Yötyöt

Mieheni on kolmivuorotyössä elikäs silloin tällöin tulee semmonnen parinkin viikon yövuoroputki, jolloin hän on tavanomaista väsyneempi ja tietenkin ärtyneempi.. päivänukkuminen kun ei korvaa yöllä nukkumista. Miten te muut pärjäätte puolisoidenne kanssa, kun hän käy yötöissä? Olenko ainut, jonka puoliso kiukuttelee väsymystään?

En omasta mielestäni haasta riitaa ja ymmärrän täysin hänen väsymyksensä, mutta kun haluan vain auttaa (esim. kysyn voinko vaikka tehdä jonkin jutun hänen puolestaan) niin ärsyyntyy jo siitä. Kun on yövuoro, minua voi periaatteessa loukata ihan miten vain, sillä se menee väsymyksen piikkiin. En ota sitä niin vakavasti, sillä ajattelen, että hänellä on stressiä ja on väsynyt. Onko tämä normaalia vai kieliikö tuommonen käytös jostain ongelmasta suhteessamme? Olen jotenkin sokea huomaamaan tämmöset jutut.
101296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Poikaystäväni (voiko kolmikymppistä sanoa poikaystäväksi?) tekee myös vuorotöitä, mutta hänelle ovat aamut paljon rankempia. Silloin hän on ärtynyt, väsynyt ja kiukkuaa välillä kuin pieni lapsi. Asiaan tietysti vaikuttaa myös oma haluni seurustella hänen kanssaan, sillä näemme ehkä kerran pari kuukaudessa (kaukosuhde)...

Mielestäni väsymys ei kuitenkaan ole mikään tekosyy siihen, että saa loukata toista ihan miten sattuu ja vielä joka ikinen kerta. Jokusen kerran saattaisi vielä ymmärtää, jos mies on _todella_ väsynyt, mutta jos tuo on jatkuvaa ja ilmenee joka kerta yövuoron jälkeen, kannattaisi alkaa miettimään, että missä on vika.

Onneksi mielipiteitä on monta, ja tämä on vain minun. Tsemppiä!

Äänestä

Kaikkea ei voi laittaa väsymyksen piikkiin.
Toki ihminen on väsyneenä helpommin ärtyvä, mutta jos tarjoaa vaikka apuaan ja 'väsynyt' pimahtaa jo siitäkin, niin kyllä syy on jossain muualla kuin väsymyksessä. Jos on tosi väsynyt, niin kaikki apu on tervetullutta, eikä siitä ainakaan suutu!
Jokin muu sun miestäsi nyt kyllä rassaa, sanoisin...

Väsymys ei ole mikään 'hyvä syy' loukata toista mennen, tullen ja palatessa, eikä syy ottaa ilkeyksiä vastaan. Ei sellaiseen 'hyviä' syitä olekaan. Se on vaan peitenimi jollekin muulle.
Uskallatkos kysyä, mikä mättää?

Äänestä

olla vähemmän mukava. Eli kuulostaa siltä, että miehesi toistaa jotain lapsuudessa opittua käyttäytymiskuviota ja kohtelee sinua äitinään! Mieti minkä roolin itse olet ottanut siellä kotona? Hyysäätkö ja passaatko miestäsi ja yrität elää tämän tunnelmien mukaan..?
Ala olla itsekäs ja päätä että et anna sen väsymyksen pilata aamuasi/päivääsi. Voit myös kertoa tämän hänelle suoraan, niin vältytte väärinkäsityksiltä. Miehesi ärsyytyy juuri siitä, että yrität niin kovasti, mistä ei tietenkään saisi rangaista sinua, mutta kuten sanoin, sinä olet kuin äiti jolle voi kiukutella. Pistä sille piste.

Äänestä

Tuli mieleen, että ehkä tuon miehen kuvatuksen pitäisi opetella hiukan nöyryyttä tai sain sen käsityksen että lapsuudessaan on saanut olla jo ihan tarpeeksi nöyrä niin nyt ei mielestään enää tarvitsisi.
Ei, en minä jaksa tuommosta pitkään katsella. Hyvin äkkiä minä kamani pakkaan ja häivyn jos pahaksi menee tilanne. Haluan vain uskoa, että tämä ärtyminen on vain tuon työn takia. Yritän olla mukava ja rauhoitella, tehdä olonsa paremmaksi, mutta jos ei auta, niin tuhahdan itsekin. En minä enää rupea pompoteltavaksi.

Kyllä mies on silleen ärtyisä ja stressaantunut, mutta yleisesti ottaen vain yövuoron alkaessa tai sen kuluessa. Olen toki kysynyt, että mikä tympäsee, niin usein sanoo, että ei mikään ja kun minä vielä näen, että sitä jokin tympäsee (ei anna koskettaa, tiuskii jne. ... hyvä keino nähdä milloin sitä ärsyttää on kun oikein menee halailemaan ja silittelemään). Joskus sanoo, että on väsynyt. Ei se suostu kertomaan vaikka sille olisi sattunutkin jotain, se vain sanoo, että sitä väsyttää, mikä kertoo siitä ettei asia hänen mielestään puhumalla/kertomalla parane. Sitten minä vain annan olla ja ajattelen, että olkoon sitten väsynyt jos ei kerta anna auttaa.

Äänestä
  • Ei mies siis ihan koko ajan olen minulle pottuilemassa tai minua loukkaamassa, mutta joskus kun jokin on mennyt pieleen ja sitten alkaa vielä yövoro, niin saattaa olla todella ärsyttävä tapaus yhden illan. Kun oppisi vielä pyytämään anteeksi.

    Äänestä

Valvo vaikka kolme yötä putkeen ja nuku päivällä muutama tunti, niin tiedät, että silittelyt ja paijaukset sekä kyselyt todella ärsyttää.
Anna miehesi nukkua, kyllä aikuinen osaa sanoa, jos sinulta jotain odottaa.

Äänestä
  • itse en tee kolmivuorotyötä mutta miesystäväni tekee. Ja se on todella rankkaa viisikymppiselle. Muutenkin näemme oikeastaan enimmäkseen vaan viikonloppuina johtuen minun omista töistäni mutta yövuoroviikonloppuna hän on erilainen. Ei kiukuttele minulle kylläkään mutta on selvästi stressaantunut ja juuri kun yövuoro loppuu hän tottuu vasta valvomiseen joten sitten on vaikeaa nukkua kun ei väsytä joskus on jopa rasittavan ylienerginen. Se on kummallista minustakin. Olemme myös keskustelleet asiasta avoimesti eikä se ole meille edes ongelma ,mutta uskon että jos valvoisin itse viisi yötä olisin ihan sekona kun ei päiväunet ole ollenkaan sama asia. Joten annan sinulle neuvon YMMÄRRÄ miehesi kiukutteluja ne johtuvat vain ja ainoastaan siitä univelasta. Se on eri asia jos kiukuttelua on myös aamu-ja iltavuorossa. Tsemppiä.

    Äänestä

Juuri tuommosia omakohtaisia kokemuksia kaipasinkin. Itse en kestäisi yötyössä varmaan ollenkaan, olisi kroppa heti aivan sekaisin... on sekaisin jo yhden yön valvomisen jälkeen.
Haluan vain tietää, että miestä tosiaan väsyttää ja on kärttyinen sen takia eikä vain sano niin. On nimittäin käynyt niinkin, että on sanonut että väsyttää, mutta jokin on ollut pahasti pielessä. Mutta siis taidan antaa kiukutella rauhassa. Ärsyttävä se on olla kun jos on väsynyt ja sitten pitäisi vielä väkisellä olla hyvällä tuulella.

Äänestä

Itse (N) teen kolmivuorotyötä, valvon paljon öitä. Olen äkäinen kuin mikä aina ja silloin kun äkästyttää kelle muulle sitä äksyisi kun puolisolle? Välillä tietää itsekin lyövänsä yli, mutta useimmiten sitä vaan tietää olevansa niin oikeassa ja toisen tekevän niin väärin... Sitten kun on nukkunut yön yli, ihmettelee itsekin mistä moinen viisaus saikaan alkunsa edellisenä päivänä.

Retkeilyä harrastavana tiedän, että varma keino päästä riitoihin kumppanin kanssa on lähteä vaeltamaan viikoksi. Kun väsymys iskee ja jalat painaa, sitä on niin kypsä kun vain olla voi. Ei silloin voi toinen tehdä mitään oikein.

Jonkun kuitenkin yövuorotkin on tehtävä...

Hankkikaa koira. Meillä ainakin koiran tuleminen on vähentänyt isännälle äksyämistä, kun on toinenkin kohde. Koira osaa todella myös ärsyttää kun yrittää nukkua päivällä. Koira ei ota äksyämisistä itseensä kuten ihminen, vaan on aina hyväntuulinen ja pirteä, vaikka kuinka sille jurputtaisi. (olettaen, että miehesi ei ole väkivaltainen tai kovaääninen karjuja. Itse vain keljuilen ja olen ärsyttävän riidanhaluinen, oikea draamakuningatar väsyneenä...)

Äänestä
  • Ei ole mies väkivaltainen, äksyilee vain. Kai se väsymys on vähän kuin nälkä. Jos olet nälkäinen, kaikki ärsyttää, mutta kun saat ruokaa suuhusi, sinusta tulee kuin eri ihminen. Kyllä me kestetään :)

    Meillä muuten on jo koira, mutta ei mies voi sille söpöläiselle mitään pahaa sanoa. Tulee kuitenkin paremmalle tuulelle kun karvapallo änkää syliin ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


netta kirjoitti:

Mieheni on kolmivuorotyössä elikäs silloin tällöin tulee semmonnen parinkin viikon yövuoroputki, jolloin hän on tavanomaista väsyneempi ja tietenkin ärtyneempi.. päivänukkuminen kun ei korvaa yöllä nukkumista. Miten te muut pärjäätte puolisoidenne kanssa, kun hän käy yötöissä? Olenko ainut, jonka puoliso kiukuttelee väsymystään?

En omasta mielestäni haasta riitaa ja ymmärrän täysin hänen väsymyksensä, mutta kun haluan vain auttaa (esim. kysyn voinko vaikka tehdä jonkin jutun hänen puolestaan) niin ärsyyntyy jo siitä. Kun on yövuoro, minua voi periaatteessa loukata ihan miten vain, sillä se menee väsymyksen piikkiin. En ota sitä niin vakavasti, sillä ajattelen, että hänellä on stressiä ja on väsynyt. Onko tämä normaalia vai kieliikö tuommonen käytös jostain ongelmasta suhteessamme? Olen jotenkin sokea huomaamaan tämmöset jutut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu