Selkä kipeä?

Hei!

Aloitin Heikkilän ohjeiden mukaan viikon alussa, mutta sorruin makeisiin herrkuihin torstaina. Nyt olen taas aloittanut uudestaan, mutta sekä perjantaina että nyt lauantaina selkä on kumman kipeä. Onko ollut samoja tuntemuksia?

Olen ihan perusterve nelikymppinen ja liikakiloja on n. kymmenen. Kuitenkin rupesin arvelemaan, että vaikuttaako tämä voimaakkaasti esim. munuaisiin?
273868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eivät kyllä yleensä reagoi kivulla. Toisaalta, olet ollut uudella dieetillä vasta niin vähän aikaa, että tuskin olet ehtinyt sillä sisäelimiäsi pilata. Selkäkipusi syy on varmaankn jossain muualla.

Totta kyllä on, että VHH rasittaa sisäelimiä, eikä siihen pitäisi ryhtyä ennen kuin on lääkäriltä tarkistanut, että ei ainakaan valmiiksi kärsi esim. munuaisten vajaatoiminnasta tai maksavaurioista. Moni kun sairastaa niitä tietämättään.

Hyvää uutta, vuotta, toivottavasti herkut houkuttelevat sinua vähemmän vuonna 2006. :)

Äänestä
  • jälleen VHHta vastaan. Mutta ketäpä tämä hämmästyttäisi.

    Äänestä

  • neuvoo kirjoitti:

    jälleen VHHta vastaan. Mutta ketäpä tämä hämmästyttäisi.

    ...noudattaa.

    Äänestä

En tiedä, mihin vaikuttaa, mutta minulle tuli alaselkä niin kipeäksi, että varmaan pakko kohta hakeutua lääkäriin....

Äänestä
  • olet ollut dieetillä?

    Minulla on vasta ensimmäinen viikko. Alaselkä on molemmin puolin kipeä lähinnä iltaisin. Muuten on suht mukava olo ellei oteta kaipuuta suklaaseen ja jäätelöön....

    Ajattelin kuitenkin vielä jatkaa, kun olen kuitenkin ihan terve ollut, enkä vielä "kauhean" vanhakaan. Ja aivan kuin ne selkäkivut olisivat jo vähän hellittäneetkin?

    Luulenkin, että jos lopetan, se tyssää johonkin muuhun kuin tähän pieneen särkyyn.

    Äänestä

  • Saija kirjoitti:

    olet ollut dieetillä?

    Kiril, ja sanoo, että se kipu johtuu niistä herkuista mitä söit. Katsos, ihminen on vhh: n orja ja elämä on kärsimystä!!!

    Äänestä

  • niin kohta tulee kirjoitti:

    Kiril, ja sanoo, että se kipu johtuu niistä herkuista mitä söit. Katsos, ihminen on vhh: n orja ja elämä on kärsimystä!!!

    Onneksi VHHlla ei olla kenenkään orjia. Eikä kärsimyksestäkään ole tietoa, kun ruoka on monipuolista ja terveellistä.

    Äänestä

  • Oikeen hienoa. onnittelut.
    Tämähän ei ole vastustajien puuhaa, ehhei. Vhh:hon kielteisesti suhtautuvat Eivät toimi kyseenalaisesti, eivät koskaan, eikä kukaan.

    Ihan oikeasti: vain vhh:n kannattajathan ne kieroilevat, Kaikki.
    Ja vhh:n kannattajat on kaikki vainoharhaisia:)
    Kaikki on reilua meininkiä toiselta puolen, Kaikki.
    Tällaista aloitustahan ei ole voinut laittaa pelottelumielessä esim vhh:n vihaaja, ehhei.

    Toki toki, tämä vhh on Niin Hirveän Vaarallista hommaa, että älkää hyvät hyssykät sentään tälle ruvetko, joudutte välittömästi laittamaan arkun varaukseen muten.

    Äänestä

Tulipas kummallisia viestejä liuta. Kiitos asiallisista viesteistä?

Itse olen tosissani nyt vähentänyt minimiin hiilihydraatteja ja nyt päivällä olo on erinomainen. Ja ihan oikeasti minulla on iltaisin ollut alaselän kipuja erityisesti iltaisin. Yritin siis nyt kysyä kokeneemmilta tämän tyyppisten dieettien noudattajilta, että onko muilla ollut vastaavaa. En joudu ottamaan särkylääkkeitä, enkä kävelemään vinossa, kunhan nyt vähän kolottaa. Odotankin iltaa mielenkiinnolla, koska ainakin eilen särky oli jo vähäisempää.

En ole viime aikoina tätä palstaa seurannut, että reaktiot olivat aika yllättäviä. Vallitseeko täällä sotatila vai kaksinkamppailu?

Äänestä
  • moisesta, niin siksi en ainakaan itse ole mitään kommentoinut. Noita turhan kommentoijia täällä on muutenkin liikaa.

    Mutta sotatila ja jonkinlainen kaksinkamppailukin tällä palstalla taitaa vallita.

    Äänestä

  • esiintyi minullakin vhh:n alkuvaiheessa, mutta niistä pääsee eroon parissa viikossa. Se on kuitenkin elimistölle rankka muutos, kun ei saa enää hiilareita samassa mittakaavassa kuin ennen.

    Toivottavasti ei sotatila tai kaksinkamppailu jatku enää tänä vuonna.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    esiintyi minullakin vhh:n alkuvaiheessa, mutta niistä pääsee eroon parissa viikossa. Se on kuitenkin elimistölle rankka muutos, kun ei saa enää hiilareita samassa mittakaavassa kuin ennen.

    Toivottavasti ei sotatila tai kaksinkamppailu jatku enää tänä vuonna.

    vähän itsekin ajattelin.

    Joo ja toivottavasti epäasiallset viestit ja riitely häipyvät. Laihduttaminen on muutenkin monesti vaikeaa - ainakin itselleni. Yksi sopii toiselle ja toinen toiselle. Kilot tahtovat olla keski-ikäisemmällä paljon lujemmassa kuin nuorempana. Kaikenlaisen kokeilun jälkeen olen nyt päätynyt tähän dieettiin.

    Pitääpä nyt seurata tätä palstaa, kuinka täällä käy :) Vaikka vaihtoehtona hiilareiden syömiselle :D

    että minulla alkoi toinen vuosi vhh ruokavaliota, joten kokemuksia on kertynyt aika paljon. Kysyä aina voit, jos haluat minulta jotain tietää.

    Äänestä

  • Kiril kirjoitti:

    että minulla alkoi toinen vuosi vhh ruokavaliota, joten kokemuksia on kertynyt aika paljon. Kysyä aina voit, jos haluat minulta jotain tietää.

    kiinnostaisi juuri nyt tietää, että koska alkoi tulokset näkyä? Olen vasta niin alussa, että olisi mukava tietää jotain esim. ensimmäisessä kuukaudessa 4 kg...

    Äänestä

  • Saija kirjoitti:

    kiinnostaisi juuri nyt tietää, että koska alkoi tulokset näkyä? Olen vasta niin alussa, että olisi mukava tietää jotain esim. ensimmäisessä kuukaudessa 4 kg...

    jo parissa viikossa, mutta silloinhan poistui etupäässä nestettä. Kolmessa kuukaudessa paino putosi n 10 kg, mutta sen jälkeen hidastui, mutta suunta oli koko ajan laskeva. Nyt on poissa koko tavoitteeni 20kg. Olen 186cm ja lähtöpaino 105 ja nyt siinä 85 paikkeilla.

    Toisaalta en aloittanut kovin pienellä hiilarimäärällä, kuten Atkins esim suosittaa. Pyrin pitämään hiilarit päivittäin 30-40g tasossa. Johtuu siitä, että haluan käyttää ruoanlaitossa kermaa ja täysmaitoa ja niissä on hiilareita 3-5gr/100g

    Äänestä

  • Saija kirjoitti:

    vähän itsekin ajattelin.

    Joo ja toivottavasti epäasiallset viestit ja riitely häipyvät. Laihduttaminen on muutenkin monesti vaikeaa - ainakin itselleni. Yksi sopii toiselle ja toinen toiselle. Kilot tahtovat olla keski-ikäisemmällä paljon lujemmassa kuin nuorempana. Kaikenlaisen kokeilun jälkeen olen nyt päätynyt tähän dieettiin.

    Pitääpä nyt seurata tätä palstaa, kuinka täällä käy :) Vaikka vaihtoehtona hiilareiden syömiselle :D

    Keski-iässä ja varsinkin jos on jojo-laihdutellut, on aina vain vaikeampi päästä vuosirenkaista eroon. Myös miehillä homma on keskimäärin helpompaa, heillä on pääsääntöisesti enempi lihaksia kuluttamassa.

    Kaikkea on tosiaan tullut kokeiltua, ja vasta tämä auttoi - muutakin kuin laihduttamaan.

    Äänestä

  • Saija kirjoitti:

    vähän itsekin ajattelin.

    Joo ja toivottavasti epäasiallset viestit ja riitely häipyvät. Laihduttaminen on muutenkin monesti vaikeaa - ainakin itselleni. Yksi sopii toiselle ja toinen toiselle. Kilot tahtovat olla keski-ikäisemmällä paljon lujemmassa kuin nuorempana. Kaikenlaisen kokeilun jälkeen olen nyt päätynyt tähän dieettiin.

    Pitääpä nyt seurata tätä palstaa, kuinka täällä käy :) Vaikka vaihtoehtona hiilareiden syömiselle :D

    Minulla on juuri ollut tuota jojo-ilmiötä. Viimeisimpiä kokeiluja on nyt sitten ollut kaloreiden lasku sekä Kutrin ohjeet. Tulokset vaan pakkaavat viipymään... ja on osittain tuntunut vaikealta toteuttaa ja perehtyä kunnolla.

    Tämä tuntuu nyt tarpeeksi yksinkertaiselta meikäläiselle ja mikä ihaninta, ei ole ollut nälkä! Olen nimittäin niin kiukkuinen nälkäisenä, että sitä ei kestä kukaan...

    Todella mukavaa kuulla, että tämä on jollain samantyyppisellä toiminut, ehkä siis minullakin?

    En siis kirjoittanut itselleni.... :)

    Jep, mm akunastat oli korvissa joskus 80-luvun alussa, oli muistaakseni --Mirapront (?)- niminen lääkekin vähän aikaa.

    Ko lääke kyllä tepsi sen ajan kun sitä söi, vaan siitä piti pitää välillä taukoa - ja silloin syötiin taas..

    Ja kaikki nuo keitot ja systeemit, paastot, etc.. ja paikkaritkin on käyty läpi. Eipä kiinnosta laskea enää pisteitä tai muutakaan, on sen verta huono toi matikkapääkin jo että...)

    Seinille hypitään täälläkin jos nälässä pidetään, että kiitos ei.

    Äänestä

Munuaiskipu on enempi kyljessä ja vyötärön yläpuolella ei alaselässä.

Äänestä

juo vettä nii helpottaa

Äänestä
  • on todella munuaisista, niin runsaan vedenjuonnin lisäksi kannattaa syödä runsaasti tuoretta kurkkua ja vesimelonia. Ne kai ovat sallittuja vhh-laisellekin?

    Äänestä

  • Mie1 kirjoitti:

    on todella munuaisista, niin runsaan vedenjuonnin lisäksi kannattaa syödä runsaasti tuoretta kurkkua ja vesimelonia. Ne kai ovat sallittuja vhh-laisellekin?

    Itseasiassa olen yrittänyt juoda enemmään, koska taidan muutenkin juoda liian vähän (ainakin terveellisiä juomia...)

    Nyt on jo helpottanut. Selkäsäryt tulevat vaimeampina ja vain hetkittäin iltaa kohden.

    Itsehillinnän puute taitaa kuitenkin olla heikoin kohtani. Nyt on hyvä olo, ei nälkä. Miksi kuitenkin on niiiiiin vaikea katsella, kun työkaverit mussuttavat possua ja juovat kahvia????

    Tuohon viimeiseen minulla ei ole vastausta. En ole koskaan välittänyt makeasta, ja kahvia suorastaan inhoan.

    Olin lapsena hyvin allerginen, ja jouduin usein katselemaan sivusta kuivin suin kun kaverit vetivät suklaata. Ehkäpä se opetti, ettei elämä yhteen munkkipossuun/suklaapalaan kaadu. :)

    Äänestä

  • Saija kirjoitti:

    Itseasiassa olen yrittänyt juoda enemmään, koska taidan muutenkin juoda liian vähän (ainakin terveellisiä juomia...)

    Nyt on jo helpottanut. Selkäsäryt tulevat vaimeampina ja vain hetkittäin iltaa kohden.

    Itsehillinnän puute taitaa kuitenkin olla heikoin kohtani. Nyt on hyvä olo, ei nälkä. Miksi kuitenkin on niiiiiin vaikea katsella, kun työkaverit mussuttavat possua ja juovat kahvia????

    Kyllä sen makean himon pitäisi laantua viikon parin aikana. Ainakin jos pidät hiilarit alkuun matalalla.

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Hei.
    Olen rajoittanut hiilarit alle 30-40 g/pvä ja nyt muutamana päivänä on alaselässä molemmin puolin ollut kipua.
    Lenkilläkään en voinut juosta kun koski selkään??

    Onko kyse dieetistä, munuaisista?

    ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Saija kirjoitti:

Hei!

Aloitin Heikkilän ohjeiden mukaan viikon alussa, mutta sorruin makeisiin herrkuihin torstaina. Nyt olen taas aloittanut uudestaan, mutta sekä perjantaina että nyt lauantaina selkä on kumman kipeä. Onko ollut samoja tuntemuksia?

Olen ihan perusterve nelikymppinen ja liikakiloja on n. kymmenen. Kuitenkin rupesin arvelemaan, että vaikuttaako tämä voimaakkaasti esim. munuaisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu