Loppuuko koskaan?

Tiedän tehneeni väärin. Oli suhde toiseen naiseen. Suhde päättyi reilut kaksi vuotta sitten.

Tuon suhteen aikana vaimoni sai nimettömiä viestejä, jossa vihjailtiin pettämisestäni ja haukuttiin vaimoni tyhmäksi, kun ei jätä minua jne.

Käry sitten kävi. Nainen alkoi soittelun vaimolleni. Kertoi aivan kaikkea, osa ei edes totta. Kehui sillä, että on aina saanut sen minkä on halunnut. Nainen itse myös naimisissa ja oma mies laittoi pihalle suhteen paljastuttua. Ja sitten alkoi tämä petettykin aviomies soitella vaimolleni. Purki sydäntään, kai..

Puolen vuoden päästä vaimoni oli romuna. Yhteydenpitoa yritettiin saada loppumaan vaikka millä. Nainen soitteli reissujeni jälkeen ja kertoi vaimolle, mitä olin milloinkin tehnyt. Ihan kuin minulla olisi "vakooja" kimpussani.

Nyt kesällä vaimoni alkoi saada taas nimettömiä viestejä. Aihe sama. Erona on tällä kertaa se, että mitään suhdetta, ei edes yhden yön juttuja ole. Aloin epäilemään, että kyseessä oli sama nainen, jonka kanssa oli ollut suhde. Vaimoni ei uskonut, koska tuo pari oli palannut yhteen ja vaimoni uskoi, että perhe merkitsi molemmille nyt enemmän.

Mutta joulurauha päättyi joulupäivän aamuyöllä. Tämä nainen soitti ja halusi jutella. Lopetin puhelun heti ja niin, ettei mitään epäselvää voinut jäädä.

Nyt katson vaimoani. Hän on tavallaan helpottunut. Oli ilmeisesti epäillyt, että minulla olisi joku taas kierroksessa. Vaimoni tietää, että tähän naiseen en enää sekaannu. Jo se, että pettäminen on helvettiä toiselle, niin sekin, että tuo toinen nainen ei ole ihan täysissä järjissään! Tai voiko olla, jos toimii noin?!

Nyt mietin, millä saisin hänet lopettamaan yhteydenpidon kokonaan. Kyllähän sitä aikuisen pitäisi uskoa puhetta. Ikää kun on jo melkein neljänkympin. Miten vakuuttaa vaimo siitä, että ei ole mitään, jos nimettömiä viestejä tulee koko ajan? Vaimollani on onneksi aika terve pää ja itsetunto.

Tiedän, että omapa on vika. Uskokaa pois, maksan tästä kyllä. Mutta nyt ei omat hermot enää riitä. Haluan suojella vaimoani oikeasti. Hän ei tosiaankaan tällaista tarvitse? Jos sympatiaa virheestäni huolimatta jollain olisi ja neuvoja. Kiitos.
142554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensinäkin, kaikki pettäjät on vähän vinksahtaneita, (katsopa taakse omaa ajatteluasi niiltä ajoilta) niin ymmärrä tmitä tarkoitan sanalla vinksahtanut. He elävät omaa todellisuutta, joka ei kestä ulkopuolista kyseenalaistamista, siis illuusiota. Sitten on ihmisiä jotka eivät kykene omin avuin pois sieltä illuusiosta tulemaan. Heillä on ongelmia mielenterveyden suhteen.
Olet nyt tällaisen kanssa tekemisissä, ja tuo voi vielä ohjata sinun avioliittosi pahasti karille, mikäli et saa tuota loppumaan.
Olisiko mahdollista saada homma kotrooliin hullun aviomiehen kautta? ei ehkä paras idea, mutta mitä mahdollisuuksia sinulla on? Yksi on muuttaa numerot salaisiksi, ja toivoa ettei häirintä siirry tulemaan postin kautta. Sitten on mahdollisuus kääntyä virkavallan puoleen, koska häirintä on rikos. Siinäpä ne taitaa olla sinun eväät tämän asian suhteen.

Äänestä

riitä kun sulla on tämä ongelma..ainut mikä auttaa on aika..valitettavasti..

Itsellä oli se tilanne eli nainen oli naimisissa ja vainosi..ennen käryään omalle miehelle kävi jopa lenkillä siten että kävelivät oman kotini ohitse..parasta on se että se tie ei johda mihinkään vaan joutuu kääntymään ympäri palatekseen takaisin..(tämäkin selvisi kun juttelin myöhemmin miehen kanssa kahdestaan..oli ihmetellyt lenkkeilykuvijoiden muutosta silloin kovin)

Kävin jopa heillä kotona sanomassa tämän miehelle että sano muijallesi etten jaksa enää p**** sitä kun se ei mua usko..eipä auttanut kuin kuukaudeksi..

mutta 4 vuotta kesti..matkan varrella oli hetkiä jolloin nainen oli aamulla oven takana huutamassa rakastavansa heti kun oma muijani oli lähtenyt töihin ja lapset nukkuivat vielä tämän kyllä päätin siihen että tempasin luuvitosen suoraan otsalohkoon.

Erittäin raastavaa aikaa ja kannattaa olla varoilla ehkä kaikkien puhelinnumeroiden muutos autaisi..mikä et satu olemaan yrittäjä siinäkin tapauksessa voit ottaa oman numeron joka on vapaa ajalla eli oma työlle ja oma itselle ja salaisena se oma tietenkin ja varoa antamasta sitä.

Jotkut ihmiset ovat nyt vain jollain tavalla pihallla etteivät näe omaa jamaansa eivätkä sitä että jos heillä oli ihanaa joskus...sitä ei voi saada takaisin ehkäpä siis elävät liikaa menneessä.

Jokainen joka lukee nämä jutut..voisi miettiä näin vuodenvaihteen alla että onko itsellä jotain samoja vikoja..ja ehkä antaa rauhan..

Äänestä

viestejä lähetetään? Kirjoita vaimosi kanssa yhdessä kirjattu kirje. Pankaa siihen, että tästä lähin kaikki viestit ja puhelut tallennetaan ja kun niitä on muutama haette lähestymiskieltoa. Jos ei lopu käytte poliisiasemalla, usein poliisin yhteydenotta riittää pököllekin.

Äänestä

Tekstiviesteissä numero näkyy aina. Isommilla operaattoreilla tekstiviestit voidaan myös tulostaa kortilta myymälässä. Poliisille ja lähestymiskielto liittymän omistajalle. Olen itse tulostanut asiakkaille jopa tappouhkauksia sisältäneitä viestejä. Puhelut voidaan myös nauhoittaa, tätä vartenkin isommissa telemyymälöissä on adaptereita. Kyllä hullut kuriin saadaan.

Äänestä

Nainen on joko persoonallisuushäiriöinen tai muuten vain hullu.

Ihme kun vaimosi vielä jaksaa olla kanssasi. Hankkikaa salainen numero ja parisuhtdeterapia.

Äänestä

Nyt sinun on vain kestettävä seuraukset, sillä ei ketään ihmistä - ei edes naista - voi kohdella niin kuin sinä olet tätä ihmistä kohdellut. Pidit häntä kaksi vuotta, käytit häntä ja ties mitä hänelle lupailit - ja sitten kun kyllästyit, viskasit hänet elämästäsi pellolle sen enempää kyselemättä.

Kuka tahansa olisi seonnut vastaavassa tilanteessa! Mieti itse, mitä sinulle olisi tapahtunut, jos olisit ollut tämän naisen asemassa. Maailmassa pätee edelleenkin syyn ja seurauksen laki - ja nyt sinä maksat niistä onnen päivistä tämän naisen kanssa. Turhaan valitat! Olisit miettinyt ennen kuin aloitit suhteen toisen naisen kanssa!

Äänestä
  • Taisi oma muisto kiehauttaa aivosi mössöksi ennen kuin ehdit lukea aloittajan viestiä ja ymmärtämään sen..

    Se toinen nainen kun oli myös varattu. Koki vain ulkoruokintaan heiton, kun suhde paljastui. Tietoisesti toiseksi naiseksi ryhtyvää kohdellaan juuri vain ja ainoastaan toisena. Hänelle ei olla velkaa mitään; ei selityksiä, ei mitään. Ei toiseen naiseen kyllästytä. Toinen nainen on edelleen vain toinen.

    Eihän kukaan voi seota sellaisesta, mihin omasta vapaasta harkinnasta suostuu! Tai sitten tuli se ymmärrys, että ei ole korvaamaton, ei vaimon arvoinen.. Ei siis mitään..

    Viimeinen kappale varmaan totta. Ja niinhän se "hylätty" kakkonenkin maksaa.. Ja taitaa maksaa rikosrekisterillä, kun ei aikuismaisesti osaa käyttäytyä ja tunnusta omaa asemaansa. Onko yhtä älykkäitä toisia naisia lisää tässä maassa??!!

    Mutta viestisi paljasti totuuden kakkosista: kirpasee se suhteen loppuminen sittenkin.. Taisi olla toiveena sittenkin päästä siivoamaan, pesemään miehen pyykkiä.. Siis sitä arkea elämään ;)

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Taisi oma muisto kiehauttaa aivosi mössöksi ennen kuin ehdit lukea aloittajan viestiä ja ymmärtämään sen..

    Se toinen nainen kun oli myös varattu. Koki vain ulkoruokintaan heiton, kun suhde paljastui. Tietoisesti toiseksi naiseksi ryhtyvää kohdellaan juuri vain ja ainoastaan toisena. Hänelle ei olla velkaa mitään; ei selityksiä, ei mitään. Ei toiseen naiseen kyllästytä. Toinen nainen on edelleen vain toinen.

    Eihän kukaan voi seota sellaisesta, mihin omasta vapaasta harkinnasta suostuu! Tai sitten tuli se ymmärrys, että ei ole korvaamaton, ei vaimon arvoinen.. Ei siis mitään..

    Viimeinen kappale varmaan totta. Ja niinhän se "hylätty" kakkonenkin maksaa.. Ja taitaa maksaa rikosrekisterillä, kun ei aikuismaisesti osaa käyttäytyä ja tunnusta omaa asemaansa. Onko yhtä älykkäitä toisia naisia lisää tässä maassa??!!

    Mutta viestisi paljasti totuuden kakkosista: kirpasee se suhteen loppuminen sittenkin.. Taisi olla toiveena sittenkin päästä siivoamaan, pesemään miehen pyykkiä.. Siis sitä arkea elämään ;)

    Niinpä! Helppoa on sättiä naista toiseksi naiseksi!
    Kukaan ei puhu toisesta miehestä edes tässä
    tapauksessa, vaikka tosiaan myös tämän tarinan mies on tämän tarinan naiselle toinen mies! Kun
    nyt kuitenkin juuri toinen mies heitti toisen
    naisen pellolle, on mies vastuussa tilanteesta,
    sillä kukaan meistä ei liene ollut paikalla
    silloin, kun lupauksia annettiin - ja tämänkin
    ongelman ratkaisu voi olla juuri siinä.

    Mitä kukakin lupasi kellekin!

    Ainiin. Vaikka tässä mielipiteitä vaihdetaankin,
    ei silti tarvitse silmille hyppiä, eikä toisia
    älykääpiöiksi haukkua. Joka toista nimittelee, on
    itse sitä, miksi toista nimittelee, sanottiin
    kotona meille lapsille, ja tämä sanontahan on
    edelleen totta! Katsokaa peiliin toisia
    nimitellessänne - peilistä näkyy vastaus!

    Äänestä

  • värttinä kirjoitti:

    Tulet silmille itse niin, että voisi sinun kuvitella olevan juuri se toinen nainen, josta aloittaja kertoo..

    Nimittelystä.. Niinpä niin. Peiliin katsotaan varmaan kaikki ja jokainen kantakoon vastuun niin sanoistaan kuin teoistaan. On myös osattava kuunnella ja mietittävä, mitä itse kukin meistä voi keneltäkin vaatia. Varattujen tiedetään valehtelevan. Ensin ehkä puolisolle kotona, mutta on kakkosen omaa typeryyttä uskoa varattua; hänhän jo tietää tämän kykenevän pettämiseen ja valehtelemiseen.

    Mutta oliko tämä stoori sinulle liian henkilökohtainen? Sama koettu? Reagoit jo niin ensimmäisessä vastauksessasi. Vastuusta sen verran, että aina on petetty syyllistetty tilanteesta ja sanottu, että kakkonen ei ole vastuussa mistään; hänhän ei ole mitään luvannut jne.. No, mites nyt sitten yllättäen vastuu onkin sillä kakkosella??!! Hyvä tieto kaikille petetyille kylläkin =))) Eikä tosiaan yksikään kakkonen ole vastuussa siitä, jos petetty heittää pettäjän pihalle! Sitähän pidetään suositeltavana tällä palstalla.. Siis, oletko miettinyt sanojasi tarkkaan, vai onko liian kipeä oma kokemus takana..?

    Äänestä

käytöstä toiselta naiselta ei tarvitse sietää (eikä keltään muultakaan). Vaihtakaa numeronne salaisiksi ja ilmoittakaa poliisille häirintäsoitoista.

Äänestä

Itse olen ollut myös poliisin kannalla. Vaimoni on jarrutellut, koska tällä naisella on lapsia ja mies.

Eräälle kiukkuiselle kommentoijalle. Totta, itse aloitin suhteen, niin myös tuo toinen nainen. Petti miestään kanssani, mutta suhde ei kestänyt kahta vuotta! Muutaman kuukauden. Outona yhteensattumana on se, että kesällä -03 vaimoni alkoi saada viestejä sen jälkeen, kun olin tehnyt yhdet oharit tälle toiselle naiselle ja ilmoittanut sen jälkeen, että suhdetta ei kannata jatkaa. Yli kaksi vuotta on siitä, kun käry kävi. Edelleen vain yhteydenotot jatkuu, vaikka sovittiin naisen palatessa takaisin miehensä luokse, että ei enää. Nimettömät viestit ovat tulleet "kioski-liittymistä".

Kommenttienne jälkeen päädyin virkavallan apuun. On pakko saada vaimokin ymmärtämään, että ei voi loputtomiin ymmärtää toista ja siten sallia asiaton käytös.

Kiitokset vielä vastanneille. Paska on olo, mutta kuten jo sanoin: oma vika.

Äänestä

tee poliisijuttu, tuo on kotirauhan rikkomista. Jos ei auta niin lähestyskielto jne. ja vie vaimosi trapiaa ja vakuuta hänet omat rakkaudesta välittämisestä. Anteeksi voi antaa mutta luottamuksen kasvu on tiukempijuttu kun se menee.

Äänestä

Oletpas nyt urhea ja rakastava, oletpas! Kuitenkin
säälin vaimoasi, sillä kun tämä kriisi on ohi ja
pöly petoksesi päälle laskeutunut, olet jälleen
uudessa pettämiskierteessä, usko pois! Joka kerran
on maistanut kiellettyä hedelmää, ei siitä
kierteestä irti pääse. Juuri ensimmäinen kerta on
vaikein ja morkkis voi iskeä, mutta sitten onkin
joka kerta helpomaa...

Äänestä
  • Kerran kun teet jotain, niin tulet tekemään jatkossakin..

    Sääli sen sijaan on sairautta. Ja eiköhän tuossakin ole jo aikaa mennyt ja pöly laskeutunut. Voihan olla, että kerralla aloittaja sai toisesta naisesta tarpeekseen; en minä ainakaan miehenä haluaisi samanlaista kokea uudelleen. Ihmisistä kun ei päälle päin aina näy ne synkimmät puolet.. Pettäjäkin näyttää ihan tavalliselta, uskoisin.. Petetty myös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saanko jo elää?! kirjoitti:

Tiedän tehneeni väärin. Oli suhde toiseen naiseen. Suhde päättyi reilut kaksi vuotta sitten.

Tuon suhteen aikana vaimoni sai nimettömiä viestejä, jossa vihjailtiin pettämisestäni ja haukuttiin vaimoni tyhmäksi, kun ei jätä minua jne.

Käry sitten kävi. Nainen alkoi soittelun vaimolleni. Kertoi aivan kaikkea, osa ei edes totta. Kehui sillä, että on aina saanut sen minkä on halunnut. Nainen itse myös naimisissa ja oma mies laittoi pihalle suhteen paljastuttua. Ja sitten alkoi tämä petettykin aviomies soitella vaimolleni. Purki sydäntään, kai..

Puolen vuoden päästä vaimoni oli romuna. Yhteydenpitoa yritettiin saada loppumaan vaikka millä. Nainen soitteli reissujeni jälkeen ja kertoi vaimolle, mitä olin milloinkin tehnyt. Ihan kuin minulla olisi "vakooja" kimpussani.

Nyt kesällä vaimoni alkoi saada taas nimettömiä viestejä. Aihe sama. Erona on tällä kertaa se, että mitään suhdetta, ei edes yhden yön juttuja ole. Aloin epäilemään, että kyseessä oli sama nainen, jonka kanssa oli ollut suhde. Vaimoni ei uskonut, koska tuo pari oli palannut yhteen ja vaimoni uskoi, että perhe merkitsi molemmille nyt enemmän.

Mutta joulurauha päättyi joulupäivän aamuyöllä. Tämä nainen soitti ja halusi jutella. Lopetin puhelun heti ja niin, ettei mitään epäselvää voinut jäädä.

Nyt katson vaimoani. Hän on tavallaan helpottunut. Oli ilmeisesti epäillyt, että minulla olisi joku taas kierroksessa. Vaimoni tietää, että tähän naiseen en enää sekaannu. Jo se, että pettäminen on helvettiä toiselle, niin sekin, että tuo toinen nainen ei ole ihan täysissä järjissään! Tai voiko olla, jos toimii noin?!

Nyt mietin, millä saisin hänet lopettamaan yhteydenpidon kokonaan. Kyllähän sitä aikuisen pitäisi uskoa puhetta. Ikää kun on jo melkein neljänkympin. Miten vakuuttaa vaimo siitä, että ei ole mitään, jos nimettömiä viestejä tulee koko ajan? Vaimollani on onneksi aika terve pää ja itsetunto.

Tiedän, että omapa on vika. Uskokaa pois, maksan tästä kyllä. Mutta nyt ei omat hermot enää riitä. Haluan suojella vaimoani oikeasti. Hän ei tosiaankaan tällaista tarvitse? Jos sympatiaa virheestäni huolimatta jollain olisi ja neuvoja. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu