On se kumma jos muija laittaa 3 vuoden jälkeen suhteen poikki ilman kunnollista selitystä ja sitten kun mä "vingun" sitä että ei jättäis niin mut laimataan hulluks joka ei jätä ex-muijaansa rauhaan...eikö ihmiset käsitä että ero elämän kumppanista voi tuntua samalta kun että elämän kumppani olisi yht'äkkiä kuollut esim. onnettomuudessa... tilanne on kuitenkin se että minä rakastan ja olen sen takia "hullu" vai?
Sitä vaan sanotaan että koita jaksaa ja jatkaa elämääs, mutta kun tuntuu että se elämä oli siinä muijassa...minkäs teet..... voin muuten sanoa että semmoisia ihmisiä on yllättävän paljon jotka ajattelee samanlailla kun minä mutta ne vaikenee tuskansa keskellä!
Sitä vaan sanotaan että koita jaksaa ja jatkaa elämääs, mutta kun tuntuu että se elämä oli siinä muijassa...minkäs teet..... voin muuten sanoa että semmoisia ihmisiä on yllättävän paljon jotka ajattelee samanlailla kun minä mutta ne vaikenee tuskansa keskellä!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla muija lähti toisen mukaan ja meillä meni tosi hyvin siihen asti...rakastin sitä yli kaiken...sanoinki sille että ei tuntuis niin pahalta jos olisit vaikka kuollut auto-onnettomuudessa. Silloin olisi ainakin jäänyt rakkauden maku suuhun. Nyt on jätetty maku. Ja hulluksi ja vaikka miksi häiriköksihän sitä tottakai haukutaan jne.
tietysti tuntuu hemmetin pahalta, mutta ajattele asiaa näin: haluatko TOSIAAN seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei halua seurustella sinun kanssasi mutta joka pysyy mukana, koska sinä olet häntä siihen painostanut? Ei taida tuntua hyvältä. Yleensä aika parantaa haavat, vaikka se ei juuri nyt siltä tuntuisikaan. Seuraavan kerran kun olet onnellinen toisen ihmisen kanssa kiität luojaasi, että exä lähti.
Tsemppiä!
Sama kohtalo on kohdannut muakin. Vika ei ole sussa. Ero sattuu ja jos muut ei sitä ymmärrä, halua ymmärtää tai ei välitä niin haistata niile kusipäille. Tiedän tasantarkkaan mistä "puhun". Hoitokeino tohon on kanssa selvillä. 1.mene baariin 2.Iske muija 3.Vie kotiis 4.Pane sitä 5.Opettele välittämään hänestä ja keskitä huomios häneen. On toimivaksi käytännössä todettu! Alussa tuntuu vaikealta mutta kyllä se hellittää hiljalleen. Eli uutta putkeen vaikka kuin rakastaisit vanhaa...
En ole samaa mieltä.
Jos toista vielä rakastaa, ei pitäisi ottaa uutta kierrokselle, koska se on väärin sitä "uutta" ihmistä kohtaan.
Jos haluat unohtaa, ja panna toista ihmistä, niin tee myös toiselle selväksi ettet kykene vielä mihinkään muuhun.
Tai harrasta yhden yön suhteita.
On aika kamalaa huomata suhteessa, että onkin toiselle vain "korvike".
Se tuntuu todellakin aivan helvetin pahalta, kun toinen vain jättää ja end of the story. Olen kokenut sen noin kk sitten. Luultavasti hän teki sen niin ettei hänestä tuntuisi niin pahalta, hänen mielestä se oli se "helppo" tapa. Hän on varmaankin miettinyt miten sen sinulle kertoisi, mutta ei ole pystynyt siihen koska rákastaa sinua vieläkin, hän kyllä tulee puhumaan sinulle asiat selviksi. Jos ei, onko hän sitten enää rakastamisen arvoinen? Arvaa olenko kysynyt tuota kysymystä itseltäni n+1 kertaa.. aina sama vastaus, on. Vittu, että se ottaa päähän kun en pääse eteenpäin (mitä en edes kaiken lisäksi halua)
Minunkin elämä oli elämäni naisessa, tai ainakin olin suunnitellut elämäni niin, että hän tulee olemaan siinä aina mukana. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan.. Pitäisi ajatella aina vain itseään ja omaa elämää, mutta kuinka hankalaa se sitten tulee olemaan, kun on löytänyt jonkun, jonka puolesta voisi kuolla. Että elämä sitten osaakin olla niin painokelvotonta.
Yritin kirjoittaa tähän aikaisemmin aika pitkän jutun omasta suhteestani ja sen katkeamisesta. Tietokone vain perkele sattui hävittämään sen. Kirjoitan sen uudestaan, kunhan pääsen töistä.
Jos se vaikka auttaisi sinua.
Ja, et ole hullu, satut vain rakastamaan häntä niin paljon, että voit tulla hulluksi jos et saa häntä takaisin ;). Ja vaikka saisitkin, se ei enään tuntuisi samalta!! Sanoo kokemus.
Parasta lopettaa nyt, koska alan kuulostamaan, niiltä ihmisiltä jotka minua neuvoivat, neuvoivat muuten ihan hyvin, mutta heistä 90% oli minua noin 20 vuotta vanhempia tosi hyviä ystäviäni(enkä tarkoita vanhempiani.), tuntuu kuitenkin niin tyhmältä ottaa vastaan neuvoja, joltain joka ei ole tällä hetkellä samassa tilanteessa, vaan on käynyt sen läpi 20 vuotta sitten.