Olen ollut aviomieheni kanssa yhdessä viitisen vuotta, joista kaksi naimisissa. Muuten tulen aivan hyvin toimeen mieheni suvun kanssa, mutta miehen saa sappeni kiehumaan kerta toisensa jälkeen. Koska mieheni on tämän naisen pikkuveli, ämmä kohtelee edelleen kolmekymppistä miestäni kuin vaippahousuista kakaraa.
Esimerkiksi kerron teille ikuisuuskiistan: Mieheni sisar vastustaa syvästi avioliitto-instituutiota, ja voi luoja minkälaista v*ttuilua päätöksemme mennä naimisiin / järjestää häät sai osakseen. On kuulemma moraalitonta, vanhanaikaista ja rumaa ottaa vastaan häälahjoja - ja häälahjaksi saamamme rahatkin käytimme aivan epäoikeudenmukaisesti!
Avioliittomme lisäksi emme osaa jakaa kotitöitä oikein, suunnitella ajankäyttöämme, sisustaa tarpeeksi kiinnostavasti tai seurata oikein mediaa (vrt. lehdet, leffat tms. julkaisut). Kaiken kaikkiaan suhteemme voi olla hänen mielestään tuhoon tuomittu, sillä minä en ole "elänyt" riittävästi ennen mieheni tapaamista.
Tulen yleensä ihmisten kanssa erinomaisesti toimeen ja minulla on paljon ystäviä. Vuosien saatossa olen niin raivoa täynnä, että alan puhua kälylleni todella piiloilkeitä asioita iloiselta naamalta. Joskus olen referoinut keskustelujamme ystävilleni, ja he ihmettelevät, kuinka minä pystyn päästelemään suustani niin tyhmiä mielipiteitä ja ajatuksia (vrt. avioliitto, lasten kasvatus jne.) Iskee vastustamaton kiusaus provosoida tyyppiä kateelliseksi / ärsyyntyneeksi. Hän tuntee siis minut paljon naiivimpana ja tyhmempänä, mitä todellisuudessa olen.
Miehelleni hänen sisarensa on suunnattoman rakas, vaikkei sisko oikeastaan halua pitää meihin muulloin yhteyttä kuin tarvitessaan käytännön apua. Mieheni ei näe, kuinka elämme pelkässä hyötysuhteessa! Ja toisaalta, en halua kuormittaa miestäni haukkumalla hänen siskoansa - he ovat kuitenkin sukulaisia. Eikä mieheni näe siskonsa toimissa mitään ihmeellistä.
Kysymys kuuluukin: miten pääsen oikeasti eroon kälystäni? Miten epätoivotun ihmisen kanssa voi olla joutumatta suuremmin tekemisiin siten, ettei muu suku kärsi. Miten kieltäytyä kohteliaasti yhteisistä kissanristiäisistä ilman että avioliitto joutuisi karille. Eniten haluaisin kuulla muiden kohtalotovereiden kokemuksista. Mieluiten kyllä ottaisin kälylleni puhelun, jossa käskisin hänen olla fiksu ja pysyä erossa meistä ikuisesti!
Esimerkiksi kerron teille ikuisuuskiistan: Mieheni sisar vastustaa syvästi avioliitto-instituutiota, ja voi luoja minkälaista v*ttuilua päätöksemme mennä naimisiin / järjestää häät sai osakseen. On kuulemma moraalitonta, vanhanaikaista ja rumaa ottaa vastaan häälahjoja - ja häälahjaksi saamamme rahatkin käytimme aivan epäoikeudenmukaisesti!
Avioliittomme lisäksi emme osaa jakaa kotitöitä oikein, suunnitella ajankäyttöämme, sisustaa tarpeeksi kiinnostavasti tai seurata oikein mediaa (vrt. lehdet, leffat tms. julkaisut). Kaiken kaikkiaan suhteemme voi olla hänen mielestään tuhoon tuomittu, sillä minä en ole "elänyt" riittävästi ennen mieheni tapaamista.
