työllisetkö

kuten niin usein täällä mollaavat kuinka joutuvat muka maksamaan työttömien elämää jne. Mitähän jos alettais sitten seuraavaksi oikein urakalla tutkimaan että mitä "työtä" kukin siis tekee ja miten, että kannattaako yleensä edes pitää huonoa työntekijää, joka tulee vaan kalliimmaksi työnantajalle, miettikääs tätä te mollaajat nimenomaan! Tämähän sitä paitsi näyttää jo olevan se suunta, että ei mitenkään kannattais siis enää aukoa päätään työttömälle, se oma työttömyys kun voi olla lähempänä kuin arvaakaan. Eli rupeappa arvostamaan ihmisenä myös työtöntä kanssasisartasi tai -veljeäsi!
3251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulevanakin vuonna irtisanomiset lisääntyvät maassamme rajusti. Syynä raju maahanmuutto ja tuo paljon viljelty sana maailamanlaajuinen globalisaatio.
Pitkää varanne työlliset.Kohta voi tulla teidän vuoronne maistaa työttömyyttä. Sehän on ihan oikein.
Mielestäni jokaisen kansalaisen pitäisi olla vähintään vuosi työttömänä,niin sittenpähän olisi siitäkin kokemusta. Saattaisi loppua vittuilut niiltä osin.

Äänestä

Tämä toistuva teema hämmästyttää minua!
Miksi työttömät ovat noin herkkiä ja kaiken lisäksi kuvittelevat turhia?!
Seitsemän vuoden pätkätyö/työttömyyskauden aikana en koe kertaakaan törmänneeni vähättelevään asenteeseen tai mollaamiseen työllisten taholta.

Hyvät kolleegat, TE KUVITTELETTE!
Eläkää omaa elämäänne! Miksi välittäisitte siitä mitä te kuvittelette jonkun toisen teistä ajattelevan??? Olen kaihian hämmästynyt!
Teette suotta oman elämänne vaikeaksi!

Äänestä
  • ja sitten joku haukkuu täällä luuseriksi ja neuvoo mitä pitää seuraavaksi tehdä vaikka on tehnyt jo kaiken moneen kertaan , niin sitä tulee herkkänahkaiseksi ystäväiseni!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parempia kirjoitti:

kuten niin usein täällä mollaavat kuinka joutuvat muka maksamaan työttömien elämää jne. Mitähän jos alettais sitten seuraavaksi oikein urakalla tutkimaan että mitä "työtä" kukin siis tekee ja miten, että kannattaako yleensä edes pitää huonoa työntekijää, joka tulee vaan kalliimmaksi työnantajalle, miettikääs tätä te mollaajat nimenomaan! Tämähän sitä paitsi näyttää jo olevan se suunta, että ei mitenkään kannattais siis enää aukoa päätään työttömälle, se oma työttömyys kun voi olla lähempänä kuin arvaakaan. Eli rupeappa arvostamaan ihmisenä myös työtöntä kanssasisartasi tai -veljeäsi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu