Olen puoli vuotta pyörittänyt arkeamme yksin, kun mies sairastui. sitä ennen oli kovin ylä- ja alamäkiä miehen käytöksen vuoksi. onneksi kuitenkin enemmän niitä alamäkiä. sairaalassa hän löysi tuttavuuden, joka kehittyi vähän muuksikin. se on nyt loppu, mutta jäljet jäi. taustalla viinankäyttöä, joka nyt pitäisi olla loppu (antabus).
lapsemme urheilevat, joten harjoitus- ja kisakuljetuksia piisaa, mies on joskus kisoissa apuna, mutta on kuin toisessa maailmassa. minä hoidan työn, kodin, lapset, mies on sairaslomalla.
olen väsynyt. koti on on kuin pommin jäljiltä (tykkään järjestelmällisyydestä ja siisteydestä, mutta ei ole aikaa enkä jaksa pakollisten kuvoiden jälkeen muuta), kaipaan omaa aikaa, kaipaan kaveria lasten viemisiin, kaipaan miestä, joka ottaisi taas vastuun edes jostakin.
puhuttu on, hänen mielestään kaikki on hyvin.
lapsemme urheilevat, joten harjoitus- ja kisakuljetuksia piisaa, mies on joskus kisoissa apuna, mutta on kuin toisessa maailmassa. minä hoidan työn, kodin, lapset, mies on sairaslomalla.
olen väsynyt. koti on on kuin pommin jäljiltä (tykkään järjestelmällisyydestä ja siisteydestä, mutta ei ole aikaa enkä jaksa pakollisten kuvoiden jälkeen muuta), kaipaan omaa aikaa, kaipaan kaveria lasten viemisiin, kaipaan miestä, joka ottaisi taas vastuun edes jostakin.
puhuttu on, hänen mielestään kaikki on hyvin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajattele välillä itseäsi ja ainutkertaista elämääsi ja lastesi lapsuutta ja eroa alkoholisti miehestäsi, jos et välttämättä halua taistella loppuelämääsi.
Itse erosin aikoinani miehestäni, joka on alkoholisti. Elämä tuntui liian rankalta elää jatkuvassa pelossa ja kuunnella katteettomia lupauksia, vuodesta toiseen. Enkä halunnut lapsillemme "lasista lapsuutta".
Alkoholisti on tavatoman itsekäs ihminen, koska ryyppääminen ajaa aina kaiken edelle ja ryyppäämiseen löytyy aina syy, joko hyvästä tai pahasta.
voisitko olla masentunut? kannattaisi käydä lääkärissä, ja suosittelisin terapiaa. siellä saisi puhua asioistaan. sinulla on ollut paljon kestettävää.
kai sitä tosiaan jo ittekki masentuu tuollaisesta,haloo!minä olen alkoholisti perheessä kasvanut lapsi,nyt jo aikuinen ja omiakin lapsia.isä joi ja lopuksi kuoli siihen 2vuotta sitten.vanhempani älysivät erota äitini toimesta,isähän olisi tietenkin halunnut jatkaa,kuinkas muuten kun toinen tekee kaiken ja pitää miestään jotenkin pinnalla,mikäs sen mukavampaa,kun on oma kotiorja jonka rahatkin voi vetää kurkusta alas,kun omat loppuu???ajattele lapsiasi ja jätä tuo retku,se on vaikeaa,mutta aikaa myötä huomaat sen olleen ainoa ja paras ratkaisu.lapset saa olla yhteysessa isäänsä eronkin jälkeen ,eronnut ei ole sama kuin kuollut,voimia sinulle.
mainitsematta, että mies on mielisairauden vuoksi sairaslomalla. eli minun pitäisi kai jaksaa tukea häntä hänen toipumisessaan. eli osa hänen käytöksestään johtunee tästä syystä. ei kuitenkaan ihan kaikkea selitä. antabusta on nyt käytetty 2 viikkoa ja raittiina oltu. tuommoinen aikakaan ei tietysti kerro vielä mitään.
pari päivää sitten ilmeisesti säikytin hänet kertomalla tuntemuksistani (olen tähän asti ollut se pystyvä ja reipas osapuoli) ja eilen hän kertoi olonsa kohentuneen. tähän asti olo on ollut huono, masentunut, väsynyt, kuulunut ääniä ym... en sitten tiedä, sanoiko hän niin minun mielikseni vai ottiko itseään niskasta kiinni ja päätti olla valittamatta. useimmat mielenterveydestä kärsivät tosin väittävät, että sairas ei siihen pysty.
en tiedä. en tiedä enää mitään. tuntuu ihan kauhealta, kun minun pitäisi olla se antava osapuoli (tähän asti olen ollut) mutta nyt on takki tyhjä.
Minulla oli samankaltainen tilanne muutama vuosi sitten. Mies joutui psyykkisistä syistä pakkohoitoon ja joku "persoonallisuushäiriöstä" kärsivä nuorehko naikkonen iski kiinni. Heidän välilleen syntyi ystävyys joka syveni niin, että mies siirrettiin toiselle osastolle.
Kotiduttuaan mies oli kuin toisessa maailmassa. Tämä nainen vaivasi hänen mieltään, minä ilkimys kun vaadin yhteydenpidon lopettamista. Mikään ei sujunut, elämä ei maistunut, hän vain nypräsi lennokkejaan (harrastus), luki ja nukkui. Ja joi.
Lopulta minä pimahdin. Olin liian kauan huolehtinut kaikesta, kodista, perheestä, yrityksestämme jopa hänen iäkkäästä äidistään, Kerroin, ellei tahti muutu, hän saa lähteä. Minä huolsin jo 3 alle 10 v lasta ja yhtä yli 80v naista. 40 vuotiasta miestä en huoltaisi.
Ja simsalabim: mies ryhdistäytyi, vaikkei se kuulemma ollut mahdollista hänen diagnoosinsa mukaan (vaikea masennus, alkava skitsofrenia), alkoi alkuun huolehtia lasten kouluun ja hoitoon laitosta, sitten pikkuhiljaa takaisin yritykseen ja nykyään on kuten ennenkin.
Tietysti vaikeita aikoja tulee, ne vain kestetään ja yritän tukea parhaani mukaan. Mutta jos hoitojaksójen ja lääkityksen jälkeen jää vaihe "elämä ei tunnu miltään, ei ole mitään mieltä elää" päälle pitää ärähtää. Ei se välttämättä aina auta, mutta auttaa miestä huomaamaan, että se vaimo ei aina ehkä jaksakaan.
hei
olipa kiva lukea viestisi. Hienoa että on olemassa ihminen, joka ei liikaa rupea paapomaan. Sekin tuo merkitystä elämään, että joutuu huolehtimaan muustakin kuin juuri omasta itsestään (jos viitsii).
Tosi oikeassa paikassa ärähdetty!
Ja hienoa että teillä menee hyvin.
Tuskin oikeasti tuota mieltä kuitenkaan olet.
sinua, tarvitset todella lepoa kuvauksestasi päätellen. Älä vedä itseäsi piippuun, tai on pian ero edessä. Ja vakava masennut tai burn out.
Ei yhden ihmisen tarvitse kaikkea jaksaa, voi delegoida asioita muille. Jos miehestäsi ei ole apua pyydä sitä muilta.
vastauksista. nyt käydään terapiassa, mutta en jaksa uskoa, että se auttaa, kun toisella ei ole mitään puhuttavaa. ja kaikki on hyvin. enpä jaksa sitten minäkään puhua. enää. ennen vielä jaksoin.