Pänniiiiii

Työskentelen projektipäällikkönä Suomalaisessa pörssiyhtiössä, joka on alallaan Euroopan kolmanneksi suurin.

Olemme ylittäneet, tälle vuodeksi budjetoidun liikevaihdon n 22% ja tuloksen n. 18 %. Talous ja kauppalehdet, niin kotimaassa, kuin ulkomailla ylistävät yrityksemme erinomaisuutta ja tuottavuutta yms.

Mutta mitä tämä tarkoittaa sitten ”työrukkasille”.
Ensivuoden kasvuodotuksiksi ilmoitetaan 10% nyt toteutuneista.
Työntekijöiden etuja leikataan.
Esim.
Työntekijöillä on ollut kuntoilusta maksettava bonus, joka on maksimissaan ollut 200 € /vuosi. Tämä on päätetty pudottaa 60 €/vuosi.
Tuotanto joka on tällä hetkellä ollut pääsääntöisesti Suomessa. Tullaan ulkoistamaan, niin että päätuotanto säilyy Suomessa, mutta työvoima eli työntekijät tulevat Virolaisen alihankkijan puolesta (nii'i onkohan tämä nyt edes totta, ainakin johtajat niin kaavailevat).
Samoin suunnittelua siirretään Balttiaan ja Unkariin.
Lisäksi voimassa olevaa tulospalkkio-sopimusta luetaan, kuin piru raamattua ja sisäistä tuloslaskelmaa veivataan keinotekoisesti huonommaksi, jottei tarvitsisi maksaa jo tehdystä tuloksesta sovittuja palkkioita.

ONKO AHNEUDELLA MITÄÄN RAJOJA?

SIT
Vertasin organisaatiomme vuoden 2004 verotietoja(Veropörssistä) :
´
Toimitusjohtajamme palkkaa 213500€ pääomatuloja 192900 € varallisuus 643400
Toimiala johtajamme palkkaa 146500€ pääomatuloja 185400 € varallisuus 573200
Maajohtaja palkkaa 86500€ pääomatuloja 85300 € varallisuus 88900
Tuotelinjanpäällikkömme palkkaa 58000 pääomatuloja 16100 varallisuus 138000
Projektipäällikkö MINÄ palkkaa 41200 pääomatuloja 0 varallisuus 40700
Suunnittelija palkkaa 30800 pääomatuloja 0 varallisuus 0
Tuotantolinjanpäällikkö palkkaa 45800 pääomatuloja 2800 varallisuus 0
Tuotantolinjan työntekijä A 16500€ pääomatuloja 0 € varallisuus 0
Tuotantolinjan työntekijä B 28700€ pääomatuloja 0 € varallisuus 70300
Tuotantolinjan työntekijä C 20900€ pääomatuloja 0 € varallisuus 0
jne.

Eikö todellakaan ole yrityksellä varaa maksaa työntekijöilleen korvausta hyvästä tuloksesta.

Mun on vain, niin vaikea ymmärtää että jonkun työpanos on noin paljon parempi kuin nuo luvut antavat ymmärtää.

Toki palkkaeroja pitää olla, mutta kohtuus kaikessa…PERK****
2686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

no sinähän ite taidat olla jutussa mukana... naurat vaan meille.. vankilaan joutasitte tai telotuskopineteen jokanen!

Äänestä

parempipalkkaisille, tai yrityksen omistajille, niin opiskele lisää ja ala toimitusjohtajaksi tms. Osta osakkeita tai perusta itse yritys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


[][][] kirjoitti:

Työskentelen projektipäällikkönä Suomalaisessa pörssiyhtiössä, joka on alallaan Euroopan kolmanneksi suurin.

Olemme ylittäneet, tälle vuodeksi budjetoidun liikevaihdon n 22% ja tuloksen n. 18 %. Talous ja kauppalehdet, niin kotimaassa, kuin ulkomailla ylistävät yrityksemme erinomaisuutta ja tuottavuutta yms.

Mutta mitä tämä tarkoittaa sitten ”työrukkasille”.
Ensivuoden kasvuodotuksiksi ilmoitetaan 10% nyt toteutuneista.
Työntekijöiden etuja leikataan.
Esim.
Työntekijöillä on ollut kuntoilusta maksettava bonus, joka on maksimissaan ollut 200 € /vuosi. Tämä on päätetty pudottaa 60 €/vuosi.
Tuotanto joka on tällä hetkellä ollut pääsääntöisesti Suomessa. Tullaan ulkoistamaan, niin että päätuotanto säilyy Suomessa, mutta työvoima eli työntekijät tulevat Virolaisen alihankkijan puolesta (nii'i onkohan tämä nyt edes totta, ainakin johtajat niin kaavailevat).
Samoin suunnittelua siirretään Balttiaan ja Unkariin.
Lisäksi voimassa olevaa tulospalkkio-sopimusta luetaan, kuin piru raamattua ja sisäistä tuloslaskelmaa veivataan keinotekoisesti huonommaksi, jottei tarvitsisi maksaa jo tehdystä tuloksesta sovittuja palkkioita.

ONKO AHNEUDELLA MITÄÄN RAJOJA?

SIT
Vertasin organisaatiomme vuoden 2004 verotietoja(Veropörssistä) :
´
Toimitusjohtajamme palkkaa 213500€ pääomatuloja 192900 € varallisuus 643400
Toimiala johtajamme palkkaa 146500€ pääomatuloja 185400 € varallisuus 573200
Maajohtaja palkkaa 86500€ pääomatuloja 85300 € varallisuus 88900
Tuotelinjanpäällikkömme palkkaa 58000 pääomatuloja 16100 varallisuus 138000
Projektipäällikkö MINÄ palkkaa 41200 pääomatuloja 0 varallisuus 40700
Suunnittelija palkkaa 30800 pääomatuloja 0 varallisuus 0
Tuotantolinjanpäällikkö palkkaa 45800 pääomatuloja 2800 varallisuus 0
Tuotantolinjan työntekijä A 16500€ pääomatuloja 0 € varallisuus 0
Tuotantolinjan työntekijä B 28700€ pääomatuloja 0 € varallisuus 70300
Tuotantolinjan työntekijä C 20900€ pääomatuloja 0 € varallisuus 0
jne.

Eikö todellakaan ole yrityksellä varaa maksaa työntekijöilleen korvausta hyvästä tuloksesta.

Mun on vain, niin vaikea ymmärtää että jonkun työpanos on noin paljon parempi kuin nuo luvut antavat ymmärtää.

Toki palkkaeroja pitää olla, mutta kohtuus kaikessa…PERK****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu