Hei te kaikki haluttoman kumppanin kanssa (tai sitä itse potevat) kärvistelijät. Pyörin itse täällä netissä vuoden päivät, kun avopuolisoni ei pystynyt seksiin. Elimme vuoden koskettamatta toisiamme lainkaan seksuaalisesti; hellyyttä kyllä oli ja suhde oli muuten hyvä - omituista kyllä. Seksivaikeudet alkoivat jo alkumetreillä ja paheni vain koko ajan. Asiasta puhuttiin (ei riidelty) monet kerrat täysin avoimesti ja molemmat uskoimme ja toivoimme (ja rakastimme), mutta pikku hiljaa puhe alkoi menettää merkitystään, kun mitään ei tapahtunut! Halusin seksiä, en puhetta. Samaan syssyyn meni toivo ja usko asioiden muuttumiseen..
Niinpä kerron teille oman kokemukseni näin jälkikäteen. Olin asiasta erittäin ahdistunut, epäilin jossain kohtaa miestäni, koin itseni epäviehättäväksi, vaikka tiedän olevani viehättävä ja haluttava ja sain/saan siitä palautetta koko ajan. En olisi halunnut erota, koska muuten meni hyvin, mutta sain sysäyksen eroon toisaalta - petin miestäni ja tajusin, ettei sellainen suhde voi jatkua, koska ennen pitkää se näivettää koko suhteen. Seksi kuuluu ihmisen elämään ja ihmisen täytyy kokea RAKKAUSsuhteessaan seksuaalista hyväksyntää. Silloinhan sitä selitteli itselleen ummet ja lammet tekosyitä, mutta kun lopulta riuhtaisin siitä itseni irti, alkoi elämä ja seksi! Miehiä on tullut ovista ja ikkunoista, eikä ole tarvinnut miettiä: "miksi en kelpaa?".
Haluan antaa teille neuvon: vaihtakaa kumppania, jos tilanne jatkuu ja jatkuu kaikista keskusteluista huolimatta. Ja vielä pikemmin, jos toinen ei suostu aiheesta edes keskustelemaan!
Niille, jotka ovat olleet vuosia yhdessä ja seksiä on ollut joskus paljon, kaivakaa se kipinä esiin, kyllä se siellä on. Ja tietenkin, jos on vielä lapsia, kannattaa kokeilla seksiterapeuttia. Itse ehdotin sitä jo (heh heh) puolen vuoden seksittömyyden jälkeen, mutta mieheni ei ollut halukas (siihenkään). Lopuksi puhuin siitä yhtenään ja kuinkas ollakkaan, kun jätin miehen, hän olisi halunnut terapiaan...mutta liian myöhään, olin jo päätökseni tehnyt ja alan ihmisenä tiedän, että siihen voi mennä vuosia ennen kuin mikään muuttuu. Ja tämä meidän tapauksessa, menemättä yksityiskohtiin, mieheni olisi tarvinnut muutakin terapiaa.
Mutta tämä viestini onkin suunnattu niille pareille, joilla ei ole vielä yhteistä omaisuutta/lapsia, joilla on mahdollisuus löytää sopivampi kumppani.Ystäväni sanovat nyt, että minusta näkee, että olen vapautuneempi ja säihkyvämpi, kun ei tarvitse kärvistellä puutteessa. Olen aikaisemmin pitänyt seksiä toissijaisena asiana kumppania valitessa. Nyt olen dumpannut joukon miehiä, jos ei heti kemiat matsaa. Ja tämä perustuu siihen tosiseikkaan, että jos ei himon tunnetta tule alukumetreillä, ei sitä tule myöhemminkään eli luotan (eläin)vaistooni tässä suhteessa.Ja todellakin - mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa näivettymässä!
Tsemppiä teille kaikille!
Niinpä kerron teille oman kokemukseni näin jälkikäteen. Olin asiasta erittäin ahdistunut, epäilin jossain kohtaa miestäni, koin itseni epäviehättäväksi, vaikka tiedän olevani viehättävä ja haluttava ja sain/saan siitä palautetta koko ajan. En olisi halunnut erota, koska muuten meni hyvin, mutta sain sysäyksen eroon toisaalta - petin miestäni ja tajusin, ettei sellainen suhde voi jatkua, koska ennen pitkää se näivettää koko suhteen. Seksi kuuluu ihmisen elämään ja ihmisen täytyy kokea RAKKAUSsuhteessaan seksuaalista hyväksyntää. Silloinhan sitä selitteli itselleen ummet ja lammet tekosyitä, mutta kun lopulta riuhtaisin siitä itseni irti, alkoi elämä ja seksi! Miehiä on tullut ovista ja ikkunoista, eikä ole tarvinnut miettiä: "miksi en kelpaa?".
Haluan antaa teille neuvon: vaihtakaa kumppania, jos tilanne jatkuu ja jatkuu kaikista keskusteluista huolimatta. Ja vielä pikemmin, jos toinen ei suostu aiheesta edes keskustelemaan!
Niille, jotka ovat olleet vuosia yhdessä ja seksiä on ollut joskus paljon, kaivakaa se kipinä esiin, kyllä se siellä on. Ja tietenkin, jos on vielä lapsia, kannattaa kokeilla seksiterapeuttia. Itse ehdotin sitä jo (heh heh) puolen vuoden seksittömyyden jälkeen, mutta mieheni ei ollut halukas (siihenkään). Lopuksi puhuin siitä yhtenään ja kuinkas ollakkaan, kun jätin miehen, hän olisi halunnut terapiaan...mutta liian myöhään, olin jo päätökseni tehnyt ja alan ihmisenä tiedän, että siihen voi mennä vuosia ennen kuin mikään muuttuu. Ja tämä meidän tapauksessa, menemättä yksityiskohtiin, mieheni olisi tarvinnut muutakin terapiaa.
Mutta tämä viestini onkin suunnattu niille pareille, joilla ei ole vielä yhteistä omaisuutta/lapsia, joilla on mahdollisuus löytää sopivampi kumppani.Ystäväni sanovat nyt, että minusta näkee, että olen vapautuneempi ja säihkyvämpi, kun ei tarvitse kärvistellä puutteessa. Olen aikaisemmin pitänyt seksiä toissijaisena asiana kumppania valitessa. Nyt olen dumpannut joukon miehiä, jos ei heti kemiat matsaa. Ja tämä perustuu siihen tosiseikkaan, että jos ei himon tunnetta tule alukumetreillä, ei sitä tule myöhemminkään eli luotan (eläin)vaistooni tässä suhteessa.Ja todellakin - mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa näivettymässä!
Tsemppiä teille kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta, kumppanin vaihto on ainoa toimiva ratkaisu jos seksi ei suju, luulin itsekin, että ei se vaihtamalla siitä parane, mutta toisin oli, tuli ero ja sitä seuraavassa ja nykyisessä suhteessa seksi (ja kaikki muukin) on mainiota ja sitä on riittävästi. Kaikilla halut eivät vain osu yhteen eikä se puhumalla siitä muutu. Nähty on. Ilman hyvää seksielämää ei voi olla hyvää parisuhdetta, kavereita voitte olla, mutta suhde ei ole oikea eli siis parisuhde, johon kuuluu seksi ja siihen liittyvät asiat. Kaverisuhteita voi olla useanlaisia, ja toki voitte jatkaa akvereina, eli siis kuten ennenkin, ilman seksiä, mutta muuten tuttuina.
Kyllä, olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Oma suhteeni loppui syksyllä osittain tuosta liittyvistä syistä.
Suhteessa oli muitakin asioita ongelmana mutta tuo seksittömyys ja se että mentiin ainoastaan tyttöystävän ehdoilla, se kaatoi koko suhteen.
Hyvä, romanttinen/kiihkeä toimiva sukupuolielämä olisi pelastanut siinäkin paljon. Ensin olin vähästä seksistä kiukkuinen, sitten asiasta keskusteltiin, mietittiin pillereitä, yms. muttei mikään auttanut. Myöhemmin aloin katkeroitua, seksistä alkoi tulla tabu..ei saanut puhua, ei saanut ehdottaa..
On paha mieli vieläkin, tuosta jäi arvet ja tunne etten ole tarpeeksi mies..
No..nyt on uusi tuore suhde jossa seksiä on ollut jo alkuaikana enemmän kuin edellisessä suhteessa viimeisen puolentoistavuoden aikana.
En ole katkera eksälleni, ihana nainen hän on vieläkin. Mutta seksikemiat ei kohdanneet ja se oli se piste iin päälle. Toimivalla seksillä olisi monta pienempää ongelmaa ja riitaa menettänyt merkityksensä.
Minun tapauksessani se vaihto kannatti.
Jos mies olisi aloitanut tämän ketjun , niin kuin kirjoitat niin hänet olisi haukuttu.
Ja noinhan se on , seksin pitäisi olla normaali ja luonteva asia parisuhteessa. Oikeastaan se on miehen ja naisen välisen suhteen moottori.
Sen pitää antaa molemmille virtaa elämään.
Viestini oli suunnattu yhtä hyvin niin naisille kuin miehillekin, koska tiedän, että "kärsijöitä" löytyy niin naisista kuin miehistä. Tämä ei ole mikään sukupuoli-asia vaan ihmisyyttä -eläimellisyyttä :-) - koskeva asia.
Meillä menee TOSI hyvin ja rakastamme yms..ja olemme VASTA puoli vuotta olleet yhdessä, niin seksiä ei pahemmin ole, jos MINÄ en tee aloitetta.
Mieheni halailee ja koskettelee yms..mutta sen pidemmälle ei tunnu haluavan.