Vitsit että on ollut kaikkien aikojen yksi mukavimmista uusista vuosista olla yksin kalja-päkin kanssa kotona!
Olen itseasiassa todella sosiaalinen ja kaiken lisäksi perheellinen ihminen, mutta tein päätöksen, että nyt olen yhden illan aivan yksin itseni kanssa. Valitsin tahallisesti uuden vuoden kaiken huipuksi. En edes muista milloin viimeksi olisi ollut näin. Todella piristävää vaikka aluksi tuntui ettei tästä tule mitään. Hyvä musiikki, ajattelu ja pelkkä oleminen..aah.
Raketit räiskää ulkona. Samoin varmaan monet ihmissuhteet. Tänään en kaipaa muuta kuin oman itseni kanssa oloa. Suosittelen. Uskomatonta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuinka kummassa perheellinen voi olla yksin KOTONA juhlapäivänä. Valaise minua tyhmää sinkkusälliä..??..
Itse tein saman "vedon" olen vieläpä selvinpäin. Voi olla, jos oikein muistan, että tällaista uuttavuotta ei ole ollut 10-vuoteen..aivan loistohomma! Varauduin itsekin kaikenmaailman "hätäkeinoin", että saa kännin nopeasti jos alkaa ahdistmaan, mutta ei ahdista, vapauttava tunne!!!!
hyvä meininki!!!!kannattaa!!
kanssa mutta selvinpäin on hyvä viettää uuden vuoden aatto.
isä olemassa
oli minulle tarkoitettu niin totta puhut mutta yleensä meillä minä hoidan kaiken vaikka viime aikoina olen kyllä saanut äijäänkin puhtia..
niin en varmasti!!
Minä kun joudun muutoinkin olemaan aika paljon yksin niin ei kai sitten vuoden vaihteessa sitä viitsi tehdä!!