Ulver

Mitäpä mieltä olette Ulverista? Itse sanoisin että varsin omalaatuinen bändi, jolla riittää rohkeutta tehdä sitä "omaa juttuaan" ja kaiken lisäksi onnistuvat siinä vallan mainiosti! Perdition City ja Blood Inside on jotain niin sanoinkuvailemattoman lumoavaa.. etten jopa sanoisi että siinä musiikissa on jotain yliluonnollista viehätysvoimaa. Kovin metallista ei Ulver ole, ainakaan uudempi, mutta näin raskaan metallin ohella sen kuuntelu tasapainottaa mukavasti. Synkkää musiikkia sanoisin, mutta rauhallista ja hypnotisoivaa.
Mielenkiintoinen bändi!
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuunlelehan Ulverin käsittääkseni ekaa levyä, Kveldssangeria. Ei ole metallista tietoakaan, loistava levy kylläkin.

Äänestä
  • Ihan ensimmäinen taisi olla Bergtatt.

    Ensimmäinen iskee. muuten ei nappaa yrityksistä huolimatta.

    Äänestä

Omalaatuinen, kyllä. Eipä tule mieleen toista yhtyettä, joka olisi aloittanut uransa black metalilla, tehnyt debyyttinsä perään täysakustisen folk-albumin, palannut taas metalliin ja sen jälkeen... No, enemmän tai vähemmän ufoillut. Tai kulkenut omia polkujaan. Itse en ole kuullut kuin neljä ensimmäistä täyspitkää ja "Lyckantropen Themesin" (plus irtobiisejä sieltä täältä), joten lopullinen tuomio Ulverille jää antamatta. "Themes from William Blake's..." oli mielenkiintoinen levy - joka olisi tosin mahtunut yhdelle CD:lle ilman sitä kuningaskappale "Song of Libertyn" ja parinkymmenen sekunnin finaalin välistä piiiiitkää hiljaisuutta...

PS: Käsi ylös hän, joka väittää aidosti pitävänsä "Nattens Madrigalin" tuotantopolitiikasta? Sinä siellä? Valehtelet, kurja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dethroned. kirjoitti:

Mitäpä mieltä olette Ulverista? Itse sanoisin että varsin omalaatuinen bändi, jolla riittää rohkeutta tehdä sitä "omaa juttuaan" ja kaiken lisäksi onnistuvat siinä vallan mainiosti! Perdition City ja Blood Inside on jotain niin sanoinkuvailemattoman lumoavaa.. etten jopa sanoisi että siinä musiikissa on jotain yliluonnollista viehätysvoimaa. Kovin metallista ei Ulver ole, ainakaan uudempi, mutta näin raskaan metallin ohella sen kuuntelu tasapainottaa mukavasti. Synkkää musiikkia sanoisin, mutta rauhallista ja hypnotisoivaa.
Mielenkiintoinen bändi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu