Sellaista kyselen että mistä tiedätte olevanne valmiita seurusteluun? Tarkoitan että tunteeko sen sitten itsessään jotenkin niin että on jotenkin kypsä ja balanssissa että voisi ottaa huomioon muutkin kuin omat henkilökohtaiset tarpeet? Oon huomannut että en selvästikään ole mikään hajasuhteilija, koska en ole kykeneväinen pinnallisiin suhteisiin, meinaan alan pikkuhljaa
alkaa epäröidä kuinka heppoisin perustein sitä vaan hypätään sitoviin tai ei-sitoviin suhteisiin..Olenkohan vain liian arka, kun näinä päivinä kun pitäis olla tosi röyhkeä ja tarttua opportunistina jokaiseen mahdollisuuteen mitä eteen sattuu..?
alkaa epäröidä kuinka heppoisin perustein sitä vaan hypätään sitoviin tai ei-sitoviin suhteisiin..Olenkohan vain liian arka, kun näinä päivinä kun pitäis olla tosi röyhkeä ja tarttua opportunistina jokaiseen mahdollisuuteen mitä eteen sattuu..?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se vaan tuntuu. Ehkä se on sitä kun ei enää haikaile menneitä tyttökavereita ja itke niitten perään. Sen jälkeen kun tekis mieli asettua aloilleen ja jäädä sohvalle halimaan toista sen sijaan että lähtis kavereiden kanssa radalle bilettämään.
Sillon varmaan alkaa olla kypsä taas seurustelemaan.
ettei sitä tietämistä voi oikeestaan kuvailla.. Itellä suhteet on alkanu itekseen ja jossain vaiheessa loppunu. Tällä hetkellä ei kiirettä suhteeseen, vaikka olenkin ihastunut ja tykästynyt. Ehkä se sit johtuu siitä etten koe kuitenkaan olevani rakastunut. Toisaalta jos se ihastuksen kohde ottais askeleen mun suuntaan, haluais viettää enemmän aikaa yhdessä, mikä myöhemmin katsottais ilmeisesti seurusteluks, niin ei mulla olis mitään sitä vastaan. Nyt ei kuitenkaan oo mitään tarvetta hätäillä eteenpäin.
Seurusteluun on ehkä sillon valmis, kun siihen ei tunne pakonomaista tarvetta ja löytyy se ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaa. Kammottavia ainakin meikäläisen mielestä on ne tyypit, jotka suurinpiirtein hokee, että mä oon jo niin-ja-niin vanha, ja nyt pitää löytää mies/nainen, pakko alkaa seurustella ja aivan kamala kiire sitoutua ja vääntää lapsia ja siis nyt mä aion rakastua.
Sit ihmetellään, kun ketään ei kiinnostu vaikka kuinka kertoo hullun kiilto silmissään haluavansa vakavan suhteen..
Ja se joka tuosta vetää herneen nenään, ni ime hartaasti. Mun mielipide on mun mielipide :)
Siis ei tunne asiaan tarvetta,mutta silti alkaa seurusteleen? Aika outo logiikka.Meikäläisen mielestä jos viihtyy liikaa sinkkuna ni se on uhka parisuhteelle koska ei koe sitoutumista positiivisena juttuna.
Se kuitenki toimii mulla. Jos sitä seurustelua haluaa liikaa, ni se ei tunnu onnistuvan. Vaikkei siihen tunne tarvetta, ni en mä tarkota etteikö se silti olis tarpeeseen. Ihmissuhteista kuitenki saa niin valtavasti kaikkee hyvää.
Mun mielestä sinkkuna viihtymisessä ei oo mitään vikaa. Huonompi homma olis seurustella pelkän seurustelun takia. Siis ettei enää oo merkitystä kenen kans, kunhan on vaan joku. Mä tutustun ihmiseen, ja ajan kuluessa kattelen mitä tapahtuu. Jotku jää kavereiks, jotku tavallaan vaan unohtuu jossain välissä ja sit on niitä, joista tulee todella tärkeitä, eikä voi enää kuvitella elämää ilman sitä ihmistä. Enkä tarkota tuota sellasena epätoivosena ollaan-joka-hetki-yhdessä-roikkumisena, vaan se, että huomaa haluavansa juuri sen tietyn ihmisen ja haluaa rakentaa loppuelämän yhdessä sen kans.
En tiedä sitä, mutta uskon siihen, että olisin valmis seurustelemaan kun oikea osuu kohdalle. Koska kysymys on kuitenkin kahden kaupasta, en usko asian selviävän täysin ilman kokeilua. Tuntuisi jotenkin omaan nilkkaan sahaamiselta, miettiä yleisiä syitä siihen, miksei olisi valmis seurustelemaan. Mutta noin yleisesti, kai empiristit hyppäävät suoraan suhteeseen kokeilemaan, kun taas rationalistit yrittävät selvittää totuutta pähkäilemällä.
empiristit?
Tässä yhteydessä...gigolot. Ei nekään kaikkea kokeile. Ei edes pitkällä tikulla.
Sanotaan sitten empiirikot, niin tulee virallinen muoto, jos se on siitä kiinni. En ymmärrä mistä tempaisit tuon sukupuoli sidonnaisuuden (eli gigolot) tähän keskusteluun? Mikä empiirikko se sellainen on, joka ei perusta tietoansa kokeiluun?
Tarkoitukseni oli viestittää kyseisellä lauseella aloittajalle vain se, että ymmärrän myös niitä jotka eivät pahemmin aikaile ja pähkäile asian kanssa. Mulle ainakin jäi epäselväksi, tarkoittiko aloittaja itseään vai muita, puhuessaan heppoisista perusteista...