Onpahan oudosti uutisoitu uudistus.
Lainaus Ylen verkkosivuilta:
"Työmarkkinatukeen uudistuksia
Julkaistu 29.12.2005, klo 04.10 (päivitetty 29.12.2005, klo 06.34)
Työmarkkinatuki uudistuu vuoden alusta. Työtön saa vastedes työmarkkinatukea 500 tukipäivän jälkeen vain siinä tapauksessa, että hän osallistuu työllistämistä edistäviin toimiin.
Tällaisia ovat esimerkiksi tuettu työ, koulutus tai kuntoutus."
OK. Tähän asti selvää.
"Vastapainoksi 500 työmarkkinatukipäivän jälkeen työtön on oikeutettu aktiivikauteen, jolloin palveluja ja aktiivitoimia tarjotaan hänelle tehostetusti."
Nyt meni jo yli kaiken älyn. Siis, jos työtön
suostuu ostamaan maitoa niin hänelle myydään maitoa. Tautologiaa.
"Kauan työttömänä olleiden työmarkkinatuen kulut jaetaan tasan valtion ja kunnan kesken, jos työtön ei ole aktiivitoimien piirissä."
Ja taas hakoteillä. Jos työtön ei suostu ostamaan maitoa, niin vastahan aiemmissa lauseissa sanottiin, että kuluja ei silloin jaettavaksikaan ole.
Olen tällä hetkellä ansiotyössä. Mutta vastuuntuntoisena ja aikaansa seuraavana kansalaisena toki täytyy pitää itseään ajantasalla. Nyt menee tämäkin päivä tätä selvitellessä. Vaikkei edes kuulu toimenkuvaan!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tasan saman tsennasin minäkin. Hienoa kuulla, että työssäkäyväkin tuon huomaa: minusta kun tuntuu, että uutisointi on tarkoituksellisesti laadittu niin, että työssäkäyvät löytävät siitä sanan "vastapainoksi", ajattelevat että kyllähän niille työttömille ressukoille jotain vastineeksikin on näköjään annettu, ja unohtavat koko jutun. Eihän tämä uudistus heitä koskaan koske, eihän.
Hallitus kuitenkin aliarvioi kaikkien työmarkkinoilla olijoiden vastaanottokyvyn. Kyllä uudistuksen perusta avautuu jokaiselle, joka vaivautuu hieman miettimään.
Vastaisuuden varalle - samalla tyylillä - laadittuja valmiita juttuaihioita eri tarpeisiin:
Yhdysvallat: "kidutusta koskevat ihmisoikeuspykälät on kumottu. Vastapainoksi USA tarjoaa piinauspalvelut".
Pohjois-Korea: "Rakastetun Johtajan lieväkin arvostelu johtaa kuolemantuomioon. Vastapainoksi tuomittu on oikeutettu teloitukseen".
Takfiristit: "jokainen meistä poikkeavalla tavalla ajatteleva on tapettavissa. Vastapainoksi tarjoamme räjähteet".
Suomi: (mm.) asunnottomilta alkoholisteilta vähennetään asuntolapaikkoja. Vastapainoksi heille suodaan oikeus jäätyä lumihankeen".
Venäjä: sananvapaus poistetaan muiden kuin johtoa ylistävien lausumien suhteen. Vastapainoksi, kritiikkiä esittäneille tarjotaan valtion toimesta leirityspalvelut".
Jos ei tukitoimet kelpaa, jaetaan kustannukset valtion/kunnan kanssa. valtio maksaa työmarkkinatuen ja kunta sosiaalituen. Jos valtio lopettaa työmarkkinatuen maksamisen, ei kunnan tarvitse maksaa kuin 50% sosiaalituesta.
Mielestäni hyvä idea.
Vaikka tukitoimet kuinka kelpaisivat, ei sillä ole mitään merkitystä, jos niitä ei ole.
Ja sanktioita pukkaa, riippumatta omasta halusta ja aktiivisuudesta.
Hyvä porvari65, työssis65 tai mikä ihme sinäkin milloinkin olet, perusturva on Suomessa EU:n huonoimpia, vain Kreikka banaanivaltiona on samalla tasolla. Jos siitäkin vielä puolitetaan, saat sinäkin palkata kymmenen henkivartijaa vain työmatkaa vartenkin.
Tarkoittaa käytännössä sitä, ettei työvoimatomisto palvele ensimmäisen 500-päivän aikana ja siksipä työttömyys kestää yli 500-päivää, jonka jälkeen tuki katkaistaan mikäli ei osallistuta orjuutuksiin, mutta jos osallistuu, niin työvoimatoimisto suostuu plavelemaan jossakin määrin.
Työmarkkinatukea 500 päivää saanut työtön joutuu orjatyöhön tai hänet laitetaan henkiseen kidutukseen. Porkkanana on, että työttömän osallistuessa mainittuihin rangaistustoimenpiteisiin työmarkkinatuen maksaminen jatkuu.
Mikäli ei suostu orjatöihin tai henkiseen kidutukseen menettää työmarkkinatukensa ja voi hakea 20%:lla alennettua toimeentulotukea. Kannustavana seikkana kunnilla on ettei toimeentulotukea anneta, koska työtön EI HALUA toimeentulotukea, vaikka työtön hakisikin toimeentulotukea.... se ymmärtää, joka on joskus joutunut negatiivisella pärstäkertoimella hakemaan toimeentulotukea.
Niinhän se on, että työvoimavirkailijan aktiivitoimi on sitä, että hän rahaa lihavan perseensä kotoa työpaikalle ja vaikka laki velvoittaa palvelemaan, niin palvelu rajoittuu työttömyysrahan katkaisuun, joka tämäkin parhaimmillaan perusteeton.
Samalla työntekijä ei saa tuottavastakaan työstä edes lähtökohtaisesti edes hyvä mieltä palkaksi, josta tästätkin maksetaan ylihinnoiteltua veroa, eihän ihminen saa oikeuksiaan läpi edes käräjillä puhumattakaan työttömänä ollessaan työkkärissä. Silti kansalaisen palvelukset yhteiskunnalle jatkuvat asevelvollisuuden jälkeen läpi elämän.
Työtä siis pitää tehdä, mutta omakustanteisesti. Maitotölkki maksaa kaupassa sen todelliset tuotanto ja toimituskustannukset. Mitenkä on työnteko? Tekijän pitää hinnoitella elämänsä työnantajan maksamaan palkkaan katsoen soveliaaksi. Eräs tuttu esimies joutuu vanhuksena tekemään lisää lapsia, jotta saa lapsilisää jolla maksaa saksasta tuotua käytettyä pakettiautoa jolla päästä töihin. Verot on siis minimpoitu ja auton maksaa lapsilisien muodossa yhteiskunta kun esimiehellä ei ole rahaa kustanta omaa elämäänsä.
Pieniä Nokioita piti syntyä kuin tatteja sateella, mutta miten kävi. Samat 1980-luvun persaukisten orjuuttajien poltiikka rulettaa, eikä kenelläkään ole työtä taikka riittäviä tuloja. Nokiallakaan ei juuri kukaan tienaa normaaliin elämään nähden riittävästi vaikka talossa on rahaa jossa uida. Paperimiehillä menee hyvin.
Rehellinen työ ei ole koskaan kannattanut.