Anoppini on todella ilkeä minua kohtaan. Hän solvaa ja puhuu selän takana asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Hän yrittää kaikin keinoin mustamaalata minua. Näin on ollut alusta asti. Mieheni ei tunnu tajuavan tilannetta täysin, vaan selittää, että äiti nyt vain on tuollainen, että ei siitä tarvitse välittää. Yritän olla välittämättä, mutta joskus tuollaisesta paskanpuhumisesta vain tulee niin paha mieli. Anoppi esittää aina niin ystävällistä, kun mieheni on läsnä...joskus tosin piilopiikittelee silloinkin, mutta sellaista ei miehet tunnu tajuavan...se on huumoria vain...kumpa olisikin.
Ilkeä anoppi
meepi
194264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mieheni sisko on aivan erilainen minua kohtaan, kun olemme perheen nuorimpien, eli kolmikymppisten kesken. Mutta mm. jouluaattona, äidin katseiden alla, tunnelma on kireä. Eli anoppi puhuu mieheni siskolle puuta heinää, ja sisko ei uskalla olla eri mieltä. Vaikka olen todistanut useasti hänelle, etten ole sellainen.
meilläkin. Anoppi on kammotus, mutta jotenkin onnistuu olemaan ihmisiksi, kun mieheni on läsnä tai jos silloin justiinsa laukoo jotain älytöntä, mieheni ei tajua (eihän MINUN ÄITI voi vittuilla kenellekään...) Ja annahan olla, kun mieheni vaikka vessaan asti ehtii, niin JEEEEEEEE! Kyllä paistaa anopin asenne läpi.
Enkä muuten edes viitsi sanoa, mitä sain anopilta lahjaksi jouluna, kyllä oli selvä viesti!
Mutta ne miehet, aina täysin sokeita äitiensä suhteen.
Surkuhupaisaa, mutta niin on ÄIDITKIN täysin sokeita poikiensa suhteen. Pojat on aina jumalasta seuraavia, vaikka olisivat minkälaisia tahaansa.
että pojat ovat äideille jumalasta seuraavia. Kerran oli tosi hauska nähdä anopin ilme, kehuin hänelle pilke silmäkulmassa, että kyllä minä niin rakastan ja tykkään tuosta hänen pojasta (ja se onkin ihan totta!) niin kyllä anopin naama loisti. Jatkoin pojan kehumista,edelleen hyväntuuliseen ja hellään sävyyn, pitelin oikein samalla miestäni kädestä ja anoppi oli kuin naantalin aurinko, lentoon lähdössä. Lopuksi kuitenkin huokaisin, että toisaalta, osaahan tuo sinun poikasi olla joskus tosi rasittavakin (ja edelleen pilke silmäkulmassa, mutta tuo viimeinen kommentti oli anopille liikaa, kyllä muuttui naama happamaksi sekunnissa kuin pienellä lapsella! Anoppi vaan hymähti ja pyörähti kannoillaan ja lähti pois: loukkaantui siis ihan selvästi! Että kun täällä kehutaan anoppeja maailmaa nähneinä ja viisaina "vanhoina", niin minun anoppini oli kyllä TODELLA lapsellinen!
Näiden kurjien mini-anoppisuhteiden punaisena lankana kulkee tosikkomaisuus.
Kukaan näistä valittajista ei tunnu ymmärtävän, että huumorin kukka on kaunis kukka.
Ei pitäisi ottaa niin hirmu tärkeästi jokaistasanaa, vaan kuitata hilpeällä naurulla jokin sivallus joskus.
Huumorintajuttomuus ja itsetunnon puute vaivaa.
Näille tuskin uskaltaa toivottaa hyvää päivää, sekin on kenkkuilua sillä tiesihän anoppi/miniä, että pesukoneessa värjääntyi vaatteita. Sääliksi käy, jos joka sanaa pitää vääntää mielessä, että kyllä varmaan tarkoitti....
bämä nuoret naiset luulevat olevansa maailman napa. Eli miehellä ei saa olla äitiä, ei isää ei veljiä, ei sisaria eikä kavereitakaan. Ainoastaan naisen kaverit ovat jotakin, naisen suku on jotakin.
Nämä nykyajan nuoret naiset luulevat ja haluavat olla ainut olento miehen elämässä. Mies ei saisi hengittääkään ilman lupaa.
Olen miniäni kanssa nauranut näitä kirjoituksia täällä vesi silmistä valuen. Miniäni on fiksu yritteliäs nuori nainen, joka on itsenäinen ja minulle ei tulisi mieleenkään lähteä neuvomaan häntä missään asiassa. Meillä on hyvät välit keskenämme ja kunnioitamme toinen toistamme.
jollain voi olla noin, mutta ihan oikeasti on vieläkin olemassa anoppeja, jotka kävisivät sadun pahasta noidasta. Ja minulla on sellainen. Vaikka itse käyttäytyisit kuinka hyvin, ikinä et tiedä mitä kuulet anopilta seuraavaksi. Joten turha olla noin mustavalkoinen, jos sinulla on mukavat välit miniään ja miniällä sinuun, niin ei se tarkoita, että kaikilla olisi edes teoriassa mahdolllista saada niitä aikaan. Ja miksi teillä on hyvät välit: no, itsehän sen kirjoitit, kunnioitatte toisianne. Mutta minkäs teet, jos anoppi ei kunnioita eikä näe sinussa mitään hyvää. En ole eläissäni tehnyt mitään mistä anoppi olisi löytänyt hyvää sanottavaa....siinä ei paina korkeakoulututkinnot, hyvä työ, fiksut lapset, siisti koti, hyvin passattu mies jne. Onneksi mies on pudonnut puusta kauas.
Jos nauraisin, ja kuittaisin sillä anopin sivallukset, niin heti muut haukkuisivat, ettei anopille saa nauraa? Vaikeita ovat ihmissuhteet. Tosielämässä, olen anopille nykyään vain ilmaa, ei häntä kiinnostanut jouluna työni, ei jutellut, kysellyt, mikä on ihan hyvä. Vain pakolliset toivotukset ja ruuasta kiittelyt sanoin. Ilmeensä kun avasi pakettinsa oli entisen nyrpeä. Odotti kallista lahjaa, mutta ei saanut. Me autamme heitä yrityksessä satojen eurojen edestä, ja kiitosta ei koskaan kuulu. Ei edes jouluna. Mieheni sisko vippaa rahaa äidilleen, ja anoppi maksaa kun jaksaa, vaikka rahaa on tilillä heillä. Ei se auttaminen koskaan riitä heille.
Hän ei suoranaisesti ole koskaan arvostellut minua, ainakaan päin naamaa, kun me olemme olleet läsnä, en sitten tiedä, kuinka paljon on puhunut pahaa selkämme takia mieheni siskolle. Välimme katkesivat kerran kuukausiksi, kun hän huusi minulle puhelimessa, ja julisti yksipuolisen välirikon alkaneeksi. Eipä tullut ikävä.
Oman äitinsä kanssa oli välit poikki kymmenisen vuotta, mutta meidän kanssa ei välejä voinut laittaa poikki lopullisesti, koska tarvitsivat apuamme yrityksessä. Mutta ei voinut tunnustaa sitä. Nyt ovat viimeiset kaksi vuotta puhuneet yrityksensä myymisestä, mikä on suurta valetta, yrittävät näin vedota tunteisiimme, jotta auttaisimme vieläkin enemmän. Jos olisin niin pahuksen typerä, että tekisin sukuun lapsenlapsia, ne aivopestäisiin ja omittaisiin orjiksi välittömiksi.
Oikein hävettää viedä appivanhempia kylään äitini luo, kun käytöstapoja ei ole sitten yhtään. Hiukset pystyssä, ja kerrankin tulivat autoon ilman kukkia äidilleni, ja lainasin sitten vastaostetun ja käärityn kukkakimpun heille annettavaksi omalle äidilleni, ja anoppi osti Prismasta sanomalehtipaperiin käärityn tulppaanikimpun minulle tilalle. Että ymmärrystä on minulla ollut heitä kohtaan.
nimenomaan puhua leikkisästi, mutta anoppi ei tajunnut mitään. Mielestäni olin vain hauska, rivien välistä - ja miksei suoraankin - anopin olisi pitänyt tajuta (kuka tahansa olisi tajunnut), että kehuin hänen poikaansa, halusin nimenomaan anopilleni sanoa, kuinka paljon rakastan hänen poikaansa ja lopuksi kommenttini siitä, että onhan poika toisinaan vähän rasittava, oli yritys saada anopin ja minun välille joku yhteinen juttu,yhteinen vitsailun aihe, miehelläni on nimittäin muutamia tosi rasittavia tapoja, joille minä ja mieheni siskot nauramme (ja joskus miehenikin itse) ja anoppi on varmasti niistä tietoinen, mutta ei yhtään ymmärtänyt juttuani! Mieheni on kertonut, että hänen äitinsä hänelle nimenomaan on sanonut näistä rasittavuuksista, siis se on ihan yleinen juttu. Mutta kun minä sen sanoin, kaiken kehumisen jälkeen, ja vaikka kuinka leikilläni hymyssä suin, anoppi loukkaantui. Että se siitä huumorilla ottamisesta!
Sekä nuorissa että vanhoissa ihmisissä on ollut pahoja ihmisiä kautta aikojen. Ei se ole iästä kiinni. On paljon anoppeja, jotka ovat hirveän kateellisiä kauniille nuorille miniöilleen ja sitten on sellaisia, jotka osaavat väistyä ja antaa arvon toisellekin nenäänsä joka asiaan tuppaamatta. Vaikka miniäsi olisi fiksu, niin sinä et kyllä ole. Fiksu ihminen ei tee tuollaista typerää yleistystä kuin sinä teit.
Meillä on hyvät välit siksi, kun poika otti itselleen vaimon ei minulle. Sen ymmärsin jo silloin, että lapset on lainaa vain kun poikani olivat pieniä. Ja oma elämäni ei loppunut siihen, kun poikani tulivat aikuisiksi ja muuttivat kotoa pois. Minulla on omat harrastukseni ja oma elämäni. Uskon minulla olevan ohjelmaa niin paljon muutenkin kuin tunkea nuorten väleihin. Valitettavasti en ole vielä Mummi. Jospa sitten muutun siksi ilkeäksi noita-akaksi joka lennän luutani kanssa nuorten kotiin neuvomaan lastenhoidossa.
En minäkään halua sekaantua poikani elämään. Päin vastoin olin hiukan huolissani aikanaan, kun pelkäsin, että hänestä tulee se kuuluisa peräkammarin poika, kun empi niin kauan naimisiinmenoa. En tiedä kumpi siinä oli miettiväisempi, morsio vai poika.
Nyt en sekaantuisi millään ehdolla heidän väleihinsä, sillä miksi haluaisin heidän epäonnistuvan!
On vielä huomattava, että eläkeikäinen ja kankea anoppi eli äiti ei kauhean innostunut olisi, jos avioliitto hajoaisi ja poika muuttaisi takaisin peräkammariin.
Omaa oksaansa sahaa sellainen anoppi, joka ei hyväksy lastensa puolisoita.
Jos ei anopille saa nauraa, ja koko suku sellaista paheksuu, niin sano, että ovat tosikkoja kaikki. Että teidän suvussa huumori kukkii ja naurua piisaa.
Viisaasti sanottu ja tehty! En ole vielä anoppi, pojillani on kyllä vakituisa tyttöystäviä ollut jo vuosia, joten jonkinlaista kokemusta on! Itse olen omien anoppi/hänen sukunsa joka asiaan puuttumisen vuoksi päättänyt että pysyn kaukana poikien suhteísta, olen myös ilmottanut että vakituista lastenhoito-kotitalousapua ei minulta tipu.Olen tehnyt töitä koko ikäni, hoitanut itse omat lapseni ja en aio sitoutua mihinkään kun oma vapaus koittaa. tein lapseni aika iäkkäänä, joten nyt vasta nautin että työpäivän jälkeen jää omille harrastuksille aikaa. Mutta katsotaan tulevaisuudessa minkälaiseksi hormonihirviö anopiksi muutun tai toinen vaihtoehto on että muutan etelän lämpöön ja tulkoon sinne katsomaan pojat ja miniät jos haluavat!
Vaikeinta tulee olemaan mieheni veljellä, kun hän naisen joskus löytää. Viimeinen sisaruskatraasta, ja asunut teknisesti kotona kolmisenkymmentä vuotta, vanhempien omistamassa talossa, jonne näillä on avain, vaikkeivät enää asukaan siellä. Vievät ruokaa ja veli"mies" näkee vanhempansa joka ainoa päivä. Ehkä hänestä tulee vanhapoika, merkkejä ilmassa, ja suvussa monta vaimotonta miestä.
kunnes kuoli. Ja ns. odotin kyllä sitä kuolemaa. Teki kuolleessan kivat - vaatii lapsemme isyyden todistamisen "haudan takaakin" jotta perinnöt lähtee rullaan. Kyllä sen rouvan kanssa pärjäsi jos teki kuin hän oletti. Onneksi hävisi - ikävä kuitenkin että kuoli, otan kuitenkin mieheni suruun osaa.
ja odotin sitä kuolemaa..., mutta otan osaa mieheni suruun..., haha hah.., salli mun nauraa - muun muassa sulle ja monille muille teille..., kyllä teillä on vielä hiiiirrrmuisesti opittavaa elämänne koulussa - ja se alkaakin vasta sitten kun ootte ite anoppeja..., hohohohooo
Ei oppi ojaan kaada, sanoi anoppini muinoin. Jos sinä olet "anoppi", niin oma elämänkoulusi näyttää vielä olevan pahasti kesken, vastauksestasi päätellen.