RIKAS ANOPPI

Nimetön

Olen ollut mieheni kanssa kohta kuusi vuotta ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Anoppini kanssa olen tullut toimeen koko ajan suhteellisen hyvin. Vaikken olekaan välittänyt tavasta jolla hän tuntuu kahmivan esimerkiksi lapsemme itselleen; Anna mummi laittaa, mummi rupee itkemään jos annat äidin laittaa etkä mummin..Hän muunmuassa tunkee lohduttamaan meidän unilta heräävää lähes vastasyntynyttä itse sen sijaan että huutaisi minut paikalle; kyllä mummi lohduttaa, ei sillä nälkä ole kyllä mummi tietää...Ja kun vanhin lapsemme on siellä kylässä, ei missään nimessä riitä että mummolassa vain oltaisiin. Ei, meidän mummin täytyy viedä lapset vaikka raketilla kuuhun että varmasti oli se paras mummi. Hän vei jopa meiltä kysymättä lapsemme ensimmäistä kertaa linnanmäelle. Ei tullut mieleen , että ehkä oltaisiin voitu haluta nähdä pojan ilmeet??

Toinen asia mistä en ole pitänyt on raha- ja tavara-avustusten vastaanottaminen. Anoppi saattaa lainata pojalleen jopa tuhat euroa ja kun rahaa yriteään maksaa takaisin, sitä ei huolita. Hän myöskin raahaa joka kerta tullessaan kylään jotain huomattavan kallista tuomisiksi (tuparilahjasta oli säästänyt kuitinkin ja näytti sitä minulle. ei kuulemma itselleen raaskisi ostaa mitään niin kallista)ja tunkee vaikka väkisin rahaa käteen. Kiusallista. Sitten kun vihdoin aloin tottua tähän tapaan ja ajattelin että ehkä hän aivan vilpittömästi haluaakin auttaa, tapahtuu seuraavaa:

Aattopäivänä meillä oli täällä hurja härdelli kun olin pyytänyt kuusi henkeä syömään. Soiteltiin kuitenkin anopin kanssa jossain välissä. Puhelimemme olivat molemilla rikki-joten soitimme siskoni puhelimesta.
Ilta jatkui aika hektisissä merkeissä, sotkuja siivoten, lapsista ja vieraista huolehtien. Ei todellakaan keretty soitella ja kiitellä yhtään ketään. Puolen yön aikaan laitoin oman korttini siskoni puhelimeen ja kas sinne olikin tullut anopilta IHANa joulutervehdys jossa toteaa ettei tarvitse enää pitää yhteyttä häneen, koska hän tajusi olevansa vain pelkkä pikapankki meille.

Kirjoitin takaisin ja pahoittelin ja yritin selittää asiaa. Kenellekään muulekaan emme soittaneet kuin vasta joulupäivänä eikä kukaan muu ollut asiasta millänsäkään. Sanoin myös palauttavani kaikki saamamme tavarat ettei tarvitsisi hänen miettiä minkä perässä ollaan. Tämän johdosta Anoppi haukkui minut tyhmäksi ja kertoi ettei mielipiteeni kiinnosta häntä.

Tämän jälkeen viestittelimme mieheni kanssa hänelle vielä monta kertaa- mutta vastausta emme saaneet. Totesimme että hän on varmaan tullut hulluksi. Parin päivän päästä hän sitten soitti pojalleen ja sanoi vähän ylireagoineensa. Soitti sitten minullekin aika agressiivisen ja uhmakkaan anteeksipyyntöpuhelun. En olisi edes vastannut jollei mieheni olisi sitä vaatinut.

RAivostuttaa että ämmä itse tyrkyttää ja tunkemalla tunkee rahojaan meille ja sitten syyttää meitä hyväksikäytöstä! Ja on vielä valittanut siitä muilekin! vaikka hän ei kuulemma paskaa jauha toisten selän takana..

Anteeksipyyntö oli suurin piirtein tällainen "Hei kuule- MUN tunteita on loukattu ja MUN joulu on pilattu. Ja hei, MÄ oon kuule sellanen tyyppi että jos mä pahotan mieleni niin mä sanon sillon pahasti ja jos se ei muille kelpaa niin täts it!"

