Minusta yksinäinen on tavallaan vahva ihminen.Monet eivät kestä paineita ilman ystäviä.Mutta se joka kestää ne ja muut rasitteet yksin, on vahva.En tietenkään vähättele ystävien merkitystä.Hyvä että ystäviä on.
Mutta kaikki eivät ole sosiaalista-tyyppiä.
Mutta kaikki eivät ole sosiaalista-tyyppiä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä on tekevä vahvuudella, jos ei ole ystävää, jolle sitä on jakava? Mitä on tekevä vahvudella yksin?
Vahvuus on omalla tavallaan hyvä, mutta kun näkee sen ystävyyden luottamuksen ja tuen joidenkin ihmisten välillä haluaa kokea sen itse varsinkin jos on koko elämän ollut yksin ja joutunut kokemaan kaiken ilman ystävää johon tukeutua sekä pyytää apua
... jos ei päästä ketään lähelle, ketään ei voi satuttaa!
Paras ystävyys kasvaa niiden kanssa joiden kanssa on
itketty,surtu ja riidelty.Iloa ja nauruakin tarvitaan
,mutta se pelkästään ei kanna syvää ystävyyttä.
On tärkeää pysyä pystyssä omin jaloin,yksin oleminen
vaatii rohkeutta( ei lue: olla yksinäinen).
Mielestäni yksin selviytyminen ei ole mitään "sen kummempaa" vahvuutta, koska kenenkään ei tarvitse kantaa henkisiä taakkojansa yksin ellei itse sitä halua. Todellista vahvuutta on hakea apua, juttuseuraa, kuuntelijaa ja näin edelleen..yksin selviytymisellä ylpeily on marttyyrimaista, ja se ei ole mikään hyve.
Ihminen joka nauttii yksinäisyydestä tai kärsii siitä on vahva ihminen silloin kun hän huomaa ja ymmärtää omat tunteensa,mitkä yksinäisyys nostattaa pintaan.
Pitkä aikainen yksinäisyys ei ole luonnollista ja se voi olla henkisesti hyvin tuhoisaa.
Kyllä hylätyksi ja yksinäiseksi pääsee helposti. Vahvuutta on pystyä rakentamaan suhteita ihmisiin.
Minun yksinäisyyteni taustalla oli psyykkinen sairastuminen. Tilanne kehittyi sen jälkeen, kun elämäni mieheksi luulema mies jätti minut. Sairastuttuani yhtä ihmistä lukuunottamatta kaikki käänsivät minulle selkänsä. Se tuntui niin pahalta, kun juuri tunsin tarvitsevani ihmisiä. No, muutama kaveri sentään ei kehdannut heti lopettaa tuttavuutta, mutta se katkesi samantien, kun oloni alkoi helpottaa.
Olin yksin, olin todella yksin ja vielä psyykkisesti sairastuneen tuskalla. Nyt olen hitaasti toipumassa (pahimmista hetkistä on jo viisi vuotta) ja luomassa uutta elämää raunioihini. Vieläkään ei ystäviä mahdu raameihini, mutta olen onneksi lakannut kärsimästä yksinäisyydestäni ja hiljalleen luomassa uusia suhteita. En voi tajuta, miten joku pitää yksinäisyyttä hyveenä ja vahvuutena. Yhteys toisiin ihmisiin, niin itsestään selvää kuin se suurimmalle osalle ihmisistä on, on vahvuutta.
on vahvuutta, onnea matkallesi.. eteenpäin!
minä olen aina ollut yksinäinen susi. olen aina ollut sitä omasta tahdostani.
ystävystyisin kyllä helposti : työpaikoilta jne. on elämääni "tarttunut" ihmisiä - miehiä ja naisia - jotka olisivat halunneet jatkaa yhteydenpitoa tiiviisti. minä taas en kaipaa uusia ihmisiä, koska en ole kovinkaan sosiaalista sorttia.
välitän kyllä ihmisistä, välitän eläimistä ja maapallon tilasta, mutta en oikein tahdo sietää ihmisiä LÄHELLÄNI.
rakastan kolmea saman henkistä ystävääni todella paljon. me ymmärrämme toisiamme täysin, eikä kenelläkään ole tarvetta nyhjätä kylki kyljessä jatkuvasti. näemme harvoin, mutta ne tapaamiset ovatkin sitten todella antoisia.
kenelläkään meistä ei ole tarvetta analysoida ystävyyttämme sen kummemmin - kaikki mitä välillemme on syntynyt, on syntynyt itsestään, pakottamatta.
on ihmisiä, jotka sopivat toisilleen ja ihmisiä, jotka eivät tule juttuun.
niin yksinkertaista se on.
nainen74
Itsekkin olen mieluiten itsekseni menevä ihminen, en kovinkaan sosiaalinen. Pari sydänystävää on ( toinen asuu Australiassa tällä hetkellä ja toinenkin kauempana ), enkä enempää kaipaa.
Oikein INHOTTAA määrätynlaiset `roikkujat` jotka ovat koko ajan puhumassa että `ooks tänään mun kans ?` ja `ai ai kun ollaan niiiin ystäviä, niiiiin ystäviä`... pöh. Ei ystävyys synny siitä puhumalla vaan se syntyy itsestään samanmielisten ihmisten välille, jos yleensä meinaa syntyä.
ainakin mun mielestä, ei se kestämisestä ole kiinni, miksei sitä kestäisi, mutta vittumaista se on.