Vastavia tilanteita?

fibromyalgiaa,

äidilläni on se, ja usein öisin ei pysty nukkumaan ja niveliä särkee.

Tunnistan itseni tuosta tietynlaisesta eristäytymisestä. Kun ei saa nukutta kunnolla kipujen vuoksi, voivat päivät ja sosiaaliset tilanteet tuntua välillä ylivoimaisilta. Se turhauttaa ja surettaa, kun haluaisi olla kuin ennenkin. Joskus terveitten ihmisten kanssa kommunikoiminen on raskasta, koska niistä hetkistä muistaa, kuinka itse ei ole enää terve. Kyllä minä syyllisyyttäkin välillä tunnen, kun tosiaan koen, etten voi antaa ystävilleni niin paljoa kuin haluaisin. Ollessani varjo siitä aiemmasta minusta. Ja liian usein olen miettinyt sitäkin, kuinka noilla muilla olisi paljon helpompaa, kun minä en olisi "riippana".

On tosi hienoa, kun olet miettinyt tuota ystäväsi suhtautumista ja haluat tehdä jotain sen hyväksi! Liian useat ihmiset vain häipyvät ympäriltä, kun sairas kertoo oireistaan/sairaudestaan.

Minä olen toivonut ystäviltäni enimmäkseen vain kärsivällisyyttä. On hyviä päiviä, mutta on paljon huonojakin päiviä. Tarvitsen paljon omaa aikaa käsitelläkseni sairautta ja kipuja itselleni. Ja ladatakseni akkuja ihan vain lepäillen. Mutta tarvitsen ystäviäni, koska he tuovat ilon mukanaan ja saavat ajattelemaan välillä ihan muitakin asioita. Toivoisin että ystäväni pitäisivät edelleen säännöllisesti yhteyttä, kohtelisivat kuten ennenkin, mutta ymmärtäisivät jollen minä ole enää aivan entisenlainen. Houkuttelisivat minut mukaan hauskaan tekemiseen ja itseni ylittämiseen. Kysyisivät sairaudesta ja puhuisivat siitä. Se voi aluksi tuntua minustakin vaikealta, mutta puhuminen auttaa kuitenkin aina, loppujen lopuksi.

Krooniseen kipuun liittyy aika usein masentuneisuutta, joten sitäkin ajatellen voisi kenties olla helpompaa ymmärtää ystävääsi.

Voimia, teille molemmille!

Pohtija - olet varsin ystävällinen henkilö. Meidän kipuilijoiden kanssa ei ole aina helppo elää. Joskus tuska on niin kova ettei jaksa puhua ja välitää muista. Mielestäni paras tuki ja apu on yrittää nähdä miten voisi auttaa (ylös tuolista, hakea kahvia kuppiin yms. pientä huomaamista). Pahinta on se jos ärryt ja väsyt kipuilijan tilaan ja tokaiset jotain ilkeää, kuten etkö jo pääse siitä tai ei se voi noin hankalaa olla. Sellainen sattuu! Ymmärrän että kivuottomampi ihminen ei jaksa aina katsoa ja kuunnella valitusta, ainakaan vuosia, vaan kun se kipu seuraa läpi elämän. Minun puolisoni usein väsyy kipuuni ja tokaisee, että sano sitten kun voit paremmin. Se todella sattuu! Eli lämmintä ymmärystä ja pientä pyytentöntä, huomaamatonta auttamista - se on parasta. Jos kyseessä on rakastettu henkilö niin rakkauden osoittaminen kivun pahimpina päivinä todella auttaa...vaikka vain sanoin tai halauksin jos toisen kipu ei muuta salli.

vastauksistanne! Niin kuin monissa asioissa, on tässäkin otettava päivä kerrallaan. Tämäkin vain on minulle aivan uusi tilanne elämässä. Tuntuu kurjalta jos ihmiset kaikkoaa sairaan ympäriltä. Minulle ei tulisi mieleenikään.
On vain vaikeaa kuvitella toisen tilannetta, kun itse on kuitenkin suht terve.

Erittäin hyvää talven jatkoa!