Tämä on tilanteeni;
Olimme yhdessä useita vuosia. Enkä koskaan edes epäillyt, etteikö tämä olisi "se oikea.
Viimeiset puoli vuotta minulla oli kuitenkin olo että kaikki ei ole hyvin, olemmeko vain kavereita?
Ja kaikki kärjistyi siihen, että juttelin pikkujouluissa miehen kanssa joka sai minut tajuamaan, että asiat voisivat olla toisin. Tämä oli siis vain keskustelu.
Mutta hyvin pian tästä erosimme minun aloitteestatani, ja muutimme kumpikin pikavauhtia omillemme. Mies otti asian aika raskaasti ja se tuli hänelle aivan yllätyksenä.
Mutta mitä nyt? Mietin koko ajan oliko ruoho vain vihreämpää aidan toisella puolella, koska eroon ei varsinaisesti ollut mitään yhtä isoa syytä.
Toiminko hätiköidysti? Toisaalta ajattelin myös, että ero olisi ainoa keino pelastaa meidän välit. Radikaali ratkaisu minua vaivanneeseen vain kavereita-fiilikseen, jota olisi ollut hyvin vaikea muuten selvittää.
Rakastan häntä edelleen, mutta nämä syyt jotka johtivat siihen että olimme enemmän vain kavereita tai kämppiksiä ovat mielestäni niin selvittämättömiä, että en tiedä onko mahdollista jatkaa.
Vaikka kuinka haluaisin jatkaa, rakkaus ei aina riitä.
Olemme kuitenkin eron jälkeenkin viettäneet aikaa yhdessä, sopineet tapaamisia..ja se on ollut ihanaa, mutta en edes tiedä miten edetä jos jatkaisimme.
Voiko toinen edes antaa tällaista koskaan aivan täysin anteeksi?
Eli,
Pysynkö päätöksessäni ja jatkamme kumpikin omillamme.
(Mikä sinällään on ihan tervettä, koska en ole vielä koskaan asunut yksin.)
Annanko meille toisen mahdollisuuden ja aloitamme alusta.
Onko se ylipäätään mahdollista?
Teksti on yhtä sekavaa, kun on ajatuksetkin, mutta kokemuksia ja mielipiteitä?
Olimme yhdessä useita vuosia. Enkä koskaan edes epäillyt, etteikö tämä olisi "se oikea.
Viimeiset puoli vuotta minulla oli kuitenkin olo että kaikki ei ole hyvin, olemmeko vain kavereita?
Ja kaikki kärjistyi siihen, että juttelin pikkujouluissa miehen kanssa joka sai minut tajuamaan, että asiat voisivat olla toisin. Tämä oli siis vain keskustelu.
Mutta hyvin pian tästä erosimme minun aloitteestatani, ja muutimme kumpikin pikavauhtia omillemme. Mies otti asian aika raskaasti ja se tuli hänelle aivan yllätyksenä.
Mutta mitä nyt? Mietin koko ajan oliko ruoho vain vihreämpää aidan toisella puolella, koska eroon ei varsinaisesti ollut mitään yhtä isoa syytä.
Toiminko hätiköidysti? Toisaalta ajattelin myös, että ero olisi ainoa keino pelastaa meidän välit. Radikaali ratkaisu minua vaivanneeseen vain kavereita-fiilikseen, jota olisi ollut hyvin vaikea muuten selvittää.
Rakastan häntä edelleen, mutta nämä syyt jotka johtivat siihen että olimme enemmän vain kavereita tai kämppiksiä ovat mielestäni niin selvittämättömiä, että en tiedä onko mahdollista jatkaa.
Vaikka kuinka haluaisin jatkaa, rakkaus ei aina riitä.
Olemme kuitenkin eron jälkeenkin viettäneet aikaa yhdessä, sopineet tapaamisia..ja se on ollut ihanaa, mutta en edes tiedä miten edetä jos jatkaisimme.
Voiko toinen edes antaa tällaista koskaan aivan täysin anteeksi?
Eli,
Pysynkö päätöksessäni ja jatkamme kumpikin omillamme.
(Mikä sinällään on ihan tervettä, koska en ole vielä koskaan asunut yksin.)
Annanko meille toisen mahdollisuuden ja aloitamme alusta.
Onko se ylipäätään mahdollista?
Teksti on yhtä sekavaa, kun on ajatuksetkin, mutta kokemuksia ja mielipiteitä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mieti vielä rauhassa ja jos tulet siihen tulokseen että rakastat häntä edelleen, palatkaa yhteen! Jos tapaamisenne ovat olleet aivan mahtavia niin eikö se todista sitä että edelleen sinulla on kiinnostusta häntä kohtaan. Turhaa heittää hyvää suhdetta hukkaan. Sen olen huomannut että ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella, toisin sanoen "ei se vaihtamalla parane". Mutta mieti vielä ja kuuntele sydäntäsi.
Meillä tavallaan sama tilanne; 4,5v yhdessä, joista puolet avoliitossa. Rakastettiin ja suunniteltiin tulevaisuutta. Riitoja oli, mutta ei mitään liian vakavaa. Loppuaikana kyllä oli enemmän kinaa kuin ennen, mutta siihen vaikutti työ- ja opiskelustressit ym.
Mies sitten jutteli jonkun tuttunsa kanssa, joka oli kertonut kuinka tajusi vasta oman suhteen lopetettuaan että he olivat olleet viime vuodet yhdessä vain koska asuivat yhdessä. No, mies päätti että sama juttu meillä, ja ilmoitti haluavansa erota. Kertoi myös että on alkanut miettiä muita naisia tavatessaan että olisi mukava olla heidän kanssaan, ei minun. Vannoi rakastavansa jne, mutta halusi erota.
2kk eron jälkeen itki sitä, tekikö virheen, mutta halusi pysyä ratkaisussaan. Rakastelimme, mikä oli virhe. Keskustelimme kaikesta, ja meillä oli ehkä yksi parhaimmista keskusteluista ikinä. Sen jälkeen emme ole nähneet. Jouluviestit laitettiin.
Olen ihan hajalla, itken nytkin. Rakastin häntä ihan liikaa. Tuntuu, että hän pisti kaiken kauniin poikki aivan liian heppoisista syistä. Elämässä mikään ei ole täydellistä, mutta meidän suhde oli hyvässä jamassa. Ei mistään voi löytää sitä täydellistä suhdetta.
Huomena näen hänet taas. Pelkään, mutta odotan. Tiedän murtuvani täysin, koska sisin toivoo että hän sanoisi tehneensä virheen. Kuitenkin tiedän että hän tulee pysymään päätöksessään. Ja, sitä paitsi, en edes tiedä ottaisinko takaisin jos haluaisi.
Jutun pointti oli se, että jos sinusta tuntuu tuolta, älä ala puhumaan toiselle tunteistasi ennenkuin olet 100% varma. Usko pois. Mä olen sun miehen asemassa, ja tiedän miltä siitä tuntuu. Älä elättele toivoa, jos sitä ei ole. Mieti ensin rauhassa, ota etäisyyttä. Jos 150% varmasti tajuat että haluat jatkaa hänen kanssaan ja jakaa koko elämän yhdessä, kerro se vasta sitten hänelle. Mutta ole valmis tekemään töitä että saat hänet takaisin. Hän pistää vastaan koska pelkää luottaa sinuun, pelkää että teet pian saman uudelleen. Pelkää että satutat häntä pian uudelleen samalla lailla kuin teit ekan kerran jättäessäsi. Ole valmis osoittamaan että teit virheen, ja myöntämään sen, ja valmis tekemään töitä suhteenne eteen.
Totuushan on se, ettei se ruoho ole siellä toisella puolella yhtään vihreämpää. Oma mieheni tosin taitaa jatkaa sen ruohon etsimistä. En voi muuta kuin antaa ajan kulua ja paikkailla haavojani... joita on paljon. Takaisin en ruinaa, en vaikka mikä olisi.
Vastauksestasi oli paljon apua, sain vähän perspektiiviä, enkä heti pelästynyt miehen tylyyttä ja vaihtelevia mielialoja. Hän taisi vain testata aikeitani.
Olemme nyt mitä ilmeisemmin palaamassa yhteen, aloitamme ihan alusta:)
Viimeaikoina on tullut paljon mietittyä, miten paljon olemmekaan kokeneet yhdessä ja miten se kaikki, sekä syyt miksi olla yhdessä - oli arjen keskellä päässyt unohtumaan.