pointtini on: Elämä jatkuu. Ei se hyysääminen lopu, jos sitä ei itse lopeta. Nuorassa Minua ei taluta kukaan lopun ikääni.
Totta, että kahvia (ja ehkä kakkuakin) viedään tuliaisiksi, mutta eikö tuliainenkin ole kohtelias lahja? Ja edelleen ele on tärkein, ei lahjan arvo tai suuruus.
ja annetaan useimmiten paketoituna - eikös?
En ainakaan itse vie kahvipakettia lahjana kenellekään erityisesti vaan tuliaisena huusholliin.
Kahvipaketti annetaan jo ovella, samoin kukkaset. Lahja - silloin kun sellainen on mukana - annetaan sievästi paketoituna vähän jälkeenpäin.
Olenko aivan vanhanaikainen? N45
Enpä minä vaivautunut paketoimaan suklaarasiat ja marmelaadit joita annoin muutamalle sukulaiselle ja ystävälle joululahjaksi.
Lahja on toki persoonallinen, mutta silti on mielestäni lapsellista ja turhaa vetää herneet nenään siitä, ettei anopilta saa muuta kuin kahvia. Siitä kait tässä oli kyse? Dooriksen anoppi ei ilmeisesti ole kovin hyvä lahjanostaja, joten hän turvautui kahvipakettiin, ehkä koska hän tiesi että poikansa kotona juodaan kahvia?
Ei kahvipaketti (tai suklaarasia sen puolen) ole kovin persoonallinen joululahja, mutta mielestäni paljon parempi kuin turha koriste-esine tai muu romu.
Ehkä olen luonteeltani turhan käytännöllinen kun en näe syytä paketoida suklaarasioita ja lahjaksi annettavia kahvipaketteja :)
nyyh...
Etkö voi sopia anoppisi kanssa ettei osteta enää lahjoja, vaan aikuiset ihmiset ostavat itse itselleen mitä haluavat.
mutta saman summan antaisin äidillenikin, jos hän tarvitsisi. Eikä anoppi apua ole pyytänyt, surkuteelut vain, että ei pärjää jos laittaa apen hoitokotiin. Johon sitten sanoimme miehen kanssa, että autamme häntä luonnollisestikkin, kunhan kertoo minkä verran tarvitsee kuussa. Me emme ole joutuneet auttamaan kummankaan vanhempia, mutta molemmat ovat meitä auttaneet paljonkin. Äitini on aina ollut lapsenvahtina kun olemme tarvinneet, anoppi on auttanut rahallisesti ja molempien isät olivat taloamme rakentamassa yhden talven. Ei tulisi todellakaan pieneen mieleenkään olla auttamatta nyt, varsinkin kun oma tulotaso on aivan eri kuin 15 vuotta sitten. Vaikka anoppi onkin haukkunut joka välissä minua tutuille ja tuntemattomille. Niinkuin aiemmin kirjoitin, en ole mitään hyvää ikinä anopin mielestä saanut aikaan, lasten älykkyyskin on periytynyt häneltä...heh heh.
Ja jos anoppi oikeasti pyytäisikin, niin silloin viimeistään epäilisin asioiden olevan todella huonosti. Ajatelkaa nyt, pyytää apua omalta vihamieheltään!! Anopilla on aina ollut tarve olla niiiiin paljon parempi kuin me! Kaikessa.
minä en saanaut mitään anopilta, eikä lapset eikä sen puoleen mieskään. Meiltä meni anopille ja apelle piparkakkutalot ja hyvän joulun toivotukset. Ja ihan hyvä niin, mies oli aattopäivänä lasten kanssa anoppilassa ja minä vielä järjestelin kotona paikkoja joulupäivällistä varten. Itse olen lähinnä helpottunut, että anoppi ei osta meille mitään: on sen verran erilainen maku ja uutta tavaraa ei raaski roskiin laittaa. Joten yleensä vaan harmittaa nämä lahjat, jokainen laittakoon kotinsa ja vaatteensa oman maun mukaan. Lapsillakin on omamaku!
Sain itse kahvipaketin anopilta ja olen kanssasi samaa mieltä, että olisin mieluummin ottamatta vastaan mitään lahjoja kuin pakolla ostetun kahvipaketin. Olemme aikapäiviä sitten sopineet kälyjen ja lankojen kanssa, että kummilapsille ostetaan lahjat, muuten tavaroita ei vaihdella. Lahjattomuus on usein parempi vaihtoehto kuin velvollisuudesta puolitutuille ostetut lahjat.
Mielestäni tämä lahjakeskustelu osoittaa enemmän appivanhempien ja lasten suhteista kuin pelkästään lahjaongelman. Jos lahjan saaminen pahoittaa mieltä, ollaan suhteessa kyllä hakoteillä muutenkin. Aikoinani itsekin kunnioitin anoppiani väärällä tavalla. Yritin olla pahoittamatta hänen mieltään ja myötäilin hänen mielipiteitään tai ainakin olin sanomatta voimakkaasti omaani. Lopulta tajusin, etten voi anoppiani vaihtaa, mutten myöskään sieluani myydä. Emme tule kovin hyvin toimeen ja olen hänen kanssaan niin vähän tekemisissä kuin mahdollista. En kyllä riitelekään hänen kanssaan. Olisi tosi typerään yrittää tällaisessa suhteessa ostaa mitään henkilökohtaista lahjaa, koska se ei varmasti onnistu.
olen käynyt saman läpi: ensin yritti olla väleissä hinnalla millä hyvänsä, sitten tajusi, ettei sieluaan kannata myydä. Ja kaikkein hauskinta asiassa oli se, että mieheni sanoi koko ajan, että pistä sille äidille hanttiin. Mutta kun on saanut kotikasvatuksen, jossa on opetettu kunnioittamaan vanhoja ihmisiä niin minkäs teet. Huom. meillä on anopin kanssa hieman ikäeroa, minä olen 35 ja anoppi täyttää nyt 86, harvinaisen terävä ikäisekseen. Ja käly kyllä tässä taannoin summasi anopin ilkeyden ja vallanhimon purkkiin: se mitään iästä johdu, äiti on aina ollut tuollainen. Sitähän minäkin, synnynnäinen luonnevika.
Minä (ja miehenikin) saimme lahjaksi vanhoja käytettyjä astioita ja koriste-esineitä yms.. Eikä siinä muutoin mitään, en ole mikään nirppanokka, mutta kun hän aina tuputtaa meille jotain roinaa ja olemme sanoneet että meillä on kaikki kaapit täynnä tavaraa. Omiakin ollaan viemässä kirppikselle. Meillä on pieni asunto verrattuna appivanhenpien kotiin. Ja vaikka ei olisi niin mitä teemme tavaroilla joilla ei ole käyttöä. Ja anoppi antoi vain ne siksi, että pääsisi niistä eroon kun ei niillä itse mitään tee ja vievät tilaa. Ja tiesi kyllä ettemme niitä halua. Siksi antoikin joululahjaksi ja paketoituna eikä muutoin. Pitänee antaa ne hänelle takaisin synttärilahjana ja vielä omia turhia tavaroita lisäksi...
: )
Minäkin sain hopealusikan, jossa on kuulemma vuosiluku 1837. Osaa katsoa sen leimasta.
MITÄ minä sillä teen?
Mies odottaa innolla koska se saa anopilta "ihanan" sinisen keramiikkapytyn, joka on jonkun Iriksen tekemä. Kuulemma sitä ei meille ole annettu, kun anoppi pelkää, että se menee rikki. Minun puolesta saakin mennä.
Me saimme kolme laatikollista tavaraa. Jotka eivät ole mitään antiikkia. Ehkä joku saattoi olla 60 tai 70-luvulta, mutta ihan 80 ja 90-luvulta taisi suurin osa olla. Ja hän itse tunnusti että antoi vaan ne siksi, että hän ei tee niillä mitään ja tiesi kyllä ettei me niitä haluta. Ja antoi ne siksi joululahjana joilloin veimme ne kotiin (vaikka arvelimmekin jo heti että mitä paketeissa on). Hän itsekään ei halua mitään tavaraa lahjaksi. Miksi meidän pitää kunnioittaa hänen toiveitaan...
