Entinen yrittäjäkin kelpaa

Isältäni meni laman pohjassa firma alta, kuten sadaltatuhannelta muulta suomalaiselta yrittäjältä. Hän oli kahdeksan vuotta työttömänä, haki kaikkien mahdollisten alojen töitä, tehtaili työhakemuksia, kävi kursseilla kurssien perään. Eikä kelvannut mihinkään. Työnantajat suorastaan hylkivät yrittäjätaustaista miestä. Eihän siitä voi olla yritykselle mitään hyötyä, koska yrittäjä vetää aina kotiin päin. Tämä oli työnantajien yksioikoinen ajattelutapa.

Vaan nyt on ihme tapahtunut. Pitkän työttömyyden jälkeen isäni palkattiin työnjohtajaksi oman alansa yritykseen. Alalla on kuulemma niin kova työvoimapula, ettei nuoria osaajia löydy mistään. Hän oli ollut työnantajalle "ainoa vaihtoehto", ja tuli palkatuksi. Kiitos siitä suomalaiselle työvoimapulalle.

On minulla tästä vielä toinenkin esimerkki. Lähimmän huoltoaseman korjaamopuoli oli seitsemän kuukautta suljettuna, koska sinne ei löytynyt ammattitaitoista asentajaa. Kun se lopulta ennen joulua taas aukesi, menin Saabini kanssa pakoputken vaihtoon. Asentaja oli jo lähemmäs viidenkymmenen ja juttelin hänen kanssaan korjaustyön ajan. Hänkin oli entinen yrittäjä, jolta loppui asiakkaat laman aikana. Oli myös ollut pitkään työttömänä, kelpaamatta kenenkään ulkopuolisen hommiin. Vaan nyt, kun nuoria päteviä autonasentajia ei Varsinais-Suomesta löydy kirveelläkään, niin jo alettiin arvostaa yrittäjän työkokemusta.

Saa nähdä, miten nämä työelämän kausivaihtelut jatkuu. Itse olen työtön tradenomi jo kolmatta vuotta, eikä tietoa ole edes työhaastatteluun pääsystä.
1284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ehti sen jälkeen, kun Golf-virta on kääntänyt suuntaansa. Ei siis huolta. Iglujen kunnostustöitä riittää jäljelle jääneille kesät talvet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas töihin kirjoitti:

Isältäni meni laman pohjassa firma alta, kuten sadaltatuhannelta muulta suomalaiselta yrittäjältä. Hän oli kahdeksan vuotta työttömänä, haki kaikkien mahdollisten alojen töitä, tehtaili työhakemuksia, kävi kursseilla kurssien perään. Eikä kelvannut mihinkään. Työnantajat suorastaan hylkivät yrittäjätaustaista miestä. Eihän siitä voi olla yritykselle mitään hyötyä, koska yrittäjä vetää aina kotiin päin. Tämä oli työnantajien yksioikoinen ajattelutapa.

Vaan nyt on ihme tapahtunut. Pitkän työttömyyden jälkeen isäni palkattiin työnjohtajaksi oman alansa yritykseen. Alalla on kuulemma niin kova työvoimapula, ettei nuoria osaajia löydy mistään. Hän oli ollut työnantajalle "ainoa vaihtoehto", ja tuli palkatuksi. Kiitos siitä suomalaiselle työvoimapulalle.

On minulla tästä vielä toinenkin esimerkki. Lähimmän huoltoaseman korjaamopuoli oli seitsemän kuukautta suljettuna, koska sinne ei löytynyt ammattitaitoista asentajaa. Kun se lopulta ennen joulua taas aukesi, menin Saabini kanssa pakoputken vaihtoon. Asentaja oli jo lähemmäs viidenkymmenen ja juttelin hänen kanssaan korjaustyön ajan. Hänkin oli entinen yrittäjä, jolta loppui asiakkaat laman aikana. Oli myös ollut pitkään työttömänä, kelpaamatta kenenkään ulkopuolisen hommiin. Vaan nyt, kun nuoria päteviä autonasentajia ei Varsinais-Suomesta löydy kirveelläkään, niin jo alettiin arvostaa yrittäjän työkokemusta.

Saa nähdä, miten nämä työelämän kausivaihtelut jatkuu. Itse olen työtön tradenomi jo kolmatta vuotta, eikä tietoa ole edes työhaastatteluun pääsystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu