Niin, "en petä koskaan" sanoin vielä vuosi sitten.
opin ainakin sen että älä koskaan sano "ei koskaan"
Miksikö... yksinkertaisesti sen vuoksi että mieheni ei halua seksiä. Hän ei koskaan sano mitään kaunista tai järjestä mitään, kuten taas minä teen.
Olen puhunut hänen kanssaa, olen puhunut siitä niin useasti etten enää jaksa.
En jaksa edes yrittää.
Välejä olen yrittänyt laittaa poikki muttei mies halua. Hän ei ymmärrä että koko tilanne alkaa riistäytyä käsistä.
Tuntuu kuin olisimme ystäviä.
Ehkä se olisi parempi niin?
Ehkä jos kuulisin että hän pettäisi minua ja siitä seksittömyys niin helpottuisin.
Mutta en jaksa välittää. kiemurtelen ulos tästä vielä, tavalla tai toisella.
Vaadin vain yhtä asiaa..
Haluaisin olla onnellinen.
opin ainakin sen että älä koskaan sano "ei koskaan"
Miksikö... yksinkertaisesti sen vuoksi että mieheni ei halua seksiä. Hän ei koskaan sano mitään kaunista tai järjestä mitään, kuten taas minä teen.
Olen puhunut hänen kanssaa, olen puhunut siitä niin useasti etten enää jaksa.
En jaksa edes yrittää.
Välejä olen yrittänyt laittaa poikki muttei mies halua. Hän ei ymmärrä että koko tilanne alkaa riistäytyä käsistä.
Tuntuu kuin olisimme ystäviä.
Ehkä se olisi parempi niin?
Ehkä jos kuulisin että hän pettäisi minua ja siitä seksittömyys niin helpottuisin.
Mutta en jaksa välittää. kiemurtelen ulos tästä vielä, tavalla tai toisella.
Vaadin vain yhtä asiaa..
Haluaisin olla onnellinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
no jätä se jätkä sit.. ei se ansaitse sua.
Ei se niin vaikeet oo pistää välej poikki,
pitää vaa pään kylmänä, sanoo asiansa ja lähtee menee! Ei ikuna petetä EIHÄN! :)
itselläni aivan sama juttu, puhunut olen mitä itse olen vailla ja mitä kaipaan (jo usevamman vuoden) ja ihan turhaan, en ole mikään luovuttaja tyyppi ollenkaan, mutta 2.5 vuotta sitten luovutin ainakin sexin vonkuumisessa ja aloin suhteeseen. Noin vuosi sitten se suhde muuttui ystävyydeksi kun tapasin erittäin ihanan miehen johon rakastuin, emmekä ole harrastaneet sexiä vieläkään. En silti halua mieheni saavan tietää seikkailuistani.. ainakaan niin kauan kun ei ole niin vakavaa suhdetta että pois lähtisin, välitän kuitenkin miehestäni vaikka en enää rakasta. Ehkäpä sinäkin välität kun olet jaksanut yrittää? Toivon vain että joskus meillä olisi yhteinen tulevaisuus rakkaani kanssa.. sitten kun ajan kohta on sopiva kummallekkin.
siis roikutko "suhteessa" niin kauan että löydät uuden ukon itellesi, joka on kenties parempi kuin omasi? etkö osaa olla yksin vai mikä on onkelma? mikset jätä miestäsi, kun et kerta rakastakaan häntä ja käyt ilmeisesti vieraissa? en ymmärrä ollenkaan...
Olen itse nainen enkä ymmärrä naisia, jotka jäävät epäonnelliseen suhteeseen kenties loppuelämäkseen. Eihän siinä ole mitään järkeä! Teitysti pitää aina yrittää parhaansa ja mahdollisimman pitkään, mutta liika on liikaa... Jos suhde ei ole onnellinen eikä muutenkaan oikein toimi, ei henkisesti eikä fyysisesti, niin eikä ero ole paikallaan?
No jokaisella on mielipiteensä...
Minä jossain syvällä sisimmisäni toivon että asiat muuttuisivat.. hän muuttuisi. Itse olen yrittänyt olla sellainen kuin hän haluaa. Aina sitä ei vain jaksa.
Olemme sielunsukulaisia..
Välillä vain mietin että onko se vain ystävyyttä.
Huonoja kokemuksia minulla on yhdestä erosta jolloin ex mies vuoden ajan uhkasi tappaa itsensä.. ehkä siksi en uskalla erota.. ehkä pelkään että sama toistuu
Ainoa miten saat asiat muuttumaan on muuttaa itseäsi. Ole sellainen kuin olet, älä sellainen kuin luulet hänen haluavan sinun olevan. Se on hyödyksi molemmille.
Omat kokemukseni toisen muuttamisesta on huonot. Älä käytä turhaa energiaasi siihen. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Hyväksy se faktana. Se on helpompi ajatella niin päin. On kokonaan toinen asia jos saat esimerkilläsi (pitkäjänteisellä omalla esimerkilläsi) toisen tajuamaan, että hän voi muuttua HALUTESSAAN enemmän siihen suuntaan kuin toivot (esimerkkisi suuntaan).