Meidän on vietävä tavarat kirppikselle tai keräykseen, ne ei mahdu meille mihinkään (koska kaapit ovat todella täynnä). No säästyipä häneltä reissu pelastusarmeijaaan.
mutta minulla ei tulis kuuna päivänä mieleenkään antaa jotain käytettyä.Voi kamala,voiko tuollainen olla tottakaan.Ei passaa epäillä,kyllä varmaankin,huh.Minun mielestä lahjan pitää olla henkilölle sopiva ja lahjan antaminen sydämestä lähtevä,rakkaudella sitten itse tehty tai harkiten ja tunteella ostettu.
Jos nimikoin oman äitini kapiopöytäliinan tyttäreni nimikirjaimilla ja annan sen hänelle lahjaksi, onko se pahasta?
Liina on hienoa kuvioitua damastia.
Miniälleni haluaisin myös antaa jotain vanhaa, perittyä. Esim. kahvilusikat, kymmeniä vuosia vanhat.
Eikö tämän päivän nuoret hyväksy vanhaa tavaraa, vaikka ne ovat parempilaatuisia kuin saman moiset tänä päivänä hankitut?
minä vain jätin edellisestä kirjoituksesta pois perintökalleudet,sillä noi mitkä toit esille,ovat todella arvokkaita.En ajattele rahallisesti,vaan niissä on tunnetta ja vanhaa perinnettä.Suvusta suvulle.
Tuttavaperheessäni vaimo sai mieheltään hääpäivälahjaksi suklaamunan, ihan kunnon Siwasta hankitun, ei juma...
Tämä siis vain tuomaan perspektiiviä sille, että paljon huonomminkin voisi olla, ja joululahjan ostaminen voi olla todella vaikeata, monestakin syystä. Jos anoppisi oikeasti v*tuilee, osta ensi vuonna hänelle sokeripaketti.
mieheltään hääpäivälahjaksi. Ja jos oikein kurjalle linjalle mennään, minulle olisi se Siwan pääsiäismunakin jo jotain hääpäivänä, mieheni ei muista vuosipäiviämme mitenkään, vaikka itse pyydän jo hyvissä ajoin etukäteen, että olisipa kiva, jos tänä vuonna muistaisit. Kuitenkin mieheni "unohtaa", kuten itse sanoo. Oho, sori unohdin, ei ollut tarkoitus, tietysti olisin halunnut muistaa, mutta kun unohdin!
Ei voi olla noin vaikeaa muistaa yhtä tärkeimmistä juhlapäivistä. Olen ihan onnellinen, kun oma mieheni muistaa aina - 12 v. naimisissa. Hän itse usein ehdottaa että juhlistamme päivää jotenkin, käymme ravintolassa, syömme hyvin, tai jotain muuta sellaista. Joskus olen saanut hienon lahjan (korun).
Onpa minulla sitten hyvät päivät!
Tuohan kuulostaa aivan vitsille - taitaa olla huumorimiehiä!! :-) Mietipä nyt: suklaa (nam!)... muna (hmmm??!!)
Minä sain anopiltani taas jälleen kerran ne kaksi numeroa liian pienet mustat sukat (hänelle on kerran sanottu sukkien olleen liian pienet, mutta eipä tajua tietenkään. No, voinhan lahjoittaa ne jollekin ystävälleni vaikkapa!)
Lisäksi hän antoi sellaisen kakkuvuoan, jolla en tee yhtään mitään. Sinne kaapin perukoille se päätyi, miehenikään ei sitä halunnut omaan kaappiinsa (=asumme erillämme!).
Ihan kiva, että hän antaa lahjoja, vaikka en niitä tahdokaan/tarvitsekaan! Kai hän saa hyvän mielen itselleen, kun saa antaa jollekin jotain, vaikkapa ne liian pienet sukat...