Muuttoliike

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan ihmisten muutto aluekeskuksiin tai niiden läheisyyteen on kiihtynyt ja vastaavasti muutto syrjäkylistä lisääntynyt. Etelä- ja Länsi-Suomessa väkimäärä on kasvanut ja Itä- ja Pohjois-Suomessa (Lapissa) vähentynyt. Näyttää siis siltä, että väestön asutus keskittyy nyt Vanhasen hallituksen aikana nopeammin kuin ennen.

Oiva Härkönen on yrittänyt useaan otteeseen todistella muuta. Hän on väittänyt, että Lipposen hallitus ajoi keskittämispolitiikkaa, mutta Vanhasen hallitus on palannut oivallisempaan politiikkaan. Tilastokeskuksen tiedot eivät tue laisinkaan tätä "oivallista" näkemystä.

Tilastokeskuksen tiedot ovat hyviä tietoja. Juuri näin pitää kehityksen kulkeakin. Matti Vanhasen hallitus näyttäisi siis osaltaan onnistuvan keskittämisessä, mitä se Oivan mukaan kaikin keinoin vastustaa. Kunhan hallitus nyt lopettaisi vielä älyttömät väestön pakkosiirtosuunnitelmansa ja saisi kuntauudistukseen vauhtia, niin väestöpohja eri alueilla kehittyisi terveemmälle pohjalle edelleen. Ei ole mitään järkeä pakkosiirtää väkeä taantuviin peräpitäjiin samanaikaisesti, kun kaikki kynnelle kykenevät siirtyvät sieltä muualle, aluekeskusten liepeille.

13

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi kysymys

      Oletko koskaan ajatellut, miten ristiriitaisia juttu sinä kirjoittelet.

      Yhtenä päivänä kaikki pitää saada maalta pois ja toisena päivänä sekään ei ole hyvä.

      Anteeksi että kysyn, mutta oletko sinä nainen?

      • samoin ihmetellyt

        Mielipidepankki on nainen! Kuukautiskierto säätelee mielipiteen muodostusta.


      • Juttuni eivät ole ristiriitaisia. Kyse on sitä, että sinun ajattelukykysi ei vain riitä sille tasolle, mitä kirjoitusteni sisällön ymmärtäminen vaatisi.

        Sellaisessa tilanteessa, missä syrjäseudut eivät kykene elättämään väestöpohjaansa, muuttoliiketta tarvitaan avuksi. Sotien jälkeisessä muuttoliikkeessä oli taas kyse siitä, että maaseutua alettiin tyhjentää ökyisäntiä suosivan maatalouspolitiikan avulla. Näin maaseudun yritystoiminta vinoutui ja muutti maaseudun elinoloja pysyväisluonteisesti. Kun Kepu on maatalouskeskeisellä politiikallaan tyhjentänyt maaseutua, on luonnollista esittää vaatimuksia väestön keskittämisestä aluekeskusten yhteyteen, koska maatalous ei elätä koko väestöpohjaa.


    • juha210

      Tähän maaseuduntyhjennyssuunnitelmaan susien asuttaminen tyhjentyville seuduille sopii varsin mainiosti. Keskusta vetää väkeä - voisi kai sanoa.

      • onkos

        etelä- ja länsi-suomi tyhjentymässä väestöstä?


    • JormaKKorhonen

      ...tämän hallituksen myötä ja toimesta maassamme? Ja jos jokin on muuttunut, niin onko se muuttunut kepun oppositioaikanaan ja vaaliohjelmissaan esittämään suuntaan?

      Mielestäni mitään muutosta ei ole tapahtunut. Sanoihan Vanhasen kampanjapäällikkö Timo Kallikin muutama päivä sitten tv:ssa, että "emme ole päässeet toteuttamaan kaikkia niitä asioita, joita oppositiossa ollessamme pidimme esillä". Kaikkia! Olisiko edes yhtä?

      Ja hyvä niin. Siksi olen ruvennut puhumaankin Vanhasen puolesta. Minusta hän on järkimies, kun ei ole lähtenyt huuhailemaan kepun propagandisten ohjelmien ja tavoitteiden tai kepulaisen kentän älyttömien käsitysten mukaan.

      Ei Vanhasta voida syyttääkään tuosta syrjäseutujen jatkuneensta tyhjentymisestä ja ihmisten muutosta asutuskeskuksiin. Niin olisi joka tapauksessa tapahtunut ja trendi tulee jatkumaan aivan Vanhasesta tai kenestäkään poliitikosta riippumatta; sitä ei estä mikään, ja hyvä niin.

