Nyt olisivat hyvät neuvot kalliit.
Olen ollut melkein vuoden ihastunut erääseen mieheen, jonka kanssa meillä on ollut tosi vaikeaa.
Ongelmana on se, että näemme yleensä vain ja ainoastaan baarissa kotikaupungissamme. Viime keväänä nähtiin jokunen kerta myös muualla, mutta silloin mies oli epävarma haluaako alkaa seurustella, kun taas itse olisin halunnut nähdä useammin. Sitten kun mies olisi ollut valmis seurusteluun, itse en enää ollutkaan. Siitä alkaneesta riidasta meillä oli muutaman kuukausi ilman yhteydenpitoa.
Miehen suhteen minua ärsyttää myös se,miten hän välillä esittää tosi riippumatonta ja saattaa sanoa tai tehdä jotain todella välinpitämätöntä minun suhteeni, vaikka muutoin antaa aivan päinvastaisia merkkejä ja kumoaa seuraavassa hetkessä edellisen lausumansa. Myös humalatila vaikuttaa asiaan paljon.
No nyt olemme taas olleet yhteydessä hänen aloitteestaan ja hän selvästi pitää minusta hyvin paljon. Hän on itse sanonut, ettei juttele samanlaisia juttuja kenenkään muun kanssa ja meillä on joku sellainen syvä henkinen yhteys.
Hän on kaksi kertaa itse ehdottanut näkemistä ihan päiväsaikaan jossakin, mutta ei kuitenkaan lopulta toteuta ehdotuksiaan. Minä vaan en enää tiedä, mitä tehdä. Toisaalta haluaisin itse pyytää hänet luokseni, mutta en uskalla, jos hän ei tule sittenkään. Luulen, ettei hän vaan jostakin syystä uskalla tavata minua selvin päin kahdenkesken.
Lisäksi minua häiritsee se, ettei mies ole innokas koskemaan minuun. Hän on kyllä sanonut minua kauniiksi, muttei silti mitenkään tee aloitetta muuhun. Tuntuu, että hänellä on baarissa tosi paljon naiskavereita, joita kaikkia hän halailee, muttei minua. Seksiä emme siis ole harrastaneet.
Toisaalta itse käyttäydyn niin kuin en edes olettaisi hänen minuun koskevan, kun en aina jaksa pettyä. Hän oli meillä kyllä lähiaikoina yötä, kun toin hänet tosi humaltuneena meille, ja hän oli hyvin tyytyväinen aamulla luotani herätessä. Soitti vielä myöhemmin kun lupasi.
En vaan tiedä, minkä verran minun itseni pitäisi olla aktiivinen ja minkä verran odottaa passiivisena, jotta jotenkin tämä asia edistyisi. En jaksaisi enää odottaa seuraavaa puolta vuotta tämän takia epävarmuudessa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Unohda viina ja tuuliviirit.
Ettet nyt vaan ihailisi miestä sen sosiaalisuuden ja suosion takia. Mikä teillä naisilla on kun aina haluatte samaa miestä? Mieletön kilpailuvietti.
Mahtaisiko mies edes selvin päin olla yhtä itsevarma? Epäilen.
Enemän hellyyttä ja innokuutta miehet kehiin ,kyllä naiset tykää.Voi olla et kaverilla on iso se .Eivät oo huomanneet et naisen herkimmät kohdat löytyy ulko ei SISÄPUOLELTA:Miten se vitsi siitä himokaasta Naisesta .Olikaan kaveri näyttää tän saman tilanteen seuraavasti.Vääntelehtii seisten ja painaa kieltään voimakaasti poskeaan vasten tulee pullistuma niinkuin ois niin pitkä et se on suus.JA sanoo vaikeasti ei tunnu VIELLÄ....JOS ne hamuaa samaa.OOTEKO KUULLEET TÄMÄN:JUU
Siis itse asiassa tällä miehellä ei ole paljon naisia. Siis hänellä on kavereinaan naisia. Eikä ollut silloin, kun häneen itse tutustuin.
Yksi suuri syy, miksi ihastuin tähän mieheen oli juuri se, ettei hän ole juuri kenenkään kanssa eli kyseessä ei ole pelimies, vaan ennemminkin päin vastoin.
Yleensäkin kierrän kaukaa sellaiset jokanaisen panomiehet - ei vähempää voisi kiinnostaa.
Itse olen tosi vaikea, eikä minulle kelpaa juuri ketään ja siksi pidän myös tässä miehessä samasta asiasta.
Kysy mieheltäsi miksi hän noin käyttäytyy? Vaadit häntä kahville jonnekkin selvinpäin ja sanot että haluat tietää missä menään ettet halua tuhlata häneen yhtään enään aikaa jos hän vain leikkii sinulla...Itselläni on poikaystävä joka tapailee muita naisia (nuorempia) silloin kun en suostu häntä tapaamaan..Eli soutaa ja huopaa useamman naisen kanssa..Itse en välitä mutta jos sinä haluat elämääsi selvyyden, älä tuhlaa aikaa...
JUOPON kaa rakentaminen=sama kun hiekalle rakentaisit.Tuuli vie minkä tuo.MIehiä kyllä löytyy nm.RAITIITAKIN niinkuin kalliolle rakentaisit !?juu
Tilanteesi on täysin itseaiheutettu. Tässä syitä...
"Miehen suhteen minua ärsyttää myös se,miten hän välillä esittää tosi riippumatonta ja saattaa sanoa tai tehdä jotain todella välinpitämätöntä minun suhteeni..."
Tällainen käytös on erittäin yleistä naisilla. Kenties mies on vain ahkerasti opetellut, kuinka vastakkaista sukupuolta kuuluu kohdella? Välinpitämättömyys ja töykeys eivät ole mitään naisten yksinoikeuksia.
"No nyt olemme taas olleet yhteydessä hänen aloitteestaan ja hän selvästi pitää minusta hyvin paljon. Hän on itse sanonut, ettei juttele samanlaisia juttuja kenenkään muun kanssa ja meillä on joku sellainen syvä henkinen yhteys."
Kuten itsekin kirjoitit, mies on selvästi osoittanut kiinnostuksensa ja sinä et tee mitään, kuten seuraavassa käy ilmi:
"Toisaalta haluaisin itse pyytää hänet luokseni, mutta en uskalla, jos hän ei tule sittenkään. Luulen, ettei hän vaan jostakin syystä uskalla tavata minua selvin päin kahdenkesken."
Voi voi. Luule kaikenlaista ihan rauhassa vaikka hautaan saakka. Eikös pääasia kuitenkin ole, ettei sinun tekosyiden varjolla tarvitse tehdä aloitetta?
"Lisäksi minua häiritsee se, ettei mies ole innokas koskemaan minuun. Hän on kyllä sanonut minua kauniiksi, muttei silti mitenkään tee aloitetta muuhun.
Toisaalta itse käyttäydyn niin kuin en edes olettaisi hänen minuun koskevan, kun en aina jaksa pettyä."
Mies on sanonut sinua kauniiksi. Kuinka monta kertaa sinä olet sanonut häntä komeaksi? Nolla kertaa taitaa olla oikea vastaus?
Mitä koskettamiseen tulee, niin mieshän vain lukee eleitäsi ja tulkitsee loogisesti, ettei sinua halaaminen kiinnosta. Älä syytä miestä siitä, että esität passiivista prinsessaa.
"En vaan tiedä, minkä verran minun itseni pitäisi olla aktiivinen ja minkä verran odottaa passiivisena, jotta jotenkin tämä asia edistyisi."
Ainakin tällä hetkellä olet passiivinen. Minusta tuntuu, että olet perinteinen nainen. Tämä tarkoittaa, että puhut aktiiviseksi alkamisesta paljon, mutta loppujen lopuksi et saa koskaan minkäänlaista aloitetta tehdyksi.
"En jaksaisi enää odottaa seuraavaa puolta vuotta tämän takia epävarmuudessa."
Turhaa vaatimattomuutta naisen suusta. Naisethan ovat mestareita odottamaan miehen aloitetta. Tosin tähän ei mitään ihmeellistä vaadita; olet vain passiivinen ja odotat hautaan saakka, että mies tekee jotain. Siinä välillä voit tapailla muita miehiä ja mennä naimisiin, perustaa perheen ja erota ja katsoa vaikka sen jälkeen, josko se vanha tuttavuus vuosien takaa olisi jo kunnon alfa-uros, eikä sellanen pelkuri-homo, joka ei uskalla tehdä aloitetta, niinkuin kunnon Miehen kuuluu.
Minua vain yksinkertaisesti turhauttaa ja raivostuttaa naisten toivoton saamattomuus ja passiivisuus miesten kanssa.
Tämä oli oikeastaan juuri se, mitä tarvitsinkin. Ihanaa olla ojennettavana.
Tähän pitää sanoa kuitenkin se, että olen kyllä jossakin määrin ollut myös välillä aloitteellinen, etten ihan täysi prinsessa.
En ole häntä sanonut kertaakaan komeaksi, mutta olen kyllä sanonut puoleensavetäväksi, myös fyysisesti. Tosin se oli keväällä.
Mutta näitä lisää ;)
Kerropa muuten vielä, jos luet tätä, että miksi haluat naisten olevan aloitteellisempia?
"Kerropa muuten vielä, jos luet tätä, että miksi haluat naisten olevan aloitteellisempia?"
Koska haluan yhtä paljon huomiota, kuin nainen. Tekeekö se minusta homon tai jotenkin naismaisen? Aloitteellisuudella en tarkoita pelkästään aloitteen tekemistä tutustumisvaiheessa, vaan aktiivisuutta myös jatkossa. Itse en saa mitään irti tyypillisestä heterosuhteesta, missä kaikki pyörii naisen navan ympärillä.
kuitenkin myös prinsessa. En voi sille mitään, että prinsessana tunnen oloni parhaimmaksi, ja tuntuu hyvältä, kun kaikki pyörii oman navan ympärillä.
Eikä edes kannata ajatellakaan mitään seksiä. Musta kun tuntuu että sä tulet pettymään. Ja sitten on hyväksikäytetty olo ja kaikenlaista. Ehkä tämä kaikki on hänelle vaan jonkinlaista peliä? Enpä sitten tiedä. Mitä vikaa ystävyydessä muuten on?
Hyvää kannattaa oottaa vaan ei ikuisesti.Tuut mummo ikään ennenkuin huomaatkaan.VAIHDA venettä .