Tulen yleensä ihmisten kanssa erinomaisesti toimeen ja minulla on paljon ystäviä. Vuosien saatossa olen niin raivoa täynnä, että alan puhua kälylleni todella piiloilkeitä asioita iloiselta naamalta. Joskus olen referoinut keskustelujamme ystävilleni, ja he ihmettelevät, kuinka minä pystyn päästelemään suustani niin tyhmiä mielipiteitä ja ajatuksia (vrt. avioliitto, lasten kasvatus jne.) Iskee vastustamaton kiusaus provosoida tyyppiä kateelliseksi / ärsyyntyneeksi. Hän tuntee siis minut paljon naiivimpana ja tyhmempänä, mitä todellisuudessa olen.
Miehelleni hänen sisarensa on suunnattoman rakas, vaikkei sisko oikeastaan halua pitää meihin muulloin yhteyttä kuin tarvitessaan käytännön apua. Mieheni ei näe, kuinka elämme pelkässä hyötysuhteessa! Ja toisaalta, en halua kuormittaa miestäni haukkumalla hänen siskoansa - he ovat kuitenkin sukulaisia. Eikä mieheni näe siskonsa toimissa mitään ihmeellistä.
Kysymys kuuluukin: miten pääsen oikeasti eroon kälystäni? Miten epätoivotun ihmisen kanssa voi olla joutumatta suuremmin tekemisiin siten, ettei muu suku kärsi. Miten kieltäytyä kohteliaasti yhteisistä kissanristiäisistä ilman että avioliitto joutuisi karille. Eniten haluaisin kuulla muiden kohtalotovereiden kokemuksista. Mieluiten kyllä ottaisin kälylleni puhelun, jossa käskisin hänen olla fiksu ja pysyä erossa meistä ikuisesti!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hyvät välit saa hankkimalla hyvän välin ilkeisiin ihmisiin.
Se tapahtuu kyllä lähivuosina, mutta hetki pitäisi vielä kärsiä lyhyestä etäisyydestä. Nyt olen lähinnä täsmäavun ja ensihoidon tarpeessa!
Huh, luin kirjoitustani edestakaisin, ja oikein kauhistuin, miten ihminen voikaan olla täynnä vihaa ja raivoa. Näistä käsittelemättömistä tunnesolmuistahan saamme aina silloin tällöin lukea lehdistä. Onneksi tilanne ei ole kuitenkaan ihan niin katastrofaalinen!
on että me olemme kaikki ihmisiä vaan eikä ole ihme, jos raivo patoutuu vuosien ajan. Jonnekin sen on pakko purkautua, minä puran sitä näillä palstoilla ja kirjottelen muutenkin omia juttujani. Ei tarvi läheisten kärsiä mun jutuistani ainakaan, kun ne ei niitä koskaan näe edes.
kyllä pienet murheet...
Mulla taas on miehen (tai olemme kihloissa, emme vielä naimisissa) pikkuveli riesana. Hän asuu eri paikkakunnalla äitinsä kanssa. Soittelee jatkuvasti omista asioistaan (mitä milloinkin on hälle tapahtunut, äidilleen, sukulaisilleen jne.) miehelleni, ruikuttaa miestäni jatkuvasti heille kyläilemään jne. Tämä pikkuveli matkii joka asiassa miestäni eli isoveljeään: hänkin harrastaa metsästystä, samoja tietokonepelejä - tämä pikkuveli pitää jopa samanlaisia vaatteita päällään mitä mieheni!!! Ei ole normaalia, sanon minä.
Ja entäs anoppini. Pitää miestäni(28v) vielä "hänelle kuuluvana", vaikka tämä äiti on asunut miehestäni erossa jo yli kymmenen vuotta (vanhemmat eronneet, mieheni asui isänsä luona)? Esim. anoppini kirjoittaa vielä jokaiseen lähettämäänsä onnittelukorttiinkin mieheni nimen - ja jättää siis minut niistä onnitteluista kokonaan pois (esim. kortit mieheni isovanhemmille)?! Outoa.
Anoppini on muutenkin aivan eri planeetalta mitä minä. Epäsiisti, kouluttamaton yms. Hänessä ei ole omasta mielestään mitään vikaa, vaikka esim. hänhän se juuri avioeronkin aiheutti aikoinaan? Hänen mielestään heille päin pitäisi kokoajan pokkuroida ja viedä kaikenmaailman joulukukkia/lahjoja jne. Silti hän ei itse ole koskaan ostanut edes miehelleni pienen pientä joululahjaa?!!! Saati käynyt kylässä meillä päin...hän ei ole koskaan avustanut miestäni rahallisesti edes opiskeluaikana -nyt kun mieheni on töissä, niin hän kyttää ja kyselee mieheni rahojen perään koko ajan?!!!
Yäk, en ymmärrä, miksi anoppini on niin epäsiistikin: epämääräiset verhot roikkuvat ikkunoissa, huonekalut ovat eriparia, jokapuolella on oksettavia tekokukkia, vessa on kuin pommin jäljiltä...huh.
Ja entäs se anoppini omahyväinen tekohymy! Jatkuvasti sillä on naama virneessä - ihan kuin se esittäisi ns. kunnollista perheenäitiä, mitä se ei kyllä mielestäni koskaan ole ollut...!!!!
Itsekin sorrun tuohon samaan kuin alkuperäinen, kun joudun olemaan tekemisissä mieheni siskojen (yhdessäkin olisi jo ihan tarpeeksi kestämistä)kanssa, että päin heidän naamaansa suorastaan piilovittuilen, sillä olen niin helvetin täynnä niitä akkoja, kun ovat aina määräilemässä aikuista veljeään ja tietysti siinä samassa minuakin, aikuista ihmistä.
Aina on siskojen saatava sanoa viimeinen sanansa minun ja mieheni asioihin, jos olemme jotain tehneet, ostaneet ym ym mikä nyt vaan asiassa kuin asiassa sattuu olemaan tehty oman mielemme mukaan kun on kyse omista asioistamme, ovat miehen siskot puuttumassa ja nokkimassa, että miksi nyt piti tehdä niin ja näin, ja eikö niin ja niin olisi ollut parempi (eli mikä olisi siskojen oma mielipide tai valinta). Miksi pitää niitä neuvoja ja omia mielipiteitä aina olla sanomassa jos niitä ei olla kysytty tai pyydetty?!
Olen niin kyrsiintynyt tuohon heidän touhuunsa että nykyään tosiaan kostomielessä ;) (kjehkjeh) olen alkanut samalla tavalla "neuvomaan" ja jakamaan omia mielipiteitäni heidän asioihinsa ja arvostelemaan että miksi nyt niin ja noin teit, ja kun puhunkin heidän kanssaan, niin kettuilen heille kaikenlaista kokoajan. Todella fiksua vai mitä, mutta jospa vihdoin tajuaisivat vinkin, että mille tuntuu. Ilmeet heillä ovat välillä olleet näkemisen arvoisia kun olen oikein paukauttanut heidän touhuistaan oman mielipiteeni. Välillä on niiden akkojenkin suu menny suppuun ;)
He pitävät itseään jotenkin parempiarvoisena kuin minä ja mieheni, vaikka aivan samanlaisia duunareita ovat kuin mekin eikä kukaan heistä ole mitenkään rikas tms joilla pystyisivät paremmuuttaan todistelemaan. Liekö jotain ongelmia itsetunnossa kun pitää yrittää kokoajan itseään nostaa jalustalle?
Itsetuntopa hyvinkin, ja kateus. Ja myös pelko että menettää otteensa veljeen. Kaikkea sellaista mihin terapeutilla olisi asiaa :)
...viedä aina heille päin (=anopilleni ja mieheni 17v pikkuveljelle) kaikenlaista (esim. nyt jouluna joulukukka 10e, lahja anopille 10e, lahja pikkuveljelle 50e), mutta he eivät anna meille koskaan esim. juuri joululahjoja "vastalahjaksi"? Pikkuvelikin on JO 17v, mutta kärttää aina veljeltään lahjoja - silti ei anna edes isoveljelleen mitään koskaan vastalahjaksi?!!! No, sainhan minä anopiltani "vastajoululahjan"= TIIMARIN TUIKKUKUPPEJA 4KPL YHT. 1E! Hoh hoijaa. Ja mitä tämä oikein on, kun pikkuveli vahtaa kokoajan kaukana asuvan 10v vanhemman isoveljen tekemisiä koko ajan? JA PUKEUTUUKIN SAMANLAISIIN VAATTEISIIN JNE?!!!
Kävimme tällä viimeisimmällä vierailulla päiväseltään. Kun olimme lähdössä, tämä veli ruikutti miestäni jo seuraavalle kyläreissulle heille...huoh. Eikö tämä vierailu (ajoimme yht. noin 300km!) ollut riittävä hänelle?!!! MUUTTAAKO SE MEILLE KOKONAAN ASUMAAN, KUN HÄLLÄ LOPPUU KOULU, MINÄ VAAN KYSYN?!
Ymmärrän kyllä ärsyyntymisesi. Toisaalta käy ihan sääliksi pikkuveljeä, sillä hän on vasta 17-vuotias. Kuulostaa siltä, että miehesi on hänelle ikään kuin isän korvike. Mielestäni on myös ihanaa, että pikkuveli haluaa olla aidosti teidän kanssanne ja pyytää kylään. Varmasti aika kurjaa ja pitkästyttävää elää äidin kanssa kaksin.
Minun kälyni ei halua tavata meitä koskaan ilman taka-ajatuksia. Hän ei koskaan kysy kuulumisiamme vilpittömästi. Ja jos hän meidät haluaa kylään, niin aina on joku autonkorjausproggis tai lastenhoitotarve, johon meitä tarvitaan. Kuitenkin kaikesta avusta huolimatta ämmä haukkuu miestäni kakaraksi, pilalle paapotuksi jne. Arvostan siis ihmisiä, jotka eivät ole ILKEITÄ!
Mutta nämä sukulaisuusjutut ovat aina todella hankalia. Anoppisi kuulostaa rasittavalta - aikuinen ihminen. Yritetään kestää.
En tiedä. Minusta 17-vuotias on jo kuitenkin "lähellä aikuisuutta" - eikö sen ikäisellä pitäisi olla jo omat kaverit ja menot?
Minunkin mielestä tämä pikkuveli pitää miestäni "isänään". Huh, että nyt on ruvennut käyttämään jo samanlaisia housujakin mitä miehelläni! Arvaa vaan, meinasinko pudota penkiltä kun näin ne housut tämän veljen päällä?!!!
Tulevaisuus pelottaa. Alkaako tämä veli esim. pyytää rahallista avustusta mieheltäni, vaikka mieheni tulisi keskittyä jo OMAAN PERHEESEENSÄ? Näiden poikien vanhemmista kun ei ole esim. lainatakaajiksi...? Äiti työtön, isä "lähes alkoholisoitunut". Ja entäs tämä mieheni äiti. Huh. En haluaisi sellaista mummoa lapsilleni. En.
Älähän mitään, mun anoppi sanoi, että meillä ei ole eikä meille tule rakkaampaa lastenlasta kuin ***** (kälyni poika). Lisäksi minun sukulaisiani pidetään vanhanaikaisina ja tyhminä, koska mummoni ja muutama muu sukulainen on syvästi uskonnollinen. Kuulemma olivat häissämme kyylänneet, kuka ei juo viinaa: siitä tunnistaa minun sukulaiseni! Just just. Tosi asia oli se, että moni sukulaisistani tuli häihimme siten, että he ajattelivat ajaa yöksi kotiin. Mutta kai se selvänä ajaminenkin on vanhanaikaista ja tiukkapipoista...
Kun menimme kihloihin ja naimisiin, meitä pakotettiin avioehtoon suunnilleen ase ohimolla, ja armas kälyni ei tullut onnittelemaan meitä henkilökohtaisesti kihlajaisissamme tai häissämme. Vain idiootti tulee komeasti juhliin syömään ja juomaan, mutta ei voi edes onnitella.
Jaan kanssasi huolen siitä, millainen mummola lapsellani tulee olemaan. Se on ainakin varmaa, että kälyn lapset tulevat olemaan aina rakkaampia ja paremmin kasvatettuja (mikä ei pidä paikkaansa, sillä heitä ei kasvateta). Tällä hetkellä saan kuitenkin voimaa siitä, että omat vanhempani ovat täyspäisiä henkilöitä - ja ajattelivatpa he mitä tahansa, niin kaikkea törkyä he eivät ainakaan sano ääneen.
sen verran, että hälä on sellainen taito, että "kiristää muilta lahjoja" tälle 17-vuotiaalle pojalleen?
Oli esim. ostattanut tällä pojan kummilla ( osallistui siihen lahjaan itsekin) tälle nuorimmalle pojalleen n. 400e:n kotiteatteri-vehkeenkin? Oli siis maksattanut tällä kummilla puolet, itse oli maksanut toisen puolen. Eihän tämä anoppini ole koskaan ostellut tällaisia lahjoja tälle toiselle pojalleenkaan(=miehelleni)? Tälle nuorimmalle pojalle siis antaa tällaisia lahjoja, mutta on aina hyljeksinyt tätä vanhinta poikaansa eli miestäni?!!! En kertakaikkiaan voi käsittää, mistä tässä on kyse?
Röyhkeydestä. Siihen liiankin monen ihmisen toiminta tässä maailmassa perustuu.
Kuinka anoppini sitten esim. kahvipöydässä esittää ns. lempeää äitiä, aivan kuin olisi samanlainen äiti molemmille lapsilleen? Vaikka aivan ilmiselvästi suosii tätä nuorempaa, hänen kanssaan asuvaa - kun taas SISIMMÄSSÄÄN hyljeksii tätä toista, vanhempaa lastaan? Anoppini ei ole siis enää koskaan antanut miehelleni minkäänlaista joululahjaa, syntymäpäivälahjaa, valmistumislahjaa, kihlajaislahjaa jne - mutta näiden merkkien perusteella kuitenkin oletan, että anoppini tulee TAKUUVARMASTI ostamaan tulevaisuudessa esim. valmistumislahjan, kihlajaislahjan jne. tälle nuorimmalle pojalleen?!!!!!!
Kuinka hän on saanutkin miehestäni ns. otteen pikkusormensa ympärille, vaikka ei ole koskaan huolehtinut miehestäni (esim. antanut rahaa miehelleni silloin, kun mieheni oli pa-opiskelija tms?)Aina kun hän soittaa miehelleni, niin valittaa esim. sitä, kuinka hällä on kurja (=rahaton) elämä...ja näin saa mieheni sympatiat aina vaan puolelleen? VAIKKA ON TODELLISUUDESSA KIERO/LASKELMOIVA YMS. ÄITI?!!! Kaiken huippu: anoppini oli kysellyt tässä jokin aika sitten oikein rahasummatkin mieheltäni, kuinka paljon hän nyt joutuu avustamaan minua vuokrassa (mieheni on nyt vakitöissä), kun minä vielä opiskelen jne? MIKSI ANOPPINI EI KYSYNYT ESIM. KOSKAAN MIEHELTÄNI HÄNEN RAHA-ASIOISTA (ETTÄ RIITTÄÄKÖ RAHAT) SILLOIN KUN MIEHENI OLI VIELÄ PA-OPISKELIJA?! MIKSI MIEHENI RAHAT NYT ANOPPIANI KIINNOSTAVAT? VAI PITÄISIKÖ MIEHENI RUVETA NYT AVUSTAMAAN ÄITIÄÄN, KUN KOHTAHAN SE ELATUSAPUKIN HÄLTÄ LOPPUU...?!!!
Usein varsinkin vanhemmissa sukupolvissa on näitä sukusalaisuuksia eli luurankoja kaapissa.
Jospa miehelläsi on eri isä kuin sillä nuoremmalla veljellä, mutta heidän äitinsä ei halua sitä myöntää. Se tulee pintaan heidän erilaisena kohtelunaan ja äiti sitten vain teeskentelee että palapeli on täydellinen vaikka siihen on tungettu palasia väärästä pelistä.
Tarkennan hieman.
Mieheni vanhemmat erosivat reilu 10v sitten. Heillä on 2 lasta: mieheni ja miehestäni n. 10v nuorempi veli. Mieheni jäi asumaan isälleen, nuorempi muutti äidin mukana toiselle paikkakunnalle. Appeni on nyt naimisissa toisen kerran, uuden vaimonsa kanssa - anopillani ei ole eron jälkeen ollut pysyvämpää suhdetta.
Kyllä heillä sama isä on, ainakin hän (appeni) maksaa vielä elatusmaksutkin tästä nuorimmasta 17v pojasta?!
Mutta siltä tosiaankin näyttää, että jotain luurankoja tällä anopillani kuitenkin on kaapeissa...epäilyttävä tyyppi kaikinpuolin?
EPÄILYTTÄVÄ JA KOVIN SALAMYHKÄINEN TÄMÄ ANOPPINI NYT KUITENKIN ON. Sellaisen vaan "haistaa" toisesta ihmisestä...?
Näitähän riittää yli maapallon. Äiti saattaa salaa sydämessään vihata sitä lasta, joka on ollut vahinko ja joka on pakottanut ehkä naimisiin "väärän" miehen kanssa.
Tai sellaistakin on, että äiti rakastaa vain sitä lasta, joka on rakkaudesta pantu alulle, mutta yrmii niitä lapsiaan, jotka syntyvät myöhemmin ja joiden isä on aikoinaan tullut hätiin kun se eka on täytynyt ehtiä saada liitossa syntyneeksi. Kässääkö tätä sotkua nyt kukaan...
Mieheni vanhemmilla oli kuitenkin ns. onnellista avioliittoa yli 10v? Nyt tosin ovat vihoissaan. Syyttelevät toisiaan juuri aviorikoksista eron syynä: anoppini syyttää appeani aviorikoksesta - appeni taas anoppiani aviorikoksesta? Öh, kumpaako uskoa? ;) Mutta kyllä nämä lapset ovat ihan tälle yhdelle isälle, siitä olen lähes täysin varma. :)
Olet todella outo tapaus, Wilhelmiina!
Kerrot miehellesi tilanteen. Sitten kerrot, että olet kertakaikkisen mitta täynnä kälyäsi. Yksi kompromissiratkaisu voisi olla, että miehesi tapaa sisartaan jossain muualla kuin teillä. Miehesi on pakko ymmärtää ettei sinun tarvitse sietää kotinne arvostelua ja muutoinkaan töykeää käytöstä. Hänen ei silti tarvitse erota siskostaan. Ellei miehesi suostu ymmärtämään ja hyväksymään, niin ei kai sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä..? Sillä aika reppanahan miehesi on, jos haluaa ehdoin tahdoin pahoittaa mielesi päästämällä sinulle epämieluisa ihminen elämääsi. Kysy häneltä menitkö naimisiin hänen kanssaan, vai menitkö sinä naimisiin hänen perheensä kanssa? Jos hän vaatii sinulta siskonsa sietämistä, sano että ennemmin eroat. Sitten sinun on ikävä kyllä myös toteutettava se, sillä aiheeton erolla uhkailu ei ole järkevää.Eli mieti tarkkaan kuinka rakas miehesi sinulle on. Paljon avioliitossa pitää sietää, mutta rajansa kaikella.
Jos käly sinua morkkaa elämäsi/-nne valinnoista, niin kuittaa ne nauramalla että eipähän ole hänen elämänsä, ja että onneksi hän voi elää toisin. Voithan myös naurun lomassa sanoa että vastedes hänen ei tarvitse teille tulla. Kieltämiseen ei aina tarvita riitaa, vaan sopiva tilanne, joita kälysi tuntuu järjestävän omasta takaa ;)
nato nappula (kytyt on tietääkseni veljesten vaimoja, nato miehen sisko). Vanha viisaus.
Mutta. Älköö mammonasta tehkö numeroa. Kateus vie kalatkin vedestä. Saadut lahjat on sittenkin ihan toisarvoisia, tuo henkinenhän (piikittely, vaatimukset) se sittenkin rassaa. Yrittäkää vaan elää omaa elämäänne. Tuo 17 v. pikkuveli varmaan yrittää irrottautua äidistään isoveljen avulla. Säälittää. 17v. on vielä kovasti keskenkasvuinen, vaikka yrittää olla iso. Persoonallisuus kehittyy pitkästi yli 20-vuotiaaksi. Ja isosisko taas kuulostaa omaan elämäänsä tyytymättömältä, katsoo oikeudekseen vaatia hyvitystä ja ehkä siirtää pahaa oloaan muille?
Kuka määrittelee elämänne rajat, itse vai joku muu? Ehkä on joskus pakko sanoa siskolle ja anopille, missä menee teidän kodin rajat. Että teille ei tulla arvostelemaan teidän kotia. Että omassa kodissanne ette sellaista kuuntele. Ja että itse päätätte ja tiedätte vierailunne keston. Varmistakaa selustanne sopimalla näistä rajoista ensin miehen kanssa. Onnistuu varmaan, jos ei pane rajoja kovin tiukalle.
Ja oma äitini neuvoi (mitä neuvoa en itse ole täysin kyennyt noudattamaan) että ei ole hyväksi puhua pahaa miehelle tämän äidistä. Ei se tunnu kivalta, ei itsestäkään tuntuisi. (Tai siis en edes ole varsinaisesti puhunut pahaa, mutta pohtinut ja jauhanut anopin sanomisia ja persoonaa, mies antaa puhua mutta ei yhdy, ja nyt olen huomannut, että sellainen sittenkin rasittaa suhdettamme, hän ei uskalla kertoa omista asioistaan peläten että jauhan niitäkin).
Kyty on aviomiehen veli, eikös se miniä Kantelettaren mukaan joutunut kärsimään taloon tullessaan "naon niskan nakkeluita, kydyn kylmiä sanoja".
Mulla on mennyt hermot mieheni siskon kanssa. Arvostelee kaikkea mitä teemme ja sitten on kateellinen kaikesta mitä meillä on..En jaksa edes jauhaa mitä kaikkea on tapahtunut!! Siispä toivotan vaan jaksamista, sillä et sinä pääse eroon kokonaan tuosta naisesta, mutta voit yrittää vältellä.....
Otan osaa! Tiedän tasan mistä puhut, minulla on noita miehen siskoja 3 kappaletta.Naimisissa ollaan oltu 28 vuotta ja nuorena olikin vaikeaa pitää puolensa! Siskot halusivat määräille kaikesta, kihlajaisista, häistä, jne. Pidin pääni ja onneksi mieheni kuitenkin ymmärsi että hän on naimisissa minun, eikä siskojensa kanssa, meidän välejä se ei silloin rassanut.Kaksi siskoa on ymmärtänyt jo aikoja sitten että heidän puuttumistaan ei suvaita ja ovatkin nykyään mukavia ihmisiä. Mutta nyt yksi siskoista on jäänyt leskeksi ja vuosikymmenien vähäisen yhteydenpidon jälkeen hänellä on nyt joka päivä asiaa minun miehelleni. Ja kun minä en kertakaikkiaan voi sietää koko ihmistä. Jaksoi vielä 28 vuotta vanhaa asiaa, meidän häidenpitoa, kettuilla, etteivät olleet heidän sukunsa mieleen.Suuria pitoja ei ollut, vain sellaiset vihkimiset kun me mieheni kanssa halusimme ja sekös heitä sapetti!Voi pyhyjysäys! Aluksi meinasin vetää pultit moiseen vanhojen kaunojen kaivamiseen, mutta totesin että hänen ongelmansahan se on. Miehelleni olen tehnyt selväksi että ko.henkilö on hänen siskonsa,mieheni saa olla yhteydessä niin paljon kun haluaa, ja olen tehnyt selväksi mitä hänestä ajattelen. Tämä on mielestäni ainoa keino itse selvitä tilanteesta,ja se toimii niin kauan kun minut jätetään rauhaan.
Joten tee selväksi miehellesi kantasi ja miten koet asian ja kerro peseväsi ko.henkilöstä kätesi ja pyydä häntä olemaan yhteyksissä siskonnsa niin ettei sinun tarvitse kärsiä!Onnea matkaan!