      EU-ja ulkopolitiikassa tämä hallitus on ollut heikko ja siksi olemme taantuneet sillä alueella kovin. Mutta suurimpina syyllisinä siihen pidän samanmielisiä ulkoministeriämme ja presidenttiämme. Saa Vanhanenkin tässä miinusta pehmeydestään, sillä olisihan hän saanut ja halutessaan voinutkin olla vahvempi heitä vastaan.

      Vanhanen henkilökohtaisesti jakanee hyvinkin edeltäjänsä eli Paavo Lipposen arvot niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin, mutta hänellä ei ole ainakaan vielä lipposmaista rohkeutta eikä vaikutusvaltaakaan asioiden edistämiseksi haluamallaan tavalla. Tietenkin hänen täytyy myös puolueensa kentän vuoksi toistakin puhua, mutta vähätkin teot ja ehkä enemmän tekemättä jättämiset puhuvat todenpaa kuin suu.

      Jos Vanhasesta tulisi nyt presidentti, niin kuuden vuoden kuluttua hyvinkin saattaisi olla demarien lähetystö pyytämässä häntä ehdokkaakseen puoluejohtajan sanoessa: "kukapa sopisi paremmin sdp:n ehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Matti Vanhanen". Ja Vanhanen olisi yhtä imarreltu kuin Kekkonen oli Sorsan sanoen häntä puolueensa ehdokkaaksi pyytäessään "kukapa sopisi paremmin sdp:n ehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Urho Kekkonen".

    • suunnitelmia

      sinä tarkoitat?

    • oivahärkönen

      ... varsin maltillista. Vanhanen on saanut hillittyä Lipposen ja Niinistön alkuunpaneman keskittämisen. Ei missään maakunnassa ole väkiluku muuttunut edes yhtä prosenttia. Helsinkikin on muuttotappiokunta, sen väkiluku on lisääntynyt kasvaneesta syntyvyydestä ja maahanmuutosta.

      Nykyinen muuttoliike on luonnollista hyväksyttävää kehitystä, mitä se ei olisi ilman nykyisen hallituksen alueellisesti tasapainoista politiikkaa.

      Puhut muutosta syrjäkylistä. Niin pitääkin tapahtua, olen syrjäkylät hyvin tuntevana aina sanonutkin, että harvaanasutulla seudulla on aivan luonnollista, että syrjäisimmät kylät kuolevat pois. Sen sijaan kuntien ja maakuntien keskukset elpyvät pikkuhiljaa.

      • Muuttoliike ei ole nyt yhtään maltillisempaa kuin Lipposen hallituksen aikana, se on kiihtynyt vain niistä ajoista.


    • saa kiitosta

      Eilen haastateltiin TV:ssä Joensuuhun siirrettävän palvelukeskuksen tavaroitaan uutuuttaan hohtaviin työtiloihinsa paikoilleen laittavia työntekijöitä.

      Joensuuhun siirto sai pelkkää kiitosta. Työntekijöiden palkkaamisessa ei ollut ollut mitään vaikeuksia. Hyvin koulutetetut henkilöt pääkaupunkiseutua myöten olivat kilvan hakeneet virkoja "Jumalan selän taakse" Joensuuhun. Eräs haastateltu työntekijä tuntui suorastaan innostuneelta päästessään muuttamaan pois Helsingistä.

      Seuraavina vuosina on tarkoitus hajasijoittaa 7000-8000 valtiohallinnon työpaikkaa lisää pois Helsingistä. Siinä ei tule olemaan vaikeuksia. Varmasti löytyy riittävästi päteviä ihmisiä, jotka mielellään karistavat pääkaupunkiseudun pölyt jaloistaan.

      • On täyttä puppua, että hallinnon hajauttaminen saisi kiitosta. Hajautussuunnitelmissa olevien virastojen työntekijät vastustavat ylivoimaisella enemmistöllä muuttoa periferioihin. Muutto onkin aloitettu siitä päästä, missä työvoima on kaikkein huonoimmin koulutettua. Palvelu- ja maksukeskukset ovat lähinnä virkamiesten palkkahallintoa varten ja tähän löytyy kyllä innokkaita ja päteviä työntekijöitä ihan kortistostakin.

        Valtion hallinnossa väki on kuitenkin pääosin hyvin kouluitettua ja osaavaa väkeä. Nämä eivät ole halukkaita muuttamaan ja maakunnista ei myöskään löydy sellaista väkeä, joka pystyisi tämän joukon korvaamaan. Jokainen vähänkin julkisen puolen rekrytointiin tutustumaan päässyt tietää, että riittävän meritoituneet hakijat tulevat vain yliopistokaupungeista. Kokemusvaatimus taas tarkoittaa mm. sitä, että nämä ihmiset ovat perheineen juurtuneet jo syvälle tähän kaupunkiympäristöön. Vain joillakin nuorilla, vähän koulutetuilla ja vähän aikaa kaupungeissa asuneilla on varaa sanoa, että muuttavat mielellään.


      • vaikuttivat ilahtuneilta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        On täyttä puppua, että hallinnon hajauttaminen saisi kiitosta. Hajautussuunnitelmissa olevien virastojen työntekijät vastustavat ylivoimaisella enemmistöllä muuttoa periferioihin. Muutto onkin aloitettu siitä päästä, missä työvoima on kaikkein huonoimmin koulutettua. Palvelu- ja maksukeskukset ovat lähinnä virkamiesten palkkahallintoa varten ja tähän löytyy kyllä innokkaita ja päteviä työntekijöitä ihan kortistostakin.

        Valtion hallinnossa väki on kuitenkin pääosin hyvin kouluitettua ja osaavaa väkeä. Nämä eivät ole halukkaita muuttamaan ja maakunnista ei myöskään löydy sellaista väkeä, joka pystyisi tämän joukon korvaamaan. Jokainen vähänkin julkisen puolen rekrytointiin tutustumaan päässyt tietää, että riittävän meritoituneet hakijat tulevat vain yliopistokaupungeista. Kokemusvaatimus taas tarkoittaa mm. sitä, että nämä ihmiset ovat perheineen juurtuneet jo syvälle tähän kaupunkiympäristöön. Vain joillakin nuorilla, vähän koulutetuilla ja vähän aikaa kaupungeissa asuneilla on varaa sanoa, että muuttavat mielellään.

        nuo vakituisen viran saaneet työntekijät.

        Ei se tietenkään "kaikenkeskittäjien" ajatusmalliin sovi, että onnellista elämää voi viettää muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.

        Joensuun seudun hyvin tuntien voin kertoa, että käy vähän kateeksi. Parin-kolmenkymmenen kilometrin säteellä on kymmeniä tyhjiä viihtyisiä pihapiirejä "mummonmökkeineen" saatavana sikahalvalla pääkaupunkiseudun hintoihin verrattuna. Milläpä niitä kiskurihintoja nuori viranhaltija maksaa.

        Luonnosta pitäville Pohjois-Karjala on paratiisi. Susissa ja karhuissakin löytyy.


      • mikä on hyvä
        vaikuttivat ilahtuneilta kirjoitti:

        nuo vakituisen viran saaneet työntekijät.

        Ei se tietenkään "kaikenkeskittäjien" ajatusmalliin sovi, että onnellista elämää voi viettää muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.

        Joensuun seudun hyvin tuntien voin kertoa, että käy vähän kateeksi. Parin-kolmenkymmenen kilometrin säteellä on kymmeniä tyhjiä viihtyisiä pihapiirejä "mummonmökkeineen" saatavana sikahalvalla pääkaupunkiseudun hintoihin verrattuna. Milläpä niitä kiskurihintoja nuori viranhaltija maksaa.

        Luonnosta pitäville Pohjois-Karjala on paratiisi. Susissa ja karhuissakin löytyy.

        ...tuossa mielipiteessäsi! Jos vaikka asunnon saa puolet halvemmalla kuin pääkaupunkiseudulta, niin se merkitsee paljon mukavampaa elämää asuntovelallisena.

        Minua häiritsee myös se, että ihmisten työ- ja asuinpaikatkin halutaan suojella tulojen perusteella. Pienituloisia ihmisiä "kannustetaan" muuttamaan työn perässä paikkakunnalta toiselle montakin kertaa elämässään, kun sensijaan korkeampipalkkaisten työpaikkojen tulisi olla kuin kiveen hakattuja.

        Yli kaksi vuotta runsaat viisisataa kilometriä Helsingistä asuneena sanon vain, että hyvin menee, tervetuloa perässä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      618
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe