mikä neuvoksi

Mulla vähän sama tilanne. Takana yli kuusi vuotta yhdessäoloa ja nyt mies muuttaa pois. Loppuaika oltiin oikeastaan vain kavereita, kun kummallakin oli omat menot ja kumpikin kotona tosi väsyneenä. Silti mieheni ero-halut tuli mulle yllätyksenä. Olen välillä suuttunut häneen ja välillä anellut häntä jäämään sekä yrittämään vielä.

Itse tiedän ettei mikään ongelma miestä vaihtamalla parane (ellei kyseessä ole väkivaltaa tai pettämistä). Välillä parisuhteessa on vaikeita aikoja ja niistä pääsee tahdonvoimalla yli. Ja tietysti suhteen eteen pitää tehdä töitä ja yrittää löytää se rakkaus uudestaan.

Olen pettynyt mieheeni, koska hän ei ole enää valmis yrittämään. Hän antaa periksi. Itse olen ihminen joka menee vaikka läpi harmaan kiven jos niin olen päättänyt. Mutta minkäs teet kun toinen on niin päättänyt että lähtee...

Mielenkiintoista asiassa on vaan se, että samalla kun meidän parisuhteeseen tuli pari kuukautta sitten ongelmia, sai mieheni työkaveristaan (nainen) todella hyvän ystävän. Itse epäilenkin tämän naisen edesauttaneen mieheni ero-päätöstä.
Ketuttaa vaan tollaset ihmiset jotka heti ongelmien edessä vaihtaa kumppania. Olen edelleen sitä mieltä, ettei se vaihtamalla parane...

Mutta luulen, että jos meidät on "tarkoitettu" toisillemme niin palaamme yhteen, vaikka asuisimmekin erillään. Ja jos taas ei niin sitten löydämme kumpikin jonkun toisen jonka kanssa olemme onnellisia, tai sitten ei...

Hei kanssa sisar!
Olen ollut aviossa 12 v, meillä on uusperhe ja sekös on riitaa aiheuttanut.Miehen poika saa tehdä ja saa mitä haluaa, mutta mies on pommittanut mun lasta koko ajan.Meillä oli tosi vaikea alku, kun miehen ex-vaimo häiriköi koko ajan ja vieläkin joskun kun on alkoholisti. Muutimme pari vuotta sitten Turkuun, kun olimme kaikki siellä joko töissä tai koulussa. Pari vuotta sitten taas ukko sai hepulin mun pojan pelaamisesta ja silloin haettiin pojalle oma kämppä.No hänen poika jatkaa samanlaista pelaamista, mutta siihen hän ei puuttu vaikka olen siitä urputtanut.No viime vuoden hoidin sairasta, sekopäätä äitiäni ja paloin loppuun.Vedin lärvit pahassaolossani ja pistin ukkon ns"järjestykseen" ja minusta tuli pirttihirmu ja mustasukkainen??Mikä ei kuulu minun normaaliin persoonaan. No mitä teki ukko, halusi että ollaan erillään jonkun aikaa.Nyt sitä on jatkunut elokuusta lähtien.Olen asunut yksin, keväällä asuin jo pari kuukautta pojan luona.Ukko ei sano ei juuta ei jaata.Olen penännyt et hakisi eron tai ytittäis.Ei mitään vastausta.Tämä on meidän toinen irtiotto, viisi vuotta sitten asuin poikani kanssa puoli vuotta, kun mies oli niin häijy pojalleni ja pahoinpiteli mua.Sen jälkeen kävi ja käytiin terapiassa ja muksiminen on jäänyt.Annoin silloin anteeksi ja palasin takaisin, mutta nyt ei ukko anna minulle uutta mahdollisuutta.Haluasin todella, nyt on lapset isoja ja meillä on ollut aikaa toisillemme, mutta meni sukset ristiin. Odotan vielä että saisimme suhteemme elvytettyä?Olenko ihan kaheli?

Kai teitä joku pitää yhdessä, kun ette ole aktiivisesti hakeneet avioeroa? Tiedätkö, sellaista se avioliitto on aika ajoin. Ovatko lapsenne pieniä?

Miksi täällä voivottelet, ettei ole hellyyttä? Ota ohjat omiin käsiisi, ja silitä yllättäen vaikka miehesi selkää kun menette illalla nukkumaan. Jos hän käskee sinun painua hiiteen, niin mieti eroa uudestaan. Joskus vaan ajaudutaan tilanteeseen, jolloin fiksumpi tekee aloitteen. Yritä vaikka hampaat irvessä pientä kosketusta, vaikka ajatus voi ällöttää.

Kaikesta päätellen avioliittonne ei ole sinulle kuitenkaan yhdentekevä juttu.

Päästä irti siitä nyhjä-kallesta. Itse päästin ja kasto. Elämä avautui. Paneuduin täysillä töihin ja sain arvostusta. Tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin, kun energiaa riitti kodin ulkopuolellekin. Seksielämä on erinomaisen antoisaa, kun ei tarvitse miettiä miten nyhjä-kallea miellyttäisi ja onko minussa joku vika. Ei niin mitään vikaa. Osaan nyt arvostaa ja rakastaa itseäni ja jostain syystä toisetkin suhtautuvat minuun niin.Jos tarina on kuljettu loppuun, niin se on ja on aika päästää irti ja siirtyä uusille urille.