Ah. Rakkaus, mikä ihana tunne. Mikä loistava olotila. Kuinka voinkaan elää ilman sitä. Tuttuja tunteita? Entäpä sitten kun alkaa tuntumaan siltä että on yksin vaikka seurusteleekin. Tuntuuko kenestäkään teistä koskaan siltä?
Entä kun tunteet muuttuvat epäilyiksi ja kaikki peloiksi? Mitä tehdä siinä vaiheessa kun kaipaa suunnattomasti enemmän huomiota ja läheisyyttä kuin mitä saa? Mitä tehdä siinä vaiheessa kun muutama tekstiviesti illassa ei enää riitä? Mikä helvetti sai lähes jokapäiväiset puhelinkeskustelut päättymään?
Vaikka HÄN kuinka sanoo minulle rakastavansa minua sydämensä pohjasta, minä en kykene uskomaan sitä. Minä en voi "hyväksyä" sitä että olisin HÄNen elämänsä rakkaus, se henkilö jonka kanssa HÄN haluaa viettää loppuelämänsä. En pysty ymmärtämään miten yksistään minä voisin riittää HÄNelle. Miten voisin muka olla kaikki jota HÄN haluaa? Siitä huolimatta, että HÄN on ainut vastakkaisen sukupuolen edustaja jota ajattelen. Tai oikeastaan melkeinpä ainut ihminen jota ajattelen. Ja HÄNtä ajattelen päivin ja öin. Ruokaa tehdessä. Musiikkia kuunnellessa. Kävellessä. Ostoksilla. Ajattelen HÄNtä. Ja siitäkin huolimatta että HÄN on ainut kenet haluan. HÄNen kanssaan haluan elää. Siitäkään huolimatta en voi uskoa olevani riittävä HÄNelle.
En luota HÄNeen. Itse asiassa en luota kehenkään. Kuvittelin pystyväni luottamaan elämäni rakkauteen. Vaan ei. En voi. Ehkäpä HÄN ei olekaan elämäni rakkaus? Vaikeita kysymyksiä. Mahdottomia vastata?
Minua ei ole petetty, koskaan. Siltikään en voi luottaa. Pelkään että minua petetään. Että minulle valehdellaan. Että minut jätetään...hylätään. Pelkään että HÄN tekee minulle niin. Tavallaan se olisi helpotus. Päivä päivältä pelkään enemmän. Päivä päivältä olen masentuneempi. En tiedä mitä tehdä.
Tunnetko sinäkin samoin?
Niko
Entä kun tunteet muuttuvat epäilyiksi ja kaikki peloiksi? Mitä tehdä siinä vaiheessa kun kaipaa suunnattomasti enemmän huomiota ja läheisyyttä kuin mitä saa? Mitä tehdä siinä vaiheessa kun muutama tekstiviesti illassa ei enää riitä? Mikä helvetti sai lähes jokapäiväiset puhelinkeskustelut päättymään?
Vaikka HÄN kuinka sanoo minulle rakastavansa minua sydämensä pohjasta, minä en kykene uskomaan sitä. Minä en voi "hyväksyä" sitä että olisin HÄNen elämänsä rakkaus, se henkilö jonka kanssa HÄN haluaa viettää loppuelämänsä. En pysty ymmärtämään miten yksistään minä voisin riittää HÄNelle. Miten voisin muka olla kaikki jota HÄN haluaa? Siitä huolimatta, että HÄN on ainut vastakkaisen sukupuolen edustaja jota ajattelen. Tai oikeastaan melkeinpä ainut ihminen jota ajattelen. Ja HÄNtä ajattelen päivin ja öin. Ruokaa tehdessä. Musiikkia kuunnellessa. Kävellessä. Ostoksilla. Ajattelen HÄNtä. Ja siitäkin huolimatta että HÄN on ainut kenet haluan. HÄNen kanssaan haluan elää. Siitäkään huolimatta en voi uskoa olevani riittävä HÄNelle.
En luota HÄNeen. Itse asiassa en luota kehenkään. Kuvittelin pystyväni luottamaan elämäni rakkauteen. Vaan ei. En voi. Ehkäpä HÄN ei olekaan elämäni rakkaus? Vaikeita kysymyksiä. Mahdottomia vastata?
Minua ei ole petetty, koskaan. Siltikään en voi luottaa. Pelkään että minua petetään. Että minulle valehdellaan. Että minut jätetään...hylätään. Pelkään että HÄN tekee minulle niin. Tavallaan se olisi helpotus. Päivä päivältä pelkään enemmän. Päivä päivältä olen masentuneempi. En tiedä mitä tehdä.
Tunnetko sinäkin samoin?
Niko
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä ymmärrän sinua täysin!!!
Kerro lisää. Kerro tarkemmin. Haluan kuulla. Olisitko ystävällinen? Ehkä voisit mailata: [email protected]
Tai voit toki kertoa täälläkin. Päätös on sinun.
Ainahan nuo ajatukset päässä pyörii, mutta älä anna sen kaiken kuolla tuollaisen turhuuden takia. Mitä tapahtuu, tapahtuu. Jos hän pyörii päässäsi koko ajan, et oikeastaan voi edes tehdä asialle enää mitään. Ei sitä luottaa kaipaa, se nyt on ihan mahdoton tehtävä, mutta ajattele hyviä puolia ja ota rauhallisesti. Sinun kanssasihan hän on, sinuunhan hän aikasi laittaa. Ole tyytyväinen siitä. Ehkä pelkäät itse tunteita, ehkä et usko voivasi rakastaa häntä tarpeeksi (ja sinähän voit).
aivan sama, sitä tottuu alkuaijan huumaan ja viattomuuteen, ja yhtäkkiä ei mikään enää riitä. siis olisin itse aivan hyvin voinut kirjoittaa alkuperäisen jokaisen lauseen, mutta hitto en todellakaan tiedä vastauksia. Ehkä itseluottamuksen ja oman elämän kehittäminen
Kirjoitat itse ongelmasi: et tunne olevasi HÄNelle riittävä.
Kyse on siis hyvin tavallisesta ongelmasta, riittämättömyyden tunteesta. Taustalla on standardipsykologisesti jotakin sellaista, että äitisi/isäsi ei ole osoittanut sinua kohtaan rakkautta, jota olisit tarvinnut. (Kun kirjoitat, ettei sinun luottamustasi ole (muuten) petetty.)
Suhteissa käy aina niin, että alkuhuuma haihtuu. Se on tavallista. Silti rakkaus ei (välttämättä) laannu, se muuttaa muotoaan, syveenee lujaksi kiintymykseksi. Mutta sinun kohdallasi se nostaa pelot riittämättömyydestäsi.
Ei ole mitään kivaa sormiennapsautustemppua, jolla ongelmasi katoaisivat. Sinun on yritettävä rikkoa suojamuurisi, yritettävä päästää hänet lähelle, yritettävä antaa itsesi hänen armoilleen, yritettävä luottaa, yritettävä uskoa, jotta lopulta luottaisit ja uskoisit.
Ehkä parhaiten pääset alkuun, jos kerrot hänelle tunteistasi ja pyydät häneltä suoraan apua.
Miksi hän ei tuntisi sinua kohtaan samoin kuin sinä häntä? Että olet ainoa, hänen elämänsä rakkaus.
En valitettavasti tunne samoin kuin sinä (kysyit), mutta voin sanoa, että hän on elämäsi rakkaus, pidä hänestä kiinni ja yritä selvittää ongelmasi, sillä seuraavassa suhteessa ne ovat jälleen edessä.
Vaikka rakkauden huumassa on ihana olla ja monista tuntuu, että se on parasta, niin kyllä sielu lepää tasapainoisessa parisuhteessa.
rakkauteen täytyy vain hypätä kuin tuntemattomaan ja uskoa että se kantaa..
Jos jäät tuohon tilaasi, menetät sen mahdollisuuden, että olisit riittänyt, olisit ollut onnellinen, olisit ollut HÄNen parinsa...
Olman uskoa toiseen on näissä asioissa ihan tuuliajolla..
Ja ajatelmaa: Onko parempi luottaa ja ehkä tulla petetyksi,
kuin olla koskaan luottamatta...
Tsemppiä!
uskomattoman hyvin sanottu, noin olisin varmaan itsekin omia tunteitani kuvaillut jos osaisin kirjoittaa samalla tavalla. Erona on vain se että minua on petetty.
Jokainen suhde noudattaa samaa kaavaa. Ihastumisen jälkeen tulee rakkaus ja sitten se outo vaihe, jossa mietitään, missä mennään.
Ensimmäinen asia on ymmärtää itseään ja rakastaa sitä kaikkine virheineenkin. Ihan sama asia on kumppaninkin suhteen. Jos et voi itseäsi hyväksyä, alat etsiä toisesta virheitä, vaikka niitä ei ole. Sinun pitää kuunnella itseäsi ja hyväksyä itsesi, jotta voit toisen hyväksyä.
Tuo elämäsi rakkauden ajattelu on kai turhaa, jos sinulla kerran on ihminen, joka rakastaa sinua, ja juuri tuollaisena omituisena hörhönä. Eikö ole hyvä ajatella, että sinua rakastetaan kaikkine virheinesikin. Mitä ihmettä siis odotat?
Minä tein kerran suuren virheen, kun en voinut ymmärtää toisen suunnatonta rakkautta minua kohtaan, koska en ollut silloin vielä valmis. Nyt olen. Meillä on kai niin erilaiset kuvitelmat. Ymmärrän nyt, että pitää elää tätä päivää, ymmärtää toista ja nauttia siitä mitä saan.
Opettele elämään, älä haaveksimaan. Muuten elämä menee ohitse, ja huomaat eläneesi vain kuvitelmissasi. Nauti siis tästä ihanuudestasi nyt!