Ehkä epäempaattisin ihminen jonka olen ikinä tavannut. Ala-arvoinen moukka. Kylmä tyyppi, vailla mitään herkkyyttä. Ja nyt mun pitäs mennä anoppilaan ihan niin kuin ei mitään kahvittelemaan sun muuta.

Tää on niin ihana tilanne koska ei sen kanssa voi oikeesti puhua mistään tällaisesta, se ei osaa ottaa vastaan minkään laista kritiikkiä koskien itseään. Eikä edes hiljaa itsekseen mennä itseensä. Se muuttuu saman tien suorastaan pelottavaksi. Hassua sinänsä kun hän itse kovaan ääneen kuuluttaa olevansa luultavasti koko maan avarakatseisin ja reiluin ja rehellisin tyyppi.

Aaaaaarghhh!!!Voisin jatkaa tätä loputtomiin- mutta ehkä tämä riittää. MIELIPITEITÄ!!!!

19

2484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin helpottaa

      Sitä varten nää palstat on, että saa purkaa itseään. Anna tulla vaan.

    • KÄYTÖSTÄ

      sun anopilla!!!
      Olen itse anoppi ja luettuani kirjoituksesi, tuli ihan paha olo teidän puolesta.
      Jos vanhemmat antaa jotain lapselleen tai hänen perheelleen, niin sitä täytyy antaa sydämmestä, eikä vain sillä että saa jotain kunnioitusta itselleen.
      Yrittäkää jaksaa ja eläkää omaa elämäänne, teillä on toisenne ja se on kaikkein tärkeintä.
      Ikävä kyllä meitä ihmisiä on moneen junaan ja joidenkin ajatusmaailmaa ei tosiaankaan voi ymmärtää.
      Hyvää Uutta Vuotta teille ja parempaa sellaista!

    • pottumainen

      Vähennä kanssakäymiset minimiin, joskus anoppien kanssa elämä toimii vain kun ollaan mahdollisimman vähän tekemisissä ja kun ollaan niin silloinkin mies ottaa yhteyttä.

      Harmihan tuo on kun hänellä keittää yli, mutta hän haluaa vain päteä ja kuulla teiltä kehuja. Luulisin, ettei häntä ole kehuttu tarpeeksi elämänsä aikana ja näin hädissään sitä nyt hakee.

      • hhh

        pidämusta, pidämusta, pidämusta.
        Kun et muistanu pitää, suuttui!
        Sun pitäs olla voieihänsunnytolistarvinnuhihihi ja punastella sievästi.
        Anna mummin laittaa rahaa lapsenlapselleen, opiskelu on kallista, pankaa jemmaan koulua varten.
        Sit kun lapsi on jossain koulussa, mummi saa pullistella maksaneensa sen koulunkäynnin.
        Tämmöstä se on.
        Lue vähän psykologiaa, eti netistä vaikka. Näin se on.

      • äitini samanlainen
        hhh kirjoitti:

        Tunnen tämän ihmistyypin, joka kuvittelee, että rahalla voi ostaa toisten arvostuksen ja saada heidät tekemään mitä haluaa. Nainen on nimittäin äitini..
        Rahan ja lahjojen antaminen ei todellakaan tule hyvästä hyvyydestä vaan se on vallankäyttöä muihin ihmisiin. En osaa itsekään oikein suhtautua tähän. Toisaalta raha tuo suurta helpotusta arkeemme, mutta korko on myös suuri. Äitini katsoo voivansa osallistua meidän perheen kaikkeen päätöksentekoon, koska hän "rahoittaa" osan elämästämme. Jos asiat ei tapahdu niinkuin hän haluaa niin siitä alkaa hirveä huuto ja jatkuva valitus. Usein ajattelen mielessäni, että ok, voin kyllä 500 eurolla kuunnella nyt tuota valitusta ja pidän suuni kiinni. Tää tietysti vaan ruokkii äitini vallanhalua, koska näin hän saa aina tahtonsa läpi..

      • Vävynrenttu
        äitini samanlainen kirjoitti:

        Jonain päivänä voit kirjoittaa elämänkertasi, jonka nimi on "Ehdonalainen Elämäni". Coolia, eikö totta ? Kiva kun "ilmainen raha" helpottaa muuten niin harmaata arkea......

      • anoppiinolo
        Vävynrenttu kirjoitti:

        Jonain päivänä voit kirjoittaa elämänkertasi, jonka nimi on "Ehdonalainen Elämäni". Coolia, eikö totta ? Kiva kun "ilmainen raha" helpottaa muuten niin harmaata arkea......

        Ovikello soi kylmänä ja tuulisena pakkasiltana, ja mies meni avaamaan. Oven takana seisoi anoppi aivan huurteisena ja jäisenä.
        - Terve, anoppi! Älä seiso siellä pakkasessa, voit vielä vilustua. Mene kotiisi!

    • kurkunleikkaaja

      Mietippä asiaa nyt ihan anopinkin kannalta. Hän on innoissaan lapsenlapsistaan, ja haluaa kovasti että lapset voisi hyvin, antaa teillekin rahaa että pärjäätte jne. Varakkaana ihmisenä hän tietää varmasti ettei raha kasva puussa kenelläkään, joten teillekin annetut kalliit lahjat ovat varmasti harkittu tikki.
      "... ja tunkee vaikka väkisin rahaa käteen. Kiusallista." Miksei lahjasta voi vain kiittää vuolaasti? Eikö anopin harmistuminen siitä, ettei hänen lahjojaan arvosteta vaan pidetään suorastaan kiusallisina, ole ihan oikeutettua? Varsinkin kun anoppi on todellakin satsannut ilahduttaakseen teitä?

      Anopin purkaus on varmasti hieman ylireagointia, mutta jos hänestä on jo pidempään tuntunut hyväksikäytetyltä, niin se on aivan ymmärrettävä vaikkakaan ei korrektia. Se, että sanoit palauttavasi lahjat on varmasti tulkittu anopin päässä vittuiluksi: "kiittämätön miniä, nyrpistelee lahjoilleni, ja vielä kun huomauttaa käytöksestä, niin kopeasti sanoo vain palauttavansa lahjat". Anoppi ei halunnut lahjojaan takaisin, vaan tunnustusta ja kiitosta. Siksi hän ei ehkä pyytänyt suoraan anteeksi koska ei kokenut olevansa ainut joka käyttäytyy huonosti. Mutta pyysi kuitenkin.

      Sanot anoppiasi kylmäksi ja kovaksi tyypiksi, joka ei osaa ottaa vastaan kritiikkiä ja väittää itseään valheellisesti reiluksi. Ehkä niin, mutta hän on tullut kuitenkin puolitiehen vastaan siinä missä sinä haluaisit vihoitella. Mitenkäs selität sitten anopin suostumisen jonkinlaiseen välirauhaan ja kutsun tulla kahville "niinkuin ei mitään" ? Rahan antaminen ja rauhan hierominen vaikka anoppi ei välttämättä välittäisi sinusta ihmisenä ollenkaan on minusta reilua. Se on reilua, että muiden takia haluaa tulla toimeen ihmisen kanssa jota henkilökohtaisesti saattaisi inhotakin.

      Suosittelen ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja jäitä hattuun. Anoppi haluaisi varmasti "omia" oman poikansa ja tämän lapset, ja sinä haluaisit omia heidät myös. Kannattaa olla diplomaattisen etäinen jos läheisempi suhde ei kiinnosta. Samoja ihmisiä te rakastatte, ja samoille ihmisille teette pahan olon jos keskenänne tappelette.

      • aloittaja

        Minä yritinkin asioita selvitellä rauhanomaisesti mutta täysin yksipuolisesti kaksi päivää putkeen. Hän ei tähän suostunut. Siksi tuntui nöyryyttävälle suostua puhumaan ja sopimaan vain koska hän halusi sitten loppujen lopuksi.

        Yritin selvittää sitä että tietenkin arvostamme hänen auttamistaan- rupesi vain tuntumaan siltä että auttaminen ei ehkä olekaan niin vilpitöntä kuin mitä hän antaa kuvaa.

        Eikä se minun mielestä ole huonoa käytöstä vaikkei heti saman tien soita ja kiitäkään- ottaen huomioon sen hässäkän mikä tässä talossa oli ja kun kerran jo aikaisemmin päivällä soiteltiin pariinkin otteeseen.

