Hei!
Olen seurustellut kultani kanssa nyt 2v 8kk, ja koko aika kaukosuhteessa. Välimatkaa meillä on noin 600 kilsaa, mutta ollaan nähty yleensä 3-4 kertaa kuukaudessa.
Ongelmani on se, että aina kun mies on tulossa kotiin pidemmälle lomalle (esim joululoma), odotan lomaa innoissani ja kuvittelen että nyt voimme tehdä asioita joita yleensä viikonloppuna ei ehdi. Loman parina viimeisenä päivänä kuitenkin tulee eteen karu totuus, kun tajuan että odotin jälleen liikaa, ja sit harmittaa aivan sikana...itkettää ja masentaa.
Näinhän se taas meni joululomalla, että oltiin yli puolet lomasta erossa (mies vietti kokonaisen viikon toisella paikkakunnalla sukulaisissa), ei ehditty tehdä mitään niitä asioita joita yhdessä suunniteltiin loman alkupäivinä...Ei oikeastaan olla tehty mitään tavallisesta viikonlopusta poikkeavaa...Ei laatuaikaa, ei mitään erityistä... Harmittaa!!!
Ei sais vissiin odottaa koskaan yhtään mitään lomilta, eikä miltään muultakaan yhteiseltä ajalta...ku pettyy kuitenki.
Onko teillä muilla samanlaisia ongelmia?
Olen seurustellut kultani kanssa nyt 2v 8kk, ja koko aika kaukosuhteessa. Välimatkaa meillä on noin 600 kilsaa, mutta ollaan nähty yleensä 3-4 kertaa kuukaudessa.
Ongelmani on se, että aina kun mies on tulossa kotiin pidemmälle lomalle (esim joululoma), odotan lomaa innoissani ja kuvittelen että nyt voimme tehdä asioita joita yleensä viikonloppuna ei ehdi. Loman parina viimeisenä päivänä kuitenkin tulee eteen karu totuus, kun tajuan että odotin jälleen liikaa, ja sit harmittaa aivan sikana...itkettää ja masentaa.
Näinhän se taas meni joululomalla, että oltiin yli puolet lomasta erossa (mies vietti kokonaisen viikon toisella paikkakunnalla sukulaisissa), ei ehditty tehdä mitään niitä asioita joita yhdessä suunniteltiin loman alkupäivinä...Ei oikeastaan olla tehty mitään tavallisesta viikonlopusta poikkeavaa...Ei laatuaikaa, ei mitään erityistä... Harmittaa!!!
Ei sais vissiin odottaa koskaan yhtään mitään lomilta, eikä miltään muultakaan yhteiseltä ajalta...ku pettyy kuitenki.
Onko teillä muilla samanlaisia ongelmia?
Vastaukset 17
Vanhimmat
tuttu juttu..tosin me ei nähä kuukaudessa sitäkään mitä te näette ja me ei edes suunnitella mitään kun mies tulee käymään. Viettää suurimman osan ajasta kavereidensa kanssa olemiseen.. enimmäkseen juo niiden kanssa. Minua ei oteta mukaan kun hän lähtee kavereiden luokse.. eli aikaa meille jää minusta liian vähän.
Älä välitä.. ei meilläkään laatuaikaa ole. Minäkään en odota mitään erikoista koskaan.. koska lopputulos on useasti mieheni kännissä vieressä.
Miehet ei vaan tajua ettei naiset tällasta pitemmän päälle jaksa katsoa.. siihen asti miehestä kaikki hyvin kun nainen on tyytyväinen (näissä tapauksissa esittää olevansa) ja VARSINKIN että hän itse on tyytyväinen. Jonain päivänä kolkuttaa todellisuus miehenkin olalle että ei ole tehnyt naiselleen oikein.. siinä sitten turhaan enää murhetii.
Mutta minä en odota ns laatuaikaa. Kaipaan ja odotan tavallista arkea, yhdessä. Sitä elämä suurimmaksi osaksi on ja se on parasta.
meillä vkl menee yleensä lakanoiden välissä :) 5-10 kertaa päivässä ja sitten huomataan, ettei mitään muuta ollakkaan tehty. Puolivuotta tätä jatkunut. Joskus olisi ihan kivaa tehdä muutakin, mutta ei vaan voi pitää sormia irti siitä herkusta.Oon vaan niin onneton nynfi, ettei mielessä muuta ole ;)
No kai tämä tasaantuu, kun muutan rakkaani paikkakunnalle asumaan ja nähdään useammin :)
Nyt siis näemme 1-2 kertaa kuussa.
mullakin on kaukosuhde yhen tyypin kanssa emme ole kyllä seurusteltu noin kauaa kuin te. mut nähdään tuskin koskaan ja muutenkin ku se asuu niin kaukana tekstailaan ja soitellaan toisillemme. haluaisin nähdä hänet mutta vanhemmat ei päästä kattomaan häntä...
Meillä vuosi takana ja tavataan kerran pari kuukaudessa. Välimatkaa 500 km. Kun tavataan, silloin kyllä vietetään tiiviisti aikaa yhdessä. Teemme kaikenlaista, kävelemme, retkeilemme, juttelemme, teemme yhdessä ruokaa jne. Ehkä tämä ei ole arkea, mutta kun harvoin tapaamme, keskitymme toistemme seuraan.
Meillä on aina meneillään myös tulevaisuuteen suuntautuvia suunnitelmi, jotka myös auttavat osaltaan tuntemaan, että suhteellamme on jatkuvuutta.
Välillä kyllä usko horjuu kun ei näe toista esim. kuukauteen työ- ym. esteiden takia.
Viestittelemme kyllä päivittäin ja sekin auttaa pitämään läheisyyttä yllä.
En jaksaisi, jos mieheni menisi vaan kavereidensa kanssa kun tulen hänen luokseen. Minusta silloin on kyllä jossakin vikaa. Minä ainakin olen aina mukana, jos kavereita tavataan vierailuni aikana. Enkä jaksaisi, jos mies kännäisi kun olen hänen luonaan. No, ei hän kyllä kännää muutenkaan, vaikka ei mikään absolutisti olekaan. Siinäkin asiassa olemme samanlaiset.
Minä en yleensä aseta minkäänlaisia odotuksia tapaamisille. Enkä odota, että esim. miehen pitäsi aina järjestää jotain erikoista kun tapaamme tai minun kun hän tulee luokseni. Yleensä spontaanisti kuitenkin keksimme jotain kivaa ja odottamatonta. Vielä ei ainakaan koskaan ole ollut tylsää.
Sitten eroa vaan putkeen...
Ehkäpä teidän(kin) pitäisi yhdessä miettiä etukäteen, mitä kivaa haluaisitte tehdä.
Usein tuo puoli on sitä, että odottaa liikaa toiselta idiksiä ja "jotain kivaa".
Olen itse seurustellut yhtä kauan kuin sinä.
Huomannut olen minäkin, ettei ohjelmaa järjesty
odottelemalla.
Sitä pitää keksiä vaikkapa vuoroviikonloppuisin
kummankin.
Jos on tylsää, ovat siitä vastuussa tavallisesti
molemmat...
Sehän tässä mättääkin, että me tosiaan suunnittelemme asioita yhdessä etukäteen. Minä olen se, joka todella odottaa suunniteltujen asioiden toteutuvan, mutta miehelleni ne ovat vain suunnitelmia...Mies ei odotakaan asioiden toteutuvan. Hän ei järjestä näille jutuille aikaa, ne ovat ikäänkuin sellaisia täytetekemisiä, joita voimme tehdä sitten jos jostain syystä jää ylimääräistä aikaa. Ja eihän sitä aikaa jää, koska herra tykkää nukkua aamulla pitkään, ja sitten on niin paljon muutakin PAKOLLISTA tekemistä, mitä työviikolla toisella paikkakunnalla ei ehdi hoitaa. Lisäksi hänellä on urheilutreenejä ja sitten täytyy aina tehdä pakollisia vierailuja (illanviettoja) hänen vanhempiensa luona...
En odota että mies järjestäisi minulle yllätyksiä tai jotain...haluaisin vaan tehdä lomalla jotain sellaista mitä ei ehdi yleensä tehdä, kun näemme normaalisti vain vajaa kaksi päivää kerrallaan.
Ja tylsää meillä ei ole koskaan. Aika menee ihan siivillä kun kulta tulee kotiin...se tuntuu vaan välillä menevän vääriin asioihin. Ja sekin on kai hyvä ilmoittaa, että mieheni ei koskaan kännää ilman minua. Eikä hän yleensä myöskään vietä aikaa kavereidensa kanssa ilman minua muuta kuin urheilun parissa.
Kiitos tähänastisista kommenteista!
Olen nainen joka on erossa miehestään työn takia pahimmillaan kuusi kuukautta vuodesta. Tosin aika harvoin on viikonloppuna aikaa nähdä, mutta lomat on yleensä pitempiä ja silloin ne pakolliset asiat joutuu hoitamaan. Ja vielä se että en esimerkiksi välttämättä tiedä milloin on se pitkä loma vai joutuuko jo muutaman päivä kuluttua lähtemään. Pätkätyöläinen merillä...
Niin asiasta se on tosi paha paikka ainakin minulle että kun on tehnyt pitkää päivää ja vaihtelevissa oloissa vaikka kuukauden niin joku kotona antaa ohjeita mitä nyt tehdään. Ei minun pinna sitä kestä ja muutaman kerran onkin sen takia tullut melkein lähdettyä kävelemään. Toisaalta on vaan ihan hauska olla vaan kultsin kainalossa muutamia päiviä ilman mitään suunnitelmia jotka käy ahdistamaan ja sitten kun pääsee siihen koti rytmiin niin sitten vasta harkita että mitä loppu loman tekee... (Tai sitten työnantaja on jo kerennyt huolehtia siitä)
MÄ en alkas tommoseen.kun mehän haetaan arkeakin suhteelta,joka antaa paljon enempi kun kultsin kainalon suojan,mites ne muut illat ja yöt,kauhee aika eros ,vai onko luotto niin kova,musta tuntus kuka on sala rakas,kenties olisinkin minä.ei tottunut pohtii
Olemme seurustelleet reilun puoli vuotta, olemme toistaiseksi töissä ja asumme eri paikkakunnilla.
Yhdessäolo on aina ihanaa, eletäämpä tavallista arkea tai tehdään jotain kivaa yhdessä. Ongelmana on se, että minä odotan enemmän tapaamisia ja yritän järjestää yhteistä aikaa, haluaisin nähdä mahdollisimman usein ja pitkään, näen tämän eteen vaivaa järjestelemällä asioita, koska tunnen sen olevan sen arvoista. Miehelle se ei tunnu olevan ihan niin tärkeää, vaikka ikäväänsä valittaakin ja sanoo haluavansa viettää aikaa yhdessä. Hän saattaa yllättäen sovitusta huolimatta jäädäkin toiselle paikkakunnalle, tai siirtää lähes joka kerta sovittua tapaamista vähintäänkin tunneilla, jos ei päivillä myöhäisemmäksi.
Minua tämä painaa kovasti, koska tunnen, ettei hän välitä tarpeeksi, ettei halua tavata, että olen vain kappale jonka voi ottaa käyttöönsä silloin kun huvittaa ja itselle sopii (tiedän, ettei hän niin ajattele). Harmittaa ja kiukuttaa, kun muutenkin vähän nähdään. Syyllistän häntä sitten siitä, ja silloinhan on katastrofi valmis... En tietenkään saisi kommentoida asiaa, vaan antaa hänen toimia oman päänsä mukaan?! Minusta sellainen taas ei ole reilua, vaan suhteessa pitäisi joustaa puolin ja toisin ja ottaa toinen huomioon. Vaadinkohan liikaa?
Minulla ja seuralaisellani on viides vuosi kaukosuhdetta alkanut. Välimatkaa tällä hetkellä 220km. Hän opiskelee ja minä käyn töissä. Olen yrittänyt saada töitä lähempää hänen paikkakuntaansa mutta se on mahdotonta. Mikä tahansa olisi kelvannut. En muuta työttömäksi paikkaakunnalle jossa minulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria (tämän verran ajattelen mielenterveyttäni). Edelleenkin joskus mättää molemmilla se että toivoo viikonlopusta jotenkin ihmeellistä ja sitten se ei sitä olekaan. Olen vuorotöissä joten yhteistä aikaa ei juuri vapaallakaan ole vaikka onkin mahdollisuus asua pari päivää saman katon alla. Liian suuret odotukset on etenkin silloin kun ei olla pitkään aikaan esim kolmeen neljään viikkoon nähty. Silloin ei auta ku miettiä että ei se mitään kyllä me taas kohta nähdään uudestaan. Ja välillä sekin on ihan kivaa kun saa kuunnella toisen äksyilyä. Voi nauraa itsekseen että onpa hän ihana kun tuhisee aina noista ihmejutuista. Ja meille on kyllä ollut helpotus se että kun nähdään ei aina nysvätä silloin vaan kahdestaan vaan nähdään toistemme kavereita yms. Näin pitkässä suhteessa täytyy olla jo yhteinen tuttavaverkko ja muutakin tekemistä kuin seksi ja telkkarin tuijotus kahdestaan. Vaikka yhteistä aikaa onkin vähän sen ajan täytyy olla monipuolista.
Monet ystäväni ovat ihmetelleet miksi en luovu tällaisesta kaukosuhteesta. Miten ihmeessä voisin? Rakastan häntä asui hän sitten tässä tai tuolla. Ei se rakkaus siihen lopu että jätän hänet. Ei rakkaus lopu. Rakkauden hajottaa vain kuolema jos sekään.
Yritän olla ajattelematta tulevaa joka povaa vielä huonompaa menestystä meidän yhteiselolle. Mutta kyllä sitten joskus kaikki korjaantuu ja sit otetaan kaikki takasin!
Kiitos sinulle...Kirjoituksesi oli todella koskettava, ja niin lähellä omia ajatuksiani! Tuli ihan tippa silmään. Ihanaa kun joku muukin on samassa tilanteessa.
Minultakin kysytään usein että miten tällaisessa suhteessa voi jaksaa, ja olen sitä mieltä että rakkaus kantaa. Välillä täytyy kärsiäkin, eikä ne kärsimykset mitään suuria ole. Rakkauden eteen täytyy tehdä uhrauksia!
Uskon että minulla ja poikaystävälläni on tulevaisuudessa aikaa olla yhdessä enemmän, ja sen uskon voimalla jaksan eteenpäin.
Usko, Toivo ja Rakkaus... Suurin niistä on rakkaus!
Olemme olleet yhdessä pitkään, mutta viimeiset vuodet olemme eläneet vaihtelevalla etäisyydellä. Nykyään näemme lähes joka viikonloppu! =)
Lainaan tähän kappaleen tekstistäsi:
"Sehän tässä mättääkin, että me tosiaan suunnittelemme asioita yhdessä etukäteen. Minä olen se, joka todella odottaa suunniteltujen asioiden toteutuvan, mutta miehelleni ne ovat vain suunnitelmia...Mies ei odotakaan asioiden toteutuvan. Hän ei järjestä näille jutuille aikaa, ne ovat ikäänkuin sellaisia täytetekemisiä, joita voimme tehdä sitten jos jostain syystä jää ylimääräistä aikaa. Ja eihän sitä aikaa jää, koska herra tykkää nukkua aamulla pitkään, ja sitten on niin paljon muutakin PAKOLLISTA tekemistä, mitä työviikolla toisella paikkakunnalla ei ehdi hoitaa. Lisäksi hänellä on urheilutreenejä ja sitten täytyy aina tehdä pakollisia vierailuja (illanviettoja) hänen vanhempiensa luona... "
Minunkin etäavopuolisoni tykkää nukkua pitkään. Hän kuitenkin haluaa tehdä kanssani ihan tavallisia arkisia juttuja ja aina jossain vaiheessa sitten pääsee ylös ja yleensä suunnitelmat toteutuvat. Menemme metsään retkelle, kaupungille ostoksille, laitamme kotona ruokaa, menemme syömään, siivoamme =) tms.
Olen myös huomannut sen, että hänelläkin se joskus lipsuu enemmän tuolle suunnitelman/haaveilun tasolle. Olen aika paljon saanut puhua ja sortunut itkuun ja purnaukseenkin asian tiimoilta, mutta nykyään hän käsittää, että pitää myös tehdä eikä vaan puhua. Yritä vielä selittää asiaa miehellesi omalta kannaltasi.
Tuo urheilu... harrastatko itse mitään liikuntaa? Voisitko sillä välin käydä itse salilla tai jumpassa? Sellainen piristää valtavasti! Meneehän siihen pari tuntia. Vai mitten paljon miehelläsi menee aikaa tuohon urheiluun teidän yhteisellä ajallanne?
Mainitsit myös pakollisten asioiden hoitamisen yhteisellä ajalla. Virastothan ja monet pankitkin ovat onneksi viikonloppuisin kiinni. Minä oikeasti kyllästyin, kun joka viikonloppu mies jahkaili, että menisikö parturiin. Sitten ei tehty jotain, kun oli se mahdollisuus vielä ehtiä parturiin, johon ei kuitenkaan päästy. Kuulostaa pikkujutulta, mutta viikonlopusta toiseen toistuvana se oli väsyttävää. Onhan sitä toisinaan viikon töistä väsynyt ja pinna voi olla vähän kireänä, vaikka millään ei haluaisikaan. Kauan siihen meni, mutta nykyään mies käy parturissa omalla ajallaan. Minun täytyy kyllä sanoa, että mies on koko ajan halunnut ottaa minut huomioon noista parturijutuista, yms huolimatta.
Sitten vielä noista vierailuista miehesi vanhempien luona. Tuletko toimeen heidän kanssaan? Saatko sinä mitään niistä vierailuista? Oletko puhunut asiasta miehellesi? Me käymme lähes joka kerta kaverinivanhempien luona. Siellä on mukavaa. Siellä voi keskustella tai olla hiljaakin halutessaan. Käymme siellä usein syömässä, laittamassa ruokaa tai kahvilla. Pelaamme usein pelejä tai sitten puuhaamme jotakin. Voimme käydä yhdessä esim. retkelläkin. Ennemminkin välillä mietin jo, että häiritsemmekö me heitä! Tiedän, että minun tapauksessani asia on todellinen onnenpotku, sillä hänen vanhempansa ovat todella mukavia ja viisaita molemmat. Olisiko teidän tapauksessanne mahdollisuus löytää näitä positiivisia puolia? Jos ei, niin voisiko noita "pakkovierailuja" mitenkään karsia? Haluaako miehesi mennä heille?
Jaksamisia sulle! Yritä vaan tuoda jatkossakin selkeästi esille omat toiveesi ja puhu asioista, jotka painavat. Luulen ymmärtäväni pitkälti tilannettasi. Yhteisen ajan ei tarvitse olla mitään ihmellistä vaan sellaista arkista asioiden jakamista, jota molemmat haluavat. Keskustelkaa. Jos se menee vain riitelyksi, kirjoita asiasi paperille.
Kyllä minäkin harrastan jonkin verran liikuntaa, mutta mielummin liikkuisin yhdessä mieheni kanssa kuin erikseen. Ja näissä miehen peleissä ja muissa saattaa joskus vierähtää kolmekin tuntia. Ei näitä onneksi ole kovin usein, mutta harmittaa ihan hulluna jos ollaan suunniteltu jotain muuta, ja sit tuleekin tieto pelistä ja pelit menee AINA muiden juttujen edelle. (kyllä, aina! vaikka olisivatkin vain jotain treenipelejä) Olen kyllä tosi ylpeä miehestäni ja kannustan häntä hänen liikuntaharrastuksissaan. Joskus vain toivoisin että hän ei peruisi meidän yhteisiä juttuja liikunnan vuoksi. Oikeiden pelien vuoksi saa perua, mutta ei treenien tai muiden "vähäpätöisempien" juttujen vuoksi.
Olen yrittänyt puhua miehelleni siitä, kun suunnittelemme paljon, mutta harva asia toteutuu. Hän vain sanoo, että asiaan on paras tottua. Hänen työnsä on sellaista että tulevaisuudessakin suunnitelmat saattavat muuttua nopeasti. Siksi hän ei yleensä edes odota että mikään suunnittelemamme asia toteutuisi, ja näin ollen hän ei myöskään jaksa nähdä vaivaa suunnitelmien toteuttamiseen.
Mieheni vanhemmat ovat aivan ihania! Tulen heidän kanssaan todella hyvin toimeen, ja heidän luonaan on aina mukava olla. Ongelmana tässä on se, että välillä vietämme siellä enemmän aikaa kuin kahdestaan. Olemme siellä usein myös yötä. Ja kun olemme siellä, mieheni viettää aikaa pikkuveljensä kanssa ja minä saan keksiä tekemistä yksin. Joululomallakin hän oli vanhempiensa seurassa paljon enemmän ku mun kanssa...ja minä kaipaisin enemmän sitä kahdestaan olemista.
On tämä etäsuhteilu (ja varmasti myös tavallinen seurustelu) välillä vaikeaa...Joskus on semmosia päiviä että kaikki vituttaa. Ja joinain päivinä kaikki on ihan täydellistä. On hassua vastailla näihin viesteihin hyvinä päivinä, ku tuntuu melkein typerältä ne mun ekan viestin valittelut. Mutta tämmöstä se on. =)
Kiitos vastauksestasi.
Tämmöistä se tosiaan on! =)
En minäkään pitäisi tuosta, että yhtäkkiä tulisi tieto treeneistä, joka ylittäisi sitten kaikki muut sovitut asiat. Minäkin vaan sopeutuisin asiaan, enkä aina varmaan sanoisi edes mitään. Kiva, että suhtaudut kannustavasti mieheesi.
Tartuin sun viestiin juuri siksi, että mua risoi välillä ihan mahdottomasti se, että jäävät usein toteutumatta. Epävarmuudessa ei ollut/ole mukava elää. Vaikka se olisikin jolu pikkuasia, niin itse ainakin otan sen jotenkin sellaisena laajempana juttuna, että miten yleensäkään elämässä jaksaa sellaista. Äh, en osaa selittää.
Nykyään mieheni kuitenkin onneksi aina sanoo, että tämä ei ole nyt ihan varmaa ja että muutoksia voi tulla. Onhan sekin epävarmuutta toki, mutta siedän sitä jotenkin nyt paremmin.
Kiva, että sullakin on mukavat miehen vanhemmat! Se on kyllä ihanaa. Ei sun varmaan tosiaan muu auta, kuin ehdottaa, että vaikka siellä mukavaa onkin, niin jättäisitte vierailut vähän vähemmälle.
Hyvää viikon jatkoa ja toivottavasti näette ensi viikonloppuna! =)
joo, jolulomasta odotin vaikka mitä. mutta paskat. ei tapahtunu kummempia. meillä samanlainen kaukosuhde ja nähään vkloppuisin.