Kirjoitanpa teille lukijoille kommentoitavaksi omia juttujani...
Olen yli 30 v. Olen halunnut perheen ja hyvän pettämättömän miehen jo kymmenisen vuotta. Missä sellaiset miehet ovat, jotka myös haluaisivat samoja asioita??? Ja siis vielä normaalin näköisiä ja suht älykkäitäkin voisivat olla?? Muutama kaverinikin on samaa asiaa pohdiskellut.
Tälläkin hetkellä seurustelen(itseäni nuoremman) miehen kanssa, joka vaan pähkäilee ja haluaa siirtää "asioita" tuonnemmas.
Edellisessä suhteessa katselin jahkaajaa reilu 5 vuotta. Kyllästyn miehen jahkaamiseen muutamassa vuodessa ja pystyn jättämään miehen tuosta vaan. Tokihan epäonnistuminen aina sattuu...
Toivottua joululahjaa ei taskaan tullut :(
Olen yli 30 v. Olen halunnut perheen ja hyvän pettämättömän miehen jo kymmenisen vuotta. Missä sellaiset miehet ovat, jotka myös haluaisivat samoja asioita??? Ja siis vielä normaalin näköisiä ja suht älykkäitäkin voisivat olla?? Muutama kaverinikin on samaa asiaa pohdiskellut.
Tälläkin hetkellä seurustelen(itseäni nuoremman) miehen kanssa, joka vaan pähkäilee ja haluaa siirtää "asioita" tuonnemmas.
Edellisessä suhteessa katselin jahkaajaa reilu 5 vuotta. Kyllästyn miehen jahkaamiseen muutamassa vuodessa ja pystyn jättämään miehen tuosta vaan. Tokihan epäonnistuminen aina sattuu...
Toivottua joululahjaa ei taskaan tullut :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostipa tutulta tuo kirjoituksesi. Olen pitkässä parisuhteessani törmännyt myös tähän samaan jahkailuun. Itse olisin ollut valmis ja halukas perheen perustamiseen jo useita vuosia.
Kun otan asian esiin kumppanini kanssa, hän toteaa aina haluavansa myös kovasti perustaa perheen kanssani, mutta vasta parin vuoden päästä. Nämä "pari vuotta" on kuitenkin nyt jo kestäneet yli viisi vuotta (yhdessä olemme olleet jo lähes kymmenen vuotta), eikä perheen perustaminen ole edelleenkään sen ajankohtaisempaa kuin ennenkään.
Välillä tilanne tuntuu todella ahdistavalta enkä oikein tiedä mitä tässä tekisi, kun vuodet kuluvat eikä mitään tapahdu. Vaikealta tuntuisi lähteä kun muuten asiat on hyvin, mutta toisaalta tuntuu että tuhlaan elämäni turhaan odotteluun.
Minä haluan perheen ja en ole koskaan pettänyt.
Tosin olen varattu!
Late at night when you layin there
and you feel like the whole world is fallin around you
Remember these words that I said
There's somebody out there for you baby
Might be me, you never know,
Word up, stay strong shorty
Keep your eyes up to the sky, knahmsayin?
Don't let nobody tell you you can't make it
And don't let nobody around you tell you
that it ain't possible to make your dreams come true.
---
LL Cool J - You and Me
Etsi itseäsi vanhempi mies. Harva 30:n mieskään haluaa vielä naimisiin ja lapsia. En tiedä mitä tarkoitat normaalinnäköisellä ja suht älykkäällä, mutta rima saattaa olla liian korkealla.
Tai sitten ihastut vääränlaisiin miehiin. Niihin kaiken keskipisteenä oleviin supliikkimiehiin, joille riittää kun naisia pyörii ympärillä.
Mikä vika on niissä tuhansissa "kunnon miehissä", joilla on sama huoli kuin sinullakin? Ujoja, vähän jäykkiä änkyttäjiä, jotka eivät tanssi eivätkä flirttaa.
Aivan, niitä et ole koskaan huomannut olevan olemassakaan tai sitten ne eivät muuten vetoa sinuun. Ts. ihastut renttuihin, mutta he eivät halua täyttää tarpeitasi. Vaikea yhtälö. Alatko katselemaan toisenlaisia mehiä vai alatko vanhaksipiiaksi?
No, niin tulihan se sieltä, millä melkein jokainen selittelee tätä minun huonoa onneani.
-Rima korkealla, liian nuoria, supliikkeja, etsi tavallinen mies. No voin kertoa, että kaikkea olen kokeillut ja ihan varmasti (paitsi itseäni huomattavasti vanhempaa, kun ovat kaikki varattuja).
Olen itse aktiivinen keskustelun aloittaja ja olen myös odotellut miesten olevan aktiivisia. Miten joku tavallinen, ei supliikki, mies voisi ottaa kontaktia, jos ei kerran uskalla...???
Sitä paitsi tiedän lukuisia miehiä, jotka ovat naimisissa alle 25 vuotiaina, mutta minun kohdalleni ei vain ole sattunut sellaista.
Niin, ja on minua kerran oikeasti kosittukin, mutta mies petti ensin ja halusi etäisyyttä. Sitten ruinaa takaisin... Ei kiitos!
Kiitos kommenteista kuitenkin :)
Eikö sitä voi vaan nauttia tilanteesta? Olla siinä suhteessa niin kauan kuin sitä kestää? Onko ihan pakko olla niitä pentuja ja ihan pakko asua saman katon alla? nykyaikana kun suhteilla on tapana loppua aika nopeasti. Jos ei ole lapsia, eikä asuta yhdessä, niin on enemmän sellaista omaa vapauttakin. Mietipä tätä... Mitäpä sitä paskoja geenejä levittelemään, ja lapsikin voi syntyä kehitysvammaisena, kuurona...jne...
Aloittajalle tämä lähinnä. Haluat perheen, mutta kuitenkin sanot kyllästyväsi nopeasti ja voivasi jättää miehen tuosta vaan. Sen saattaa mies huomata, tiedostaen tai tiedostamatta, ja siksi odottaa ja katselee, että mitenkäs tässä käykään. Minusta tuo ei ole kovin hyvä yhtälö, jos todella perhettä haluaa.
Jos perhettä ja lapsia haluaa pitäisi miettiä kymmenien vuosien, ei muutamien vuosien aikajänteellä ja jo muutamassa vuodessa tulee vastamäkiä joista pitäisi selvitä yli ja löytää keinot hankaluuksista selviämiseksi. Arkeen pitäisi myös oppia, sitä kun pitkä parisuhde tuo muuassaan. Arjen ei tarvitse olla tylsää, se kun on sellaista millaiseksi sen tekee.
Toinen seikka on tottumus, mitä pidempään tottuu johonkin olotilaan, varsinkin jos se on hyvä, sen halutomampi sitä on muuttamaan ja käsitykseni (tieto puuttuu) mukaan lapsien hankkiminen on melkoisen iso muutos. Eikä kaikinpuolin pelkästään hyvään suuntaan kahden ihmisen välistä suhdetta ajatellen.
Tietysti myös yhteiset päämärrät olisi hyvä olla olemassa. Ei ole mukava olla (tai jos tuntuu että on) vain väline toisen unelmien täyttämiseksi.
Vastuuntuntoinen saattaa odottaa toiselta osapuolelta halua ja kykyä sitoutua, ja se ei ilmene kuin pidemmän ajan kuluessa. Sanoahan voi (ja sanoessaan silti tarkoittaa sitä) mitä vain, mutta se miten käytännössä loppujenlopuksi toimii on se, millä on merkitystä.