Meni 5 rasiaa 2-kerroksisia suklaakonvehtirasioita 2-3 päivässä ja nyt pakottaa ja puntari näyttää hirmu lukemia, ei auta kuin paastota.
Suklaata
älyttömästi
1357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pennut on jo ajat sitten lentäneet pesästä, mutta silti meillä on perinne antaa toisillemme konvehtirasiakin lahjaksi. Koska en pystyisi olemaan syömättä suklaata vieraiden (=aikuisten lasteni) lähdettyä, laitan kaikki avatut ja avaamattomat rasiat lähtijöiden mukaan, paitsi että otan yhdestä pari konvehtia itselleni niiden lähtöhetkellä.
Tytär vei lähes kaikki mennessään ja tarjosi niitä työpaikallaan toisille. Syön nyt herkullisia omenoita ja joululimppua, jossa on, tiedän, liikaa sokeria, mutta eipä jäänyt suklaata ainakaan lihottamaan mua! Paitsi yksi avattu rasia, mutta ei sitä tee mieli nyt ainakaan, koska en oikein pidäkään lakkaliköörikonvehdeista. Jos se avattuna alkaa houkutella, vien sen huomenna vaikka terveyskeskuksen aulavahdille. Aina löytyy joku, joka ottaa karkit mielellään.
Kuulemma sairaaloissa otetaan mielellään vastaan suklaalahjoituksia, jos ei nyt ihan diabeetikkojen osastolle. Moni saa työpaikallaan liikaa karkkilahjoja, joten ensi jouluna pistäkääpäs liiat kiertämään niille, joilta puuttuu!