en tiedä mitä tekis

Tuossa tilanteessa, joka on vuosien myötä "kypsynyt", voi olla tosi hankalaa olla. Jos ei tilanteelle tee mitään, asia vaan pahenee.

Mietipä sitten sitäkin, että kun täältä kuulet joitakin neuvoja, olkoonpa minkälaisia tahansa, asiat saattavat vielä mennä huonompaan suuntaan.

Yksi ainoa asia, jonka itse tiedän auttavan, on puhuminen. Jos ei puhuminen avaa tilannetta mihinkään suuntaan, ei mikään auta. Siinä tapauksessa on vaan lähdettävä pois ja korjattava tilanne. Kaiken kaikkiaan, et ole yksin ja sinun on ajateltava lapsen turvallisuutta myös. Sekä tietenkin itsesi.

Usko pois, tilanne ei kuitenkaan ole täysin umpikuja. Kaikkein paras asia on kysyä, pystyykö toinen keskustelemaan tilanteesta lainkaan. Hyvä tapa keskustella on kertoa miltä itsestä tuntuu ja jättää pois kaikki asiat, jotka syyllistäisivät toista. Aloittaa lauseensa ensiksi vaikkapa näin: "minusta tuntuu pahalta, voidaanko asioita saada paremmiksi keskustelemalla. Voitko jutella minun kanssani ongelmistamme. Haluan olla kanssasi, mutta meidän on selvitettävä nämä asiat puhumalla, joten voisitko kuunnella minua hetken."

Yritä pitää syyttely tai vikojen etsiminen poissa keskustelusta. Älä provosoidu äläkä provosoi. Puhu suoraan ja rehellisesti. Kaikki lauseet, jotka alkavat "MUTTA kun SINÄ teit.." tai "kun SINÄ silloin" tuovat vain lisää ongelmia. Tietenkin syy on toisessa henkilössä, mutta syyttely ei auta asiaa mihinkään suuntaan. Syytöksistä ei vaan tule asiat sen paremmiksi. On tehnyt jo paljon itsensä eteen, jos pystyy keskustelemaan provosoimatta. Mikäli toinen ei pysty kiihkottomasti puhumaan asioista, ehkei tilanteelle voi mitään. Silloin vähin mitä voi tehdä, on hakea ulkopuolista apua.

Tässä ainoat asiat, jotka itse tiedän keskustelussa olevan niitä pointteja, joilla voi saada tilanteen hiukan selviämään.

joo, itselläni samanlainen tausta. Tosin erosin pitkästä suhteesta jossa oli tuonkaltaista ja yhdessä oltiin 9 vuotta,mutta ei sentään lapsia. Sitä vissiin pitää kestää tarpeeksi kauan ennekun tulee mitta täyteen. Tämä kaveri ei niin kään ollut väkivaltainen pahasti, saattoi joskus lyödä, mutta henkinen väkivalta oli kamalampaa ja se että minua pidettiin itsestään selvänäyms. Sain vain voimia jostain kun mietin itsekseni ja hoin itselleni millaista elämäi voisi olla ilman häntä, loin siitä mielikuvia ja yhtenä kauniina päivänä päätin totuttaa tuon haaveeni ja lähdin. Jätin taakseni kaiken, muun paitsi omaisuuteni. Se tietenkin vaati asunnn järjestelyitä yms, mutta mikä sen mukavampaa kuin aloittaa kaikki yksin uudestaan ja rauhassa, saa nähdä ystäviä ja tehdä mitä haluaa yms. Toisinaan tunsin yksinäisyyttä ja olin voimaton, aloin miettimään sitä kaikkea kaaosta entisessä elämässä, niin kyllä kummasti tuntui jo pirstyvän. Löysin uuden ihanan miehen, joka oli minulle mukava ja kaikenpuolin täydellinen. Yhdessä olon jälkeen 1½ vuotta muutimme yhteen ja olin onnellinen. Nyt samanlaisessa tilanteessa kuin edellisessäkin.Mustasukkaisuutta, joka on aivan järjetöntä. Riitoja ja väittelyjä jos asiat eivät men miehen tahdon mukaan ja ne päättyvät joskus siihen että minua rangaistaan lyömällä, potkimalla yms. Nyt ovat asiat niin että henkinen väkivalta on jäänyt taka alalle ja väkivalta noussut pinnalle... välillä jopa kaipaan vanhaa elämääni. Minun täytyy vain olla vahva jälleen ja päästä pois. Sitä vain ei jaksa tällä kertaa olla vahva että missä on ollut kuin nämä "onnen"kortit ovat jaettu. Ja mikä miehiä vaivaa.He eivät pärjää sanoilla naisille ja silloin on käytettävä fyysistä voimaa kun muuta ei voi. Eihän sitä voi jäädä naien tossun alle tai olla huonompi missään.... mutta näin he vaan näyttävät oman typeryytensä ja heikoutensa. Toivon sinulle voimia ja että löytäisit tien lapsesi kanssa onnelliseen elämään jssasaatte olla kumpikin rauhassa yms... ei ole lapselle hyvä nähdä väkivaltaa ja sitä kuinka se hyväksytän, koska he voivaat ottaa siitä pian mallia ja käyttäytyvät itse myöhemmin samalla tavalla...

Hei,
olen pienen lapsen äiti ja avomieheni ja lapsen isä käyttää henkistä sekä fyysistä väkivaltaa. Olen umipikujassa ja niin väsynyt, että en kertakaikkiaan vaan jaksa lähteä suhteesta pois. Ensimmäistä kertaa elämässä puhun tästä asiasta kenellekkään siis kukaan ei tiedä. Meillä on todellinen kulissi liitto. Siksi kynnys lähteä on vieläkin vaikeampi. Pelkään sitä miten kaikille tämän kaiken kerron. Jos ei itse ole tämmöisessä tilanteessa, ei voi ymmärtää miltä se tuntuu. Kyllähän kaikilla on kuitenkin niitä hyviäkin hetkiä ja välillä tunnen, että haluan elää tämän miehen kanssa lopun elämää, mutta sitten taas tulee se pelätty päivä ja kaikki muuttuu. Se on helppo sanoa ja neuvoa, että lähde pois. Montakohan kertaa olen sitä yrittänyt ja suunnitellut, mutta vieläkin huomaan itkeväni itseni uneen melkein joka ilta. Ensimmäistä kertaa myös eksyin tällaiselle sivulle, mistä voin nähdä, etten todellakaan ole yksin samassa tilanteessa. Näköjään valitettavan moni on tässä samassa järkyttävässä elämäntilanteessa. Jos joku teistä haluaisi vaihtaa ajatuksia kanssani niin kirjoitelkaa [email protected]. Ehkä saisimme toisitamme voimaa ja saisimme elämämme kuntoon. Haleja ja voimia kaikille väkivallan uhreille

Voitte kokeilla osallitua Lyömättämän linjan projektiin, jossa mies pääsee puhumaan asioistaan ja sitoutuu väkivallattomuuteen. (googleta Lyömätön linja) Väkivaltaisuudesta voi kyllä parantua, mutta helppoa se ei ole. Jos häntä ei kiinnosta niin ero on mielestäni ainut oikea ratkaisu. Et voi jatkaa elämääsi noin. Lapsen parasta on turvallinen koti ja perhe, ketä siihen ikinä kuuluukaan. Väkivaltaisessa suhteessa ei ole lapsenkaan hyvä olla, sillä lapsi aistii vanhempien väliset konfliktit, vaikkei niitä joutuisikaan näkemään. Lapselle jää traumoja, jotka voivat vaikuttaa hänen loppuelämäänsä, sinusta puhumattakaan. Ota asia vakavasti, älä alistu.
Onnea valitsemallesi polulle, väkivallattomuus on ainoa oikea ratkaisu.