Miten korjata virhee

Tunnen olevani maailman hölmöin ihminen. Eilen aamulla heräsin ihanaan uuteen päivään ja jo illalla elämäni kääntyi ylösalaisin.

olemme poikakaverin kanssa seurustelleet kohta vuoden. Eilen suutuin poikakaverilleni niin tulisesti että puhelimessa sanoinin häntä idiootksi,k-pääksi ja ties miksi muuksi. Ja samalla sanoin sitten että ettii uuden tyttöystävän. ENKÄ TODELLA TARKOITTANUT SITÄ.

Ja syyhän oli niinkin naismainen kuin pyykkaaminen. Hän ei siis suostunut tulla minua auttaamaan niin päätimpä siitä suuttua

Ikäväkyllä tämä oli jo toinen kerta meidän suhteen aikana. soitin sitten hänelle ja pyysin anteeksi mutta hänpä ei antanutkaan. Siinäpä se ,minuun iski ihan hirveä paniikki ja pyysin häntä tulemaan käymään minun luonani. Noh hän ei tullut vaan pyysi minut sinne. Hän sanoi että ei jaksa sitä että joutuu pelkääämäään sitä koska hänet taas jätän. ymmärrän häntä erittäin hyvin ja eilen huomasin kuinka paljon häntä rakastan.

Tänään lähdetään tuttavapariskuintiemme luokse juhlimaan uuttavuotta. Emme oikein pääse siihen alkuperäiseen rytmiin mukaan,mikä meillä oli vielä eilis aamuna.Pelkään että kohta se kolahtaa minulle että noh, that´s it ,oma moka. Voisiko jo ystävällinen suomenkansalainen antaa tälle tyttöparalle joitan vinkkejä omasta kokemuksista TAI vinkkejä ihan muuten vaan. Pitääkö alkaa mielistelemän poikaystävääni vai mitä?
Kiitos jo etukäteen.
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sä olet liian äkkipikainen. Ei noin pienistä asioista mitään raivokohtausta saada. Jonkun hemmetin pyykkaamisen takia. Kummallakin on omat pyykkinsä ja kummatkin ne hoitaa yksin. Älkää vaan koskaan muuttako saman katon alle. Suosittelen!

Äänestä

Tuo ei lupaa kovin hyvää suhteellenne, vaikuttaa sille, että olet saanut poikaystäväsi hyvinkin epävarmaksi suhteenne kestävyydestä ts poikaystävälläsi voi olla nyt jo melko paha luottamuspula sinua kohtaan. Suhde kun ei ole pelkkää tunnetta.

niitä vinkkejä:

Opettele olemaan uhkaamatta erolla, erityisesti suhteen alkuvaiheessa, jossa nyt olette. Näin tietysti jos et todella tarkoita sitä, mikä taas yleensä vaatii jonkinlaista harkintaa jo. Missään oloissa, missään mielenkuohussa tuolla ei kannata uhata. Mahdollista, mutta ei helppoa.

Mielistely ei sinänsä auta, mutta osoita välittämisesi ja sitoutumisesi niinkuin se teillä on ollut aiemminkin tapana, mutta varo kaikkea mikä voisi aiheuttaa epävarmuutta.

Tunnista syyt miksi käyttäydyit niinkuin käyttäydyit ja nyt sen itsellesi (syystä) ja aiheuttamasi jättämisen pelko.

Ottakaa poikaystäväsi kanssa aikaa ja keskustelkaa vakavasti, niin että kuuntelette toisianne todella, ettekä vain puhu omianne ja oleta toisen tajuavan ja omaksuvan sen, mitä toinen sanoo. Jos hermostutte, ottakaa aikalisä ja jatkakaa myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mary kirjoitti:

Tunnen olevani maailman hölmöin ihminen. Eilen aamulla heräsin ihanaan uuteen päivään ja jo illalla elämäni kääntyi ylösalaisin.

olemme poikakaverin kanssa seurustelleet kohta vuoden. Eilen suutuin poikakaverilleni niin tulisesti että puhelimessa sanoinin häntä idiootksi,k-pääksi ja ties miksi muuksi. Ja samalla sanoin sitten että ettii uuden tyttöystävän. ENKÄ TODELLA TARKOITTANUT SITÄ.

Ja syyhän oli niinkin naismainen kuin pyykkaaminen. Hän ei siis suostunut tulla minua auttaamaan niin päätimpä siitä suuttua

Ikäväkyllä tämä oli jo toinen kerta meidän suhteen aikana. soitin sitten hänelle ja pyysin anteeksi mutta hänpä ei antanutkaan. Siinäpä se ,minuun iski ihan hirveä paniikki ja pyysin häntä tulemaan käymään minun luonani. Noh hän ei tullut vaan pyysi minut sinne. Hän sanoi että ei jaksa sitä että joutuu pelkääämäään sitä koska hänet taas jätän. ymmärrän häntä erittäin hyvin ja eilen huomasin kuinka paljon häntä rakastan.

Tänään lähdetään tuttavapariskuintiemme luokse juhlimaan uuttavuotta. Emme oikein pääse siihen alkuperäiseen rytmiin mukaan,mikä meillä oli vielä eilis aamuna.Pelkään että kohta se kolahtaa minulle että noh, that´s it ,oma moka. Voisiko jo ystävällinen suomenkansalainen antaa tälle tyttöparalle joitan vinkkejä omasta kokemuksista TAI vinkkejä ihan muuten vaan. Pitääkö alkaa mielistelemän poikaystävääni vai mitä?
Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu