En tiedä tajuako kukaan mikä turkkilaista miestäni vaivaa?Minä en ainakaan! onko kyseessä persoonallinen ongelma vai kasvatuksesta johtuva vai joku kulttuurijuttu mutta koko meidän 3 vuotisen suhteen, jossa on 1 1vuotias lapsi, on meillä painittu saman väliinpitämättömyys asian kanssa. eikä puhuta pelkästään pikku asioista vaan kaikesta yleensä.
jos ne "sukat ei löydä tietään pyykkikoriin" niin so what mutta kun kaikkessa on sama so what asenne...jos yritän puhua hänelle asiasta niin olevinaan kuuntelee...(englantia ja suomea puhutaa...riippuen asian tärkeydestä) mutta ei noteeraa mihinkään mitenkään. kun yritämme parantaa suhdettamme keskustelemalla yleensä homma lipeää siihen, että minä puhua papatan mutta hän on hiljaa, eikä osaa kysyttäessä sanoa mitään. tiedänhän minä sen, että suomalaisissakin miehissä on samaa juntin vikaa mutta tässä tilanteessa, kun kysymys on tilanteista joissa hän ei selvästikään välitä minun mielipiteistäni tuon taivaallistakaan.hän on kyllä kilttimies, ettei ramppaa yökerhoissa usein, eikä laiminlyö lastaan mutta parisuhteessa hän on toivoton. ollaan kerran jo erottu, kun en jaksanut tapella enää hänen ajastaan minulle..mutta hän tuli takaisin itkien ja silloin kyllä kertoili omista tunnoistaan mutta,kun elämä siitä sitten normalisoitui niin alkoi kaikki alusta!
mulla menee järki ja terveys, kun ei toinen kuuntele eikä tee mitään.
otetaan nyt selventämisen vuoksi vaikka muutama esimerkki...
-raskausaikanani vuodin verta ajoittain...eräänä iltana verta vuoti normaalia enemmän ja keskenmenon pelossa halusin lähteä lääkäriin. meillä ei ollut autoa tällöin ja olin vielä töissä (rv22). mieheni sanoi että minun on parasta kävellä työpaikalleni (perheyritys) 1,5km ja pyytää kyytiä sairaalaan...matkalla alkoi kivut ja itkien soitin miehelleni joka makasi sängyssä eväänsä letkauttamatta auttaakseen minua.muistaakseni sanoi minulle jotenkin liioittelevani tilannetta!äitini sitten kyyditsi minut sairaalaan ja kävi matkalla potkimassa ukon ylös sängystä mukaamme!
-olen monesti hänelle sanonut, että odotan häntä arki-iltaisin aina kotiin, kuten normaalistikin kaikki vaimot odottaa, jotta voisimme viettää aikaa keskenämme...kuitenkin joka ilta toistuu samat rutiinit ...vaatteet pois,suihkuun,oloasu päälle ja tekstiteevee auki.tämän jälkeen sanaakaan sanomatta hän alkaa katsomaan elokuvaa ja syö sohvalla!joka ilta aina sama.8tyttäremme nukkuu,kun hän tulee iltamyöhään päivittäin töistään) ei keskusteluja, jos en itse ala nalkuttamaan...sekin menee usein riidaksi.olen siis alkanut epäilemään rakkautta välillämme...minä annan mutta hän ei...pettämisestä ei ole kysymys..siitä olen aivan varma mutta laiskuuttaan tai viitseliäisyyttään hän ei vaan koskaan tee kuten pyydetään.
onko muilla ollut samoja kokemuksia ja selviääkö tästä ilman eroa?
minä kun en ymmärrä häntä alkuunkaan.kuinka joku voi olla näin itseään täynnä ettei tarvitse toista noteerata mitenkään???
-pirttihirmu-
jos ne "sukat ei löydä tietään pyykkikoriin" niin so what mutta kun kaikkessa on sama so what asenne...jos yritän puhua hänelle asiasta niin olevinaan kuuntelee...(englantia ja suomea puhutaa...riippuen asian tärkeydestä) mutta ei noteeraa mihinkään mitenkään. kun yritämme parantaa suhdettamme keskustelemalla yleensä homma lipeää siihen, että minä puhua papatan mutta hän on hiljaa, eikä osaa kysyttäessä sanoa mitään. tiedänhän minä sen, että suomalaisissakin miehissä on samaa juntin vikaa mutta tässä tilanteessa, kun kysymys on tilanteista joissa hän ei selvästikään välitä minun mielipiteistäni tuon taivaallistakaan.hän on kyllä kilttimies, ettei ramppaa yökerhoissa usein, eikä laiminlyö lastaan mutta parisuhteessa hän on toivoton. ollaan kerran jo erottu, kun en jaksanut tapella enää hänen ajastaan minulle..mutta hän tuli takaisin itkien ja silloin kyllä kertoili omista tunnoistaan mutta,kun elämä siitä sitten normalisoitui niin alkoi kaikki alusta!
mulla menee järki ja terveys, kun ei toinen kuuntele eikä tee mitään.
otetaan nyt selventämisen vuoksi vaikka muutama esimerkki...
-raskausaikanani vuodin verta ajoittain...eräänä iltana verta vuoti normaalia enemmän ja keskenmenon pelossa halusin lähteä lääkäriin. meillä ei ollut autoa tällöin ja olin vielä töissä (rv22). mieheni sanoi että minun on parasta kävellä työpaikalleni (perheyritys) 1,5km ja pyytää kyytiä sairaalaan...matkalla alkoi kivut ja itkien soitin miehelleni joka makasi sängyssä eväänsä letkauttamatta auttaakseen minua.muistaakseni sanoi minulle jotenkin liioittelevani tilannetta!äitini sitten kyyditsi minut sairaalaan ja kävi matkalla potkimassa ukon ylös sängystä mukaamme!
-olen monesti hänelle sanonut, että odotan häntä arki-iltaisin aina kotiin, kuten normaalistikin kaikki vaimot odottaa, jotta voisimme viettää aikaa keskenämme...kuitenkin joka ilta toistuu samat rutiinit ...vaatteet pois,suihkuun,oloasu päälle ja tekstiteevee auki.tämän jälkeen sanaakaan sanomatta hän alkaa katsomaan elokuvaa ja syö sohvalla!joka ilta aina sama.8tyttäremme nukkuu,kun hän tulee iltamyöhään päivittäin töistään) ei keskusteluja, jos en itse ala nalkuttamaan...sekin menee usein riidaksi.olen siis alkanut epäilemään rakkautta välillämme...minä annan mutta hän ei...pettämisestä ei ole kysymys..siitä olen aivan varma mutta laiskuuttaan tai viitseliäisyyttään hän ei vaan koskaan tee kuten pyydetään.
onko muilla ollut samoja kokemuksia ja selviääkö tästä ilman eroa?
minä kun en ymmärrä häntä alkuunkaan.kuinka joku voi olla näin itseään täynnä ettei tarvitse toista noteerata mitenkään???
-pirttihirmu-
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sen siitä saa, miksi piti hommata ulkomaalainen mies. Uskon että ero tulee kun kohta sä vihaat koko tyyppiä.
kanssa mitään tekemistä. Muuta kuin että olethan sinä sen orja(tar). Turkkilaiset perusmiehet ovat varmaan tottuneet että niitä hyysätään. Mutta ahdistavaa sinunkin miehesi kotiin odotus, jos kerran tiedät miten jokainen ilta menee... ei kuulostaa järin mukavalta yhdessäololta. Tuollaisia pariskuntia on paljon ja sitten ihmetellään mikä on pielessä. Sanon sen nyt teille kaikille: KAIKKI. Ette tunne itseänne, ette toisianne ja olette aivan sekaisi ja roikutte epäätyydyttävissä liitoissa arvostamatta itseänne/elämäänne pätkän vertaa. Ota nainen jalat allesi ja lopeta se miehen passaus ja nalkuttaminen. Ota ohjat omiin käsiisi.
Anteeksi kovat sanani.
Edellinenkin mainitsi jo asiasta, että tuo että miehesi ei tee mitään kuulu turkkilaiseen elämän tapaan.
Ýstävälläni oli kanssa turkkilaisi mies ja ei se pannu 3 vuoden liiton aikana tikkuakaan ristiin, koska nainen on se joka asiat hoitaa ja on suurinpiirtein silloin ainoastaan tarpeellinen kun pillua pitää saada.
Ja ainakin tämä ystäväni mies jaotteli karkeasti, että miehet miesten kanssa huolineen ja jos naisella oli huolia niin ne jaetaan naispuolisten kanssa. tuli vain eräs tapaus mieleen tuosta kun sanoit omasta sairaaala reissusta:)
mutta mä toivon, että löydät onnen turkkilaisen miehen rinnalta, jota pahoin kyllä pelkään. Mutta minä olisin lähtenyt jo kiireen vilkkaa laputtamaan jos minun ukko ei olisi minua sairaalaan vienyt:) Koska oma suomalainen mieheni vie oli ihan mistä asiasta kyse ei olisi mitään pelkoa...
Mutta tsemppiä sulle ja ota vaikka selvä netistä turkkilaisesta kulttuurista jos se aukenis vähäsen:)
johtuu miehesi kotimaasta tuo käytös.Nimittäin itselläni ainakin sellainen kuva,että siellä miehet ei kyllä osallistu mitenkään kotitöihin,eikä ne varmaan parisuhteessakaan kovin kummoisia ole...Eikös siellä miehillä oo omat juttunsa ja akat jätetään omaan arvoonsa.Että tuskin ukkos tuosta mihinkään muuttuu =(