Ongelmani on sellainen, että minussa on ikään kuin kaksi puolta. Olen kouluja käynyt ja omaan kohtalaisen hyvän yleissivistyksen ja kykenen tarvittaessa syvällisiin keskusteluihin. Mutta sosiaalinen ulosantini on toisinaan aika töksäyttelevää, usein en jaksa miettiä sanomisiani etukäteen, vaan puhun mitä mieleen tulee. Joidenkin mielestä se saattaa kuulostaa junttimaiselta, miltä en kuitenkaan haluaisi vaikuttaa.
Kunpa joskus löytäisin jonkun joka ymmärtää tätä minun "huumorintajua"
Kunpa joskus löytäisin jonkun joka ymmärtää tätä minun "huumorintajua"
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi sun. Luultavasti joku pitää sinun junttimaisesta tyylistä hyvinkin paljon. Itsekin pidän eräästä miehestä jolla on älyä ja sivistystä vaikka muille jakaa, mutta ulosanti on joskus niin junttimaista että revin melkein pelihousuni. Juu, mutta itse olenkin sitten se Monalisa, ajatus kyllä toimii mutta ääntä ei kuulu. Ja höpöttävät miehet on minusta kaikkein rasittavimpia, kuka niitä jaksaa muka kuunnella?
Makuja on melkeinpä yhtä monta kuin etsijääkin, onneksi. Pitäisi vain oppia korostamaan niitä hyviä puolia itsessä ja hyväksymään ne huonotkin puolet, vaikka se usein vaikealta tuntuu.