EU-vastaisuus suurta

Uutiset

2

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todelliset luvut

      Vain Soinia äänestävät ovat rehellisiä ja todellisia EU:n vastustajia. Muiden kohdalla kyse on vain tarkoituksettomasta huulenheitosta.

    • Esille ottamasi asia on mielenkiintoinen, mutta johtopäätöksesi - ei millään pahalla - yksioikoisia.

      Tuon galluptuloksen mukaan enemmistö vastustaisi EU-jäsenyyttä, jos asiasta äänestettäisiin nyt. Kuitenkin selvä enemmistö vastustaa EU:sta eroamista. Todellisuus asiassa on se, että olemme EU:ssa, joten jälkimmäinen tulos eli EU:sta eron vastustaminen on realistisempi. Jos nyt äänestettäisiin on pelkkää spekulaatiota, koska sellaista tilannetta ei enää tule. Aikaa ei voi vääntää takaisin.

      Kun selvä enemmistö puoltaa EU:ssa olemista, tuntuu loogiselta äänestää sellaisia poliitikkoja, jotka ajavat asiaamme EU:ssa parhaiten. Se mikä on sitten parhaiten on toinen asia enkä ota siihen kantaa tässä.

      Puhut myös EU-kriittisistä ehdokkaista. Mitä nämä oikein ovat? Jos he ovat sellaisia, jotka haluavat erottaa Suomen EU:sta, se sotii gallup-tulosta vastaan, kun kaksi kolmesta ei halua erota EU:sta. Jäljelle jää silloin vain kysymys siitä, miten EU-kriittiset hoitavat asioitamme EU:ssa ja EU-politiikan suhteen, jos kansa ei halua erota EU:sta.

      Gallup-kyselyjen tulokset ovat täsmentymättömiä ja ensi näkemältä jopa ristiriitaisia. Ei haluttaisi liittyä, muttei haluttaisi erotakaan. Kyse on vähän samasta kuin sanoisi, ettei menisi naimisiin puolisonsa kanssa jos nyt kysttäisiin, muttei halua erotakaan tästä. Liitto on tuonut mukanaan intressejä, joita ei ole syytä vaarantaa.

      Osin kyse on siitä, että halutaan ottaa vain rusinat pullasta. Jos gallup-kyselyssä esim. kysyttäisiin, haluatko liittyä EU:hun nyt, jos asia olisi ajankohtainen siinä mielessä, että liittyminen kasvattaa Suomen turvallisuutta ja vähentää Venäjäsidonnaisuutta, vastaukset olisivat luultavasti selvästi liittymisen puolesta. Jonkun muun dimension korostaminen taas voisi keikauttaa liittymiskannatuksen päälaelleen.

      Kaiken kaikkiaan EU-liitto on vaikea asia. Se on vähintään yhtä vaikea asia kuin kenen tahansa avioliitto. Se rajoittaa itsenäisyyttä, mutta voi luoda mahdollisuuksia ja tuoda suuruuden ja yhteistekmeisen hyötyjä. Tässä mielessä EU-liitto on aivan rinnasteinen esim. juuri avioliiton kanssa. Ihmisillä on vaan kovin epärealistinen kuva siitä, mitä yksinäisyys tarkoittaa, jos ei ole yksinäinen. EU:sta erillään olemisen vaikutuksia pitkällä tähtäimellä on vaikea ennustaa, jos se johtaa kansakunnan yksinäistymiseen ja erilleen joutumiseen, mikä Suomen kaltaisen syrjäisen maan kohdalla olisi hyvinkin mahdollista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe