Kuolleen omaisen

olla näin. Mulla oli taas niin, että odotin ja toivoin saavani edes jonkun pienen merkin kuolleelta läheiseltäni. Harvemmin tuli sellaisia tunteita, että olisi ollut lähellä, enemmänkin ne oli sellaisia mielettömiä sisäisen tuskan hulvahduksia, jotka tuli ja meni. Mutta niin se varmaankin on, että eri tavoilla ja tunteilla sitä halusi siinä vaiheessa säilyttää tavallaan jonkinlaisen yhteyden läheiseensä, jonka on menettänyt.

kun ei voi tietää. Minulla on todella usein semmoinen olo, että hän on lähellä. Kanssani.

Kerran hän esiintyi unessani. En kyllä muista siitä mitään muuta kuin että puhuimme pitkään. Muistan myös hänen jotkut ilmeet ja eleet.
Mistähän me sitten puhuimme, kun seuraavana päivänä oli jotenkin epänormaali, pelottavan rauhallinen olo.

Hänen kuolemansa kyllä sotki koko elämäni. Silti rakastan häntä yhä kaikista eniten. Ja toivon, että hän on mukanani ohjaamassa minua, koska hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu ikinä.
Ehkäpä hän onkin? En minä luultavasti muuten olisi tässä. En tiedä.

Voimia kyllä välillä todellakin tarvitaan. Hirmuista tappelua oman pään sisällä kun ei tiedä mikä on totta ja mikä ei.

käsitellä surua.

>> Kuuluuko nämä asiat surun aiheuttamaan toiveeseen kokea kuolleen läheisyys? >>

Se on keino pitää kuollut omainen lähellä itseään. Kuten kirjoitit.

Mutta minun pitää sanoa, että ole hyvin varovainen ajatuksen >> Minusta tuntuu että vuosi sitten kuollut läheiseni ohjaa elämääni? >> kanssa.

Eräs hyvä ystäväni joutui kokemaan menetyksen. Ja hänen elämässään tapahtui asioita, jotka hän koki läheisensä ohjaukseksi. Luonnollisesti hän halusi saada yhteyden kuolleeseen ja vahvistuksen tunteelleen. Ja hän rupesi käymään kaiken maailman selvännäkijöillä ja "noidilla."

suurin osa näistä näkijöistä olivat pelkkiä huijareita ja hän oli hyvin pettynyt. Ja rahaahan tietysti paloi. Sitten hän oli tavannut ihmisen, jolla ilmeisesti oli jonkin sorttisia kykyjä. Ja tämä ihminen tiesi asioita, joita kukaan muu ei tiennyt, kuin tämä nainen ja hänen menetetty läheisensä.

En tarkkaan tiedä, mitä tapaamisissa tapahtui. Mutta tämän ystäväni persoonallisuus rupesi muuttumaan ja sen huomasi kaikki. Hän tavallaan "hurahti" rajatietoisuuteen ja henkien manaamiseen yms. Ja niinhän siinä kävi, että tämä nainen sairastui psykoosiin. Ei voi varmuudella sanoa, että olisiko tämä ystävä sairastunut joka tapauksessa. Ehkä olisi tai sitten ei.

Nyt hän jo elää suhteellisen normaalia elämää lääkityksen ja terapian avulla.

En tarkoita, että sinä tai läheskään kaikki sairastuisivat läheisen kuoleman jälkeen. Mutta kun ruvetaan puhumaan henkimaailman asioista, niin kannattaa olla varovainen. Varsinkin jos surutyö on kesken.

Surun kanssa oppii elämään. Vaikka suru onkin aina läsnä joka päiväisessä elämässä. Ja kuollut läheinen on päivittäin mielessä. Mutta tulee aika jolloin läheisen menettäminen ei enää tunnu viiltävänä tuskana. Voisi sanoa, että pystyy ajattelemaan läheistään ilman kipua. Toisilla se kestää kauemmin ja toiset voivat ainakin näennäisesti toipua nopeammin.

Olen kokenut samaa tässä myös. Rakkain ihmiseni kuoli vähän reilu kuukausi sitten. Välillä koen hänen läsnäolonsa vahvana, tuntuu kuin saisin merkkejä.. Tähdenlentoja, kun ajattelen häntä voimakkaasti. Tai kun poltan hänen kuviensa ympärillä kynttilöitä, yksi sammuu ja syttyy sitten uudestaan.. En tiedä.. Olisiko se merkki häneltä vai olisiko se merkki jostain muualta, että hän silti on jossain? Vai onko se vain hassu yhteensattuma? Sitä en saa koskaan tietää, mutta jotain muuta se on kuin mielikuvituksesni tuotetta. Haluaisin rakkaaseeni yhteyden, miten tahansa, mutta en halua alkaa pelleilemään vaarallisilla asioilla ja jos ilman niitä en yhteyttä saa, niin ehkä niin ei ole tarkoitettu. Silti minulle olisi hirveän tärkeä tietää missä hän on?!