Sano EI Maturikollisuudelle

Jo riittää !!!

Maahantunkeutujien suomalaisia kohtaan tekemät rasitiset rikokset alkavat saavuttaa huippunsa. On aika otta yhteyttä päättäjiin sähköpostikampanjan muodossa ja vaatia nopeita toimenpiteitä.

Tässä täsmäosoitteisto niistä päättäjistä, jotka tekevät matu-työtä:

[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]

Ja tässä malliviesti, olkaapa hyvät:

Jos rasismi lisääntyy Suomessa siihen on syynsä:

Arvoisa ministeriön työryhmän jäsen.

Uusi valmisteltu laki maahanmuuttamisesta on mielestäni kohtuuton. Esimerkiksi somaleita ei
enää tulla käännyttämään lainkaan. Lisäksi heiltä ei edes vaadita oikeita henkilötietoja ja kuten tiedämme on niitä monesti muuteltu.
Yhdistelmä on katastrofaalinen.

Vaadin Suomen kansalaisena, että kansallamme on oikeus päättää omista asukkaistaan itse. Ei niin että päätöksen tekee jo turvapaikan hakija "hävittäessään" henkilötodistuksensa.

Kysyn miksi tällainen on mahdollista? Mihin tällä pyritään? Koska saamme yhtä monikulttuurilliset mellakat kotisuomeenkin kuin ranskalaisilla oli?

Lisäksi haluan Teidän ryhtyvän nopeisiin toimenpiteisiin perustuslain muuttamiseksi kansalaisuus-osiltaan. Perustuslakia pitää muuttaa niiltä osin, että jos Suomen kansalaisuuden saanut ulkomaista alkuperää oleva henkilö syyllistyy törkeisiin rikoksiin Suomessa, kansalaisuus voidaan ottaa pois.

Viimeaikainen maahanmuuttajien aikaansaama silmitön väkivalta vaatii mielestäni ripeitä toimia.

Kiitos
vastauksestanne

Kunnioittaen

Hmmmtz Karvapää
Helsinki

11

818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivottavasti poistetaan.

      • Kraiveli

        Tuntuu sattuvan.


    • sulla...

      Onko sulla kaikki kotona, vai tuliko kitattua jouluna liikaa glögiä? Vai aloititko jo uuden vuoden juhlinnan?

      • jshfh

        Tuo tekstihän on täyttä asiaa. Mikä sinua siis vaivaa? Vai oletko joku hyysäri?


    • ja taaskaan "suoraselkäsuomalaisrassut" ei ota vastuuta edes omasta rasismistaan...

      • ...........,,.................

        Mamut ovat itse aiheuttaneet rasismin huonolla käytöksellään.


      • ...........,,................. kirjoitti:

        Mamut ovat itse aiheuttaneet rasismin huonolla käytöksellään.

        mies vai minnihiiri


      • mamut
        karvapää kirjoitti:

        mies vai minnihiiri

        kotiis asumaan niin sustakin tulee rassu,tervetuloa joukkoon, matelija.


      • Rongoteus

        mitä eroa on ksenofobialla ja rasismilla. Vastaapa kerran ja ole mies - älä muslimi.


      • Rongoteus
        karvapää kirjoitti:

        mies vai minnihiiri

        193 cm pitkä ja 120 kiloinen suomalainen mies. Mitä muuta haluat tietää?


      • Ennustajaeukko

        Tiedätkö tulevaisuutesi Suomessa? Minä uskallan ennustaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18224
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5102
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4747
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4660
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4480
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4377
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3943
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3595
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2874
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2589
    Aihe