Tökerö anoppini pitää jonain hassun hauskana juttuna muistella aina ajoittain aviomieheni entisiä tyttöystäviä vuosilta 1 ja 2! Esimerkiksi nyt jouluna ämmä vihjaili koko ajan että sekin kiva Veera on taas täällä kylillä kotona käymässä tai että pitäisikö mieheni käydä palauttamassa teepannu, joka on luultavasti jäänyt noin 15 vuotta sitten joltain Kaarinalta heidän huusholliin. Kysessä ovat mieheni kouluaikaiset tyttöystävät 15-20 vuoden takaa, joiden kanssa hänellä ei kouluaikojen jälkeen ole ollut mitään yhteyttä. En siis ole mustasukkainen, mutta ihmetyttää millä tarkoituksella anoppi kaivaa nää entiset heilat esiin joka toisessa lauseessa ???!!!
vanhoja tyttöystäviä muistellaan
ketuttaaa!!!
739026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Joo mun avoanoppini kanssa muisteli poikansa ex-tyttöystävää n. 20 vuoden takaa. (mies ei ollut paikalla) Moitti, että kuinka hän ei osannut laittaa ruokaa yms. Vihjaili varmaan mitä hän odottaa poikansa tyttöystävältä/vaimolta. Muuten en ymmärrä miksi hän niin vanhoja muistelee?? Väitti sitten, että minä muka olin kysellyt vaikka en ole todellakaan kysellyt mitään eikä miehen ex:ät kiinnosta.
Lisäksi hän esitteli mieheni ex-avovaimon kuvia ja kertoi hänestä (erosivat 10 vuotta sitten, joten ei ihan niin vanha tapaus kuin tuo toinen). Ja kertoi käyneensä hänellä kylässä (vaikka ei kai ole pitänyt yhteyttä vuosiin sitä ennen) yms. Kehui kovasti häntä ja kuinka ex:llä on jo lapsiakin (meillä ei ole) vaikka ei kuulemma (miehen mukaan) aikoinaan pitänyt hänestä lainkaan.
Ihmetyttää kyllä kanssa, että miksi hän heidät ottaa puheeksi... Onneksi ei sentään ole usein ottanut.
Joo! Anoppilassa on myös esillä vanhat valokuvat teini-ikäisestä miehestäni ja tyttöystävistä. Niitä on oikein otettu esille sitä mukaa kun siivouksessa on löytynyt jostain komeron nurkista. Ja sitten tää: takanreunukselta löytyy edelleen valokuvia miehen exästä (noin 10 vuoden takaa) ihan meidän hääkuvan vierestä!
Olin ensimmäistä kertaa miehen vanhempien luona kylässä. Mies oli eronnut n. 5 vuotta aikaisemmin syystä että silloinen morsmaikku oli jäänyt vanhanaikaisesti "rysän päältä kiinni" viittä vaille heidän häitään.
Jäädessäni kahden miehen äidin kanssa tämä vei minut kirjahyllyn luokse johon oli asetellut Tämän "Tanjan" ja sulhoni kihlakuvia. Myöskin johdatti minut seinälle kehyksiin laitetun suurennetun valokuvan luokse sanoen "oli aivan pakko laittaa tuohon seinälle heidän kihlakuvansa, niin kaunis pari".
Tähän tuumasin (tyrmystyksestäni selvittyäni) että niin, se oli järkyttävää millaisissa merkeissä heidän suhteensa päättyi.
Siihen sitten muina miehinä tuli tämä sulhonikin pällistelemään että joo, hehheh...jos tästä kahville sitten, niin tuo on kyllä hyvä kuva.
Luonnollisesti ymmärrätte että innokkuuteni kyseisen miehen elämänkumppaniksi lievästi ilmaisten laimeni. Kuka sitä nyt tieten tahtoen elämäänsä pilaa menemällä idioottisukuun? En minä ainakaan. Häivyin niin nopeasti ja vähin äänin kuin suinkin mahdollista kyseisen miehen elämästä.
Onnea seuraavalle morsmaikku-ehdokkaalle. Luojan kiitos se en ole minä!
Ompas ollut melkoinen anoppikokelas, "kaunis pari".... ei ihme että katosit pikkuhiljaa, ei tuollaisesta voi sanoa enää kuin että tosi toivoton tapaus ja sinä pysyy.
Huomaan, että sinulla on myös huumorintajua ja itsetuntoa, jolla pärjäät, etkä ole enää mikään teinityttö, jota anopit peljättelevät.
Nykyisen mieheni vanhempia en ole koskaan tavannut, koska he kuolivat, kun mieheni oli lapsi, mutta nuoruudesta on mielessä eräs poikaystävän äiti, joka kiusasi minua tuolla tavalla. Silloin olin kyllä puolustuskyvytön, sinisilmäinen nuori tyttö. enkä tajunnut poikaystäväni äidin motiiveja.
Jälkeen päin olen ajatellut, että minulle kävi silloin hyvä säkä, kun poika silloin jätti minut. Olisi ollut kamala saada hänen äitinsä anopiksi.
Jospa ryhtyisitte kaikki tällaisen kohtelun kohteeksi joutuneet muistelemaan pokkana entisiä poikaystäviä ja erinomaisia anoppiehdokkaita. Luulisi suun menevän kiinni.
Olin juuri alkanut seurustelemaan pari vuotta aikaisemmin poikaystäväni kanssa, ensimmäisenä yhteisenä jouluna ex- anoppi aloitti..joulupöydässä..mitä kuuluu ex-tyttäystävälle, ono poikakaverini kuullut kuulumisia viimeaikoina jne..luonnollisesti menin todella vaikeaksi, mikä minussa oli vikana??Ja vielä joulupöydässä, olivat eronneet KOLME vuotta aikaisemmin!
Erottiin sen kusipään kanssa,onneksi, ei osannut sanoa keskisuteluun muuta kuin hymuistä ja kehua mutsinsa jouluruokia. Voi paska!
Kyllä se niin merkillistä on että jotkut äidit ovat niin totaalisen hölmöjä että haluavat poikansa tyttöystävälle kiusallisen ja vaikean olon (ei-toivotun!).
Näitä on TODELLAKIN paljon tällaisia naisia liikenteessä, siis syytä harjoitella etukäteen sinä ujo morsio joka mahdollisesti joudut kusipäisyyden kohteeksi (= anoppi kehuskelee ex-tyttöystävien erinomaisuutta, tai yleensä tuo heidät mukaan keskusteluun, tilanteeseen.)
Toimi siis HETI seuraavasi ja aloita nopeasti lause:" Entinen anopintekelekkin kuulemma luki juuri filosofianmaisteriksi, heh, heh, vaikka on ikää niin ihailla täytyy sitä naista kun sillä se viisaus näyttää lisääntyvän iän myötä, heh, heh, on se niin fiksu nainen ,aina oli arvostettu olo sen seurassa, ja sitten se vielä,bla..jne...(jatkat vaan reippaasti, kunnes tunnet ulko-oven selkääsi vasten ja sitten nopesti ovesta ulos ja tilaat vaikka taksin ja häivyt vähän helskutin vinkiää veks...ja jatkossa pistät etusijalle sulhasehdokkaat jotka a) ovat orpoja b) ovat oikeasti MIEHIÄ eikä äidin henkisesti kastroimia pikkupalleroita c) omaavat oikeasti asialliset ja mukavat vanhemmat
Anopit, ketkä harrastavat tällaista, tahtovat ilmiselvästi vain ja ainoastaan pahoittaa miniä(kokelaan) mielen. Ja yleensä todellakin on niin, että ei siitä edellisestä heilasta ole edes oikeasti pidetty, kunhan vain vit***llessaan jälkeenpäin täytyy kehuskella.
Itse olin ollut mieheni kanssa n. puoli vuotta ja anoppilassa käydessämme anoppi muistutteli miehelleni hänen ex-tyttöystävänsä syntymäpäivästä "muistatkos nyt lähettää X:lle kortin?" Katsoin heitä varmaan ihmeissäni monttu auki!! Mutta puolustus: mieheni ja ex olivat olleet koko pienen ikänsä yhdessä (ehkä n. 10 vuotta) ja ilmeisesti tavat olivat juurtuneet niin syvälle koko tuohon sakkiin, että ehkä siksi silloin yritin ymmärtää asiaa. Anopilleni en näyttänyt koskaan, että minua ällötti hänen vihjailunsa.
Huvittavinta on, että appivanhempiani ei lainkaan haittaa edes se, että mieheni ex muutti aikoinaan toiseen kaupunkiin. Ex vielä muka seurusteli mieheni kanssa, mutta kuinkas ollakaan: ex-tyttöystävällä olikin uusi mies uudessa kaupungissa samantien! Appivanhempien mielestä "X lähti sinne vain töihin!" Kerran oikaisin appivanhempiani puheissaan ja kerroin ex:n oikean syyn muuttoon ja olipas ilmeet näkemisen arvoisia. Ainakin anopin suu meni tukkoon edes hetkeksi... Eli että heidän entinen huippuminiä taisikin olla aikamoinen hutsake!
Mutta tosiaan, olenpa minäkin joskus anopille kertonut entisestä, mukavasta anopistani...
Jos pystyt, niin älä koskaan näytä anopille itselleen, että sinua suututtaa hänen vihjailunsa entisistä - kunhan jauhaa. Varmaan anoppi oli tuolle exälle yhtä pask**oinen - ex-miniä varmasti on helpottunut, kun pääsi tuollaisesta porukasta eroon! Hymyilet vain kauniisti ja kuittailet jotain sopivaa yhtä tyhmää takaisin päin! (Jos viitsit alentua samalle tasolle...) :-)
Voi kauhistus sentään, että tuollaisiakin anoppiehdokkaita löytyy.
Itse olen aina varonut päästämästä lausettakaan suustani poikieni entisistä tyttöystävistä.
Siis tiedoksi kaikille anopeille!
Ei sanaakaan!
Koska... loppujen lopuksi tuo typerä entisten tyttöystävien muistelotuokio koituu oman poikanne vahingoksi!
En käsitä, mitä tuollaisten äitien päässä liikkuu, kun tuhoavat poikiensa uudet suhteet tuolla tavoin.
Sillä sehän siinä lienee tarkoitus!
Tuollaisen typerän kohtelun saaneille uusille tyttäystäville sanoisin neuvoksi, että pitäkää muorin kiusallakin poikakaveristanne tiukasti kiinni.
Tehkää paradoksaalinen temppu: alkakaa äitimuorin kanssa kilpaa kehua entistä tyttöystävää, hänen ulkonäköään jos valokuvaa esitellään tms.
Hymyilkää, hymyilkää, älkää missään nimessä näyttäkö alemmuudentuntoiselta, epävarmalta, onnettomalta tai harmistuneelta, vaan nouskaa muorin ja ex-tyttöystävien yläpuolella ja kehukaa ihan kilpaa.
Näyttäkää, että on vara kehua, koska joka tapauksessa olette kaiken sen "töryn" yläpuolella.
Siihen temppuun ennen pitkää muorin keihäs katkeaa.
Oma äitini yritti samankaltaisia temppuja omalle vaimolleni,kertomalla kuinka ex-tyttöysväni muistaa jouluisin ja muina merkkipäivinä.Vaimoni ei siitä välitä kun tuntee äitini,mutta minulta kärvähti hihat ja pidin lähes vuoden tauon vierailuissa ja nykyäänkin käyn kotona ehkä 4 kertaa vuodessa vaikka asun noin 400 m (metrin) päässä äidistäni. Kyllä täytyy sanoa että puheet ex-kummpaneista ovat loppuneet.Tästä tapahtuneesta on lähes 15 vuotta mutta vierailu tahti ei tule tihentymään ajan kuluessakaan,koska tunnen että näin homma toimii parhaiten oman perheeni kannalta,joka on kaikein tärkein minulle maailmassa.Perheeseeni kuuluu vaimoni ja itseni lisäksi 3 yhteistä lasta ja tämä ajaa ohi kaikesta muusta myös omasta äidistäni.Kokeilkaa samaa ja käykää harvemmin niin uskon että välitikin pysyvät parenpina appeihin ja anopeihin.
Minusta nyt näyttää siltä että olet sen napanuoran puraisun myötä puraissut myös äitiäsi.
Voiko olla totta, että viisitoista vuotta olet jo pitänyt kostoa yllä äitiisi nähden?
Eikö itsenäistyminen ole voinut tapahtua helläkätisemmin? Ehkä se tosiaan ollut kohdallasi pakko, kun noin suojelet perhettäsi lastesi mummon "ilkeydeltä".
Mutta että puolen kilometrin päässä asuvaa iäkästä äitiäsi käyt katsomassa vain neljä kertaa vuodessa?
Ja tätä on jatkunut toistakymmentä vuotta?
Ohhoh!
Äitisi täytyy tuntea itsensä todellisen hyljätyksi!
Ei ihme, että vanhusten itsemurhat ovat aika yleisiä!
Ei ole kostoa ei,se on oma valintani ja sillä siisti.vanhin sisaruksista asuu kyllä kotona,että en usko yksinäisyyteen.Naapureita ympärillä ja tietysti muut lapset ja lastelapset.En muutenkaan ole kovin sukurakas,viihdyn parhaiten perheeni ja harrastuksieni parissa kuten myös lapsetkin.Lapset saavat käydä mummolassa aivan vapaasti ja oman harkinnan mukaan,heitä en estele kyläilemästä.Olen ehkä luonteeltani sellainen että annan kaikkien elää elämäänsä omalla tavallaan ja elän omaani omalla tavallani,katkera en ole enkä kostonhimoinen.
Okei, ihan hyvä, että et kosta etkä ole katkera!
Sinunkaan perheesi ei ole ikuisesti yhdessä, joten ota kaikki irti nyt.
Eräänä päivänä huomaat, että lapsesi lähtevät kotoa ja antavat sinun elää omaa elämääsi omalla tavallasi.
Kaikkea hyvää jatkossa!
kiitos sinulle ymmärtämyksestä,sillä sen vuoksi juuri perheeseeni keskityn.Yritän vielä olla tekemättä samoja virheitä joista kirjoitin alussa.kaikkea hyvää sinullekin elämässä ja onnellista uutta vuotta.
Upeata, noin sitä pitää. Ihan hatun noston arvoinen asia. Jos vanhemmat eivät itse ymmärrä, niin heille on se näytettävä. Oma anoppini joskus *kiukuttelee* minulle, kun harvennan käyntikertoja, niin johan alkaa asettumaan.
Lapset lähtevät ja elävät omaa elämäänsä. Se on ihan oikein. Ei lähtemisen tarvitse merkitä välien katkeamista. Jos käy äitilässä 4 kertaa vuodessa, se riittää ihan hyvin varmaan äidinkin mielestä. Puhelin pelaa.
Se on ehkä paha, jos ei kutsu koskaan äitiä käymään omaan kotiin. Äiti ehkä toivoisi joskus sunnuntaikahvit lasten luona.
Mutta elämää eletään päivä kerrallaan. Mikä oli ennen, ei enää päde. Vanhempien on ymmärrettävä, että lapsen valintoja ja mielipiteitä pitää kunnioittaa, kuten haluaa itseäänkin kunnioitettavan.
Sitähän se elämä on. Ei perhe ole ikuinen, kuolokin voi viedä yllättäen osansa. Jokainen jatkaa matkaansa omaa tietään.
Olet Sinäkin aikamoinen paskiainen.
Saat napanuorasi poikki ja pistät samalla poikki välisi äitisi kanssa. Mitä mahtaa hänen mielessään liikkua, kun oma poika asuu niin likellä mutta kuitenkin niin kaukana.
Toivottavasti saat kirkkaamman kruunun, kun niitä jaetaan. Olethan elänyt vihassa äitiäsi kohtaan vuosia vain siitä syystä, että hän erehtyi hamassa menneisyydessä mainitsemaan entisen tyttöystäväsi.
Sinulle vain syvää halveksuntaa käytöksesi vuoksi.
olen ehkä paskiainen,toivottavasti sinä et.en saa kirkkaanpaa kruunua,enkä sitä haekkaan vaan mielen rauhaa.en vihaa äitiäni,näin vain homma toimii meillä paremmin.sinulla on ihan hieno asenne asiaan josta et ehkä tiedä kaikkea,eikä tarvitse tietääkään.jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla,niin minä kuin sinäkin ja hyvä niin.en tunne itseäni yhtään huononmaksi vaikka annat ymmärtää kirjoituksessasi että näin tekevät vain paskiaiset.katsoha omaa paidan rintamusta ensin ennenkuin alat raaputtaa kynnelläsi tahroja toisen paidasta,sillä olen varma että kyllä sinunkin rintamuksille on joskus jotain päässyt "roiskahtamaan.hyvää talven jatkoa.
Kannattaisiko vahvistaa hieman itsetuntoa, kun vanhat tyttöystävät noin kaivertaa. So what ?
Naureskele hänen kanssaan ja juttele mukana. Mitä noista menneistä hernettä nenään vetämään.
Etpä todellakaan ole mustasukkainen.. heh.
Jo tuo että kutsut anoppia ämmäksi kertoo sinusta yhtä ja toista.
"Kannattasisiko vahvistaa itsetuntoa, kun vanhat tyttöystävät noin kaivertaa" Kuulehan, kun kyse ei ole siitä. Kyse on todella typerästä ja huonosta käytöksestä ihmisen puolelta joka alkaa nälvimään ja piikittelemään toista. Vanhoista tyttöystävistä puhuminen ei ole tahdikasta eikä sopivaa (kertoo jotain sivistys- ja käytöstavoista tai jopa vinksahtaneesta ilkeilyyn taipuvasta luonteesta). Taitaa tämä "no onpa kamalaa, voi voi"-kirjoittaja itse olla persoona, josta on ihan ok tuottaa läheisilleen mielipahaa.
Miksi vanhoista tyttöystävistä ei sovi puhua, ne tulevat aina olemaan osa miehesi historiaa jota et voi kitisemällä muuttaa. Ne on vain hyväksyttävä.
Kirjoituksellani tarkoitin sitä, että sinä pääsisit helpommalla jos alat vain nauramaan asialle, etkä kiristele hermojasi.
En halua tuottaa lähimmäisilleni mielipahaa vaan yrittää saada katsomaan asiaaa toiselta kantilta, siltä helpommalta.
No miksi niistä pitäisi puhua? Varsinkin jostain nuoruuden tyttöystävistä 10-20 vuotta sitten? Ei minun äitini ainakaan ole koskaan maininnut mun vanhoja poikaystäviä. Enkä itsekään niistä puhu, enkä edes muistele. Ja mies ei puhu omistaan. Anoppi puhuu.
Ei ole kyse siitä etteikö miehellä saisi olla entisiä tyttöystäviä, tässä varmaan ihmetellään vain miksi anoppi niistä puhuu. Mikä on se motiivi?
Siis ihmettelen tässä, että mistä tulee edes mieleen puhua ja muistella jotain kaukaista tyttöystävää? Johon ei olla enää yhteydessä millään tavalla. Vai onko anopin tehtävä valistaa ja kertoa kaikki lapsensa elämässä tapahtuneet asiat? Vai pelkästään ne seurustelut?
Tämä sinun valituksesi vain kuulostaa niin mitättömältä. Niin pieneltä asialta, etten itse viitsisi moisella päätäni vaivata. Anopit,apet,ukit, mummit.. nehän nyt puhuvat milloin mitäkin :), tuntuu vaan kurjalta, että sinun pitää ottaa moisista paha mieli.
"Tämä sinun valituksesi kuulostaa niin mitättömältä " kirjoitti nimimerkki "voi voi". Oheisessa nimimerkissä on ilkeän anopin ainekset, hehän aloittavat juuri toisen tunteiden vähättelyllä. Toivottavasti sinunkaltaisesta ymmärtämättömästä ei koskaan tule oman tyttäreni anoppia. Mahtais olla kivaa...
Olisikohan mukavaa mennä sukupolvi taaksepäin ja jutella anopin heiloista ja ensirakkaudesta? Millainen oli se Ensimmäinen? Miten seurusteltiin? Mitä sanoivat anopin vanhemmat? Mitä sanoi aviomies kun kuuli? Kertoiko anopin äitimuori myös tällä tavalla entisistä?
Lypsetäänpä nämä tiedot perusteellisesti, kun kerran ruvetaan puhumaan existä.
Eikä kannata uskoa, jos anoppi sanoo, ettei ollut kuin tämä yksi. Miten niin ei ollut? Äläpäs nyt, mummukulta, muisteleppas nyt kunnolla!
Tuttu tilanne. Milloin muisteltiin vuoden 1992 Heidiä, milloin kesän 1990 Paulaa.....
Ihan huippu oli kuitenkin kun tää alkoi kaivomaan jonkun exän ja mieheni kihlapusukuvaa vuodelta xxxxx. Kieltäydyin katsomasta, ihme että ei tyrkytetty väkisin.
Se auttaa vähän, kun alan muistella omia Mikkoja ja Samejani. Olen miehelleni sanonut tuosta, mutta ei ole pystymään äitinsä suuta tukkimaan.
Mieheni asui exänsä kanssa 3 vuotta, hän oli Tanja (nimet keksitty). Erosivat, nyt olen ollut aviossakin tämän mieheni kanssa, yhteensä yhdessä olemme oltu jo 10 vuotta.
Vieläkin saan kuulla välillä olevani Tanja.
Pistäkääs paremmaksi.
Minä en ole vaivaantunut opettelemaan poikani vaihtuvien tyttöystävien nimiä juuri tästä kyseisestä syystä, etten sitten vanhana vain alkaisi heistä keskustelemaan sopimattomissa tilanteissa.
joskus aina apuakin teille on,,jos saan huomauttaa,aina kun pyydetään lapsia hoitamaan, niin varmasti tulemme ilomielin ja yritämme parhaamme mukaan, että kaikki menisi hyvin..mutta,mutta masentavaa lukea kuinka kamalia me anopit silti olemme teille miniöille..muistakaa,että teistäkin joskus tulee anoppeja..
"muistakaa että teistäkin tulee joskus anoppeja"...kyllä totisesti muistetaan! Ja aiotaan olla kyllä reiluja anoppeja eikä mitään vähäjärkisiä nälvijöitä.
Varmasti löytyy mukaviakin anoppeja. Anoppi ei ole mikään oma ihmisrotunsa. Anopit ovat ihmisiä siinä kuin muut. Eikä ihminen muutu totaalisesti kun "tulee anopiksi". Ei kannata ottaa liian vakavasti ja itseensä, tässä ei varmaan yleistetä. Keskustelupalstoilla yleisesti vaan purnataan enemmän kun kerrotaan vaikka mukavista anopeista. Oma äitini eli miehen anoppi ei ole koskaan hoitanut lapsenlapsiaan (lapset ei ole koskaan olleet hänen sylissäänkään). Eikä hän osaa olla lasten kanssa. Mutta eihän tietysti isovanhempien tarvitse mitään lapsenvahteja olla. Hän ei koskaan ostaa lapsenlapsilleen lahjoja vaan isäni ostaa ne. Hän kyllä itse aina odottaa, että hänelle ostetaan lahjoja ja arvostelee niitä. Hän on suorapuheinen, mutta jos hänelle sanoo suoraan mitä ajattelee niin huh... Hän loukkaantuu syvästi. En muista koska äitini olisi auttanut meitä missään, me kyllä autamme vanhempia useinkin.
Ja monellahan on ongelma, että appivanhemmat ovat liian innokkaita lapsenhoitajia ja neuvovat jatkuvasti lastenhoidossa ja hösäävät.
Äitini on kirjoittanut haukkumakirjeitäkin vävylleen seurustelun alkuaikoina.
Ja siis häntä on vaikea miellyttää. Hän arvostelee ihmisten ulkonäön, lahjat, tarjoamiset, käytöksen. Vaikka itsellä ei ole lainkaan käytöstapoja (voisin tehdä pitkän luettelon siitä!), ei anna lahjoja, ei tarjoa mitään kylään tuleville jne.
Satuitko lukemaan että tämä "uusi tyttöystävä" on ollut jo vihittynä vaimonakin jo 10 vuotta? Siis kyse ei ole mistään yhdenillan jutusta ja ohimenevästä sutturasta!
..joku lapsenhoito?!?
Minun mielestäni alkeellisiimpiin käytöstapoihin kuuluu opetella miniän nimi eikä huudella entisten nimiä. Kyllä miniällä oikeus on silloin loukkaantua ja oikaista että ihan Tiina vain eikä Tanja (vai miten päin menivät?)
Jos anoppini sanoisi minua vaikka Sariksi vaikka olen Minna, niin minä jättäisin kylmästi vastaamatta. Ei noin törttö saa olla, jos on pojan vaimo, niin anopin TÄYTYY oppia nimi oikein.
Onpa kamalaa, voi kauhia sentään, et saa varmaan nukutuksi öisin !!
Voi jessus mitä valittajia täällä on , miten ihmeessä te jaksatte urputtaa jostain näin hölmöistä asioista ?
Mieti mitä kaikkea maailmassa tapahtuu ja sitten sinun huolesi on kun anoppi epähuomiossa sanoo nimesi väärin. Voi sissus.
Jos pari on ollut 10 vee naimisissa niin mikä estää anoppia oppimaan miniänsä nimeä? Kerropa se. Siis jokin muu kuin pelkkä ilkeämielisyys.
Olen ollut 30 vuotta aviossa ja kappas, anoppi alkoi unohtaa nimeni.
No, ei se mitään, unohtui häneltä poikansa nimikin. Syy traaginen: dementia.
Ihan sama sitten missä huomiossa, mutta miksi hermoilla tällaisesta. Kerropa se.
Kerroit aivan erilaisesta tapauksesta. Risooko sinua jokin, oletko itse ilkeä anoppi, joka ei suostu oppimaan miniänsä nimeä?
Normaali, mukava ihminen käyttää toisista heidän oikeita nimiään eikä mukamas unohda ja käytä entisten heilojen nimiä oikeiden sijasta.
Mikä tässä on niin vaikeaa?
Mun anoppini ilahduttaa mua kyläilemällä meillä ex-rouvan äpärän kans(joka ei ole mieheni lapsi).Lisäksi sulostuttaa elämääni jatkuvilla puheilla ex-rouvan elämästä.Minun ja mieheni poikaa ei ehdi hoitaa/käydä katsomassa mutta ex-rouvan äpärää hoitaa viikon kerrallaan.Ruikuttipa tuo kerran mulle että poika lupasi olla menemättä uudelleen naimisiin ja lupasi olla tekemättä lisää lapsia.Meinasin vääntää anopilta niskat nurin,nyt hän ihmettelee kun en ole käynyt pitkään aikaan kylässä....Appiukko tuumas kerran katseltuaan pojan 1.v leikkimistä että tuossa onkin kasvamassa uusi huumeidenkäyttäjä!Voi jessus mitä ihmisiä!
Kyseessä ei ole mikään 80-kymppinen höppänä, silloin ymmärtäisi vaikka minua kutsuttaisiin Aino Sibeliukseksi.
Pakko olla jotain sellaista ettei paljoa piitata miniän tunteista. Aatellaan vain että siinähän on, miniä kuin miniä.
Mun anoppi on dementikko mutta muistaa minun nimeni aina oikein vaikka ollaan oltu mieheni kanssa vasta 2v yhdessä ja tätä ennen mieheni oli aviossa ecxänsä kanssa yli 20 vuotta. Kertaakaan minua ei ole Tuulaksi eikä Niinaksi sanottu!
mieheni nimi oikein sekä minun nimenäni Maija. Ihan on teetetty teksti, vaan kenelle. Hääpäivä sentään on oikein. Rehellisesti sanottuna luulen, että tekijä on muistanut väärin nimeni ja anoppi ei ole vilkaissut lahja-astiaston lautasen pohjaa sen tarkemmin, että olisi huomannut toivottelevansa onnellista avioliittoa miehelleni ja Maijalle.
Anoppisi dementia ei ole edennyt vielä niin pitkälle että kaikki unohtuu.
Anoppini ei edes muista omaa nimeään!
Ollaan siis jo loppusuoralla.
Surullista.
Siis ei riso mikään. En ole ilkeä.
Ei pysty yksin asumaan enää, kuvittelee sähköuunin olevan puu-uuni, laitteli tulta sinne, jne. Eikä muista aina mikä on paikkakunnan nimi millä asuu (asunut 15v täällä).
Että on se aika pitkällä, mutta itsekin ihmettelen miten se mun nimen muistaa, ei se lastenlasten nimiä muista (niitä en meinaa muistaa itsekään kun niitä on yli 10)
Kerroit aivan erilaisesta tapauksesta. Siksi ihmettelen, risooko sinua jokin, oletko itse ilkeä anoppi, joka ei suostu oppimaan miniänsä nimeä?
Miksi siis kerroit aivan erilaisesta jutusta ikään kuin se olisi ollut vertailtavissa? Ei se ollut.
Muistamattomuuteen voi olla monta syytä. Yksi on dementia. Toinen tahallinen ilkeys.
Masennustilakin aiheuttaa muistamattomuutta.
Eikös tämä ole vapaa palsta, jonne voi kirjoittaa säällisesti aiheesta kuin aiheesta.
Kyllä mun mielestäni ainakin on loukkaavaa jos kutsutaan väärällä nimellä (varsinkin miehen entisen seuralaisen!!!). Harva siinä tyynenä pysyy että joo ei se mitään...? Ja ihan maalaisjärjellä ajatellen TODELLA TODELLA tökeröä anoppiskalta jollei vaivaudu opettelemaan toisen nimeä (älkää nyt kukaan vetäkö enää dementiaa tähän, se on AIVAN eri asia sairaudesta johtuva muistamattomuus kuin piittaamattomuus, välinpitämättömyys tai ilkeys)
Samoin henkilöllä joka vuodesta toiseen suhtautuu selviin nöyryyttäviin loukkauksiin huumorilla tai olankohautuksella tuntematta lievintäkään ärtymystä olisi pikaista asiaa päätohtorille. Ärtyminen on normaalia ja oikeutettua jos toinen loukkaa!
Miksi tosiaan hermoilla, kysyt.
Et ole tainnut itse olla vastaavissa tilanteissa kun heittelet vähätteleviä kommenttejasi. Olisit nyt vielä laittanut hymiön perään niin kommenttisi olisi ollut tyypillinen kypsymättömän ihmisen kannanotto, mikä menee seuraavasti loukataan ihmistä ja hymiö perään (ei vaiskaan-merkiksi)(:
Kyllä alkoi anoppi oppia Leila-Annikin nimen kun sai itse kuulla pari kuukautta itseään MAURI-ANTEROKSI kutsuttavan!
Tosi kauheeta tollanen mitä joudut kestämään anopilta/appiukoltasi. Kyllä mulle tulis ainakin pitkäksi aikaa pahamieli (menis aivan voimat) jos tollasta pitäisi kestää ja se kommentti tulevasta huumenkäyttäjästä oli tosi tyhmästi sanottu. En veisi itse lastani hoitoon tuollaisille kammotuksille vaikka kinuaisivat! Hyi olkoon! Älä pliis mene enää kylään kovin usein tollasten paskiaisten luo. Olet takuulla paremmalla mielellä ja iloisempi kun pysyt kaukana tuollaisita pöljistä!
Kyllä monella varmasti on muistissa se viileys, millä oma äiti tai isä on kohdellut lapsiaan. Maaseudulla, ankaran työn vaivaamat emännät ja isännät eivät harrastaneet "laatuaikaa" jälkikasvunsa kanssa. Töihin vaan pienestä pitäen.
Varsinkin, jos perhe eli uskonnollisessa yhteisössä, oli lasten elämä tarkasti vartioitua ja sääntöjen kahlitsemaa.
Hellyyttä lapset saivat ja osoittivat kissoillen ja muille talon eläimille. Vanhemmat olivat etäisiä ja tiukkoja.
Millaisia appivanhempia heistä tuli?
Tuiskia, helposti ärtyviä. Miniä ehkä oli toisista ympyröistä, ei osannut, ei opetellut, ei ymmärtänyt. Mitään merkitystä ei ollut siinä, että miniä osasi, tiesi ja ymmärsi omassa elämässään ja omassa työssään.
Ja kun poika meni tuollaisen kanssa kimppaan, oli hänessäkin kyllä kasvatus mennyt hukkaan!
Toimeen kuitenkin on tultu, ja itse asiassa monissa tällaisissa perheissä lapsenlapset ovat saaneet kaiken sen hellyyden, mikä jäi omille lapsille antamatta.
Jos joku perhe - anoppila tai mikä muu tahansa - arvelisi 1-vuotiaastani noin halveksivaan sävyyn, niin välit heihin katkeaisivat ilman muuta.
Minä olen niitä ihmisiä, jotka eivät ikinä unohda.
En pystyisi koskaan enää tapaamaan näitä henkilöitä ilman, että muistaisin ne loukkaavat sanat.
Jättäisin heidät elämäni ulkopuolelle täydellisesti, ja jos he pyrkisivät ottamaan yhteyttä, olisin niin tympeä, että varmasti menisi perille.
Mieheltäni appeni pyysi vauvamme nimittelyä anteeksi ja väitti olleen huumoria...Minulta ei ole anteeksi pyydetty.Empä ole heillä pystynyt kyläilemään ko.tapauksen jälkeen,vaikka ovat käymään pyytäneet???Jotenkin oikein sydäntä raastaa tälläinen,toivoin alusta lähtien että olis mennyt hyvin mieheni vanhempien kanssa.Kaikkeni yritin vaan empä näköjään lapsineni heille kelpaa.
Anoppila on mennyttä elämää. Lapsi on viaton kaikkeen katkeruuteen, mikä appeasi tai muita ihmisiä vaivaa. Lapsen kautta loukkaaminen on pienisieluisuuden huippu. Helppo on sanoa, että se oli huumoria.
Se on sen laatuista kuitenkin, ettei minulle ainakaan kolahtaisi.
Sen verran on minussa leijonaa, että minun lapseni nimittelyä en sietäisi.
Tsemppiä.
Kirjoitit siihen tyyliin että nimen muistamaton olisi dementoitunut vain koska SINULLA sattui olemaan niin. Se on pöhköä kun sen nimijutun aloittajan tapauksessa ei nyt ollut dementia kysymyksessä mitenkään.
Dementian piikkiin voi panna paljon ja ymmärtää sen sairauden kannalta eikä sitä varmaan kukaan äimistele ja/tai valita musitamattomuutta näilläkään palstoilla.
Ei ainakaan ex-anoppi ollut yhtään kiinnostunut, edes kerran vuoteen ottamaan muksuja hoitoon. Mieheni joutui 15-vuotiaana hoitamaan puolipikkusiskoaan äidin mennessä tanssimaan, lupasi sitten huolehtia ex-miehen lapsista aikanaan. Paskan marjat!
Tupsahtiko mieleesi, että hän tarkottaisi vaikka tässä esimerkissä sitä Tanjan nimen opettelemista, tuskin sitäkään jos se kesti ainakin kolme vuotta, ja tarkemmin LYHYTAIKAISIA TYTTÖYSTÄVIÄ. Ei tarkoita tuota aloittajan tapaista yli 10 vuoden suhdetta. Kehotan sinuakin lukemaan PLUS AJATTELEMAAN ensin.
Jep, meilläkin anoppi muisteli jotain mieheni vanhaa tyttöystävää joulun aikoihin. Oli kaivanut jostain komeron perukoilta jonkin joulukoristeen esiin, jonka tämä entinen tyttöystävä oli ostanut. En ymmärrä, mikä idea siinä oli. Ehkä se ex oli miellyttävempi miniä kuin minä.
Hei,
olen jättänyt muutaman asiallisen (aluksi) miehen tutustuttuani hänen vanhempiinsa. Lähinnä miehen äidin käytös on ollut outoa. Eli ymmärrän ja uskon täysin mitä nämä tänne kirjoittaneet naiset ovat joutuneet/joutuvat käymään läpi tai kestämään (jos joku heistä on esim. yhdenkin treffaamani miehen kaltaisen valinneet, anoppeineen).
Ihmetellään miksi yhteiskunta on nykyään naimattomia miehiä ja naisia täynnä.
Ei kai se ihme kun mamma ei päästä pojastaan irti, sitä vaikka ilkeillään (vaikka olisi jo avioliiton satamassa) miniälle/tyttöystävälle niin kauan että "tunkeilija" saa tarpeekseen.
Ja lisää sinkkuja. Ja mamma tyytyväinen kun saa hokea : mitäs mä sanoin.
Jotain on pielessä tällaisissa naisissa jotka eivät kasva luontevasti viisauteen ja uuteen elämäntilanteeseen. Ei nuori nainen tiedä samoja asioita elämästä kun vanha. Nuorta naista on helppo rääkätä.
Itselläni kiva anoppi mutta tosiaan on ollut "läheltä piti" kauhukokemuksia aika monta ennen vakiintumista. Noita kokemuksia vieläkin puistattaa ajatella sen verran oli hölmöjä muutama "anoppikokelas".
samoin. ONNEN PÄIVÄ OLI SE KUN ANOPPI KUOLI!
Voimia sulle koeta kestää.Saat viellä palkinnon!
Aivan älyttömän sekopäistä käytöstä edellä kuvatuilta "anopeilta".
Ei voi kuin ihmetellä tuollaisia "aikuisia naisia". Ei mitään kunnioitusta toista ihmistä kohtaan. Enpä ihmettele miksi monet kokevat yksinäisyyttä vanhuksina jos käytös toista kohtaan on tuon kaltaista. Kenestä on kiva mennä moikaamaan piinaajaansa vanhainkotiin? Työskennellässäni vanhainkodissa huomasin että eniten kävi vierailijoita elämänmyönteisten ja viisaitten vanhusten luona. Lämpöä ja välittämistä ja vierailijoita riitti heidän huoneessaan! Miksiköhän....?
Minun anoppini on hymy kasvoillaan kertoillut mieheni kouluaikaisesta tyttöystävästä (niitä ei onneksi ole kuin 1) aina tilaisuuden tullen. Olen nähnyt kaikki pussailukuvat jne.
Tämä "kampanjointi" kiivastui aikoinaan kiihkeimmilleen juuri häidemme alla ja olin perua koko häät, koska anoppini onnistui pilaaman koko häiden suunnitteluajan letkautuksillaan.
Tiedän, että jos huomauttaisin hänelle joskus asiasta, saisin vastaukseksi vain ylimielisen hymyn ja sanat" enhän nyt osannut olettaa, että otat sen tuolla tavalla, oletpas sinä herkkähipiäinen..."
Olimme juuri muiden mieheni sukulaisten kanssa anoppini luona syömässä. Illan aikana anoppini kertoi, kuinka hänen oma anoppinsa oli anoppini tyttären ristiäisissä todennut, että nyt Antti (appeni) sitten sai sekä Liisan (anoppini) että Maijan (kastettu anoppini tytär), kun ei aikoinaan oiken olisi osannut valita Liisan ja Maijan (appeni nuoruuden ihastus) välillä.
Anoppini sanoi, ettei koskaan tule antamaan sitä anteeksi, eikä sen vuoksi pysty koskaan pitämään anopistaan. Tapahtumasta on nyt kulunut 40 vuotta.
Tuo ainutkertaiseksi jäänyt komentti ei ole kuitenkaan mitään anoppini kertomusten rinnalla. Häitämme edeltävänä päivänä hän sanoi, että mieheni ja hänen edellisen tyttöystävänsä lapsista olisi varmasti tullut todella kauniita.
Jää kai minun tehtäväkseni päättää tämä perinne.
Noin sitä sitten ne vanhat, viisaat ja kokeneet vanhemmat naiset "opettavat" nuorempia miniöitä. Voi jumakeuta, vai mitä.
Olisi niin mukavaa, kun voisi valita mitä haluaa muistaa ja mitä unohtaa. Olen usein harmitellut valikoivan muistin puutetta.
Yks ilkeä anoppi vertailee omaa hienoa ja oppinutta sukuaan miniänsä duunarisukuun halveksivaan sävyyn.Sivistynyt anoppi kerrassaan!
Onko mielestänne normaalia, että anoppini kysyy minulta usein olenko törmännyt kaupungilla mieheni aikaisempaan tyttöystävään? Sitä hän on nyt kysynyt 5 kertaa. Sama kysymys on esitetty miehelleni, kun olen ollut paikalla. Hän sanoi äidilleen, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa, mutta anoppia tuntuu kiinnostavan sitäkin enemmän.
Anoppini ehdotti myös 3 kertaa "vitsinomaisesti", että kuva tästä ex-tyttöystävästä pitäisi ottaa mukaan häihimme lapsuudenaikaisten kuvien sekaan, sillä tyttöhän on ollut tärkeä osa mieheni elämää.
Anoppi pyysi myös miestäni käymään lohduttamassa tätä entistä, kun suhde uuden poikaystävän kanssa oli vaikeuksissa. Vaikka mieheni ei ole ollut 10 vuoteen puheväleissä tämän entisensä kanssa.
Tätä entistä on kehuttu myös avoimesti vanhemmilleni.
Olenko yliherkkä vai onko anoppini yksinkertaisesti moukka?
etkä sinä ole mikään yliherkkä. Ihan selvä juttu.
Kuvailemasi anoppisi käytös ei ole normaalia.
Kyseisen kaltainen käyttäytyminen esimerkiksi työpaikka-ympäristöön laitettuna olisi kovan luokan rangaistava kiusaamista.
Pysyttele mahdollisimman etäällä hänestä ja kerro syy suoraan miehellesi (anopin käytös), sillä hänellä ei ole oikeutta vaikuttaa mielialaasi tuolla tavoin negatiivisesti, pelkästään sen vuoksi että sattuman kautta on anoppisi. Sinä et ole valinnut häntä elämääsi.