        Enkä sille mitään voi että minulle siitä tulee kiusallinen olo kun ajattelenkin niitä raha määriä mitä tähän taloon on siltä taholta tuotu- joskus lainaten joskus muuten. En haluaisi olla velkaa edes omalle äidilleni. Tai kenellekään.
        Vielä kiusallisempaa on se että sitten puhutaan muille kuinka ollaan jatkuvasti jotain vailla ja pyytämässä.

        Anoppia olemme kyllä muistaneet pitkin vuotta ihan ilmankin Joulua ja ihan ilman mitään taka-ajatuksia-on siis loukkaavaa että tällaista epäillään.
        Titenkin haluan että lapsilla on hyvä ja läheinen suhde isovanhempiinsa-mutta meidän lapsia ne kuitenkin ovat, se ei ole omimista.

        Kuten huomaat pässinpää se olen minäkin...

      • sama

        ENkä ole ollut tietoinen että kiittämisellä on joku asetettu aikaraja. Emme sen kummemin kerenneet kiittää köyhempienkään lahjoista juuri aattona- ei kukaan muu sitä ihmetellyt. enkä minä puolestani ihmetellyt etten itse vastaanottanut yhtään kiitosviestiä- ollenkaan.
        Ehkä rikkaan lahjat on kaikin puolin arvokkaampia..

      • murheet
        sama kirjoitti:

        luulisi,että olisit vaan iloinen, kun anoppi sysää rahaa..mä ainakin olisin ollut aikoinani,ja tyytyväinen saamista rahoista.Onko tässä nyt sinuun menny jonkinlainen kateus, kun miehesi äiti lahjoo, ja jos sun vanhempas eivät pysty siihen..tämä vaan arvailua..kyllä minun mielestäni on jo kohteliastakin kiittää, mutta ei silti tarvi kiitollisuudenvelassa olla anopille.Ota nyt vähän rennommin koko asia ja ole tyytyväinen..

      • sama
        murheet kirjoitti:

        se varmaan on. Tästä jäi nyt sellanen kuva ettei kiitettäis ollenkaan,kyllä kiitetään. Ja ollaan oltu avusta tyytyväisiä- mutta jostain kumman syystä ei mustamaalamisesta...

        Se on kyllä totta että aika turhan pitkälle vatvon konflikteja. vauva-arjen keskellähän tämä on suurta draamaa =)

      • mää vaan
        murheet kirjoitti:

        luulisi,että olisit vaan iloinen, kun anoppi sysää rahaa..mä ainakin olisin ollut aikoinani,ja tyytyväinen saamista rahoista.Onko tässä nyt sinuun menny jonkinlainen kateus, kun miehesi äiti lahjoo, ja jos sun vanhempas eivät pysty siihen..tämä vaan arvailua..kyllä minun mielestäni on jo kohteliastakin kiittää, mutta ei silti tarvi kiitollisuudenvelassa olla anopille.Ota nyt vähän rennommin koko asia ja ole tyytyväinen..

        Rahastako pitäis olla iloinen, varsinkin kun sitä syydetään vain kiitollisuudenvelan toivossa. Tuommoiset anopit on just sitä pohjasakkaa joita kukaan ei kaipaa. Häiriintynyt ihminen, joka tarttis psyykkistä hoitoa.

      • Anna niistä
        aloittaja kirjoitti:

        Minä yritinkin asioita selvitellä rauhanomaisesti mutta täysin yksipuolisesti kaksi päivää putkeen. Hän ei tähän suostunut. Siksi tuntui nöyryyttävälle suostua puhumaan ja sopimaan vain koska hän halusi sitten loppujen lopuksi.

        Yritin selvittää sitä että tietenkin arvostamme hänen auttamistaan- rupesi vain tuntumaan siltä että auttaminen ei ehkä olekaan niin vilpitöntä kuin mitä hän antaa kuvaa.

        Eikä se minun mielestä ole huonoa käytöstä vaikkei heti saman tien soita ja kiitäkään- ottaen huomioon sen hässäkän mikä tässä talossa oli ja kun kerran jo aikaisemmin päivällä soiteltiin pariinkin otteeseen.

        Enkä sille mitään voi että minulle siitä tulee kiusallinen olo kun ajattelenkin niitä raha määriä mitä tähän taloon on siltä taholta tuotu- joskus lainaten joskus muuten. En haluaisi olla velkaa edes omalle äidilleni. Tai kenellekään.
        Vielä kiusallisempaa on se että sitten puhutaan muille kuinka ollaan jatkuvasti jotain vailla ja pyytämässä.

        Anoppia olemme kyllä muistaneet pitkin vuotta ihan ilmankin Joulua ja ihan ilman mitään taka-ajatuksia-on siis loukkaavaa että tällaista epäillään.
        Titenkin haluan että lapsilla on hyvä ja läheinen suhde isovanhempiinsa-mutta meidän lapsia ne kuitenkin ovat, se ei ole omimista.

        Kuten huomaat pässinpää se olen minäkin...

        Käytätkö rahat, vaikka ne tuntuvat hieman tarpeettomilta? Vai ovatko ne aina pelastaneet tilanteen?
        Jos et oikeasti rahaa kaipaa, pane sivutilille pankkiin ja osta niillä lasten polkupyörät ja luistimet. Muista kertoa sekä mummulle että lapsille, että rahat ovat mummulta.
        Voithan myös käyttää rahaa mummun lahjan. Osta jotain mummulle mieleistä, josta hän on vuoden mittan pihunut.

      • mutta olen eri mieltä

        siitä, että läheisiin suhteisiin kuuluu näytteleminen. Minä en vuolaasti kiittele lahjoista, joita en halua, jos olen useaan otteeseen pyytänyt ettei moisia lahjoja annettaisi. Ekalla kerralla toki kiitän, ja varsinkin, jos en ole antanut ymmärtää, että en moisia lahjoja halua. Mistä sitä muutoin toinen voi tietää.

        Mutta se mikä ap:n kirjoituksesta tarttui minun silmääni, oli tuo, että mummu esim. vie lapsen Linnanmäelle vanhemmille kertomatta ja kysymättä, ja sanoo riittävänsä vauvalle, kyllä mummu tietää mitä vauva tarvitsee... Voi moiset mummut, kunpa joku olisi heiltä repinyt lapsen sylistä ja sanonut olevan sa tarpeeksi, yrittänyt olla joku kakkosäiti sen sijaan että olisi se mikä on: arvokas isoäitinä, ei äitinä enää lapsenlapsilleen. Ehkä sitten tietäisivät, miltä äideistä tuntuu kun joku kiskoo vastasyntynyttä sylistä ja supattaa olevansá lapselle tarpeeksi... =(

    • Miks

      et pyytäny anoppia joulunviettoon mukaan??????????

      • siksi

        että sen mies ja pieni lapsi ei halua kotoa jouluna mihinkään liikkua. Siis kysytty kyllä.

    • Anonyymi

      Onneksi ei tommosia huolia mutta varallisuus on maailman loppu jos on hiljainen duunadi joka on aina työnsä tehnyt joskus jopa on kiitelty kun työn tein.

    • Anonyymi

      Hei

      Mietippä hieman. Yhden viestin laittaminen ei vie aikaa kuin 5min. Eli siihen olisi vamasti löytynyt aikaa. Ihan varmasti. Mutta et katsonut sen olevan tarpeen. Eli et ajatellu mitä viestin tai pienen puhelun saaminen merkitsee toiselle varsinkin Jouluaattona. Se on varmaan ollu niitä tärkeimpiä puheluja vuoden aikana.
      Hän varmaan tunsi itsensä hylätyksi ja onkin oikeus pahoittaa mielensä. Jos sinulla ei ollu aikaa (mitä epäilen syvästi) niin olisit pyytänyt miestäsi soittamaan. 5-10 min jokaiselta löytyy aikaa vaikka olisi miten kiire. Ongelmana on se mikä on ollut mielestäsi tärkeää. Ja varmaan tiedätkin sen. Minusta tuntuu enemmänkin että sinun omatunto soimaa (tuleekin soimata) mutta yrität tätä kautta ettiä tekemisellesi tai paremminkin tekemättä jättämisellesi oikeutta. Tekoja ei saa tekemättömäksi mutta niistä voi ottaa opiksi ja pyytää aidosti antaeeksi.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2651
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1198
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      125
      979
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    9. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe