Miehen äiti on koko moni vuotisen seurustelumme ajan kertonut minulle kuinka en ole hänen pojalleen se oikea ja kyllä hän sen oikean vielä löytää. Kun päätimme naimisiinmenosta, hän kertoi haluavansa, että eroamme ja jos se on hänestä kiinni näin tapahtuu.Ja näin tapahtui.Mies perui häät äitinsä manipuloinnin ja painostuksen seurauksena.
ANOPPI SAI MIEHEN PERUMAAN HÄÄT
painajaisessa
285333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
karmea nössö ja tohveli, olisit saanut siitä paljon harmia itsellesi. Etkö tunne olevasi enemmän arvoinen? Varmaan löydät paremman miehen.
Yritä jättää taaksesi tuo kummallinen perhe ja katso eteenpäin. Mustankin tunnelin päässä tavallisesti näkyy valontuikku!
kun morsian halusi naimisiin, sen jälkeen alkoi huudot ja rääkymiset, ajattelin, että kai se siitä, ja mitä se mulle kuuluu. Tämä miniä on oikea raivotar, mutta nythän ero tuleekin ja särjetyt sydämet...
jos olisit jotenkin pystynyt estämään häät? Ja että poikasi olisi ollut sinulle ikuisesti kiitollinen? Täytyyhän aikuisten lasten saada itse tehdä ratkaisut ja ehkä erehdykset elämässään. Jos olisit puuttunut asiaan ja siinä onnitunut se olisi vain aiheuttanut ikuisen mitä jos-tunteen pojallesi ja vähitellen katkeruuden sinua kohtaan.
Alkuperäisen mies ei ollut aikuinen, sellainen ei välitä äidin/isän/siskon/kummisedän kiljumisesta mitään. Jos on löytänyt sen oikean ihmisen, ei siihen kukaan pääse väliin. On tainnut poika olla samaa mieltä äitinsä kanssa, on vaan niin nössö ettei uskalla itse sanoa vaan pistää äitinsä syyksi.
vaan haluavat parasta lapsilleen, pojilleen ja tyttärilleen. Tuntevat kaikkein parhaiten omansa, siksi myös voivat neuvoa ja parhaassa tapauksessa ovat myös oikeassa. Osaavat myös olla puuttumatta aikuisten lastensa ratkaisuihin.
Jos vanhemmat vastustaa häitä niin voivat olla menemättä sellaisiin. Ja pakkoko se naisten on heti hinguta naimisiin, seurustellahan voi ilmankin ja odotella kunnes kumppanin vanhemmat sulattaa asian. Monet vanhemmat eivät hyväksy aivan syystä liian nuorena ja keskenkasvuisena lapsensa turhan nopeeta sitoutumista oli se kumppani sitten heidän mielestään oikee tai väärä. Vanhemmat suojelee lastaan niiltä virheiltä mitä ovat kenties itsekkin tehneet aikanaan. Anopit tietää naisten metkut varsin hyvin. Ymmärrän kyllä anoppeja.
Jos nainen jättää miehen sen takia ettei tämä halua virallistaa suhdetta paperilla niin se nainen ei ollutkaan oikee tyyppi miehelle. Niin minäkin testaisin kumppaniani haluaako hän oikeesti elää kanssani vaiko jotkut HÄÄTKÖ ovat vain tärkeimmät. Sellaiset häähullut ne ovat ensimmäisenä eroomassa ihan mitättömän syyn takia. Joillain, aika monilla nuorilla naisilla vain pakkomielle jonkun ensimmäisen uhrin taluttaminen heti alttarille. Se on vain sitä näyttämisen halua muille ei mitään muuta, tuskin mitään rakkautta. Nämä pellen touhut vain päällimmäisenä mielessä, rinkuloita myöten.
Meidän tapauksessa on kuitenkin kyse jostain aivan muusta. Olemme yli kolmekympppisiä.
aina suinkaan osu oikeaan, odottivatpa kiitollisuutta tai ei! Oma anoppini suosi aivan mielettömästi vävyään ja höösäsi häitä vuosi tolkulla ja sai tämän onnellisen parin naimsiin - onnellinen pari tosin erosi kahden vuoden kuluttua. Minua anoppi on savustanut ulos ennen häitä, häiden jälkeen ja yhä edelleenkin, koska en kuulemma sovi hänen pojalleen, mutta: ÄHÄ! naimisissa ollaan ja vieläpä hyvin onnellisia! Että sori äidit, ette ole kaikkitietäviä eivätkä neuvonne todellakaan osu aina oikeaan!
kuin nämä itse. epäilen. Enkä kuvittele itsestäni moista. Kyllä lapseni saavat itse tehdä erehdyksensä ja onnistumisensa. Toki toivon heille pelkkää hyvää, mutta minun asiani ei ole mennä heidän elämänsä kulkuun puuttumaan.
Hyviä miehiä on vähän, joten jokainen järkevä toimii silloin, kun on aika. Monilla naisilla on selvillä, minkälaisista miehistä pitävät. Miehille kelpaa kaikki.
On se aika outoa, että seurustellaan aikuisina esimerkiksi 10 vuotta menemättä naimisiin ja sitten toinen jättääkin, kun ei ole mitään sidettä, kun ei olla naimisissa. Ei siinä naimisiin menossa ole mitään niin pelottavaa kuin miehet luulevat. Sitä pelkäävät miehet ovat yleensä vain niitä vastuuttomia ja pettäjiä tai sitten seurustelevat toisen kanssa huvikseen. Ei kannata seurustella toisen kanssa vain huvikseen, vaan suhteella täytyy olla yhteinen tulevaisuus. Toisen elämää ei saa hukata tahallaan. Siksi kannattaa parin vuoden seurustelun jälkeen naisenkin testata miehenkin sitoutuneisuutta kosimalla tai vihjaamalla miehellä kosinnasta. On hyvä keskustella toisen kanssa hyvin ajoin siitä, jos ei halua koskaan naimisiin tai esimerkiksi lapsia. Silloin toiselle jää aikaa vielä nuorena etsiä itselleen sitoutumishaluinen puoliso, joka ei vaan käytä toista jollain tavalla hyväksi.
Miestenkin pitäisi enemmän miettiä minkälaisen naisen he haluaisivat, siis muutakin kuin ulkonäköä ja seksitaitoja, kuten luonnetta ja yhteisiä mieltymyksiä, harrastuksia, elämäntapoja, koulutusta jne. Muuten tulee tällaisia ongelmia, että miehet vain ajelehtivat suhteesta toiseen kykemättömänä sitoutumaan.
Kannattaa miettiä, mikä itsessä on vika, jos ei pysty sitoutumaan, ehkä vanhempien malli, ehkä huono itsetunto jne.
Anopit voisivat hyvin kannustaa poikiaan aikuistumaan aikaisemmin. Suomessa aikuiset miehet ovat todella lapsellisia verrattuna esimerkiksi muiden maiden miehiin.
Kyllä ne pettäjät löytyy suurimmaksi osaksi naimisissa olevista ukoista. Naimapaperi kun ei tuo vastuuntuntoo jos joku niin luulee, eikä sillä ketään väkisin pidetä. Erot ovat kalliita ja siinä menettää vain. Kuka käyttää hyväksi ja ketä? Kuinka kalliiksi erot tulee veronmaksajille?
Ei suhteen virallistaminen tuo mitään sidettä päinvastoin se saa vain syyn jättää suhde hoitamatta ja syyn pitää kumppaniaan itsestäänselvyytenä.
Ei yhtään outoo nykyään vaikka seurusteltaisiin yli kymmenenkin vuotta. Onko noin heikko itsetunto jollain että täytyy naimisiin mennä jätetyksi tulemisen pelossa? Elikkä siis rakkaudella ei ole mitään merkitystä muuta kuin pääasia että saa sitoutumishaluisen kumppanin? Ei ihme jos suurin osa avioliitoista hajoo tai ne ovat väkisin pidettyjä kulisseja vain! Kyllä naimisissa olevat pettää ja pitää vakituisia sala suhteita eniten.
Oikeastaan olet onnellisempi, tuli miehen uskollisuus testattua. Hän petti sinut äitinsä kanssa.
Minä taas pakotin poikani naimisiin ja olen katunut sitä ja tulen katumaan lopun ikäni.
Poikani purki kihlauksen, puhevälit morsiameen olivat olleet jo parin kuukauden ajan poikki.
Morsiamen tyttökaveri alkoi pitää minuun yhteyttä ja kertoilla useaan otteseen kuinka onneton hylätty morsian on.
Hän järjesti minut tapaamaan hylättyä morsianta. Vuoronperään, useaan otteseen morsian ja hänen tyttökaverinsa ottivat minuun yhteyttä puhelimitse, ja välillä tultiin tapaamaan.
Aloin tuskastua tilanteeseen, olin jo tosi ahdistunut siinä vaiheessa, kun morsian oli toimitettu muutamaksi päiväksi psykiatriselle osastolle hoitoon. Syynä tämä purettu kihlaus.
Pyysin poikaani ottamaan takaisin kihlattunsa.
Vetosin vastuuntuntoon.
Se oli elämäni pahin ja typerin virhe.
Tällä hetkellä poikani elää täysin alistettuna onnettomassa avioliitossa.
Tajusin jo siinä vaiheessa tehneeni munauksen, kun he valmistelivat häitä.
En ole antanut itselleni anteeksi, että pilasin poikani elämän.
No miksi ihmeessä menit puuttumaan poikasi tekemään valintaan? Hän tiesi erovaiheessa jo sellaisia asioita morsiammestaan, jotta homma ei tulisi toimimaan jatkossa. Nyt väistämättä jossain vaiheessa on varmasti ero edessä ja ollaan taas samassa "kiristys" tilanteessa. Jossa vedotaan nyt vaimon mielenterveysongelmiin.
Siis morsian oli lastasi tärkeämpi. Tämän hyvinvointi ajoi poikasi hyvinvoinnin edelle.
Kuten kerroin, en ole antanut anteeksi itselleni sitä että puutuin asioihin.
Miksi menin puuttumaan? Hyvä kysymys,jota olen pyöritellyt päivittäin, ja vastauksia on monia.
Olen miettinyt tuhannesti, miten EN olisi puuttunut.
Nämä ovat jossitteluja... jos morsiamen tyttökaveri ei olisi pitänyt jatkuvasti yhteyttä, jos morsian ei olisi pitänyt yhteyttä, jos en olisi ottanut heidän vierailujaan vastaan, jos olisin sulkenut korvani kylmästi, jos olisin käyttänyt tervettä järkeä, jos olisin ajatellut itseäni ja ennen kaikkea poikaani, jos en olisi antanut säälintunteitteni vaikuttaa...
en ollut tilanteen tasalla,poikani ei ollut tuonut ilmi eräitä luonteenpiirteitä morsiamestaan, eikä heidän keskinäisistä ongelmistaan paljonkaan.
Sain yksipuolisen kuvan ongelmista morsiamen kautta...
ja silti, EI KOSKAAN, EI KOSKAAN pidä mennä kenenkään puuttumaan kahden ihmisen suhteeseen.
Sen minä opin, ja tyhmänä en kai muuta oppinutkaan.
Eräs sukulaiseni tuli aikoinaan raskaaksi, joskus 50 -luvun alkupuolella ja mies, joka oli syntyvän lapsen isä. Ei halunnut avioitua sukulaiseni kanssa, saati olla missaan tekemisissä sukulaiseni kanssa.
Nainen otti tuolloin yhteyttä miehen äitiin ja kertoi raskaudestaan. Ja tämän jälkeen tietenkin miehen äiti pakotti poikansa avioitumaan sukulaiseni kanssa.
Lapsi siis syntyi -51 "aviolapsena". Mutta perhe ei kuitenkaan koskaan asunut yhdessä ja näin ollen lapsi ei siis tavannut koskaan isäänsä. Lapsen "isän" kuoleman jälkeen. Oma sukuni on joutunut vastailemaan tosi vaikeisiin kysymyksiin, koska lapsen äiti ja isän äiti, siis "mummi", jättivät aikoinaan häpeän takia kertomatta lapselle tämän asian.
Herranjumala
En puutu enää, sen opin!!!!!!!
Aiheesta tuomitset. Olet oikeassa.
Itse tuomitsen itseäni eniten.
Ei ole yötä, jota en olisi asian vuoksi valvonut. Anteeksipyytäminen pojaltani olisi rienaamista.
Nimittäin, en pyydä armoa.
Sen vuoksi kirjoitin tänne, että anopit ja äidit heräisivät elämään vain omaa elämäänsä, eivätkä puuttuisi nuorten ihmisten valintoihin.
En kirjoittanut, että herättäisin sääliä. Ja tuskin sitä tuleekaan.
Kirjoitin varoitukseksi muille äideille.
Kyllä lapset tekee omat päätöksensä vanhempien vastustamisesta huolimatta jos niin tahtovat. En tiedä ketään joka olisi häät pystynyt estään. Ihan yhtä onnettomaksi olisi voinut liitto muodostua sen ensimmäisenkin morsian ehdokkaan kanssa. Eikä pakkoavioliitossa enään nykyään kukaan ole jos ei halua.
Itse synnyin myös 50-luvulla aviottomana lapsena, eikä minulla ollut vielä aikuisenakaan aavistustakaan, oliko isäni tunnustanut minut vai ei, näin ollen jäin vaille perintöoikeutta.
Isäni ehti kuolla, ennen kuin asia selvisi minulle, ettei isäni ollut minua tunnustanut. Ei hän kyllä ollut minua kieltänytkään, halusi vain paeta vastuuta. Siihen aikaan kai ei lapsia tunnustettu heidän itsensä takia. Tuleva isä joko lähti lätkimään tai sitten mentiin pakosti naimisiin. Pakosti siis, jos ei rakkautta parin välillä ollut.
Vuonna -51 syntynyt sukulaisesi oli siis kuitenkin paremmassa asemassa kuin minä. Hän kai sai isänsä nimen ja perintöoikeuden. Ei anoppi ihan väärässä ollut.
Totta sukulaiseni lapsi sai isänsä nimen ja oikeuden periä "isän" tämän kuoleman jälkeen.
Mutta tärkein asia, joka jäi isätöntä "aviolasta" vaivaamaan, että isästä ei puhuttu mitään, eikä isä halunnut olla missään tekemisissä lapsensa kanssa. Syytönhän lapsi oli syntymäänsä. Miksi häntä piti rankaista. Ikään kuin hän olisi ollut syyllinen isättömyyteensä.
Tietenkään ketään ei voi pakottaa elämään yhdessä, mutta olisi hyvä kuitenkin, että lapselle annettaisi valinnan mahdollisuus tässä asiassa, koska silloin asia ei aiheuttaisi sitä
kysymystä -Miksi en ole hyväksytty lapsi?-
Ja isättömyys jäi vaivaamaan minua lopunikää - rahasta ei niin väliä. Päätä minulla on vaikka millä mitalla, mutta arkuuteni on estänyt menestymiseni työmarkkinoilla, kun taas yhtä lahjakkaat ystäväni, joilla oli normaali perhe, ovat edenneet työurallaan.
perumaan häänne, ei hän todellakaan ole sinulle oikea ja mietippä mitä tapahtuu jatkossa, kun saatte lapsia yms. Anoppi saa miehesi myös antamaan anopin päättää niiden kasvatuksesta yms. Eli heivaa se "mies" nyt, kun sulla on hyvä syykin, ja etsi sellainen, joka osaa ajatella omilla aivoillaan.
t. Voi kun anoppi olis aikoinaan tehnyt meille saman, niin ei tarvis nyt kärvistellä tässä tossumiehen kanssa...
Miksi olet tekemisissä moisen anopin kanssa. Keskustele asiat selväksi miehesi kanssa, ei anopin. Jos mies on samaa mieltä äitinsä kanssa, niin sille ei voi mitään, vai aiotko aloittaa myös manipuloinnin ja pakottamisen ?
Eikö kukaan äiti tahdo pojastaan vahvaa yksilöä, joka osaa käyttää omia aivojaan eikä ole naisten vietävissä(vaimon tai äidin)? Joskus elämässä tekee erehdyksiä ja niistä on opittava. Mielipiteensä voi ilmaista jos siihen annetaan mahdollisuus, mutta vaikka äiti kuinka tuntisi poikansa eivät he kuitenkaan elä toistensa elämää. Keskustelun aloittajan kannattaisi vain olla tyytyväinen, sillä jos mies on niin paljon toisten vietävissä olisi avioliitossakin ollut sinä, miehesi ja anoppisi. Mutta useammat anopit osaavatkin suhtautua terveellä tavalla näihin juttuihin. Olen yhä iloisempi siitä, että itsellä on todella mukava anoppi!
olen sinun kanssasi aivan samaa mieltä! Eikö nykyajan miehet osaa tehdä mitään, ilman että joku muu henkilö (nainen) määräile heidän asioistaan?! Missä ovat entisajan miehet, jotka kosivat itse morsiamensa ja joille vaimon hyvin pitäminen ja työn tekeminen vaimon ja lasten hyväksi oli kunnia-asia? Näitten kirjoitusten mukaan miehien avioitumisesta päättävät äidit tai tyttöystävät ja sitten kotona istuukin lapanen, joka ei tee mitään perheensä eteen ja avioliitosta huolimatta on äitinsä tossun alla.
Minun käsitykseni mukaan vanhemmissa sukupolvissa mies todella oli positiivisessakin mielessä perheen pää, siis tiedän monia vanhoja, ukkinikin ikäisiä miehiä, joille vaimon hyvinvointi on ollut todella tärkeä asia, johon muut elämäntehtävät, kuten työ, ovat tähdänneet. Ennen miehille oli kunnia-asia esimerkiksi kantaa vaimon tavarat, avata ovet ym. Vaikka se nyt tuntuu ja kuulostaa vanhanaikaiselta, niin silti mielestäni tuollaisissa asioissa on jotain ryhdikkyyttä ja miehistä naisen kunnioitusta.
Taidat tarkoittaa tuolla tekstilläsi pikemminkin miehistä naisen palvelemista, joka on yhtä lailla tossun alla olemista.
No hohhoijaa....
Melko piru ihmiseksi tuo sinun "ex"anoppi...mutta kylläpä on pojassaki vikkaa ko antaa äitin ohjata elämää vielä aikusenaki....noh...ajattele siltä kannalta,että sinun elämästä olis tullu yhtä he.....tiä jos oisitta menny naimisiin.......ja varmaan olisit sitte itse loppujenlopuksi ottanut eron....tsemppiä sinulle ja parempaa uutta vuotta 2006
Olin naimisissa miehen kanssa jonka äiti oli tuommoinen. 12 vuotta helvettiä, josta 6 naimisissa. Mies puolusteli äitiään joka puhui kaikkea pojan kuulematta. Nyt kun olen lähtenyt olen kuullut kaikenlaista mitä olen heidän mielestään sanonut ja tehnyt. Etsi itsellesi tosi mies, joka ei ole äidistään riippuvainen. Niin tein minäkin ja vihdoin olen onnellinen.