Matin kampanjaan pitää saada uutta puhtia. Osallistutaan kaikki Matin vaalitilaisuuksiin! Tähän mennessä monessa tilaisuudessa on ollut liian vähän osallistujia.
Ostetaan Matin vaalimateriaalia. Tällä saadaan tämä aika kallis kampanja rahoitettua. Tosin tarvitsemme kipeästi myös sellaista tukea, jota Esko Aho aikoinaan sai erilaisilta liikemiehiltä.
Nyt pitää puhaltaa vihreä tuuli uudelleen nousuun. Vihreän tuulen pitää olla kuin tornaado, joka nostaa Matin vähintään toiselle kierrokselle. Matti on todellinen maaseudun ja syrjäseutujen puolustaja.
Matti tarvitsee nostoapua
6
208
Vastaukset
- se..
siitä!
Ei Matti tarvitse nostoapua. Ahti Karjalainen sitä sen sijaan tarvitsi useinkin. Välillä kotimaista käsikynkkää ja välillä huudettiin apuun myös velivenäläistä keputoveria. Matti on nääs Maito-miehiä ja sellaiset pysyvät itsekin tolpillaan.
Vanhasen kampanjassa poliisi on tiettävästi eri puolilla Suomea kiinnittänyt huomiota tienposkiin laitettuhin tuulessa liuhuviin roskapapereihin. Vaarantavat liikenneturvallisuutta. Harva muu kuin umpikepulainen edes ymmärtää, mitä varten tuollaisia rättejä on tienposkiin laitettu.
Matti on puhunut lämpimästi pääkaupunkiseudun kehittämisestä. Hänhän kertoo, että lähes aina hänen silmiensä edessä on unissaankin pääkaupungin kaunis silhuetti. Pääkaupunkiseudun kehittämiseen pitää satsata. Näin puhuu matti pääkaupunkiseudulla. Eihän hän täällä maaseudun ja syrjäseutujen ihmisiä kovin esiin nosta. Matti ottaa tosissaan usein kepulaiseksi harhaisesti luullun Jorma Ollilan vaatimukset pääkaupunkiseudun kehittämisestä, jos talouttamme mielitään kehittää. Ollilakaan ei ole ollut koskaan huolissaan mistään maaseudusta tai syrjäseuduista. Ehkä hän ei usko sellaisia enää olevankaan. Kepulandia onkin totta vain kepulaisille ja taloudellisessa mielessä myös niille, joilta varastetaan rahat Kepulandian elättämiseen.
Suomalainen kunnallinen itsehallinto onkin melkoinen kummajainen. Suuri osa kunnista ei nittäin ole taloudellisesti lainkaan itsenäisiä, vaan sen varassa, mitä eduskunnassa kulloinkin sovitaan valtionavuista.- todellakaan nouse ?
Onko Matti kyvytön ? Ostaisi viagraa niin eiköhän se Kaarina tokene. Minä vaikka olen paljon vanhempi niin vielä pelaa loistavasti.
- Kunnioitusta
Halosen kannattajat ovat ilmeisen heikoilla, kun
tarvii alentua näin alas. Mielestäni Pääministeriä
on kunnioitettava ja arvostettava onhan hän Suomen
vaikutusvaltaisin mies ja hän edustaa maatamme. Häpeä sinulle kuka lienetkin. - teillä
SMP:läisillä aina pelaa ja vaikka kenen kanssa!
- Ökyisäntä.
Lue otsikko, olmi, nilviäinen ja durak!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5371768Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?73618- 65533