Niin.. kukaan ei kelpaa. En ole mikään miss täydellisyys itsekään, mutta jostain syystä minulle ei kelpaa kukaan. Minulla on takana yksi pitkä parisuhde ja nuorena ollut muutamia lyhyitä.. Mutta nyt on sellainen fiilis, että en huoli enää muuta kuin sen täydellisen.. ja jollei täydellistä löydy, niin olen mielummin yksin.
Onko muita samasta syystä sinkkuja?
Onko muita samasta syystä sinkkuja?
Vastaukset 20
Vanhimmat
En minä etsi sitä täydellistä. Sen vaan pitää tuntua siltä että siitä kuuleminenki riittää viemään jalat alta.
tai toivon löytäväni oikeastaan vaan sellaisen miehen, jonka kanssa tulen toimeen. Ja niitä on harvassa.. :)
vuoden verran olen nyt sinnkuna ollu ja kukaan ei kelpaa.. Hankalaa olla yhtäkkiä yksin viiden vuoden suhteen jälkeen.. Ja täältä tuppukylästä ei tunnu niitä täydellisiä miehiä löytyvän eli mieluummin yksin kuin sellasen kans joka ei sytytä. Mutta etsintä jatkukoon :D Paitsi sekin alkaa jo kyllästyttämään kun aina vastaan tulee kusipäitä.
"Hankalaa olla yhtäkkiä yksin viiden vuoden suhteen jälkeen.. Ja täältä tuppukyläst"
Hieman epäilyttää nämä "yhtäkkiä" ja "yllätyksenä" päättyneet parisuhteet. Joko eroaminen on liian helppoa tai sitten ollaan liian sinisilmäisiä. Jos takana on vielä useita suhteita, osoittaa se sitoutumisongelmaa: aina pitää saada parempaa.
No onneksi olkoon. Tervetuloa hierarkian alimpaan kastiin.
ei kelpaa ? Kysymys jota moni ihminen tällä esittää. Etsivät kaikenlaisia syitä miksi näin !
Olen kranttu, vain täydellinen käy , ym, ym.
Käsittääkseni tuohon kysymykseen on vain yksi ainoa oikea vastaus !
Pienessä yksinkertaisuudessaan ongelman ratkaisu on se että ei olla valmiita solmimaan pitempää suhdetta vaan toinen puoli haluaa vapautta edelleen tai ei uskalla lähteä yrittämään vakavaa suhdetta.
Tuossa hyvinkin yksinkertainen syy kyseiseen kysymykseen !
Jollei tuo ole vain yleistä pohdintaa, vaan tarkoitettu minulle, niin niin.. olet väärässä:)
Minä nimenomaisesti olen valmis sitoutumaan loppuelämäkseni sitten kun sen oikean kohtaan. Siksi juuri en ala "kokeilemaan ja katsomaan". Tunnen itseni ja tiedän, millainen ihmisen täytyy olla, jotta hänen kanssaan pystyn elämään ja olemaan. Olisihan se väärin toistakin osapuolta kohtaan alkaa suhteeseen, jos tietää, ettei sillä voi olla tulevaisuutta.
Lähinä laitoin tuon aloituksen siksi, että enimmäkseen täällä murehditaan sitä, ettei ketään löydy ja itketään sinkkuuden kurjuutta.. Halusin ihan vaan uteliaisuuttani tietää, onko täällä muita, joilla sinkkuus on "oma vika".
Miksi muuten edes pitäisi lähteä yrittämään vakavaa suhdetta, jos sitä ei halua kyseisen ihmisen kanssa? Ei se nyt aina sitoutumispelkoakaan ole.. Ainakin minä voin sanoa olevani hyvin sitoutumiskykyinen, koska edellinen suhde kesti 8,5 vuotta.
Noin juuri täytyy ajatella jos haluaa kunnollisen ja toimivan suhteen ! Kuhan vaan pidät huolen etteivät vaatimukset kasva ihan totaalisen suuriksi.
Edellisessä viestissä jäi multa mainitsematta että olen vähän ikään kuin samassa jamassa sinun kanssasi ! Etsin itselleni aikas tarkkaan oikeanlaista ihmistä, välillä kieltämättä tuntuu et etsiminen kestää lopun elämää mut no mitä sitten kaikkeni ainakin olen yrittänyt.
Joitakin muutoksia vaatimuksiin olen kuitenkin valmis tekemään jos vaan kaikista tärkeimmät seikat natsaa kohdalleen. Aikas pitkälle riittää kuiteskin se että molemmat viihtyy ja haluaa olla toisen seurassa sekä on valmis uhrautumaan toimivan suhteen eteen !
niih,tuskinpa meistä yksikään on täydellinen.
mutta kait nirppis tarkoitti sellaista joka tuntuu siltä:) se voi olla vaiks joku vanha tuttu taiks hiukkas uudempikin tuttavuus...kuiteski joku vaan kopauttaa klapilla päähän ja huomaat että tuossahan se "mr.täydellinen" on äheltänyt kokoajan:):)
se kun on hirveetä kahtoo vierestäkin sellasia pariskunnanalkuja jotka yrittää toisiaan muuttamalla saada ittensä toisilleen sopimaan..
loppujenlopuksi ne hukkaa siinä touhussa vaan ittensä:) enkä tuolla muuttamisella tarkoita mitään pikkuasioita esmes: jätetäänkö vessanpytynkansi ylös vai alas ja mitenkäpäin sen paapperin pitää rullasta törröttää :)
vaan luonnetta yleensä...
Sitäpä juuri tarkoitin.. En suinkaan etsi itselleni miestä, joka on koko maailman silmissä täydellinen.. vaan sellaista, joka on täydellinen minulle. Enkä edes etsi. Ei minulla ole listattuna ominaisuuksia, joita hänellä täytyy olla. Olen vain päättänyt, etten ala suhteeseen ihan vaan sen vuoksi, että "pakko olla joku" tai sellaisen kanssa, josta tietää jo alusta asti, ettei suhteesta voi kehittyä mitään vakavampaa.. yhdenillanjutut syövät itsekunnioitusta, eikä ne edes kiinnosta.
Ehkä se on typerää, ehkä olen katsonut liikaa romanttisia elokuvia, mutta aion odottaa sitä jotain, joka kolahtaa ja vie jalat alta.. Edellinen suhdekin opetti kuitenkin sen verran, etten ala ihan mihin tahansa.
on oikeen ilo lukea kun joku osaa nauttia "tästä päivästä" :):)
se oiskin oikeestaan aikas sääli että joku tulis ja kopauttais halolla päähän,vieden vielä jalatkin alta....koska sitte joutuis konttaamaan kuhmu päässä.. :)
....mä oon joskus saanut aikamoisen tällin...näemmä :):):)
Kaikki sinkut ovat sinkkuja samasta syystä. Sinkut ja varsinkin pitkäaikaissinkut ovat yksinkertaisesti liian itsenäisiä. Ne ihmiset, joilla on sellainen terve yksinjäämisenpelko, eivät kauan sinkkuina pysy, vaan löytävät sen "täydellisen" kumppaninsa melko nopeasti. Mitä kauemmin olet sinkkuna ja mitä itsenäisemmäksi tulet, sitä korkeammalle kasvavat myös vaatimuksesi.
Itse en tosin kutsuisi sellaista ihmistä edes sinkuksi, jolla on muutamien kuukausien välein lyhyitä suhteentynkiä. Esim. ihmistä, jonka parisuhde kariutui noin pari kuukautta sitten, en vielä kutsuisi sinkuksi, vaan ihmiseksi, jolla on parisuhdemarkkinoilla meneillään kuiva kausi. Pari vuotta kun on ollut yksin, niin sitten voi jo kutsua itseään sinkuksi :)
Suurin osa ihmisistä ovat helposti toisiinsa samaistuvaa lajia, heille parisuhde on pakko, vaikkei se niin paljoa antaisikaan niin paremopi kuitenkin kuin yksin.
Mikäli toivot että kohtaisit jonkun erityisen, jonkun joka osaisi tuntea kuten sinä itse, pidellä häntä lähelläsi, nauttia hänen olemuksestaan, rakastaa hänen käsiään ja sitä tapaa miten hän toimii ja reagoi asioihin, niin silloin sinulla on ongelma, suuri sellainen.
Harvat ihmiset osaavat rakastaa, rakkaus on joko pinnallista ylpeyttä tai lihan himoa, hetkellistä huumaa tai kuviteltua rakkautta.
Pitäisi saada tuntea sympatiaa, tuntea hellyyttä jotain toisen ominaisuutta kohtaan, rakastaa jotain hänen piirrettään, syvällisyyttä ja tietäväistä katsetta.
Toisen läheisyyden täytyisi kokea rauhoittavana, luottamusta herättävänä ja välillä niin positiivisen poikkeavana että se vie jalat alta.
Vaikeaa on se, että toista ei opi tuntemaan hetkessä, niitä oikeita kävelee ohitse elämän aikana niin monta...vaan mitä sille voisi tehdä?
Täällä netissäkään kukaan ei kiinnostu toisesta, ei haluta edes kiinnostua, vedetään jotain ihmeellistä omaa linjaa läpät silmillä, ei jakseta eikä viitsitä yrittää, on niin helppoa tylyttää, tai kääntää selkänsä.
Nuorempana on kaikilla helpompaa, mutta iän myötä kovuus ja epäluuloisuus lisääntyy ja ilme synkistyy....
"....mutta iän myötä kovuus ja epäluuloisuus lisääntyy ja ilme synkistyy...."
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa....
Älä luovu toivostasi!
Taas joku neiti salaperäinen joka riipii hiuksiaan rakkaudenpuutteessansa....
Voi, voi, ja kun rakkautta kuitenkin olisi niin lähellä, vähän ystävällisyyttä nirppanokkaisuuden tilalle niin vaivut kohta rakkauden ruusutarhaan....
Vastasit itsellesi, huomasitko? Kuuntele itseäsi: kukahan täällä riipii hiuksiaan rakkaudenpuutteessansa? Ja kun sitä rakkautta löytyisi niin läheltä, olet niin oikeassa, uskoisit itseäsi.
Rakas C, avaa silmäsi ja sydämesi. Uskalla.
Kyllä sitä on kokeiltu, minulla on paha tapa joutua kauheiden naisten kynsiin...naiset saavat lääkkeen rakkaudenkaipuuseensa mieheltä, kun taas naiset monesti pihtaavat lääkkeenantoa miehelle.
Sehän on sillä tavalla, että viat ja puutteet, jotka löydät muista, ovat monesti myös omia heikkoja kohtiasi. Ajattele joskus. (Ainakin xxxxxxxx:n heikkoudet näkyvät tässä.....)
Antaa olla.
juuri tuosta syystähän ihmisen pitäisikin olla sinkku. Ei seurustella epäsopivan kanssa parempaa odotellessa.
Välillä tuntuu että jenkkien deittailusysteemi on tavallaan aika toimiva. Tai se, minkä kuvan siitä saa noista tekemällä tehdyistä reality-sarjoista. Että vaikka ihminen kiinnostaa ja muuta, niin sitoutuminen tapahtuu vasta, kun ollaan useammilla treffeillä käyty ja siihen asti olla sinkkuja.
Monet alkaa suhteeseen ja sitten vasta alkaa selvittelemään, kuka toinen oikeastaan edes on. Ja auta armias (toim.huom. ei uskonnollinen ilmaus meikäläisen suusta :)) niitä, jotka ihastumisen alkuhuumassa tekevät lapsia ja perustavat yhteistä elämää. Siinä sitten ollaan velkahelvetissä, onnettomina väärän ihmisen kanssa. Eroaminen perustellaan järkevänä, kun ei kerran tulla toimeen. Miksei voisi pysähtyä miettimään asioita ennen kuin sitoudutaan?
Itsellä parin vuoden suhteita takana, jotka on osoittautuneet toimimattomiksi. Ajatella jos olis muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen muuttanut yhteen, mennyt naimisiin, tehnyt lapsia.. Olisinhan sitten minäkin yksi monista..
Jos yksinhuoltajat alkaa nyt puolustella elämäänsä ja valintojaan, niin haluan tarjota pussillisen herneitä ja muistuttaa, että minulla on oikeus mielipiteeseeni. Enkä hetkeäkään epäile, ettettekö rakastaisi lapsianne. Haluan vain huomauttaa, että varmasti kasvattaisitte lapset mieluummin kumppanin kanssa, jonka kanssa elämä olisi hyvää ja mukavaa.
Ei niitä lapsia kannata tehdä ennen kuin on naimisissa.
Ennen kuin alkaa lapsia yrittämään niin kannattaa olla ensin varma, kenen kanssa aikoo loppuelämänsä elää.
Oikeassa olet.
Ero vain on siinä, että yhdet odottelevat parisuhteessa, toiset tyytyvät toiseksi (tai kolmanneksi) parhaaseen ja sitten me muut täällä marginaaliryhmässä emme näe parisuhdetta minkäälaisena elämän edellytyksenä.
Minulle valkeni itse asiassa vasta vähän aikaa sitten, että ihan todella pidän elämästäni näin!
Aiemmin olin sitä tolkuttanut, mutta kuitenkin sivusilmällä etsinyt ja pettynyt ja varsinkin etsinyt. Nyt kun tämän makuun on päässyt niin täytyy kyllä olla aikamoinen tapaus jos minut suhteeseen saa.
Onneksi minulla on ihania ystäviä, jotka eivät näe tätä vikana eivätkä yritä koko ajan tyrkyttää minulle miestä, vaan oikeasti tajuavat, että minun elämäni on elämää ihan näin. Minä pääsen heidän kauttaan vähän kiinni parisuhteeseen ja he saavat minun kauttani elää sinkkuelämää.
Nytkin on yksi aivan ihana tyyppi tuossa, mutta minä vain tiedän, että ei meistä paria tule... Minä vain tiedän, sen parempaa perustelua minulla ei ole. Mutta täytyy keksiä jotain, sillä kukaan ei osta tätä ajatusta. :-)
Ja on minulla sellainenkin, joka saisi minut puolella sanalla jäämään vaikka kotirouvaksi ja vääntämään jopa pari muksua, mutta se kaatuu mahdottomaan välimatkaan ja ikäeroon.
Näinpä päätänkin tämän romaanin toteamukseen, että realismi on sinkun avain onneen.