Kakkosasia on, että älä ole sellainen kuin kumpanisi haluaa sinun olevan. Olisit epärehellinen omille tunteillesi, haluillesi ja toiveillesi. Yritä olla mahdollisimman rehellinen tunteillesi ja toimi aina parhaan ymmärryksesi mukaan, ja käyttäydy niin kuin toivoisit muiden käyttäytyvän sinua kohtaan (OK myönnän kuulostaa pirun vanhanaikaiselta, mutta mielestäni tuossa on vinha perä. Ajattele miltä itsestäsi tuntuisi jos toinen käyttäytyisi sinua miellyttääksesi vasten omaa tahtoaan,vailla omaa halua olla sinun kanssa).
Kolmas asia on kumppanin uhkaama vahingoittaminen (itseä tai toista kohtaan) eron kohdalla. Itse olen ollut samassa tilanteessa ja se pitkitti yhteiseloa monella vuodella vaikka rakkaus oli ollut kuollut aikoja sitten (siis minua kiristettiin sillä, että hän vahingoittaisi minua (miestä!) ja myöhemmin se muuttui itsetuhoisemmaksi käyttäytymiseksi.) Lopulta tilanne meni niin äärimmilleen, etten enää välittänyt itsestäni enkä kumpaanistani vaan otin eron seurauksista välittämättä. Ja kuinka ollakkaan mitään ei sellaista mitä pelkäsin ei tapahtunutkaan.
Pirun paskamainen juttu sulla, en kadehdi sun tilannetta, mutta kuuntele itseäsi ja harkitse mikä on seuraava siirtosi. Sen jälkeen toimi sen mukaan. Voimia!!
no mä tein ratkaisuni, otin ne vähät tavarat mitä oli hänen kämpilleen kulkeutunut ja palautin avaimen..
Sanoin että parempi olla vaan ystäviä niin ei ole seksistäkään painetta.
Kunpa pystyisin pysymään kovana tän ratkaisun suhteen.. vahvat tunteet kuitenkin vielä...
tiedän että on helppoa sanoa että "koita jaksaa" kerta se on todella vaikeaa kun on vielä tunteita toista kohtaan, eikä ne hevillä häviä. Koita välttää hänen tapaamistaan ja paras lääkehän olisi uusi kaveri. Itse aikoinaan tein sen virheen että aikani kuuntelin takaisin kinuumista ja sitten suostuin, mutta sitä kun ei toisesta pääse koskaan täysin eroon kun on yhteiset lapset ja tunteitakin oli vielä jäljellä. Nyt kadun että en psynyt kovana, haluaisin lähteä vaikka toisaalta pelkään yksin olemista ja mies tietää että kuitenkin välitän hänestä niin hän yrittää koko ajan vedota minun tunteisiin sanomalla rakastavansa.
vaikkei mieles tekiskään. Unohtaminen olisi nyt parasta. Sinulla on varmasti pirun raskasta nyt, kun tunteet painelee vuoristorataa ja mielessä käy monet kerrat, että jos sittenkin yrittäis taas. Toiset ehdottaa, että ota toinen kaveri, ja mielellään tällä kertaa vapaa sellainen. Minusta sun EI kannata kuitenkaan hypätä heti uuteen suhteeseen, vaan sure tämä suhde mielestäsi ja sitä prosessia voit itse auttaa hemmottelemalla itseäsi, mene hierottavaksi (aromaterapia on MUST), tee rentoutsharjoitteita, kuuntele jotain rentouttavaa musiikkia, ota joku viikonloppu jostakin kylpylästä, liiku enemmän (endorfiinit piristää), katso elokuvissa/tvstä nyyhkyleffoja, itke ja sure, käy ystäviesi kanssa ulkona (EI seuranhakuisesti, vaan hauskanpidon merkeissä (mitä se kullekin sitten onkaan :)), naura, mutta älä ota kävelykeppisuhdetta, se ei kuitenkaan vie pitkälle. Kokemus puhuu.
Pysy kovana entiselle, mutta älä koveta itseäsi uusia tulevia valloituksiasi ajatellen. Häntä pystyyn.
No ei mun maaailma tähän romahda.. mies on lähinnä aika sekaisin kun panin pisteen tälle jutulle..
mutta ei kukaan sellaista jaksa. Itsellä alkaa olla jo suht hyvä fiilis, eilen tosin olin aika itkuinen...
Kaveri vei mut yöllä mereen uimaan ni johan kaikkosi tylsät ajatukset ja itse sääli.
Voihan tätä ajatella positiivisesti: nyt on aikaa itselle. Sitä mulla ei ole viimeiseen 5 vuoteen ollut ( oli tosiaan ennen tätä vuoden suhdetta 4 vuoden suhde ) joten... nyt vaan tarttee pitää itsensä hiukan kiireisenä että unohtaisi..