AKTIVOINTI SUOMENNETTUNA =

Työmarkkinatuen "aktivointi" =

Jos et 500 päivässä löydä itsellesi töitä, sinut pakotetaan työpajaan, kouluun, tai kuntoutukseen.

Ellet suostu, sinulta lakkautetaan työmarkkinatuki.

Työpaja

Työpaja on vähän sama kuin vankilan harjatehdas. Teet entisten juoppojen, tai muuten syrjäytyneiden kanssa niin yksinkertaista sarjatyötä, että siinä ei voi epäonnistua. Työpajassa ollutta ei sitten enää huoli yksikään tavallinen työpaikka.

Koulu

Yhteiskunta uskoo, että kouluttamalla saadaan ihmiset löytämään töitä. Vaan miten onkaan; yliopistosta valmistutaan työttömiksi, samaan aikaan kun heikommin koulutetusta työvoimasta (rakennus- ja metallimiehet) on huutava pula. Kouluttaudu lisää, niin jäät vielä varmemmin uudelleen työttömäksi.

Kuntoutus

Jos "aktivointi" ei tehoa sinuun, toisin sanoen olet Työhallinnon mielestä passiivinen patalaiska luuseri, sinut passitetaan kuntoutukseen. Kuntoutuksesta voi edetä takaisin työpajatasolle. Toisaalta helpompi vaihtoehto on passivoitua lisää ja saada eläkepaperit.
131522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaikka suostuisit ja haluaisitkin ihan mihin tahansa toimenpiteisiin,

mutta kaupungilla tai muilla viranomaisilla ei ole niitä tarjota,

menetät silti työmarkkinatuen ja putoat täysin sossutätien armoille.

Suostuit tai et, työmarkkinatuki menee.

Äänestä
  • Älä pelottele ihmisiä.

    Mollin sivulta:
    "Omatoimisen työnhaun tukemiseksi työmarkkinatuen vastikkeellisuutta lisätään. Nykyisten karenssiaikojen sijasta työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä saaneen oikeus tukeen lakkautetaan, jos tuen saaja kieltäytyy, eroaa tai joutuu omasta syystään erotetuksi työstä tai sellaisesta työvoimapoliittisesta toimenpiteestä, johon osallistuvalla on oikeus saada työmarkkinatukea ja ylläpitokorvausta."

    http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/05_tiedotteet/2005-12-29-01/index.jsp

    Siis: JOS tuen saaja kieltäytyy työstä tai toimenpiteestä. Ja sekin taataan, että toimenpiteestä maksetaan aina vähintään työmarkkinatukea ja ylläpitokorvausta. Pelkällä työmarkkinatuella ei tarvitse kenenkään mitään tehdä.

    Äänestä

  • lorvi katarri kirjoitti:

    Älä pelottele ihmisiä.

    "Pelkällä työmarkkinatuella ei tarvitse"... Pah!

    Eipä niin. Sen lisäksi maksetaan JOPA 8 euron ylläpitokorvaus päivässä. Siinä se sitten onkin. Eli käytännössä aivan ilmaista työtä. Kyllä minäkin ottaisin 500 eurolla kuussa jonkun työttömän kaverin remontoimaan kämppäni loistokuntoon. Itse asiassa taidanpa niin tehdäkin.

    Äänestä

  • 8 euroa kirjoitti:

    Kun laskelmia tehdään, ne pitää tehdä reilusti.

    Kuvitellaanpa esim. tilanne, jossa yksin asuva saa asumistukea maksimimäärän eli noin 250€/kk. Ja tämä on aika tavallinen tilanne, jos asunto on vähänkään uudempi. Asumistuen katto tulee äkkiä vastaan.

    Työmarkkinatuki (netto): 400€/kk
    Asumistuki (veroton): 250€/kk
    Ylläpitokorvaus (veroton): 180€/kk
    Yhteensä netto: 830 €/kk

    1200 euron palkasta jää vain satanen enemmän käteen kuussa, kun veroa menee 20% eikä asumistukea saa.

    Joo, ja Suomen keskipalkasta, noin 2500:stä eurosta jääkin jo paljon enemmän.

    Jos jotkut joutuvat tekemään täyspäivätöitä 1200:lla, on se helvetin väärin. Ilmeisesti joidenkin mielestä vääryyttä korjaa se, että jotkut joutuvat työskentelemöään vielä vähemmällä.

    jos kaupungilla ei oo tarjota sulle asiallista koulutus/tukityöpaikkaa, saat edelleen normaalia työmarkkinatukea.
    Vain työstä/koulutuksesta tai aktivointisuunnitelman laatimisesta kieltäytyjät menettää työmarkkinatukensa, mikä on ihan oikein.

    Äänestä

  • Suhteista kirjoitti:

    Joo, ja Suomen keskipalkasta, noin 2500:stä eurosta jääkin jo paljon enemmän.

    Jos jotkut joutuvat tekemään täyspäivätöitä 1200:lla, on se helvetin väärin. Ilmeisesti joidenkin mielestä vääryyttä korjaa se, että jotkut joutuvat työskentelemöään vielä vähemmällä.

    Ei se palkka on korvaus menetetystä ajasta, vaan työn tuloksesta. Totuus nyt vaan on se, että joidenkin työpanoksen arvo on niin vähäinen, että siitä ei kannata maksaa edes 1200€/kk. Silti nämäkin ihmiset pitäisi saada johonkin hommaan tyhjää maleksimasta ja kaljaa kittailemasta. Onko se sitten niin väärin että tekevät edes jotain? Kyllä itsensä elättäminen on jo itsekunnioituksen kannalta hyödyllistä.

    Äänestä

  • lorvi katarri kirjoitti:

    Kun laskelmia tehdään, ne pitää tehdä reilusti.

    Kuvitellaanpa esim. tilanne, jossa yksin asuva saa asumistukea maksimimäärän eli noin 250€/kk. Ja tämä on aika tavallinen tilanne, jos asunto on vähänkään uudempi. Asumistuen katto tulee äkkiä vastaan.

    Työmarkkinatuki (netto): 400€/kk
    Asumistuki (veroton): 250€/kk
    Ylläpitokorvaus (veroton): 180€/kk
    Yhteensä netto: 830 €/kk

    1200 euron palkasta jää vain satanen enemmän käteen kuussa, kun veroa menee 20% eikä asumistukea saa.

    Voi teitä "sosiaalidemokraatteja". Olette tunkeneet ihmisten kurkusta alas tämän orjatyölain ja nyt sitten olette puolustelemassa tätä hirveätä vääryyttä. Pari kuukautta sitten täällä puolusteltiin Fortumin satojen miljoonien optioita.

    Ei onnistu. En äänestä sossuja enkä Halosta. Ei ikinä!

    Äänestä

  • ei Haloselle kirjoitti:

    Kuten ketjun avaaja totesi, vaihtoehtoja on kolme:
    1) pajalle
    2) koulun penkille
    3) kuntoutukseen

    Ei kai kukaan usko, että "orjatyölaki" tarkoittaisi sitä, että ihmiset tekevät OIKEAA työtä huomattavasti tavallista pienemmällä palkalla (jonka senkin maksaa Kela).

    Eivätkä työnantajat niin hoopoja ole, että luulevat hyvää saavansa ilmaiseksi.

    Tulee siis olemaan suuria vaikeuksia löytää kaikille 500 päivää työmarkkinatukea saaneille aktivointia edes vähäksi aikaa. Kaikki siis jatkuu kuten ennenkin. Ja jos pitää vähän käydä pajalla pulttia vääntämässä, niin so what? Näkeepähän tuttuja, ja voi tehdä uusia.

    Äläs nyt, sana "työ" on monille niin paha peikko että jopa vihjaus siihen joutumisesta tärisyttää jo etukäteen. Kyllähän se on tiedossa, että suuri osa työttömistä (ei tietenkään kaikki) haluaakin pysyä työttöminä, viettää huoletonta lorvielämää korvauksia nostellen ja tissutellen. Pari pimeetä keikkaa ahkerimmat tekee välissä ja liiton rahat juoksee. Eihän siitä mihinkään viititä lähteä. Sitä se on eikä mitään muuta!

    Äänestä

  • rthrthrthrht kirjoitti:

    Ei se palkka on korvaus menetetystä ajasta, vaan työn tuloksesta. Totuus nyt vaan on se, että joidenkin työpanoksen arvo on niin vähäinen, että siitä ei kannata maksaa edes 1200€/kk. Silti nämäkin ihmiset pitäisi saada johonkin hommaan tyhjää maleksimasta ja kaljaa kittailemasta. Onko se sitten niin väärin että tekevät edes jotain? Kyllä itsensä elättäminen on jo itsekunnioituksen kannalta hyödyllistä.

    Siirtäkööt moiset hommat Kiinaan ellei niistä muka ole varaa maksaa kohtuullista palkkaa.Ja toivottavasti tulee paljon niitä maahanmuuttajia/"osaajia" jotka tekee meidän muidenkin arvottomat työt oikeaan hintaan,vai mitä?
    Kyllä se itsensä arvostus sitten nousee kun teet ilmais-apu hommia "oikeaan hintaan" loppuikäsi samalla itseään arvostaen kun duunissa toinen saa siitä oikeeta palkkaa vaikka samaa hommaa tehtäisiinkin.

    Äänestä

  • lorvi katarri kirjoitti:

    Kun laskelmia tehdään, ne pitää tehdä reilusti.

    Kuvitellaanpa esim. tilanne, jossa yksin asuva saa asumistukea maksimimäärän eli noin 250€/kk. Ja tämä on aika tavallinen tilanne, jos asunto on vähänkään uudempi. Asumistuen katto tulee äkkiä vastaan.

    Työmarkkinatuki (netto): 400€/kk
    Asumistuki (veroton): 250€/kk
    Ylläpitokorvaus (veroton): 180€/kk
    Yhteensä netto: 830 €/kk

    1200 euron palkasta jää vain satanen enemmän käteen kuussa, kun veroa menee 20% eikä asumistukea saa.

    saa tuon"Asumistuki (veroton): 250€/kk "summan en minä .kai syy sattuun olemaan oma ja velaton talo.Kai vain on niin ku et mitää omista,oot aikoinaan kaikki menettänyt tai et kinä mitää omaa omistanut,paitsi korkinavaimen.Saa asumistukia ja muita vitun tukia sossusta.Onse vittu mikä kanta menetä kaikki omaisuutesi(tai oo se laittanut vaikka hevosesi tai haukkusi nimiin)Vittu saatana miten ottaa tosiaan päähän että toiset saavat suuria asumistukia ja toimeentulotukia.Perkele ja toisiille ei makseta mitään tai jotain vitun pientä rahaa,vaikka samalla tavalla työttömyys koittelee.Ei mitenkään harmitä alkoi vain vituttaa lukea nimimerkki"lorvi katarrin"kirjoitus"melkein vois sanoo nyo luvut ovat niitä mitä saat.Että sinuakin vituttaisi asun omassa miljoonatalossani,ja ihan velaton,revi siitä euroja,vaikka itse omat asumiskulut sm.onkin maksettava,sosu niitä ei maksa.

    Äänestä

Työssä olevat joutuvat nyt myös maksamaan näitten työttömien työpajat ja kuntoutukset sekä muut kulut.
Hehei pojat ja tytöt tämä touhu ei ole ilmaista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kielenkääntäjä kirjoitti:

Työmarkkinatuen "aktivointi" =

Jos et 500 päivässä löydä itsellesi töitä, sinut pakotetaan työpajaan, kouluun, tai kuntoutukseen.

Ellet suostu, sinulta lakkautetaan työmarkkinatuki.

Työpaja

Työpaja on vähän sama kuin vankilan harjatehdas. Teet entisten juoppojen, tai muuten syrjäytyneiden kanssa niin yksinkertaista sarjatyötä, että siinä ei voi epäonnistua. Työpajassa ollutta ei sitten enää huoli yksikään tavallinen työpaikka.

Koulu

Yhteiskunta uskoo, että kouluttamalla saadaan ihmiset löytämään töitä. Vaan miten onkaan; yliopistosta valmistutaan työttömiksi, samaan aikaan kun heikommin koulutetusta työvoimasta (rakennus- ja metallimiehet) on huutava pula. Kouluttaudu lisää, niin jäät vielä varmemmin uudelleen työttömäksi.

Kuntoutus

Jos "aktivointi" ei tehoa sinuun, toisin sanoen olet Työhallinnon mielestä passiivinen patalaiska luuseri, sinut passitetaan kuntoutukseen. Kuntoutuksesta voi edetä takaisin työpajatasolle. Toisaalta helpompi vaihtoehto on passivoitua lisää ja saada eläkepaperit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu