Tuntuisiko sinusta pahalta..

Itse muistan eräässä muinaisessa suhteessani mies käyttäytyi vähän samaan tyyliin. En kyllä ottanut puheeksi sen jälkeen, niin pahalta se tuntui. Myöhemmin mies itse olisi halunnut kanssani monenmoista, mutta oli haavoittanut minua jo liikaa. Niinpä läksin pois.

Luulen että hänen tapauksessaan kyse oli pelosta, jota hän pakeni rehvakkaaseen käytökseen.

Mitä jos mies ei ole ihan vielä valmis sitoutumaan "lopullisesti", miten tuossa tilanteessa sitten pitäisi käyttäytyä? Sanoa suoraan että ei kiinnosta?
Ei viivyttelyssä kyse ole siitä etteikö olisi tosissaan.
Mennäänhän veneelläkin ongelle pelastusliivit päällä vaikka vakaa tarkoitus on pysyä veneessä.

Meillä on ihan sama juttu, puhun sitten yhteisestä asunnosta tai kihloista, niin pitää vääntää kaikki vitsiksi tai sitten hän sanoo ettei juuri nyt jaksa ajatella tai puhua siitä... Se on todella ärsyttävää ja silloin alkaa ajatella että haluaakohan toi nyt edes mun kanssa yhteistä tulevaisuutta jne... Se on tavallaan kauhean epävarmaa...

Tuntuuhan se tietenkin ikävältä, jos itse odottaa ja haluaa naimisiin tai mitä tahansa, että toinen torjuu. Sitä se on kumminkin se vapaa tahto.

Minusta on hienoa ylipäätään se, että ollaan yhdessä. Ehkä jollain tapaa on hienompaa vielä siinä se, että ei ole mitään, mikä sitoo yhteen, mutta ollaan silti yhdessä.

Nainen: älä loukkaannu. Mieti ennenkuin otat moista puheeksi, että saattaisitko loukkaantua kieltävästä vastauksesta. Jos saattaisit, älä ota puheeksi. Odota, että mies ottaa. Siihen saattaa mennä vuosia, mutta mikäli ei ole jo alkuun ilmoitettu, että sitä ei tule koskaan tapahtumaan (mikä kyllä kannattaa ottaa puheeksi siis silloin aluksi), niin kärsivällisyys kyllä palkitaan.

Jos taas ymmärrät sen, että toinen saattaa sanoa myös "ei vielä" tai ilmaista sen epäsuoremmalla tavalla, niin kai sitä silloin voi tiedustella. Mutta jos aikoo kiskaista palasen palkokasvia kitusiinsa jostain muusta kuin "kyllärakkaanitahdontahdon"-vastauksesta, niin parempi se on ootella vielä ja kasvaa ehkä itsekkin vähän ihmisenä.

Miksi se on sitten pakko ottaa puheeksi? Hänhän on järkimies. Ei seurusteluun mitään sormuksia tarvita. Turhaa toisen kahlitsemista vaan. Ei suhteet ja avioliitot kestä nykyään juuri mitään. Siksi kannattaa ennaltaehkäistä tuolla tavalla, ettei edes ajattele mitään kihloja ja naimisiinmenoja

et ihgu tosissaan on.Jos hänestä vaan tuntuu vaikeelta ilmasta se :).En kyllä tiedä kuis kauan ootte olleet ja mink ikusia,mut miehet nyt monasti ny ovat vaan tollassii.
Eihän sitä tiiä millon yllätys tuloo...Onnee ja voimii sulle,kyl se siitä :D.

Mies oli vähän samanlainen alkujaan, jos otin puheeksi jonkin tulevaisuutta koskevan asian, ihan vain tunnustellakseni maaperää, oli vastaus joo joo, en mä tiedä tai sitten murahdus ja aihe vaihtui. Kyllä se pahalta tuntui, kun ei saanut mitään irti toisesta, ei mitään oikeata vastausta, ei tai kyllä olisi riittänyt, myös joskus mutta ei nyt.

No, myöhemmin sitten kävi selville, että miksi oli noin käyttäytynyt. Oli sen verran vanhanaikainen mies, ettei sille sopinut se, että minä järjestelen ja suunnittelen asioita vaan halusi tehdä ne itse :)

Kyhertelin itsekseni, kun puhuin vauvoista (kaveripiirissä top 1 aihe ja taas halusin vähän tunnustella maaperää), mies totesi nopeasti, että äpäriä ei tehdä vaan ensin täytyy olla naimisissa. Ja sitten kysäisi hienovaraisesti, mitä mieltä minä olen. Luulin, että yritti vain lopettaa vauvakeskustelut tyystin, mutta toisin kävi. Se otti ja kosi :) ja häihin 6 kk aikaa. Ja vauvakin olisi ihan kiva juttu, kuulemma.

Joskus miehet tarvitsee pienen potkun, mutta jos asiat ovat kehittyäkseen, kyllä se mies sen aloitteen tekee :)

riippuu siitä miten itse aloitat jutun. Mutta jos olet vakavissasi niin puhu vakavasti ja sano ettei nyt ole vitsien aika vaan päätösten!

miksi edes otat asian puheeksi? ei miestä kannata painostaa, ja jos suutut miehen reaktioista niin voi olla että mies menee kanssasi kihloihin vain säälistä. ONKO SE KIVAA?

Me ollaan oltu pari vuotta jo mieheni kanssa kihloissa. Alkuun hän oli sitä mieltä että ihan koska vaan hän olisi valmis menemään naimisiin. Vauvoistakin hän puhui joskus "leikillään" mukavaan sävyyn. Mitä enemmän on kulunut aikaa, sitä vähemmän häntä on alkanut kiinnostaa vauvat, puhumattakaan naimisiinmenosta. Mä istun perjantait katsoen Satuhäät-ohjelmaa telkkarista ja mies istuu netissä. Haaveilen kovasti, mutta musta tuntuu että mä haaveilen ihan turhaan..:( Mä todella luulin että kihlaus on naimisiinmenon merkki, mutta olin ilmeisesti väärässä. Missä vaiheessa hänellä meni pupu pöksyyn? Ollaankohan me ainaisesti samassa tilassa..? Minäkin koen loukkantumisen tunteen joka kerta kun vihjaan häistä ja saan kieltävän vastauksen "-ehkä sitten joskus".. Mikä vastaus toi on? Mun mielestä kihlauksen jälkeen voi alkaa suunnittelemaan yhdessä pikkuhiljaa häitä. Miehelläni voi olla eri käsitys..kenties. Tämä saattoi olla vaan keino kahlita mut puoliksi, mut ei halua kokonaan omistaa..:( Onko hyviä neuvoja?